perjantai 9. lokakuuta 2009

Keittiöhaaste

Keittio Anna Garam Masala-blogista heitti minulle keittiöhaasteen,jossa tulee esitellä omaa keittiötään. Aiemmin ovat monet blogimaailmassa jo keittiöitään esitelleetkin,ja nyt taitaa olla vuorossa uusi kierros. Myös Sillä Sipuli-blogin Merituuli esitteli juuri upeaa uutta keittiötään.  Anna itse esitteli keittiönsä Intiassa, ja hänen keittiönsä vaikutti hyvin länsimaiselta.
Vähän arvelutti laittaa tänne tätä keittiöhaastetta,koska en kauheasti pidä nykyisestä keittiöstäni,joka on kaukana unelmakeittiöstä,mutta lopulta päätin kuitenkin sen esitellä.
keittiö 2 Keittiön värimaailma ei ole ihan makuuni;kaakelit ja keittiönkaapit samoin kuin keittiötason näkisin mielelläni eri värisinä,vaaleampina.Ehkä sitten joskus…Keittiökaappeja on monta,mutta ne ovat aika kapeita,joten tilanpuutetta esiintyy. Olen haaveillut vitriinikaapista (jätin omat aikaisemmat Suomeen pojalle ja annoin pois) ,mutta sen sijoittaminen keittiöön on aika mahdotonta.
Astiankuivaus Tiskialtaan yläpuolella ei ole tiskikaappia,joten joten sen  korvaa tuo sininen teline.Aikaisemmassa asunnossani pohjoisessa keittiössäni oli tiskikaappi. Hanaveden suodatan kuvassa näkyvän Brita-suodatinkannun avulla. Vesi kuulemma on ihan juomakelpoista,mutta en ole varma,että tämän talon vanhojen putkien jälkeen se enään on sitä.Juomaveden ostan marketista, tuota Britalla suodatettua vettä käytän ruuanlaittoon. Vesi on myös aika kalkkipitoista,joten tuo kannu on täällä tosi hyödyllinen. Kuvassa näkyy myös rakkain keittiövälineeni, Kitchen Aidin tehosekoitin,jota tulee käytettyä melkein päivittäin smoothieihin.
Jaakaappi Jääkaapit täällä ovat aika isoja.Yläosa on pakastin,ja alaosa jääkaappi.Huomaan tästä kuvasta,että siinä on aivan liian monta mainoksina jaettuja magneetteja,…….Täällä muuten keittiöt tulevat vain kaappeineen;jääkaapit ja liedet pitää itse hankkia erikseen.
Hella jne Hellani on kaasulla toimiva ja uuni taas toimii sähköllä. Hellassa oli lasinen kansikin,mutta yhtenä päivänä unohdin pienen liekin päällle kannen ollessa kiinni,ja kun koskin sitä,se hajosi tuhansiksi pieniksi paloiksi…..Keittiön vieressä on pieni nurkkaus,jossa pesukone. Tuossa näkyvät myös juomavesipulloni,joita tilaan aina suuremman määrän marketista kotiin kuljetettuina. Ikkunoiden takana on pyykinkuivausteline,jonka lattian pulut välillä ikävästi valtaavat…
Nurkkaus
Siinä nurkkauksessa on hyllyjä,joissa säilyttelen keittiölaitteitani,vähän sekalaisen näköistä….Olen ajatellut peittää nuo hyllyköt jollain kangasverholla. Olen aika lailla keittiökonefriikki;tuossa vasemmalla näkyy mikserini ja suoraan eteenpäin esimerkiksi jäätelökoneeni.




