lauantai 19. lokakuuta 2013

Perjantain ruokakuvia

Perjantaina aamulla kävin Levinsky-torin maustekaupassa,jossa saa maistaa riisiä,johon on lisätty mauste-ja pähkinäsekoitusta. Kaupan tahnoja ja kastikkeitakin saa maistaa.
Illalla tapasin muutaman suomalaisen blogitutun täältä ja muualta ja menimme illalliselle Jaffan satamaan,Vanhus ja meri-ravintolaan,josta olen aiemmin  kirjoittanut täällä. 20 eri mezelautasta,jotka täytetään uudestaan pyydettäessä ja jotka kuuluvat pääruokaan.Ateriaan kuuluu myös kannullinen talon limonaadia,lämmintä leipää ja lopussa pieni arabialainen kahvi sekä makeita pallosia. Nuo mezet ovat niin täyttäviä,että tuskin jaksoin syödä grillatun meribassiannokseni.Ensi kerralla taidankin ottaa vain salaatit....
Meitä oli 5 hengen seurue ja olin aiemmin yrittänyt tehdä tuonne pöytävarauksen,mutta puhelimessa sanottiin että pöytävarauksia ei oteta vastaan perjantaisin eikä lauantaisin.Tulimme paikalla joskus puoli kahdeksan aikaan illalla ja tilaa löytyi helposti mutta hieman myöhemmin selvisi,minkä vuoksi pöytävarauksia ei tuolla oteta vastaan:hurjat jonot koko illan!

torstai 17. lokakuuta 2013

Pilpel Chuma-tahna,joka heti aluksi pääsikin linssi-mangoldipihveihin


Pilpel chuma(lausutaan pilpel tsuma) on tripolinjuutalaiseen (Libya) keittiöön kuuluva mausteinen ja pikantti tahna;muistuttaa harissaa mutta on kuitenkin jonkun verran erilainen.Tätä on pitänyt tehdä jo kauan vaikka täälläpäin saakin tätä valmiina seoksena ja jopa kuivana mausteseoksena johon lisätään vain öljy,mutta itse tehtyhän on aina parasta. Ongelma oli lähinnä siinä mitä ohjetta käytän sillä minulla on 3 keittokirjaa,missä esiintyy tämän tahnan ohje,ja kaikki 3 ovat hieman erilaisia. Kaksi on täkäläistä keittokirjaa ja kolmas on melkein täkäläinen eli   Ottolenghin Jerusalem-kirja,jossa ohje esiintyy kirjan lopussa,sivulla 302.Vaikka ohjeet hitusen poikkeavatkin toisistaan ovat pääainekset samat eli makea paprikajauhe tai kuivattu makea tai miedosti tulinen paprika/chilipippuri,chilijauhe ,muita mausteita,reilusti valkosipulia ,öljyä ja muutakin.Tämä ohje on minun versioni joka pohjautuu kaikkiin löytämiini pilpel chuma-ohjeisiin.Tahna  on tosi monikäyttöinen:sitä voi käyttää salaatteihin,liha-ja kala sekä kasvisruokiin,shakshukaan ja vaikka mihin.Uunikasviksiin aivan loistava maustaja. Jerusalem-kirjassa ei tälle ollut kuvaa ,joten nyt sitten tuollekin ohjeelle on kuva (vaikka tämä ei ihan identtinen ollutkaan kirjan ohjeen kanssa)

Pilpel Chuma-tahna
  • 5½ rkl paprikajauhetta
  • 4 rkl chilijauhetta
  • 1 rkl jeeraa eli juustokuminaa
  • 1 tl jauhettua kuminaa
  • 1 tl suolaa
  • 10 murskattua valkosipulinkynttä
  • ½ dl sitruunamehua
  • 1½ dl oliiviöljyä
Korvasin osan paprikajauheesta kuvassa näkyvällä kuivatulla suippopaprikalla,josta siemenet oli poistettu ja jota olin liottanut jonkun aikaa lämpimässä vedessä,mutta sen voi korvata paprikajauheella.


