perjantai 7. elokuuta 2009

Tofu-pinaattipiirakka

Torttu 1

Pidän paljon tofusta ,ja viimeisen parin vuoden aikana olen myös huomannut,miten monipuolinen se on:sitä voi käyttää leivontaan, siitä voi tehdä majoneesia, "juustokakkua”  ja vaikka mitä vielä. Tofua voi myös käyttää suolaiseen vegaaniseen “juustopiirakkaan”,ja nyt halusin ensimmäistä kertaa kokeilla sellaista. Yleensä vegaanisiin juustokakkuihin käytetään Silken Tofua,jota ei valitettavasti täältäpäin löydy. Olenkin ihmetellyt sitä;tofun paikallisia valmistajia on useita;orgaanisista marketeista löytyy vaikka minkälaista tofua,kuten eri lailla maustettuja tofuja , (esim. basilikatofua, joka on hyvää ihan sellaisenaan salaateissa kuutioina),mutta Silken tofua sen sijaan ei kenelläkään tofunvalmistajalla ole. Silken tofun sijaan käytän pehmeää tofua, jota hienonnan tehosekoittimessa pienen ölymäärän ja soijamaidon kanssa,jolloin siitä tulee samettimaisen pehmeää.

Tämä tofupiirakka valmistui näin:

Tortun valmistus

Pinaatti-tofupiirakka

Taikinapohja:

2 dl vehnäjauhoa

1 dl riisijauhoa

0,75 dl rypsiöljyä

suolaa

jääkylmää vetta

Täyte:

n. 300 gr pehmeää tofua tai Silken tofua

2 dl soijamaitoa

3 rkl oluthiivahiutaleita

1 rkl maizenaa

suolaa, pippuria,muita mausteita (esim. pizzamaustetta)

pari tomaattia

pinaattia

kevätsipulia tai punasipulia

öljyä paistamiseen

Valmista taikina: sekoita jauhot, öljy ,suola ja tarpeeksi kylmää vettä,jotta saat tehtyä kiinteän taikinan.Laita taikina pussiin ja anna olla jääkaapissa vähintään ½ tuntia. Ota taikina esille, kauli ohueksi  ja aseta voideltuun piirakkavuokaan. Lämmitä uuni 180C asteeseen ja paista pohjaa noin 6-7 minuuttia. Taikinaa jäi yli,joten laitoin vielä pari pientä tartelettipiirakkaa.

Valmista täyte: paista ensin silputtu sipuli kuumassa öljyssä,lisää silputtu pinaatti (minulla ei ole tarkkoja määriä, pari kourallista..) ja paista,kunnes pinaatti näyttää tarpeeksi paistetulta.

Jos käytät tavallista pehmeää tofua, laita se tehosekoittimeen, lisää ruokalusikallinen öljyä ja pari ruokalusikallista soijamaitoa ja sekoita tasaiseksi.Silken tofua käytettäessä tämä ei ole tarpeellista. Lisää tofumassaan oluthiivahiutaleet, maizena, mausteet ja lopuksi  paistettu pinaatti+sipuliseos. Sekoita hyvin. 

Leikkaa pari tomaattia ohuiksi viipaleiksi ja aseta ne pohjan päälle.Ripottelin hieman riisijauhoa ensin pohjan päälle,jotta se pysyisi rapeana.Asettele tomaatit pohjalle ja kaada täytemassa päälle.Paista 200 C asteessa noin 40 minuuttia tai kunnes piirakan täyte on jähmettynyt. Anna piirakan jäähtyä ennen leikkaamista.

Torttupala “ Piirakka oli hyvää,mutta pari asiaa olisin tehnyt toisin: taikinassa oli liian vähän rasvaa jauhomäärään verrattuna, ja se oli hyvä,mutta hieman liian kuiva. Ensi kerralla lisäisin rasvan määrää taikinassa.Riisijauhon ansiosta taikinasta tuli kivan rapeaa. Tofumassaa olisi myös pitänyt maistaa ennen uunissa paistoa;en laittanut tarpeeksi suolaa,ja se tuntui maussa. Muuten piirakka oli hyvää!

15 kommenttia:

  1. Jaaha, sinulla on taas monitoimikone hurissut :)

    Hieno tuo keskimmäisen kuvasi kuvat-kuvassa sommittelu. Ehkä vielä itsekin jonain päivänä perehdyn sellaisiin.

