torstai 29. elokuuta 2013

Hurjan hyvää pahdettua maa-artisokkaa ja tomaattia

Tämä ohje on muunneltu versio  Ottolenghin ohjeesta ja koska täällä nyt on kuumaa ja jaksan oleskella vähemmän keittiössä,muunsin tätä niin että työvaiheita oli vähemmän.Alkuperäisessä ohjeessa käytetään kreikkalaista manurijuustoa tai sitten paistettua halloumijuustoa,mutta minulla oli tässä ihan vain paloiteltua lampaanmaitofetaa.Ja koska halusin vähentää noita työvaiheita niin paahdoin kirsikkatomaattien puolikkaita maa-artisokan kanssa uunissa,sen sijaan että olisin paistanut kokonaisia kirsikkatomaatteja pannulla.Ja kuulkaa,tästä tuli hurjan hyvää eli ehdottomasti teen tätä toistekin!
Hieman enemmän olisi saanut olla maa-artisokkaa:nyt oli kaapissa 3 aika pitkulaista yksilöä,sellaisia noin 15 sentin pituisia.En ollutkaan ennen nähnyt ihan näin pitkiä maa-artisokkia.

Hurjan hyvää paahdettua maa-artisokkaa ja tomaattia

  • 2 pientä sitruunaa
  • noin puoli kiloa maa-artisokkaa (minulla oli hieman vähemmän)
  • 4 timjaminoksaa tai muutama teelusikallinen kuivattua timjamia
  • 1 dl + 2 rkl  oliiviöljyä
  • suolaa ja mustapippuria
  • muutama persiljanvarsi 
  • 4-5 basilikan vartta lehtineen
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 10-12 kirsikkatomaattia
  • 150 grammaa fetaa (käytin lampaanfetaa)

Lämmintä uuni 220 C asteeseen. Purista yhden sitruunan mehu kulhoon ja lisää kulhoon noin puoli litraa vettä.Kuori artisokat kuorimaveitsellä ja leikkaa ne pystysuuntaan sentin paksuisiksi palasiksi.Laita palaset sitruunaveteen;näin ne eivät ruskistu. Nosta artisokan palaset vedestä ja asettele ne uuniastian pohjalle. Leikkaa kirsikkatomaatit puolikkaiksi ja asettele nekin astiaan.Sekoittele timjami,toisen sitruunan mehu,3 rkl vettä,suolaa ja mustapippuria sekä 2 ruokalusikallista  oliiviöljyä ja kaada seos maa-artisokkien ja kirsikkatomaattien päälle.
Maa-artisokat ja tomaatit matkalla uuniin
Huomasin vasta jälkeenpäin ,että Ottolenghin ohjeessa maa-artisokat peitettiin foliolla  uuniin pantaessa.Eli minun artisokkani saivat vähän enemmän väriä.....Paahda maa-artisokkia ja tomaatteja noin 45 minuuttia tai kunnes maa-artisokat ovat pehmenneet ja saaneet hieman väriä. Maa-artisokkien ja tomaattien paahtuessa uunissa valmista yrttiöljy: jauha persilja,basilika,valkosipuli,ripaus suolaa ja desilitra oliivöljyä kastikkeeksi.
Kun maa-artisokat ja kirsikkatomaatit ovat paahtuneet,lisää  päälle fetajuustoa ja lusikoi yrttikastiketta reilusti päälle.Tämä on erinomaisen hyvää sekä lämpimänä että kylmänä.

Alkuperäinen ohje on Ottolenghin Plenty-kirjasta ja sen löytää myös täältä

20 kommenttia:

  1. On kyllä pitkät sokat. Noi on helppo kuoria, kun yleensä ovat sellaisia ihmeellisiä muhkuroita.

    Oot kohta varmaan tehnyt kaikki Oton kasvisruoat. Tääkin on tosi hyvän näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäistä kertaa näinkin näin pitkiä sokia,helpotti ehdotomasti kuorimista:-) no niitä Oton ohjeita on vielä aika lailla tekemättä ;D

      Poista
  2. Ei sinulle tule mitaan hmmmm... vatsaongelmia ... noiden kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anu,tulis varman elen ripottelisi ihan pikkuisen määrän jauhettuja fenkolinsiemeniä joukkoon......

      Poista
  3. Kuulostaa hyvältä. Kuorimisasiaa minäkin mietin, noiden kanssa ei iskisi jurputus kuten muhkuraisten yksilöiden. Ja anumorchy, vatsapulmat ovat minullakin monesti maa-artisokkien syönnin jälkivaiva...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi namia oli:-) lulen että tuo paahtaminwn teki tämän vieläkin herkulisemmaksi;Ottolenghin ohjeessahan niitä ei varsinaisesti paahdettu vaan kypsytettiin folion alla.Tuossa annoin jo vinkin koskien mahdollisia mahaongelmia,Anun kommentin vastauksessa..

      Poista
  4. Onpa todella hyvän kuuloinen. Ottolenghin ohjeilla ei yleensäkään tule huonoa ruokaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi tosi hyvää:-) ja Ottolenghin ohjeista saa tällä tavoin muuntamallakin hurjan hyvän lopputuloksen:-)

      Poista
  5. Låter mycket gott och fräscht! Ha en fin dag!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Faktiskt gott,så att jag vile genast göra det igen:-) Tack,och en fin dag til dig också:-)

      Poista
  6. Erikoisen pitkulaisia artisokkia, mutta vaikuttavat kätevämmiltä kuin ne normaalit rypyliäiset. Ihanaa kun postaat Ottolenghin ohjeita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu aika erikoisen pitki' nuo olivatkin:) Eli aika paljon helpompi oli noista kuoria:)Ottolenghin ohjeita on kyllä kiva tehdä ja soveltaa:)

      Poista
  7. Ah, ihana Ottolenghi!
    Och alltså, va' i in i norden, så långa jordärtskockor!?!?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania ohjeita hänellä tosiaankin:)
      Ja visst,så där långa;D

      Poista
  8. Hieno resepti taas! Enpä ole noin komeita maa-artisokkia ennen nähnyt..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JOkihaka,olikin tosi hyvää:)Saisi kaikki maa-artisokat olla tuollaisia että olisi helpompi kuoria....

      Poista
  9. Ihana ohje. Meillä maa-artisokat eivät ole pitkulaisia , vaan pyöreitä aika pieniä. Niitä on hankala kuoria. Onnistuu kyllä. Pitäisi kokeilla tuota ohjetta, näytti niin herkulliselta.

    VastaaPoista
  10. Arleena,tosi hyvää olikin:) Eivät nuo sokat yleensä noin pitkiä ole mutta nyt oli sellaisia marketissa. Ja suosittelen tuota ,sillä oli hyvää:)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...