Jauha paprika ja chilijauhe,murskatut valkosipulit,suola,sitruunamehu ja mausteet.Lisää suurin osa öljystä ja jauha kunnes seos on tahnamaista.Laita tahna sterilisoituun lasipurkkiin ja kaada hieman öljyä päälle.Pilpel chuma-tahna säilyy jääkaapissa muutamia viikkoja.
Tahna joutuikin heti käyttöön sillä tein pihvejä mangoldista ja punaisista linsseistä.
Linssi-mangoldipihvit
  • 1½ dl punaisia linssejä
  • iso kourallinen mangoldia ,josta isot lehtiruodot on poistettu.Mangoldin voi korvata vaikka pinaatilla.
  • 1 iso rkl pilpel chuma-tahnaa
  • iso kourallinen tuoretta korianteria (tai persiljaa,jos kuuluu korianterin inhoajiin...)
  • 1 tl raastettua sitruunankuorta
  • 1½ rkl riisijauhoa
  • ½ dl oliiviöljyä
Liotin linssejä jonkun aikaa vaikka punaiset linssit kiehuvatkin nopeasti pehmeiksi myös ilman liotusta.Keitä linssit pehmeiksi ja siivilöi ne ja survo ne hieman muussimaiseksi. Keitä mangoldi kuten tässä mangoldipihvien ohjeessa. Silppua jäähtynyt mangoldi yhdessä korianterin kanssa.Lisää joukkoon pilpel chuma,sitruunakuori sekä riisijauho ja sekoita tasaiseksi. 
Muotoile pihvejä massasta ja asettele ne öljytyn leivinpaperin päälle.Levittele öljyä myös pihvien päälle ja paista niitä 180 C-asteessa puolisen tuntia,tai kunnes ovat saaneet väriä kummaltakin puolelta.Käännä pihvit keskivaiheessa.

P.S. Pieni vinkki tässä lopuksi eli Tiger-kaupoista saa aika isoja maustepusseja edullisesti ja valikoimakin on tosi hyvä:)
Koska Pilpel chuma on myös monipuolinen tahna,käy se myös aasialaistyyppiseen ruokaan.Tässä tofua ja morning glorya(aasialainen vesipinaatti) Morning gloryn voi vaihtaa muihin vihreisiin.Tässä siis oli tofua,morning glorya,pilpel chuma-tahnaa ja soijakastiketta.

tiistai 15. lokakuuta 2013

Kaurapohjainen omenapiirakkasmoothie

Joskus harvoin kun vaivaudun tekemään jäätelöitä ovat ne usein kaurapohjaisia,ja koska täältäpäin ei löydy kaurakermaa(kauramaitoa kyllä löytyy hyvin)jouduin itse kehittelemään sellaisen blogin alkuaikoina.Myöhemmin aloin käyttää samantapaista kermaa smoothieiden pohjana ,mutta ilman vanhan postaukseni ohjeeseen lisättyä öljyä. En ollut pitkään aikaan tehnyt kaurasmoothieta,mutta tässä yhtenä päivänä taas muistin tuon mahtavan smoothiepohjan,ja tein muutaman herkullisen smoothien,kuten kauraisen banaani-mansikkasmoothien,marjasmoothien ym.Suosikkini on kuitenkin aina  ihana hieman omenapiirakan makuinen omenasmoothie.Laitan tässä nyt ohjeen tuolle kaurapohjalle,sillä tämä poikkeaa hieman tuosta aiemmasta kaurakerman ohjeesta.

Kaurainen pohja smoothielle (3-4 smoothieannosta)
  • 1½ dl kaurahiutaleita
  • 4 dl vettä
  • 3/4 tl ksantaania
  • aitoa vaniljaa (ei välttämätön)
  • makeutusta (käytin steviaa,mutta mikä tahansa makeutus käy)
Laita kaurahiutaleet likoamaan veteen joksikin aikaa.Höyrytetyille hiutaleille riitää puoli tuntia.
Laita hiutaleet liotusnesteineen tehosekoittimeen tai käytä sauvasekoitinta.Sekoita sileäksi. Siivilöi sekoitetut /jauhetut hiutaleet nesteineen kattilaan.Lisää vaniljaa ja makeutusta maun mukaan.Jäljelle jäänyttä kauraseosta voi käyttää vaikka leipomiseen.Ja minkä takia siivilöin tuon kauran? Sen vuoksi että jäljelle jäänyt seos on samettimaisen sileää....
Lämmitä seosta koko ajan sekoitellen keskilämmöllä,kunnes seos paksunee.Anna seoksen jäähtyä,lisää jonkun verran vettä sekä ksantaania ja tehosekoita, niin että seos ei ole liian paksua,mutta on kuitenkin paksuhkoa.



