sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Raikas punajuurisalaatti ja voi mitkä tomaatit !

Punajuurisiirapin keittelystä  jäi jäljelle keitettyä punajuurta,joka päätyi raikkaan ja herkullisen makuiseen punajuurisalaattiin. Tätä on tullut tehtyä jo muutaman kerran, sillä punajuurisiirappia keittelin  myös Bountyja varten aeimmin,ja pidin tästä niin että tämä varmaankin jää vakituiseksi punajuurisalaatiksi keittiööni.

Punajuurisalaatti
  • 1 iso tai kaksi keskikokoista keitettyä punajuurta
  • 1 rkl granaattiomenasiirappia
  • 1½ rkl sitruunamehua
  • noin 1 tl chilihiutaleita
  • suolaa maun mukaan
  • 3 rkl hyvää  oliiviöljyä
  • kourallinen tuoreen korianterin lehtiä
Keitä punajuuri/juuret ,kuori ja leikkaa ne jäähdyttyä kuutioiksi. Sekoita joukkoon granaattimenasiirappi,sitruunamehu,chilihiutaleet ja suola. Anna salaatin vetäytyä jonkun aikaa ja lisää sen jälkeen korianterin lehdet sekä oliiviöljy.
Hyvää on:)
Viikonlopun kynnyksellä kävin ihailemassa tomaatteja maatilatorilla
Nämä olivat tosi upeita!
Samoin artisokat....

19 kommenttia:

  1. Granaattiomenasiirappi kuulostaa taivaalliselta! ja miten ihanaa kun voit käydä torilla ympäri vuoden ja herkutella esim. kuvan tomaateilla, aikamoisia mötkäleitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne:granaattiomenasiirappia pitäisi löytyä Hakaniemen etnisistä,ainakin näin viime kesänä,ja jos ei ,niin helposti sen tekee itsekin;netistä löytyy hyvin ohjeet.Maustaa kivasti salaatit ja muut.
      Torit ovat täällä kyllä ihania:)

      Poista
  2. Tuo tomaattien kirjo on kyllä houkuttava. Etenkin nuo poimuiset tomaatit ovat mainioita! Itse juuri ensi kesän tomaattiviljelyksiä suunnittelen ja lajikkeiden runsaus on valtava. Mutta yritän tehdä mahdollisimman järkeviä valintoja, kun olosuhteet eivät ole parhaat mahdolliset.
    Punajuurisalaatti kuulostaa hyvältä. Pitkään aikaan en olekaan mitään punajuuriruokia saanut. Omaa laiskuutta se vain on, sillä pikkuipanoiden ja punajuurien yhdistelmä ei oikein inspiroi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula:tomaattien kirjo täällä tosiaankin mahtava ja aina tulee uusia lajikkeita.Joku sanoi että tuo poimuinen tomaatti on joku sellainen tomaatti mitä oli ennen;sellainen joka maistuu kunnon tomaatille.Pitääpä kokeilla kun olen tuolla ensi kerralla.
      Punajuurisalaatti oli tosi hyvää:) Mitä jos piilotat sitä punajuurta vaikka kakkuun niin ei lapset huomaa;D

      Poista
  3. Ottolenghi's Mediterranean Island Feast, Istanbul, 2. osassa vilahti tuo granaattiomenasiirappi /- kastike tomaateille ja nyt se löytyi täältä kuin tilauksesta ... voi näitä herkkuja ... kiitos Jael

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanski:tekis niin mieli nähdä se ohjelma,mutta ei näy Suomen ulkopuolella enkä löytänyt videoita netistä. Granaattiomenasiirappi on kiva maustaja monelle ruualle:) Kiitos Hanski:)

      Poista
    2. Hei Jael, YouTubesta löytyy aika paljon matskua Ottolenghestä, tässä yksi niistä: http://youtu.be/bIyQdIKbVC0

      Poista
    3. Hanski>Kiitos! Tiedän,olen nähnyt niistä varmaan suurimman osan.Toisen kauden jaksoista löytyy 2 kokonaista jaksoa,Kreetan ja Tunisian jaksot,mutta tuolta ensimmäiseltä kaudelta ei.Olisin halunnut nähdä etenkin sen Israelin jakson.

      Poista
  4. Käytitkö valmista granaattiomenasiirappia vai keititkö itse? Onkin pari päivää tehnyt mieli punajuuria, joten taidanpa inspiroitua tähän salaattiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi,tällä kertaa käytin valmista siirappia,mutta helpostihan sitä tekee itsekin. Oli kylllä hyvä salaatti:)

      Poista
  5. Rödbetor är gott och salladen låter god.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hovkonditorn>tack ,rödbetor är både goda och vackra:)

      Poista
  6. Sain kerran siskoni anopilla Jerusalemissa maailman parhaimpia artisokkia. Uunissa paistettuja, jauhelihalla ja riisillä täytettyjä, nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeviregina:ne oli varmaan niitä artisokan pohjia.Kauheasti työtä vaan pitää tehdä ennenkuin ne pohjat ovat siistejä;D

      Poista
  7. This is such a beautiful and simple salad-I'd love this! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lorraine:right you are,simple and beautiful:)

      Poista
  8. Oi miten ihania tomaatteja ja artisokkia siellä! Voisin kyllä syödä tuon punajuurisalaatinkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omenaminttu:on kyllä hyvät hevituotteet täällä,joten helppoa olla kasvissyöjä. Ja punajuurisalaatti oli hyvää:)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...