    Heh, edellisenkertaisten anna-vetäytyä keskustelujen jälkeen tein neuvojen vastaisesti ja yritin laittaa itselleni lounaan nopeasti. Juu, tuskin oli sitä maistanut kun huomasin että piti palata lämmittämään se tasaiseksi. On tämä elämä aina sellaista "tee niinkuin minä sanon äläkä niinkuin teen" - häslinkiä :)

    VastaaPoista
  2. Rita>Juu,tällä kertaa surisi blenderini,joka on tosi hyvä laite!
    Tuon keskimmäisen kuvan sommittelu on tosi helppoa;netistä voi ladata ilmaisohjelmia sellaisen tekoon.
    Hih,joskus vaan tarvitsee sitä "vetäytymistä.."

    Hannele:-)

    VastaaPoista
  3. Onko pehmeällä ja silken tofulla jotain eroa? Ainakin suomalaisen Soyan valmistama pehmeä tofu -niminen tofu oli joskus aikoinaan nimeltään silken tofu, eikä se kyllä koostumukseltaan ole muuttunut.

    VastaaPoista
  4. Elina:kyllä niillä on eroa.Silken tofuhan on kuin vanukasta, ja sen valmistamiseenkin käytetään eri ainetta. Silken tofun hyydyttämiseen käytetään Glucono delta-lactone-ainetta,kun taas tavallisessa tofussa nigaria tai kalsiumsulfaattia.Enpä tiedä,mistä tuota GDL saisi. Pehmeä tofu on kuin tavallinen tofu, sen rakenne vain on pehmeämpää,ja jos haluan siihen silken tofun tapaista, täytyy mun tosiaankin laittaa siihen vähän öljyä ja soijamaitoa. Tuota Silken tofua olen Helsingissä ostanut aasialaisista kaupoista, ja en kyllä koskaan ole huomannut mitään sen tapaista suomalaisilla tofun valmistajilla.

    VastaaPoista
  5. Katselen taas tässä vain vesikielellä. Kokkaustaitoni ovat täysin kesannolla ja käyn nykyisin aamupuurollakin lähimmässä kahvilassa :)

    VastaaPoista
  6. Tätä mä kokeilen vielä ihan takuuvarmasti! nam :-)

    Mielenkiintoinen idea laittaa riisijauhoja tuohon pohjaan. Intialaisissa dosissa yms. riisijauhoja käytetään juuri tuomaan rapeutta.

    Mä kun en ole mikään tofuekspertti, joten ymmärsinkö oikein, onko tofua olemassa kahta laatua, pehmeää ja kovaa? (ja ilmeisesti tuo Silken tofu on tuota ekaksi mainittua)

    Entä nuo oluthiivahiutaleet, voiko ne jättää pois tai korvata jollain muulla, kun ne on mulle ihan uppo-outo tuote?

    VastaaPoista
  7. Marja-Leena:-)

    Hippu:-) Mä korvaan nykyään aika monessa jutussa vehnäjauhot riisjauholla. Tuo oli ihan hyvä pohja, rasvaa olisi vain saanut olla enemmän.

    Juu,tofua on tavallista ja Silken tofua.Silken tofu on kuin vanukas ja se sopii hyvin jälkkäreihin. Nuo oluthiivahiutaleet eivät ole välttämättömiä tässä;vegaanisessa keittiössä niitä käytetään paljon;se jotenkuten muistuttaa juuston makua ja siinä on myös paljon B-vitamiinia.

    VastaaPoista
  8. Herkullista.
    Voiko nuo vehnäjauhot korvata grahamilla tai jollain muulla

    VastaaPoista
  9. Arleena>Tarkoitatko ehkä noita riisijauhoja? Kyllä voi korvata,ja vehnäjauhon grahamjauhoilla.

    VastaaPoista
  10. YOu have soms greta tofu recipes Yaelin! I still remember that tofu mayonnaise which sounded so good! I have a tofu cheesecake recipe that I think might be quite interesting too!

    VastaaPoista
  11. What a perfect dish for a summer brunch- Looks fresh and delicious!

    VastaaPoista
  12. Lorraine>thanks, I will have to come and check your tofu cheesecake recipe:-)

    Hannah:thanks:-) This pie came out really delicious!

    VastaaPoista
  13. jonku lusikallisen vettäkin voi lisätä taikinaan.

    VastaaPoista
  14. Hannele:Siinähän onkin sitä,mainitsin reseptissä että jääkylmää vettä..

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...