Kuivuri etc Keittiötasoa vastapäätä on kaksi keittiövaunua,joissa toisessa kuivurinin,hyvin esillä,koska sitä tulee nykyään aika usein käytettyä.Tuossa isommassa vaunussa näkyy myös miniuunini,jota käytän,kun vain pikaisesti pitää jotain lämmittää.  Tähän kohtaan sopisi muuten aika hyvin vitriinikaappi,mutta sähköpiste olisi juuri sen takana,joten ei oikein käy,keittiössä kun on vain yksi toinen sähköpiste tämän lisäksi.
kuivajutut Iso osa ruuastani on kaikenlaista kuivaruokaa,kuten ryynejä, siemeniä ,papuja ja niin edelleen. Pidän niitä lasipurkeissa sillä muovipusseihin voi kesällä tulla ikäviä yllätysvieraita. Osan herkemmistä tuotteista,kuten pähkinät ja siemenet,säilytän jääkaapissa.
En nyt keksi ketä haastaa tässä keittiöhaasteessa eteenpäin,joten jos haluaa keittiötään esitellä,haasteen voi poimia täältä.

21 kommenttia:

  1. Minusta keittiösi on kiva. Vaikuttaa ainakin aika valoisalta - ja siistiltä! :-)

    Tuo astiankuivatustelineesi on aika kätevä, jos ei suomalaismallista kuivauskaappia ole. Minulla on Intiassa vain semmoinen typerä muovikori (jonka anoppi osti -> anoppi on siis syyllinen, heh), johon oli painajaismaista tunkea astioita kuivumaan, varsinkin jos astioita oli paljon (ja niitä yleensä oli).

    Nuo vesijutut ovat hassuja, kun Suomessa vettä tulee pidettyä niin itsestään selvänä. Ulkomailla juomaveden hankkimisen eteen saa nähdä vaivaa.

    Hui kauhea, mitä sille lieden lasikannelle kävi! Onneksi ei (kai?) sattunut mitään pahempaa! Kaasulieden minäkin ottaisin ihan mieluusti.

    Tuo on hyvä, jos semmoiset koneet, joita käyttää paljon, ovat jossakin näkyvillä, ettei niitä aina tarvitse kaivaa jostain kaapin perukoilta.

    Mukavaa kokkailua sinulle! :-)

    VastaaPoista
  2. Olipa kiva nahda keittiosi. Se on sellainen niinkuin siella teillapain ovat minusta. Minusta nuo kivilattiat olivat ihania ja aika helppoja pitaa puhtaana. Kesaisin oli mukava tassutella siella paljain jaloin.

    Kaappitilaa ei kai ole koskaan liikaa. Mulla seisoo tavarat pitkin keittiotasoja ja se tuo niin sotkuisen olon siella. Vaan minkas teet kun ei ole tarpeeksi kaappeja minne kaikkea survoa. pitaisikohan alkaa siivoamaan ja heittamaan pois kaikki ylimaarainen...

    VastaaPoista
  3. Hippu;Kiitos:-)Kaipailen kyllä astiankuivauskaappeja,kun siihen on niin tottunut.Onhan tuo teline kätevät,mutta...
    Vettä tulee todellakin pidettyä itsestäänselvyytenä Suomessa.Täällä menen supermarketiin, tilaan vedet ja sitten vielä maksan tippiä siitä tänne tuomisesta. Ja vettä pitää koko ajan säästellä,kun on vesipula.
    Se liesikansi meni rikki niin,että kun olin sen liekin sammuttanut,koskin siihen lasiin,jolloin se räjähti miljoonaksi pikku pikku palaksi.Mulle ei mitenkään onneksi käynyt,mutta kauhea siivoominen siinä oli kun niitä ehti lennellä vähän joka paikkaa...Nuo hyllyköt on kyllä ihan hyviä,mutta sellaisesta vitriinikaapista tosiaankin haaveilen,jonne saisin laitettua astiat kuten Suomessa. Mutta kun ei oikein mahdu...

    Tuula:Aika paljon ovat keittiöt täällä muuttuneet ajoistasi,nykyään on niin kauniita ja tämä omani on aika perusmallinen. Lattiakaakelit ovat hyviä kesällä,kun ovat vilpoisia (talvella taas päinvastoin..) mutta en pidä noista pilkullisista,nykyään täällä suositaan vaaleita yksivärisiä isoja kaakeleita.Ja keittiötilaa saisi olla runsaasti lisää;-)

    VastaaPoista
  4. mielenkiintoista nähdä keittiösi!
    harva varmaan touhuilee unelmakeittiössään (en minäkään): jos ei tila tule vastaan niin raha tai taidot tai... pääasia että on toimivuutta (tarpeeksi) ja kaasuhella ;).

    olin yllättynyt pientavaroittesi sinisyydestä. olisin ajatellut sinun olevan enemmän oranssi tai punainen :).

