tiistai 1. toukokuuta 2012

Ihana Delicatessen

Kävin eilen myöhäisaamiaisella Tel Avivin uudessa ihanassa Delicatessenissa. 
Kadun puolella olisi ollut myös mukava istua,mutta päätimme syödä aamiaisen yläkerrassa. Delicatessen on ravintola,herkkukauppa,leipomo ja kahvila ja kuulemma lounasaikaan on vielä niin täyttä,että pöytävaraukset ovat paikallaan.

Sisäänkäynnin toisella puolella on paikan herkkukauppa.
Delicatessenissa voi ostaa  valmista ruokaa,ja suuri valikoima vaihtelee päivittäin. Kun tulimme tuonne,tiskit olivat vielä tyhjät,mutta poislähtiessä tässä kohtaa oli suuri jono.
Valitsimme paikan standardiaamiaiset. Tel Aviv on niin täynnä ihania aamiaispaikkoja,etten voi sanoa,että tämä oli niitä parempi,mutta pienet yksityiskohdat ihastuttivat,kuten herttaiset hillopurkit,jossa paikan kotitekoista hilloa,sekä nuo pienet metallikipot,joissa kahta eri juustoa ja oliiveja. Salaatti,leivät ,kakut ja kahvi kuuluivat myös aamiaiseen.Palvelu tuolla oli erittäin hyvää,mutta miinusta tulee siitä,että sekä ruokalista että Delicatessenin webbisivusto ovat edelleen ainoastaan hepreaksi,joten jouduin kääntämään ystävälleni.Vaikka söimme aamiaista melkein lounasaikaan,niin tuolla oli hyvin täyttä.Aamiaislista on voimassa klo 12 asti,jolloin voimaan astuu lounaslista. Viikonloppuisin aamulla  on kattavempi brunssilista.
Yläkerran yhdessä osassa myydään myös joitakin keittiötarvikkeita.Yllätyimme iloisesti nähdessämme siellä Iittalan kattiloita:)
Emme mahtuneet terassille syömään aamiaista,mutta terassin toisella puolella on paikan yrttitarha,ja kaikki ravintolan yrtit tulevat omasta takaa:) 
Näkymä yläkerran rappusilta alas..
Ja eilisen molekyylinuudelipostauksen kommenttilaatikkoon tuli kommentti ihanalta Hannahilta,jonka kirja "My Sweet Vegan" on kirjahyllyssäni.Hannah laittoi linkin muutaman vuoden takaiseen postaukseensa,jossa hän oli tehnyt sitrusnuudeleita paljon helpommalla tavalla. Sopivat kivasti hedelmäsalaattiin! No ei näistä omistani vieläkään tullut sellaisia kuin halusin,mutta harjoitus tekee mestarin;D

23 kommenttia:

  1. Oih, miten herrkullinen bannerikuva!
    Olipa herkkuja monenlaisia tarjolla tuossa ruokapaikassa.
    Minulle olisi mennyt sormi suuhun valinnan edessä..tuota, ja tuota, eikun tuota..jne.Missä hinnoissa ruoka on- Suomeen verrattuna?
    Olisi ihanaa päästä joskus sielläkin käymään..mutta toiveeksi ehkä jää.

    Mukavia ja lämpimiä päiviä
    toivottaa Anna.

    VastaaPoista
  2. No on tosiaan ihanan näköinen paikka! todella kauniisti laittavat esille, ja näköjään laatukattiloitakin myyvät ;) Ihana löytää uusia kivoja paikkoja :)

    VastaaPoista
  3. Ai että mä rakastan just tuollaisia paikkoja, aikaahan tuolla saisi kulumaan aamiaisen, brunssin ja lounaan verran :)

    VastaaPoista
  4. Anna;tuolla olikin todella herkkuja ja niin kauniisti pantu ne esille:) Ruoka täällä on joskus halvempaa ja joskus kalliimpaa kuin Suomessa,eli vihannekset,hedelmät ja yrtit paljon edullisempia ja valikoima erittäin kattava,mutta maitotuotteet ovat mielestäni täällä jonkun verran kalliimpia kuin Suomessa.Ulkona syöminen tosin maksaa vähemmän kuin vastaava Suomessa...Kiitos,samoin sinulle,lämmintä riittää jo!

    Mausteinen Manteli:on tosiaankin ihana paikka,ja tekee mieli mennä uudelleen.Palvelu oli myös todella hyvää tuolla. Ja kyllä oli kivaa löytää noita Iittalan kattiloita tuolla;D

    Anna:Ihan sama juttu,oli vaikeaa lähteä tuolta pois,mutta onneksi voi mennä uudestaankin.Olin ihan ah kaiken ihanuuden edessä;D

    VastaaPoista
  5. İhanan nakönen aamupalapaikka herkkuineen. Juustot ja oliivit ovat minunkin herkkuani aamupaloilla ulkona kaydessa.

    VastaaPoista
  6. Oi oi mitä herkkuja. Mä aina kadehdin tuollaisia komeita yrttipuskia kun omat yritelmät (lipstikkaa lukuunottamatta) on aika onnettomia...

    VastaaPoista
  7. Olihan tuolla nettisivuilla otsikot englanniksi: Breakfast, Lunch jne. :D Ihanan näköistä kyllä tuo kirjoitus, osaat siis itse sitä sujuvasti lukea ja kirjoitta??

    VastaaPoista
  8. Ooh, onpa tosiaan ihanan näköinen paikka! Toivon vaan onnea ja menestystä paikalle, että saat(te) nauttia paikasta pitkään. Kysyntää tuntuu ainakin olevan.

