lauantai 7. toukokuuta 2016

Suklaiset ja appelsiiniset unikkokakkuruudut

Olen täällä asuessa ihastunut sekä unikonsiemeniin että unikonsiemenleivonnaisiin,jotka ovatkin täällä suosittuja. Unikonsiemenet ovat ihanan rapsakkaita  myös salaateissa tai kastikkeissa, ja niiden ravintoarvokin on hyvä:ne sisältävät antioksidanttia,kuitua,B-vitamiinia,rautaa,kalsiumia,kaliumia,magnesiumia ja sinkkiä.Aikamoisia tehosiemeniä siis. Unikonsiemeniä saa Suomessa esim, Punnitse&Säästä-kaupoista ja vaikka täältä. Unikonsiemenet kannattaa aina ostaa kokonaisina´ja jauhaa itse kotona tarpeen mukaan,sekä säilyttää siemenet jääkaapissa,sillä lämpimässä ne helposti eltaantuvat.
Joku aika sitten jaoimme ystävän kanssa eräässä kahvilassa herkullisen suklaalla kuorrutetun unikkokakkupalan.(kuvassa) Kakku oli siellä sokeriton ja todella hyvä. Minulla ei ollut tuon kakun ohjetta mutta muokkasin täkäläisistä ohjeista itselleni sopivan ohjeen,jossa taikinaan tuli myös runsaasti appelsiinia sekä kaakaota. Siementen määrä kakussa on suuri,ja juuri se tekee kakusta niin herkullisen ja mehevän. Oma kakkuni meni ystävän työpaikalle,ja kakusta pidettiin todella paljon;se hävisi hetkessä eikä muruaakaan jäänyt jäljelle! Kakku on myös laktoositon.

Suklaiset ja appelsiiniset unikkokakkuruudut
  • 3 munaa
  • 1,75 dl oliiviöljyä
  • 3 dl ruokosokeria
  • 2,4 dl appelsiinimehua
  • 2 rkl appelsiininkuoriraastetta
  • ripaus vaniljaa tai vaniljauutetta
  • 5 dl unikonsiemeniä osittain jauhettuna(jätin osan siemenistä jauhamatta,rakenteen vuoksi)
  • 2 rkl kaakaojauhetta
  • ripaus suolaa
  • 2,6 dl vehnäjauhoa
  • 10 gr  leivinjauhoa
  • 250 gr tummaa suklaata kuorrutusta varten
  • 1,5 dl soijamaitoa
  • ripaus tomusokeria
Vatkaa sokeri ja kananmunat vaahdoksi.Lisää öljy ja vatkaa vielä hieman. Lisää nyt unikonsimenet ja sekoita.Lisää appelsiinimehua ja kuoriraaste taikinaan. Sekoita erikseen jauhot ,kaakao,ripaus suolaa sekä leivinjauhe,ja käännä jauhoseos taikinaan kunnes taikina on tasaista.Leivoin kakun neliskulmaisessa uunivuoassa (P 30,L 20) ,jonka olin vuorannut leivinpaperilla.Öljysin myös leivinpaperin.Kakkua paistetaan  180 C-asteessa  46 minuuttia tai kunnes keskiosaan työnnetty tikku tulee kuivana ulos.

Kakun paistuessa uunissa valmistetaan kuorrutus: sulattelin tummaa suklaata soijamaidon(voidaan käytttää muitakin kasvismaitoja) kanssa vesihauteessa .Lisäsin myös hieman tomusokeria koska suklaa oli vähäsokerista ,ja kaadoin suklaakuorrutusta kakun päälle. Kakun annetaan jähmettyä jääkaapissa ennen leikkaamista.
Tässä ihanan Lechamim-leipomom unikkokakku,jota saa myös leipomon sisarleipomokahvilassa Breads Bakeryssa New Yorkissa. Lehamim-leipomolla on myös oman kakkuni tapainen suklainen unikkokakku,joka on gluteeniton.

22 kommenttia:

  1. Oi että! Kuulostaa ja näyttää ihanalta, suklaan ja appelsiinin yhdistelmä on herkullinen :)

    En ole koskaan itse käyttänyt unikonsiemeniä kotona, täytyy kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne:Unikonsiemenet tekevät kakuista todellakin herkullisia ,joten kannattaa kokeilla:)

      Poista
  2. Kivoja ohjeita, kuten sinulla aina!

