perjantai 2. lokakuuta 2009

Seesami-pähkinäpatukoita

Patukat Retkillä  ja urheillessa on hyvä olla mukana jotain energiapitoista, ja energiapatukat ovatkin hyvä vaihtoehto silloin. Kauppojen hyllyiltä löytyy monta eri patukkavaihtoehtoa,mutta niitä on helppo tehdä itsekin kotona, ja ilman lisäaineita. Nämä patukat syntyivät,kun piti käyttää joitakin pähkinöitä loppuun.
Seesami-pähkinäpatukat
  • 2½ dl seesamsiemeniä
  • 2 dl murskattuja saksanpähkinöitä
  • 1 dl kookoshiutaleita
  • 3/4 dl mantelijauhoa
  • 1/4 dl mantelilastuja
  • ½ dl auringonkukansiemeniä
  • 4½ rkl tahini seesamitahnaa
  • 4 rkl hunajaa
  • ripaus suolaa
  • 1 keskikokoinen omena
  • kanelia, vaniljaa
  • 1 rkl raastettua limenkuorta
  • ½ dl kuivattuja karpaloita (ilman sokeria kuivattuja) tai rusinoita
Aineksia
Liota ensin seesaminsiemeniä parisen tuntia ,huuhtele,ja anna niiden hieman itää joitakin tunteja.Sekoita seesaminsiemenet ,pähkinät, auringonkukansiemenet,tahini,hunaja, suola tasaiseksi. Jaoin tämän massan kahteen osaan;toiseen sekoitin raastetun omenan,kanelia (aika runsaasti sillä pidän kanelin mausta) sekä hieman rapsuttelin vaniljatangosta sinne vaniljansiemeniä joukkoon. Toiseen puoliskoon lisäsin karpalot ja raastetun limekuoren. Koska tätä ei olisi sellaisenaan pystynyt muotoilemaan,laitoin maPatukoitassan taas  silikonivuokaan ja vuoan pakastimeen noin tunniksi,kunnes se oli jähmettynyt tarpeeksi,että pystyin ne sieltä saamaan kokonaisina ulos. Silikonivuoallani tuli 9 tällaista ovaalin muotoista patukkaa kerrallaan,niin  jouduin täyttämään ja pakastamaan massan 2 erässä;näin tuli yhteensä 18 patukkaa tuosta satsista. Kuivasin niitä kuivurissa ensin korkeammalla lämpötilalla joitakin tunteja,jonka jälkeen jätin ne kuivuriin alhaisimmalle lämpötilalle yön yli. Aamulla ne olivan kuivuneet sen verran,että säilyttivät hyvin muotonsa. Hyviä ovat;jätin saksanpähkinät sen verran suuriksi paloiksi,että tuntuivat kivalta tuossa patukassa. Pidin enemmän omenalla maustetuista patukoista,mutta myös limenkuorella maustetuissa patukoissa tuntui kivasti tuo limen maku.

19 kommenttia:

  1. Intiastakin saa tallaisia joka paikasta. Mutta vanilja ja omppu tuovat varmaan kivan savayksen tahan!

    VastaaPoista
  2. Mitä tuo tahini on? Saakohan Suomesta ostettua tuollaista?

    VastaaPoista
  3. Anna:Omena ja kaneli sopivat tosi hyvin ja vanilja antoi vielä kivan lisän.

    Unelma:Tahini seesamitahnaa saa Suomesta ihan helposti,Monissa marketeissa on sitä myynnissä ja tietenkin etnisissä kaupoissa.

    VastaaPoista
  4. Kivan näköiset patukat ja todella hyvät ainekset niissä. Noilla luulis jaksavan :)

    VastaaPoista
  5. Oi joi. Sinä jaksat panostaa! Ihanan näköisiä:)

    VastaaPoista
  6. Upean näköisiä! Minäkin tykkään kanelista. :-)

    Saanko udella: miten sait nuo tekstit lisättyä tuohon kuvaan?

