lauantai 24. huhtikuuta 2021

Riisipaperipiirakka

 

Joskus alkuvuonna törmäsin jossain vietnamilaiseen pizzaan, ( Banh Trang Nuong)  joka näytti enemmänkin  piirakalta. Riisipaperista tehdyt  piirakat houkuttelivat ,  koska olivat hyvin helppotekoisia,  ja vaikuttivat ihanan rapeilta.   Eräänä iltana teinkin sitten näitä,  ja pahoittelen huonoja kuvia jotka otin kännykällä illansuussa,  sillä  oikeasti nämä näyttivät paremmilta kuin kuvissa.   

Riisipaperipiirakka
  • 1 riisipaperi per piirakka
  • 1 kananmuna per piirakka
  • täyte voi olla mikä tahansa
Tein näitä muutamalla eri täytteellä,  mutta  näihin tulee aina kananmuna,  joskin vegaanisen version voi tehdä sekoittamalla  kikhernejauhoa ja vettä , ja käyttää sitä kananmunan sijaan. Tähän sopii  parhaiten pyöreä riisipaperi,  ja koska minulla  oli vain neliskulmaisia,  ei näistä tullut erityisen nättejä,  joten ehdottomasti pyöreillä  riisipapereilla seuraavan kerran.

Riisipaperi asetellaan  keskilämmölle lämmitetylle , kuivalle pannulle.  

Vispaa kananmuna kevyesti ,  ja levittele sitä lusikalla  niin että sitä on koko riisipaperin pinnalla. Tähän voi lisätä vaikka  juustoa ja kevätsipulin palasia. Minulla oli  tomaattikastiketta  ja juustoa,  ja samalla kun täytteet alkoivat hyytyä,   tarkistin että riisipaperin pohja alkaa ruskistua. Kun se  oli saanut väriä,  käänsin puolet riisipaperista toisen puolen päälle ,  ja annoin  piirakan vielä saada  hieman lisää väriä, molemmin puolin.     Riisipaperipiirakka oli ihanan rapea,  mutta se kannattaa syödä heti,  sillä rapeus häviää  aika nopeasti.
Tässä odotellaan että  riisipaperin pohja ruskistuu...
Riisipaperin päälle tuli kananmunaa ,  tomaattikastiketta ja fetajuustoa. Yritin tehdä ilman kananmunaa,  laittamalla tomaattikastiketta riisipaperin päälle , mutta se ei onnistunut.   Yleensä vietnamilaisen pizzan päälle tulee majoneesia ja Sriracha-kastiketta.
Vasemmalla tuo ylempi  riisipaperipiirakka,  jonka leikkasin kahteen osaan.  Oikealla tosi ruman näköinen piirakka,  johon tuli  pestoa jota olin tehnyt tummasta basilikasta,   sekä juustoa.  Seuraavan kerran ostan pyöreitä riisipapereita, joilla saa  nätimpää tulosta kuin näillä  neliskulmaisilla.  Täällä lyhyt ja hyvä video  missä tehdään  riisipaperi(piirakkaa)pizzaa.

4 kommenttia:

  1. Fetapiirakka näyttää ja kuulostaa sellaiselta, että tekisi kauppansa täälläkin. Rakastan fetaa!
    Aika kiva idea tuo riisipaperin käyttö. Me olemme tehneet vähän vastaavia filotaikinasta.
    Herkullista viikonloppua sinulle Jael <3

    VastaaPoista
  2. Det här är spännande och jag kan tänka mig att det är gott! Ha en fin dag!

    VastaaPoista
  3. Wow, I've never seen anything quite like this before! It's like an omelette, but... Better? I've gotta try it with vegan egg!

    VastaaPoista
  4. No nyt tuli taas ihan uusi juttu & resepti-idea, wow! Maistuisi kyllä ja kiva oli tuo video kun näki paiston livenä. Näihinhän voi hyödyntää kaikki hävikkijämät jääkaapista ja kaapeista : )

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...