sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Thaimaalainen kurkkusalaatti rapeilla tofupaloilla

Äskettäisella Haifan reissulla kävimme ystävän kanssa illallisella Haifan uudistetussa Downtownissa pikkuruisessa, thaimaalaista katuruokaa tarjoavassa  Chang Ba-ravintolassa. Ravintola oli aivan täynnä, mutta saimme paikat baaritiskiltä,mistä oli mielenkiintoista seurata annosten valmistelua. Myöhemmin sain selville että Chang Ba on niin suosittu että ilman pöytävarausta on vaikeaa  päästä sisälle, joten meille kävi tuuri!  Ruoka Chang Bassa oli uskomattoman hyvää: en ole ollut Thaimaassa mutta maut olivat niin mielettömän hyviä että olen varma (ja näin kuulemma on) että ne maut ovat mahdollisimman autenttisia. Jaoimme muutaman annoksen,kuten ihanan salaatin  rapeiksi paistetuilla kalapaloilla, joka oli superherkullista;jopa niin että olisimme halunneet sitä toisenkin annoksen,mutta  oli jo myöhä ja keittiö oli menossa kiinni ,joten saimme tyytyä siihen yhteen annokseen. Minulle tuli jälkeenpäin hurja himo samantapaiseen annokseen,joten kotona tein thaimaalaistyylistä kurkkusalaattia, jossa kalapalojen sijaan oli rapeaksi paistettuja tofupaloja.  Loppujen lopuksi tämä kurkkusalaatti poikkesi reilustikin Chang Bassa syömästäni annoksesta,jossa oli kurkkua,korianteria,minttua,kevätsipulia,salottisipulia,valkosipulia,limesitruunaa,palmusokeria ja kalakastiketta.Mutta ihania makuja oli tässä kurkkusalaatissakin:)

Thaimaalainen kurkkusalaatti rapeilla tofupaloilla
  • noin 400 gr kurkkua 
  • ½ keskikokoinen punasipuli,hyvin ohuiksi suikaleiksi leikattuna
  • 1 dl tai enemmän tuoreen korianterin lehtiä
  • 1 vihreä chili,josta siemenet poistettu
  • 2 rkl paahdettuja ja murskattuja maapähkinöitä
  • noin 200 gr tofua pieniksi paloiksi paloiteltuna
  • riisijauhoa tofupaloille
  • öljyä paistamiseen
Kastike:
  • ½ dl limemehua (käytin sitruunamehua,sillä täällä ei tähän aikaan vuodesta löydy limesitruunaa)
  • 2 rkl öljyä
  • 1 murskattu valkosipulin kynsi
  • 1½ rkl kalakastiketta
  • 2 rkl tummaa sokeria
Halkaise kurkku/kurkut,ja poista niistä lusikalla  keskellä oleva pehmeämpi osa sekä siemenet. Laita kurkkupalat tarjoiluastiaan. Poista chilistä siemenet,paloittele pieneksi ja lisää kurkkupalojen joukkoon.Lisää korianterin lehdet kurkku-chiliseokseen. Leikkaa myös punasipuli ohuiksi viipaleiksi ja lisää kulhoon. Valmista kastike:sekoita pienessä kulhossa lime(sitruuna)mehu,kalakastike,öljy,sokeri sekä valkosipuli. Kuutioi tofu,laita ne pussiin jossa riisijauhoa,ravistele pussia niin että riisijauhoa tulee hyvin tofupalasten päälle. Lämmitä öljyä paksupohjaisessa pannussa ja paista tofupalat rapeiksi. Lisää tofupalat salaattiin.Lisää lopuksi kastike ja sekoita kasvisten ja tofun joukkoon.Murskaa maapähkinät ja ripottele salaatin päälle,
Ruoka Chang Bassa oli todella hyvää;thaimaalaisessa ruoassa eri maut sointuvat niin hyvin yhteen.Kuvassa ystäväni Nancyn salaatti ,jossa oli kanaa.
Tämä siis oli se ihana salaatti ,jota olisimme halunneet toisenkin annoksen.
Jaoimme myös superherkullisen thaicurryn;en nyt vain muista mikä curry se olikaan. Tämä oli  kompromissiannos,koska Nancy ei pidä äyriäisistä enkä minä syö kanaa,joten päädyimme ottamaan annoksen tofulla.
Ruuan valmistuessa oli mielenkiintoista seurata thaimaalaisen kokin työskentelyä.

16 kommenttia:

  1. Nam, tuo salaatti menee kokeiluun. Thaimaalainen ruoka on suosikkejani, harmi etta taalla on aika vaikea löytaa kunnon thairuokaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Petra:thai-maut ovat herkkua. Minunkin suuri suosikki. Harmi ettei teillä löydy kunnolla thairuokaa,mutta toivottavasti löytyy ainakin tarvikkeita mistä itse tehdä sellaista.

      Poista
  2. Ihanan näköinen salaatti ja maku on varmasti ihanan raikas!
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi-.Kiitos,tosi ihanan raikas ja herkullinen,voisin syödä tuollaista vaikka joka päivä!
      Hyvää sunnuntai-iltaa sinulle!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Hovkonditorn:det är det,och jag älskar thaimat:)

      Poista
  4. Niin yksinkertainen mutta superherkullinen ohje, rapsakka tofu ja thaimausteet, nam! Ihanaa sunnuntai-iltaa sinne kauas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heli-Hannele:totta,yksinkertainen ja helposti tehtävissä,ja ne ihanat thaimaalaiset maut,joihin olen hulluna:) Ihanaa sunnuntai-iltaa sinnekin:)

      Poista
  5. Niin yksinkertainen mutta superherkullinen ohje, rapsakka tofu ja thaimausteet, nam! Ihanaa sunnuntai-iltaa sinne kauas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele:oli kyllä niin hyvää tämä,tein jo parfi kertaa.)

      Poista
  6. Ihanan raikkaan kuuloinen resepti, nam! Just sellasta freesiä, jota alkaa kaipaamaan tähän aikaan vuodesta :)

    VastaaPoista
  7. No huh, miten rapeita tofuja tuli näin! En ollut koskaan aiemmin kokeillut ohuina ja jauhotettuina siivuina paistamista. Muuten tuli aika sovellettu ohje, kun ei ihan ollut kaikkia aineita ja tein myös salaatin pohjaksi vermisellejä. Pakko kokeilla joskus vielä maapähkinöiden kanssa, kun ne nyt puuttuivat kaapista. Kiitos ohjeesta :)

    Jenni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni:kiva että tulit kertomaan ja kiva kuulla ,että maistui:) Tykkään tosiaankin itse tuollaisista rapsakoista tofupaloista:)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...