perjantai 6. maaliskuuta 2009

Kalaisa ateria

Eilen tarjosin aterian rakkaille ystävilleni D:lle ja G:lle. Kolumbialaissyntyinen G oli aikoinaan opiskelutoverini ja hän ja miehensä D olivat myös vieraitani Helsingissä kesällä 9 vuotta sitten. Heidän vierailunsa ansiosta muuten opin tuntemaan kotikaupunkini entistäkin paremmin, sillä ahkerina kävelijöinä teimme kävelyretkiä sellaisiinkin paikkoihin,minne en muuten olisi mennyt.

D ja G ovat kummatkin kunnon karnivoreja, mutta minun luonani tarjotaan kalaa,josta he myös pitävät kovasti. Helsingissä noin 9 vuotta sitten he ihastuivat kunnolla suomalaiseen kalapöytään.

Ensin tarjosin heille perulaista kala-äyriäiskeittoa, joka onkin todella hyvää. D piti siitä niin paljon,ettei siitä jäänytkään mitään jäljelle.G:lle se oli vähän liian pikanttia;vaikka Kolumbiassa syödään paljon chilillä maustettuja ruokia, G ei ole koskaan kunnolla pitänyt chilisestä ruuasta.

Keiton jälkeen oli ylläolevaa salaattia, jossa on seuraavia aineksia: alimpaisena vihreää ja punaista tammenlehväsalaattia, sen päällä baby leafs-eli sekoitus erilaisia salaattilajeja, sitten kirsikkatomaattia, appelsiininlohkoja ja kylmäsavulohta.Päälle tuli vielä punasipulia, joka ei näy tässä kuvassa, koska muistin väärin D inhoavan raakaa sipulia. Väärinkäsityksen selvittyä nakkasin sipulipalat salaatin päälle.Salaatinkastikkeena oli vadelmavinaigrette, joka sopi tosi hyvin lohen, appelsiinien sekä salaattilajien seuraksi.

Tarjosin myös thaimaalaisia kalapullia,jotka olin muotoillut sydämen muotoisiksi silikonivuoan avulla.Innostuin näin tekemään nähtyäni Susadimin sydämenmuotoiset broileripihvit.Osan pullista tein ilman tuoretta korianteria, koska tiesin D:n inhoavan korianteria. Tosin D ihastui kovasti tekemääni salsaan, joka on täynnä korianteria! G oli ihan ihmeissään siitä että D söi jotain, missä oli aivan hurjasti korianteria! Sydämenmuotoisista kalapullista pidettiin niin paljon, että kaikki menivät .

Pääruokana oli lohta sekä esimerkiksi Pastanjauhajien blogista löytyviä lytättyjä pottuja.Tosin en onnistunut oikein omia pottujani lyttäämään kunnolla, joten viilsin niihin veitsellä viiltoja. Ostan harvoin pottuja ja kaupassa oli kolmenlaisia pussitettuja pottuja : valitsin uunia varten soveltuvat potut, jotka keitin aika kauan, mutta ne eivät kuitenkaan olleet vielä tarpeeksi pehmeitä. Nämä lytätyt potut ovat ihania, suosittelen. G halusi heti reseptin. Lohen olin laittanut savustuspussissa ,jonka ostin kesällä Suomessa.Hieroin lohen pintaan myös kesällä Helsingistä ostamaani Liquid Smoke-kastiketta. Tämä oli ensikokeiluni savustuspussin kanssa; lohesta tuli ihan hyvää ja savunmakua oli jonkun verran, ehkä juuri tuon Liquid Smoken ansiosta, mutta ei se kuitenkaan ihan oikealle savustetulle lohelle maistunut.Hyvää se oli kuitenkin, ja vieraani pitivät siitä myös.

Jälkiruoaksi tarjosin passionhedelmäjäätelöä. D ja G olivat aivan ihmeissään kuultuaan jäätelön olevan kaurasta ja kookosmaidosta tehtyä.Tästäkin he heti halusivat reseptin. Jäätelö olikin tosi hyvää;passionhedelmän ihana kirpeänmakea maku sopi loistavasti jäätelöön.