    Kitchen Aid on hieno!

    oletko muuten itse kirjoitellut purkkeihin englanninkielisiä tekstejä. toisin sanoen onko se sinulla niin vahvana kielenä?

    lattiamateriaali on paaaaaljon järkevämpi kuin meillä.

    Kiitos tästä ja mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoista nahda keittiosi. Vaikuttaa ihan toimivalta ja kivalta - ja niinhan se on, etta sailytystilaa ei ole koskaan tarpeeksi...

    Hieno uuni ja iso jaakaappipakastin...kay kateeksi! Muuten nuo purkki- ja vesisysteemit vaikuttaa samanlaisilta kuin taallakin.

    Kivaa, etta keittio on tuolla tavalla avonainen ja valiin mahtuu viela ruokapyota.

    Onko tama tyypillinen keittio siella Israelissa?

    VastaaPoista
  6. Kiva kurkistella keittiöösi. Onko tuossa Brita-vedensuodatin ja mihin sitä käytät, jos ostat käyttöveden kaupasta?

    VastaaPoista
  7. Merituuli:Niinhän se on,mutta esimerkiksi Helsingin keittiöni oli enemmän mieleeni kuin tämä...Pidän sinisistä esineistä ja ne sopivatkin aika hyvin tuon keittiön värityksen kanssa.Punaisistakin pidän,huomaa blenderini;-) Juu,olen kirjoitellut itse nuo laput purkkeihin,niissä on itse asiassa vähän sekaisini suomen-ja englanninkielisiä etikettejä.Englanninkieleni on vahva ,ja joskus vaan tulee mieleen ensin se englanninkielinen sana...
    Lattialaatat ovat aika käteviä siinä mielessä ,että ne on helppo pestä ja ovat kovin kestäviä,mutta tämä asunnossani oleva laatta on tosi vanhanaikainen;nykyään kaikissa uudemmissa on vaaleat suuremmat laatat.

    Anna;Aika toimivahan se on,kunhan saisi vähän enemmän tilaa...Tuo Boschin uuni on tosiaankin hyvä,olen ollut tyytyväinen, on nyt ollut vuoden käytössä.
    Keittiöitä on täällä monen mallista,tämä on aika perustasoa.

    Allu:On Brita -suodatin,tuolla mainitsinkin sen. Käytän silla saatua vettä ruuanlaittoon ja vaikka kahvi/teevedeksi.Muuten juon pullotettua vettä.

    VastaaPoista
  8. Kiva päästä näkemään sitä ympäristöäsi jossa kaikki fantastiset luomuksesti syntyvät. Eikö olekin kiva suunnitella lisää ja haaveilla haaveiden keittiöstä? :) Keittiöt ovat ihania paikkoja.

    VastaaPoista
  9. Rita:Haaveilla voi aina ja suunnitella muutoksia:-) Keittiöt ovatkin lempipaikkojani yleensä...

    VastaaPoista
  10. Ooh. Kunpa oma keittiöni olisi edes joskus yhtä siisti ja puhtoinen ja kutsuva kuin sinun. Tuntuu, että elämä on yhtä astianpesukoneen täyttöä ja tyhjennystä ja silti keittiö aina tursuaa tiskiä. :)
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  11. Tulee vähän keittiöstäsi mieleen oma entinen amerikankeittiöni. Ehkä se johtuu siitäkin, että useimmisssa suomalaiskeittiöissä keittiökalusteet tulevat vähän samasta (lastulevy-) muotista. Kyllä mä tossa keittiössä kokkailisin mielelläni :)

    VastaaPoista
  12. va kul att fa se ditt kok, nu kan jag forestalla mig vart du ar nar du lagar och bakar dina fantastiska recept!