    Unikonsiemenistä kannattaa muistaa se, että syötpä palasenkin kakkua, jossa niitä on, niin huumetestisi saattaa olla positiivinen jopa kolme päivää sen jälkeen. Joskus yhdessä johtamassani lääketutkimuksessa niissä maissa, joissa unikonsiemeniä käytetään paljon, oli paljon huumeseulapositiivisia, ja salaisuus sitten paljastui...

    Nykyäänhän monessa työpaikassa käytetään huumeseulaa ainakin uusille työntekijöille, joten se on hyvä muistaa, ettei tule ongelmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dzinni;kiitos:) Muistan että olet tainnut aiemminkin mainita tuollaista kun olen postannut unikonsiemenohjetta. Itse kakustahan ei mitään huumeita saa itseensä,mutta voi mahdollisesti näkyä huumetestissä,jos siemeniä ei ole puhdistettu siitä maitiaisnesteestä.Monet maat (myös asúinmaani) ovat tarkkoja siitä ettei jäänteitä siitä maitiaisnesteestä ole siemenissä jäljellä,mutta täysin sataprosenttisesti sitä kai ei voi taata.Joka tapauksessa siemenistä saa ihania leivonnaisia,kunhan ei ehkä syö sellaista ennen uutta työpaikkaa;D

      Poista
    2. No ei niistä päätään saa sekaisin, ellei ehkä syö ihan teollisia määäriä :) Omat papukaijani tosin aikoinaan tippuilivat orsilta niitä syötyään, ja jokunen ehkä oli addiktikin, koska söi siemensekoituksista vain unikonsiemenet.

      Haluan vaan kuitenkin toistaa tätä, sillä monessa työpaikassa todella huumetestin negatiivisuus on ehto töille, ja ihmisten on hyvä tietää, että huumeseulat ovat aika herkkiä.

      Btw, unohdin sanoa, että tekstissäsi oleva "potassium" on kotoisasti kaliumia :)

      Mukavata viikonvaihdetta!

      Poista
    3. Dzinni Hih,mikä addikti se papukaija;D Kiitos korjauksesta ,kävin vaihtamassa potassiumin kaliumiin. Mukavaa viikonloppua sinnekin:)

      Poista
  3. Voi, mikä resepti. Tämä menee kokeiltavaksi, gluteenittomana. Ihanaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina:kiitos:) Kakku sai paljon kehuja:) Ihanaa viikonloppua myös sinulle:)

      Poista
  4. Mikään missä on suklaata, ei voi olla pahaa. Voi, että miten herkullisen näköistä.
    Ihanaa viikonloppua Jael <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OUti:kiitos:) Totta,suklaa tekee kaikesta niin hyvää! Olen itse nyt suklaakiellossa ,joten ihan kaihoten katson tuota kakkuni kuvia. Ihanaa viikonloppua sinnekin!

      Poista
  5. Rakastan unikonsiemeniä! Ja mikä ihana ohje, upeaa lauantai-iltaa sinne kauas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heli:minäkin ,ovat niin hyviä myös leivän pinnalla,nam:) Kiitos! Ja oikein ihanaa launtai-iltaa sinullekin:)

      Poista
  6. Oih, ihanan näköistä! Suklaakuorrutekin näyttää tosi muhevalta.
    Mielenkiintoista kokeilla, saankohan onnistumaan...unikonsiemenet ei olekaan mulle tuttuja kuin leivänkoristeena.
    Kivaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne>kiitos,itse maistoin vain ihan pienen palan ja oli tosi hyvää,ja saajat kehuivat todella paljon tätä kakkua,niin että varmaan teen toistekin. Tuo ohje on aika helppo,joten ei vaikeaa onnistua sen kanssa.Kiitos ,samoin sinulle ja hyvää äitienpäivää:)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Hovkonditorn:tack snälla ,de som åt kakan tyckte den var jätte god:)

      Poista
  8. This is such a stunning treat! I never think to cook with poppy seeds, let alone pair them with chocolate, so this is pretty innovative if you ask me. I must try the combination!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannah:;Thank you so much.Here in Israel poppy seed cakes are very popular,and chocolate goes really well with them:)

      Poista
  9. I'm fascinated by this recipe. I've never had chocolate and poppy seeds together before! :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lorraine: They go so well together,worth a try:)

      Poista
  10. Äitienpäivään sopiva herkku :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nelli;niin sopiikin:) Hyvää äitienpäivää sinulle:)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...