Kaurapohjainen omenapiirakkasmoothie
  • noin 0,75 dl valmista kaurapohjaa
  • 1 omena (käytin Granny Smith-omenaa)
  • noin 1 tasainen tl kanelia
  • ripaus aitoa vaniljaa
  • makeutusta maun mukaan:vaahterasiirappia,tai steviaa,tai agave-siirappia tai tiivistettyä omenamehua(käytin tiivistettyä omenamehua sekä steviaa)
Sekoita kaikki ainekset sileäksi smoothieksi ja nauti.Aamulla heti ensimmäiseksi nautittu kaurapohjainen smoothie tekee hyvää vatsalleni  ja antaa täysinäisen olon.

Viime viikolla lähiseutuni jättimarketissa oli nuoria kookospähkinöitä tarjouksessa ja niitä tulikin ostettua kokonaiset 4 kappaletta. Tämän viikon alussa menin taas markettiin ,mutta kookospähkinät oli loppu vaikka niitä viime viikolla  oli iso röykkiö! Jääkaapissani  oli vielä jonkin verran nuoren kookoksen hedelmälihaa,jota käytin ihan ex tempore syntyneisiin raakaleivoksiin. Leivokset olivat tosi onnistuneita,mutta en kirjoittanyt määriä ylös,mikä hieman harmittaa sillä olivat sen verran hyviä että näitä voisi toisenkin kerran tehdä.Alimmaiseen kiinteämpään kerrokseen tuli taateleita,mantelia,aitoa vaniljaa,kookoshiutaleita,vaniljaa ja kookossosetta. Ylempään,kuohkeampaan kerrokseen tuli verigreippiä,steviaa,agavesiirappia,lesitiiniä,nuoren kookoksen hedelmälihaa sekä kookosöljyä. Hurjan hyvää oli:)

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Chilillä maustetut seesamiset rinkulat

Täällä törmää usein seesamilla päällystettyihin rinkuloihin ja  monilla on sellaisiin oma luottoreseptinsä. Teki taas mieli leipoa ja muistin täkäläisen kondiittorin ohjeen,joka oli pieni muunnos kondiittorin isoäidin ohjeesta.Hieman muunsin ohjetta,sillä niissä oli mausteena aniksen siemeniä,mutta omiin rinkuloihini laitoin chilihiutaleita. Ja voi jestas miten hyviä näistä tuli! Ei ihme ,että kondiittorilla oli tällaisista niin hyviä lapsuudenmuistoja. Ei mitään kevyttä tavaraa tosin mutta hurjan herkullisia.Ja pieni varoitus:näihin jää helposti koukkuun!
Käytin taikinan vaivaamiseen mikseriäni,mutta hyvin pärjää myös käsivatkaimen taikinakoukulla.

Chilillä maustetut seesamiset rinkulat
  • 560 gr vehnäjauhoa
  • 1 tl suolaa
  • 25 gr tuorehiivaa
  • 200 grammaa huoneenlämpöistä voita
  • 1 dl oliivöljyä 
  • 150 ml vettä
  • 1½ tl chilihiutaleita tai mausteita maun mukaan
  • 1 kananmuna
  • muutama dl seesaminsiemeniä
Jauhot,suola,chili ja murennettu hiiva sekoitetaan hyvin.Lisätään voi ja sekoitetaan,kunnes taikina on murumaista.Öljy lisätään sekoittaen ja lopuksi vesi. Sekoitetaan kunnes taikina on yhtenäistä. Pöydälle levitellään hieman jauhoja ja pehmeää taikinaa vaivataan muutaman kerran ,jonka jälkeen se asetetaan jauhotettuun astiaan,joka suljetaan elmukelmulla.Taikinan annetaan levätä huoneenlämmössä noin tunnin.
Levännyt taikina otetaan astiasta ja jaetaan 4 osaan.Jokainen osa vaivataan tangoksi,josta leikataan palasia.Palaset  vaivataan tangoiksi ja yhdistetään rinkulaksi. Kananmuna rikotaan astiaan ja sekoitetaan.Seesaminsiemenet (käytin vaaleita sekä mustia seesaminsiemeniä)levitetään laakeaan astiaan. Rinkula kastetaan ensin kananmunaan ja kananmunalla kastettu puoli asetetaan seesaminsiementen päälle. Käännetään ja laitetaan leivinpaperilla vuoratun uunipellin päälle.Rinkuloista tulee vähän eri kokoisia mutta ei se tee mitään. Rinkuloita paistetaan 170 C-asteessa 35 minuuttia tai kunnes ne ovat saaneet väriä sekä pohjaan että pintaan.
Rinkuloiden annetaaa jäähtyä ja niitä säilytetään suljetussa astiassa enintään 10 päivää,mutta takaan että nämä loppuvat jo kauan ennen tuota 10 päivää....pelkäsin syöväni kaikki itse joten vein näitä muutamalle tuttavalle;D