    VastaaPoista
  13. Esc;no ihan noin siistissä kunnossa ei keittiöni aina ole;-) vähän laitoin kuvauskelpoiseksi;-) Ja pienten lastenhan kanssa on aina niin paljon sählinkiä,että vaikea pitää paikat tip-top kunnossa koko ajan.

    Okriina:-) Itse asiassa lastulevyä ovat nuokin kaapistot.

    Sara:-)

    VastaaPoista
  14. Aina kiva kurkkia toisten kotiin!
    Eiko tuo K-mix ole painava nostaa tuolta hyllylta ja takaisin sinne?
    Kun ostin omani, hammastyin sen painoa, 8 kg!! Entista kevytta Philips mixeria nostin aina kaapista ja kaappiin, mutta K-mixin jatin heti tiskipoydalle. Ja onhan se komeakin siina esilla!

    VastaaPoista
  15. S:-) Juu tuollainen kurkkaaminen onkin kivaa..;-) On se kyllä painava tosiaankin,mun pitää nousta varpaille ja nostaa se molemmilla käsillä.Ei kyllä kauhean hyvä paikka sille mutta kun ei oikein mahdu muuallekaan,on se sen verran tilaavievä kapine.Onhan se sääli pitää piilossakin,kun on niin nättikin,mutta tuonne pöydälle ei oikein mahdu enään tuollaista suurta konetta.Monitoimikonettakin pidän aina miniuunin päällä...Helsingissä keittiössäni oli tosi hyvä iso kaappi,jonne mahtuivat kaikki keittiökoneet pois näkyvistä,olispa tässäkin sellainen...

    VastaaPoista
  16. Kiva kurkata sinunkin keittiöösi! Ja minä tykkään tuosta värimaailmasta, johtuukohan siitä että itselläni on melko samat värit?! ;D

    VastaaPoista
  17. Jael, keittiösi näyttää siltä, että sieltä todella syntyy!

    Esittelinhän minäkin keittiöni ja koko ajan laitan ruokaa, mutta postailen vain vierasherkkuja tai keveitä kesäherkkuja. Onneksi Eve kävi leipomassa blogissani, sillä minä en leivo kuin joulupipareita.

    Olen jostain lukenut, että Oikeat Kokit kokkailevat vain kaasulla...

    Näytin Reimalle sen eksoottisen hedelmän ja heti alkoi taas huokailla...Hänen ikiunelma on asua tai olla kauan jossain, missä appelsiinit tippuvat puusta suoraan suuhun;-)

    VastaaPoista
  18. Leena:Saisi vain olla enemmän kaappitilaa tuolla,astiatkin on niin kaapeissa ,että ensin pitää raivata osa pois kun jotain haluaa sieltä ulos.Mikset muuten leivo`?Täällä kaikki käyttävätkin kaasua,enimmäkseen. On kyllä mieluisampi kuin sähköhella.Eksoottisia hedelmiä on ihan hurjasti,mutta tuo oli mielenkiintoinen ja nätti,mutta makua ei kauheasti tuntenut,olisi saanut olla enemmänkin.Mutta tuli kokeiltua.Täällä kehitetään paljon uusia lajikkeita koko ajan.

    VastaaPoista
  19. Mielenkiintoista nähdä keittiösi. Ihanan siisti ja valoisa! Sinulla on hieno hella ja upea valikoima aparaatteja ;)

    VastaaPoista
  20. Vellipoika:Kiitos:-)Joo,hella on hyvä,harmitti vaan sen kannen rikkoontuminen...

    VastaaPoista
  21. Suodatinkannu on varmasti toimiva. Meilläkin on aikoinaan ollut semmoinen, mutta hajosi jossain vaiheessa. Nyt meille harkitaan vedensuodattimen hankintaa. On muuten hyvä idea tuo, että pitää kuivaruoat purkissa. Tosiaan ei tule niitä yllätyksiä sitten. https://jalovesi.fi/vedensuodatuslaitteet/

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...