    VastaaPoista
  7. Okriina:Kiitos:-)Menevätkin pienelle retkelle testattavaksi..;-)

    Heidi:kiitos:-)

    VastaaPoista
  8. Hippu:Kaneli on ihanaa omppujen kanssa.Nuo tekstit tein käyttämällä ilmaista kuvankäsittelyohjelmaa PhotoScape,jolla muutenkin pienennän kuvia.Mulla on koneella PhotoShop jota en edes osaa käyttää ja on niin raskas ,joten käytän tuota PhotoScapea. Suosittelen!

    VastaaPoista
  9. Mä ostan aina luomukaupoista valmiita (ja kalliita!) tommosia patukoita, kun pidän niitä laukussa siltä varalta, jos kesken päivän ei sopivaa ruokaa löydy mistään ja pökertyminen lähellä :D JA olen ollut ties kuinka monta kertaa aikeissa tehdä noita itse, kun ihan turhaa niitä valmiita on ostella, mutta en ole vain saanut aikaiseksi. Vaan tämäpä resepti on kyllä niin houkutteleva, että nyt on pakko ryhtyä toimeen! :) Kuinkahan kauan nuo säilyy yleensä?

    VastaaPoista
  10. Johanna:Aika vaikeaa sanoa kuinka kauan säilyy, mutta kai ne hyvin suljetuttuna säilyvät aika kauankin,kun on kerran kuivattu nuo ainekset. Yleensä tällaiset on mennyt aika nopeasti,kun olen vienyt vierailulle ja itse napostellut...Tuo tahini tekee näistä tosi hyviä.

    VastaaPoista
  11. Suuret kiitokset vinkistä!

    Minä en ole käyttänyt toistaiseksi mitään kuvankäsittelyohjelmaa (koska en osaa), vaan mulla on ollut ainoastaan joku MS:n oma kuvanhallintajuttu. Olen kaivannut kauheasti tuota toimintoa, että saisi tekstiä kuvaan, joten kiitos vielä tosi paljon. Lataan tuon ohjelman saman tien!

    VastaaPoista
  12. Oh, mikä ihana ruokablogi! Nyt kuola valuu.

    VastaaPoista
  13. Hippu:Kiva jos pystyt tuota ohjelmaa käyttämään ,on nimittäin erittäin helppokäyttöinen,joten kyllä sinäkin sen opit:-)

    Pisara: Kiva kun kävit täälläkin:-)

    VastaaPoista
  14. Kiitos tuosta vinkistä, täytyypä tutustua tuohon ohjelmaan.

    Ja ennen kaikkea, kiitos mainiolta vaikuttavasta ohjeesta! Noitahan täytyy ehdottomasti testailla tässä syksyn aikana, ja sitten kesän vaellusreissuille tehdä taas uutta purtavaa mukaan :)

    VastaaPoista
  15. Päivi:Tuo ohjelma on tosiaankin helppokäyttöinen:-)
    Ja patukat hyviä ,vaikka just retkille....

    VastaaPoista
  16. Nämä ovat tosi hyvä korvike kaupan myslipatukoille, jotka alkaa jo kyllästyttää, kiitos ohjeesta!

    Minulla on aikomus tehdä ohjeellasi hummusta. Osaatko sanoa kuinka kauan se säilyy hyvänä?

    VastaaPoista
  17. Elina:Nämä olikin tosi hyviä patukoita. Hummus kestää sellaisen 3-4 päivää jääkaapissa,mutta sitä voi myös pakastaa.

    VastaaPoista
  18. Ai vitsi, onpas kiva oivallus. Mä en ole koskaan innostunut niistä kaupan energiapatukoista, mutta nyt alkoi kieltämättä houkuttaa tehdä tällaisia itse. Kiitos ohjeesta, tämä kuulostaa oikeasti tosi mainiolta!

    VastaaPoista
  19. Sanna;Kiva jos on hyötyä tästä reseptistä,Tein tänään uuden satsin ja lisäsin siihen runsaasti quinoamuroja,niistä tuli vielä paremmat.Tuo tahini on se juju näissä.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...