torstai 10. lokakuuta 2013

Paahdettua myskikurpitsaa valkoviinikastikkeella ja timjamilla

Täälläkin syksy tuli hiljalleen hieman yli viikko sitten kun yölämpötilat laskivat ja tomaattien hinnat nousivat.Vaikka päivisin on vielä helleasteita;maistuu lämmin ruokakin paremmin kuin kosteankuuman kesän aikana.Ja kun näin ohjeen täkäläisen ravintolan kurpitsaohjeesta,huomasin että minulla on melkein kaikki ainekset kotona.No ei ihan,vähän tuli improvisoitua sillä ohjeessa olleen kastanjakurpitsan sijaan käytin myskikurpitsaa ja Muscat-ravintolan ohjeessa  ollut Muscat-viini vaihtui vain ihan tavalliseksi puolikuivaksi valkoviiniksi. Myskikurpitsa on parhaimmillaan ihan yksinkertaisesti valmistettuna  ja tämäkin ohje on yksinkertainen.Maku sen sijaan oli ihana! Timjami sopikin hyvin kurpitsan seuraksi:)

Paahdettua myskikurpitsaa valkoviinikastikkeella ja timjamilla
  • 1 iso myskikurpitsa
  • ½ dl oliiviöljyä
  • suolaa ja mustapippuria maun mukaan
  • 1 ruokalusikallinen tummaa sokeria (fariini,ruoko ym.)
  • 2 rkl timjamin lehtiä
  • ½ dl valkoviiniä
Myskikurpitsasta leikataan molemmista päistä palanen pois ja kurpitsa kuoritaan.
Kurpitsa halkaistaan ja siemenet poistetaan.(siemenet ovat käyttökelpoisia,ne puhdistetaan kurpitsansäikeistä ja paahdetaan).Kurpitsasta leikataan isohkoja palasia.Muscatin ohjeessa oli neliöitä mutta myskikurpitsan puolikkaista ei helpolla saa kuin muutaman neliön. Laakean uuniastian päälle laitetaan  leivinpaperi,joka sivellään öljyllä. Päälle ripotellaan puolet sokerista ,suolaa,pippuria sekä puolet timjamin lehdistä. Kurpitsapalat laitetaan astiaan,ne sivellään öljyllä ja päälle ripotellaan taas sokeria,suolaa,pippuria sekä loput timjamista. Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin makeaa Muscat-viiniä ja koska tässä käytin valkoviiniä,lisäsin hieman tuota sokerin määrää. Viini kaadetaan kurpitsapalojen päälle ja kurpitsat paistetaan 200 C-asteessa puolisen tuntia ,kunnes ne ovat leikattavan pehmeitä.
Paahdetut kurpitsanpalaset asetellaan tarjoiluastiaan ja päälle lusikoidaan vuokaan kerääntynyttä kastiketta. Olipa herkullista!
Iso kurpitsa torilla.Tuosta ainakin saa helpommin leikattua neliöitä....
Limesitruunoiden lyhyt sesonki ehti loppua (mutta pakastin limemehukuutioita) mutta nyt on alkanut ihanien Meyer-sitruunoiden aika:)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...