Vadelmavinaigrette

  • 0.75 dl pakastevadelmia
  • 1 tl Dijon-sinappia'
  • 1½ tl hunajaa
  • 1 dl öljyä
  • 3 rkl balsamietikkaa
  • ½ dl vettä
  • suolaa,mustapippuria

Laita kaikki kastikkeen ainekset tehosekoittimeen ja sekoita hyvin.

Salsaan laitoin tuoretta korianteria (paljon..) , tomaattia, punasipulia, tuoretta jalapenoa, sitruunamehua, suolaa, mustapippuria, hieman öljyä.

16 kommenttia:

  1. Ihanan raikkaan nakoinen salaatti taas. Voi kun paasis maistelemaan :).

    VastaaPoista
  2. Nuo perunat on varmaan myos hyvia. Mina laitoin eilen uuniperunoita. Syotiin niita sitten erilaisilla taytteilla. Nam!

    VastaaPoista
  3. Juhla-ateria tosiaan,
    kalapulliat on hyviä.

    VastaaPoista
  4. Kalanystävä kuolaa täällä :) Mulle ihan tuntemattomia reseptejä. Kivaa kun vieraat olivat mielissään.

    VastaaPoista
  5. Ohhoh, olipas sulla sen seitentä sorttia ruokaa ja herkkuja tarjolla! Mäkin haluun sun luo kylään ;)

    VastaaPoista
  6. Tuula:tervetuloa maistamaan! Perunat tuolla tavoin laitettuna oli tosi hyviä!

    Hannele:Kalapullat on hyviä , nämä ovat tosi hyviä.

    Mizyena:Kiitos!Kalaruuat on hyviä:-)

    Susadim:tervetuloa kylään :-)

    VastaaPoista
  7. Vau mika tarjoilu!! Kunpa olisin paassyt noita herkkuja maistelemaan...ihan vesi nousi kielelle... :)
    Hyvaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Your guests are very lucky to receive such delicious food Yaelin! I have read that some people have an enzyme that makes coriander taste like soap, which is why some people vehemently dislike it whilst those of us that like it can't understand why! :)

    VastaaPoista
  9. Heli:kiitos! Ja samoin sinulle hyvää viikonloppua!

    Lorraine: thanks:-) I used to be one of those who vehemently disliked coriander;but once I started to like it, I liked it passionately.

    VastaaPoista
  10. Rouvan jestas mikä herkkutarjoilu täälläkin! Arvaa tuleeko kiljuva nälkä tällaisia kuvia katsellessa ja juttuja lukiessa :P

    Kello on yksi yöllä ja mun on nyt kerta kaikkiaan pakko lähteä kauppaan ostamaan savukalaa X-D

    VastaaPoista
  11. Ta-Miit:näinhän se on että monesti tulee nälkä ruokablogeja seuraillessa.Mistä sä oikein ostat savukalaa tuohon aikaan yöstä.......

    VastaaPoista
  12. Olipa hölmö kysymys tuossa edellsessä kommentissani.Tietenkin teillä on kauppoja jotka on auki 24/7.Niinhän on Tel Avivissakin..

    VastaaPoista
  13. Juu, täällä Ithacassa on kaksi supermarkettia auki 24/7. Tykkään käydä öisin ostoksilla, kun silloin ei ole paljon muuta väkeä liikkeellä. Henkilökunta varmaan ihmettelee, että mitä kummajaisyökyöpeleitä me oikein ollaan, kun aina hilaudutaan sinne aamuyön tunteina :)

    VastaaPoista
  14. Just niin, öisinhän onkin kivointa käydä noissa aina auki olevissa marketeissa...Nyt kun asun kaupungissa Tel Avivin vieressä,ja missä ei ole noita 24/7 kauppoja, niin kaipailen sellaisia.

    VastaaPoista
  15. aah...katsoin itsekin että ompa siellä ollut kertakaikkiaan ihanat tarjottavat. Vesi kielellä täällä näytön takanakin.. :P

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...