sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Herkullinen hernetahna

Hernetahna Lukiessani Okriinan postausta hernepyöryköistä, muistin herkullisen hernetahnaohjeeni,joka myös tehdään säilykeherneistä. Kun kaapissa vielä sattui olemaan kaikki ainekset, niin teinkin tämän heti. Kiitos inspiraatiosta,Okriina;.)

Tämän tyyppistä hernetahnaa söin kerran jossain;minulla ei ollut tahnan reseptiä,mutta jonkinlainen käsitys tahnaan menevistä aineksista,joten tällainen siitä sitten syntyi. Tätä on tullut tehtyä parisen kertaa,ja se on tosi helppotekoinen ja hyvää leivän päällä.

Herkullinen hernetahna

Herpurkki sipuli

- purkki säilykeherneitä

2 suurta sipulia

2-3 valkosipulinkynttä

1½ dl saksanpähkinöitä

suolaa, pippuria,öljyä paistamiseen

yrttimaustetta

chilihiutaleita

Siivilöi neste pois herneistä, pilko sipulit hienoksi. Sipulien pilkkomisesta ei meinannut ensin tulla mitään,sillä ne aiheuttivat pahan ärsyyntymisreaktion silmissäni. Yleensäkin itken aina sipulia laittaessani,mutta tällä kertaa piti huuhdella silmiä monen monta kertaa,ennenkuin helpotti. Ruskista sipulit,ja lisää pilkotut valkosipulinkynnnet lopussa. Laita herneet, sipuli ja mausteet monitoimikoneeseen, ja anna koneen käydä. Lisää pähkinät vasta lopussa, jottei tahnasta tule liian hienoa;pidän kun siinä on vähän rakennettakin.

9 kommenttia:

  1. (säilykeherneet ei okein maistu,
    mut pakastepussin syön ihan sellasenaa)

    VastaaPoista
  2. Onpas kivan kuuloista. Mitakohan muuta tahnasta voisi tehda kuin voileipia?

    VastaaPoista
  3. Eikos tata sanota myos kasvissyojan maksapateeksi?

    VastaaPoista
  4. Hannele;-

    Anna:Sitä voi ihan noinkin syödä

    Anu:Sitä se kai taitaa olla.Mulla ei ollut reseptiä,mutta muistin,että nuo ainekset siihen tulee ja noin olen tehnyt.Tuleeko siihen vielä jotain mukaan?Mutta mä en halua edes muistaa maksaa tätä laittaessani.....:
    ;-)

    VastaaPoista
  5. Nam, mina tykkaan maksasta(kin)! Sorry!

    VastaaPoista
  6. No, täällähän tää ohje jo olikin :) Hyvältä vaikuttaa!

    VastaaPoista
  7. Olenkin (taas vaihteeksi) kaipaillut uusia ideoita leivän päälle, ja tässä on varsin hyvän ja terveellisen kuuloinen vaihtoehto juustolle. Osaatko sanoa, kuinka kauan tämä tahna mahtaisi säilyä jääkaapissa? Varmaan ainakin pari päivää..?

    Mikähän niissä sipuleissa mahtoi niin itkettää... :-O.

    VastaaPoista
  8. Hippu;Tein tätä aika pienen määrän ja se oli seuraavana päivänä jo syöty;-) mutta varmasti parisen päivää säilyy jääkaapissa.Mun silmät on superherkkiä sipulien suhteen.Itken heti kun näenkin niitä mutta tämä oli extra itkettävä....

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...