    Kun näin tuon yrttiparvekekuvan, enkä ollut vielä nähnyt kuvatekstiä, ajattelin, että ohhoh, onpas Yaelianilla hurjasti yrttejä. :-D

    VastaaPoista
  9. Tänne meidänkin kulmille mahtuisi hyvin yksi tuollainen Delicatessen...

    VastaaPoista
  10. Sateenkaari:tuolla oli kyllä niin ihanan näköistä että olisi haluttanut jäädä tuonne.Juustot pikkukipoissa olivat hyviä,mutta kaipasin tuolla hieman muitakin levitteitä,joita monessa paikassa saa aamiaisensa kanssa.

    Merituuli:herkkuja tuolla tosiaankin oli:) Ja tuo yrttitarha näytti paljon paremmalta oikeasti kuin tuossa kuvassa.Olin kyllä siitä erittäin kateellinen;D

    Kte:joo mutta vain otsikot. Kyllä ainakin ruokalistat(vaikka vaihtuvatkin melkein päivittäin) saavat olla myös englanniksi.Puhun ja luen sujuvasti hepreaa,kirjoituksen kanssa välillä hieman takeltelen ja tulee paljon oikeinkirjoitusvirheitä..

    Hippu:aivan ihana paikka ja toivottavasti tosiaankin menestyy.Paikan omistajaparilla on muutama muukin paikka,ollut jo vuosia,ja aina täynnä,sillä heidän konseptinsa ovat hyviä:) OI olispa minulla tuollainen yrttitarha,voin vain unelmoida siitä...

    Jokihaka:Tuollaisia saisi ollakin useammassa paikassa;D

    VastaaPoista
  11. Teillä on siellä todella kivoja kauppoja!

    VastaaPoista
  12. Nuo sitruunanuudelit kuulostavat hauskoilta, ne varmaan sopisivat jonkin raikkaan jälkiruoankin seuraksi! Agaragariakin löytyisi kaapista, enkä oikein ole keksinyt mitä sille tekisi...

    VastaaPoista
  13. Allu:aika kivoja on:)

    Pinea:minustakin niitä voisi yrittää seuraavaksi.Jos teet niin laitappa blogiin miten onnistuivat...

    VastaaPoista
  14. No onpas herkullinen aamiais- ja vaikka-mikä-paikka! Kelpaisi kyllä minulle :)

    VastaaPoista
  15. Voi mahdoton sentää kun näyttää ihanalta! Olisi mahtava käydä ruokailemassa tuollaisessa paikassa. Täälläpä ei ole kuin yksi kahvila, josta saa vain sitä peruskamaa: pullaa, viineriä, kahvia, kermaleivoksia yms.

    VastaaPoista
  16. Outi:Ihana paikka tosiaankin,ja etenkin silmänruokaa mahtavan paljon:)

    Kaisu:tosi ihana paikka ja tuonne tekee mieli mennä uudestaan.Etenkin se yrttitarha on ihana,kuvassa se ei tullut hyvin esille,mutta se on ihanan rehevä ja kivasti siinä isolla terassilla. Olen kyllä onnellisessa asemassa ruoka-ja ravintolatarjonnan kanssa täällä,se on ihan loistava! Harmi,teidän alueen kahvilassa on aika epäterveellistä kamaa mutta sitten osaat kotona tehdä ihania terveellisiä juttuja:)

    VastaaPoista
  17. That store looks like my kind of wonderland- Not only do all of the wares look delicious, but the shop itself is so bright and beautiful! Very inviting; I know I wouldn't be able to leave without spending a tidy sum. ;)

    VastaaPoista
  18. This place looks great! I'll have to look out for it next time I'm in Tel Aviv.

    VastaaPoista
  19. Kivan näköinen aamiaispaikka! Tulee vähän mieleen Rose Bakery, jossa tykkäsin käydä Pariisissa asuessani. Täällä Limassa ei valitettavasti ole ainakaan ihan lähellä mitään vastaavaa, vaikka muuten kivoja kahviloita kyllä löytyy.

    VastaaPoista
  20. Hannah:I love the way the shop,bakery and restaurant has been planned and decorated.It is such a pleasure to be there and everything is fresh and delicious.

    Katherine:you should really visit Delicatessen next time you are in Tel Aviv.It looks lovely:)

    Anna:Tuo onkin tosi kivan näköinen aamiaispaikka ja olisi kiva käydä myös lounaalla.Pariisissa onkin ihania paikkoja! Limasta tulee mieleen aina ihanat cevichet;D joita kävin syömässä melkein päivittäin;D Mutta muistan sieltä myös ihan kivoja kahviloitakin,joissa käytiin.Eksän asiakkaat veivät meidät ihanaan La Rosa Nauticaan,jonka vieläkin muistan...

    VastaaPoista
  21. En ole vielä käynyt Rosa Nauticassa, pitäisi varmaan mennä! Ehkäpä joku voisi viedä mut sinne :) Sieltä on ainakin upea näköala, mahdollisesti Liman paras ja olen annoksistakin kuullut hyvää palautetta.

    VastaaPoista
  22. Anna:joo se näköala oli mahtava siellä;D

    VastaaPoista
  23. Hei, piti vielä tulla lisäämään tänne keskusteluun, että tänään kahvilassa selailin jotain aikakauslehteä, jossa oli juttua Buenos Airesiin avattavasta Rosa Nauticasta :)
    (tai voi olla, että on jo avattu, kun en huomannut katsoa, koska kyseinen lehti oli ilmestynyt)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...