tiistai 30. joulukuuta 2008

Keittokirjamania...

Olen aina ollut hulluna keittokirjoihin ja kerännyt niitä vuosikausia, ja näin niitä onkin sitten kertynyt oikea kokoelma. Kun lähetin tavaroitani Suomesta tänne, joitakin hävisi matkalla ja olin aivan onneton,mutta sen jälkeen on uusia kirjoja ilmestynyt joukkoon. Helsingissä aina kirjakauppojen alennusmyyntien aikaan menin katsomaan, mitä sieltä löytyisi.Olen kai rauhoittunut, sillä tämän vuoden aikan olen kai hankkinut vain 6 kirjaa, tosin uusia tekee mieli.Mania mikä mania....Vaikken niitten reseptien mukaan mitään tekisikään, kirjoja on niin kiva aina katsella ja taas saada uusia ideoita.Minulle mieluisan keittokirjan tulee olla hyvin visuaalinen; en pidä kuvattomista keittokirjoista.
Joku aika sitten joissakin ruokablogeissa esiteltiin keittiöitä ja samalla keittokirjoja. Keittiötä en tässä nyt esittele, sen sijaan olen kuvannut keittokirjojani. Suurinta osaa siis, joitakin isoja kirjoja ei kirjahyllyyni mahtunut .
Ylimmät kuvat suurenevat klikkaamalla, alemmat eivät, en tiedä miksi ylimmät mutteivät alemmat....

29 kommenttia:

  1. Ohoo mikä määrä kivan näköisiä keittokirjoja.. Mulla kanssa on tärkeää kirjan kuvat. Myönnän, että jopa reseptit jäävät ihan toiselle sijalle jos kirja ja kuvat ovat kauniit.

    Mä raivasin uuden hyllyn taas tilaa kirjoille, kun tilasin muutaman tiiliskiven jouluksi itselleni... :)

    VastaaPoista
  2. No jo on keittokirjoja kerrakseen! Ja varmasti tsiljardeja ihania resepteja! Keittokirjoista oppii varmasti paljon myos muiden maiden kulttuureista, ruoka kun on siita niin iso osa. Wau!
    Noita on varmasti kiva selailla ja 'maistella' ;)

    VastaaPoista
  3. Minustakin keittokirjojen keraily on mukavaa. Tosin ei munulla aivan tuollaista kokoelmaa ole. Kirjojen selailu ja kauniiden kuvien katselu on mukavaa puuhaa.

    VastaaPoista
  4. Mäkin tykkään keittokirjoista ja nimenomaan sellaisista, joissa on kauniit kuvat. Suurin osa kirjoista on vaan Suomessa, josta niitä tulee aina muutama kerrallaan matkalaukuissa tänne päin. Täällä meidän puskassa ei valitettavasti ole edes kirjakauppaa, jossa vois käydä kirjoja hypistelemässä mutta lehtikioskeissa on vaikka mitä reseptilehtiä, joita aina välillä ostan.

    VastaaPoista
  5. Oi keittokirjat on ihania! Ostin ennen paljon (ei kuitenkaan ole niin paljon kuin sinulla), mutta nykyisin etsin uudet reseptit netista. Katselin kuviasi ja etsin jos sattuisi joku sama kirja minullakin olemaan ja loysin yhden: Pascal Peretz - Pohjois-Afrikan herkut :o) Avasin juuri kirjan ja tarkistin sisalla olevan paivamaaran.....sain sen lahjaksi mieheltani 1.10.1987 - ohoh, onpa aika vierahtanyt !! Keittokirjojen mukana sailyy henkilokohtaista historiaakin. :o)

    VastaaPoista
  6. ompa tosiaan paljon keittokirjoja. monella on joku kerailyn kohde.kuka keraa sitten mitakin. mina luen ja tutkin hvin mielellani keittokirjoja.ja kuvia pitaa olla. ostan taalla urkissa joka kuukausi ilmestyvan ruokalehden,jonka mukana tulee lahjana talla hetkella aina yksi pikkuinen keittokisja.

    VastaaPoista
  7. Aikamoinen satsi sinulla on noita keittokirjoja. Meillä mies ostelee niitä jonkin verran, minä en jaksa edes selailla niitä :) Mies siis tekee meillä ruuat ja hän tykkää kokkaamisesta.

    VastaaPoista
  8. Siinäpä kokoelmaa, minä heikkoina vanhoihin keittokirjoihin, 1940-luku.

    VastaaPoista
  9. No on sulla tosiaan noita keittokirjoja! Voisit kohta perustaa kirjaston... :-D

    Munkin mielestä kuvat on keittokirjoissa tärkeitä, mutta mä en sillä lailla ihastele niitä kuvia katselemisen vuoksi, vaan niiden perusteella usein ratkaisen, viitsinkö kokeilla ohjetta ollenkaan...

    VastaaPoista
  10. Rossana:-) sullakin on blogisi mukaan aika kivoja keittokirjoja..

    MaaMaa -monesta jonkun tietyn maan keittokirjasta oppii tosiaankin myös kulttuurista, eli niissä on added value ;-)

    Tuula- mustakin kauniita keittokirjoja on ihana katsella!

    Mamae, toivottavasti saat vielä kaikki kirjasi sinne Rondoniaan. Mullakin on paljon sellaisia espankielisiä reseptilehtiä, sellaisia oli myös Venezuelassa.

    S :-) on ne keittokirjat vaan niin ihania, mä aina jään kirjakauppaan niitä tutkiskelemaan. Se Pascal Peretzin kirja on mullakin ollut iätajat.

    Sateenkaari, toihan on kiva kun niissä lehdissä teillä on tollaisia kivoja kylkiäisiä :-)

    Elegia ;-) Lucky girl, kun mies sulle kokkaa! Mutta niissä kirjoissa yleensä on aina hyviä kuvia....

    Mormor Hannele, mulla taisi olla yksi sellainen tosi vanha keittokirja mikä oli ollut mun mormorilla...

    Hippu, joo kyllä mulla aika paljon kirjoja taitaa olla, mutta monet on aika ohuita....mullakin ne kuvat joskus ratkaisevat, siis ne antaa vinkkejä miten tehdä.

    VastaaPoista
  11. Oho, onpa niitä paljon! Tekisi mieli heti tulla tutkimaan muutamia! Minulla keittokirjoja on ehkä kymmenen, mutta aika vähän niitä tulee luettua, kun harvoin teen mitään reseptin mukaan. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että keittokirjoissa pitää olla kuvia. Ruokakuuvat juuri tekevät kirjoista mielnkiintoisia.

    VastaaPoista
  12. Katilein :-) Näitä on kerätty sen verran monta vuotta että niitä on paljon kertynyt.Ja matkoilla on aina tullut ostettua uusia kirjoja...

    VastaaPoista
  13. Fantastic collection of cookbooks! There must be no shortage of inspiration and recipes! Happy 2009 Yaelin :)

    VastaaPoista
  14. Voi hyvät hyssykät mikä määrä keittokirjoja. (Hassu sana muuten, siitä voisi luulla että keittokirja esittelee keittoja:)

    En ole koskaan aikaisemmin ollut innostunut kokkaamisesta, mutta viime kesänä yhtäkkiä innostuin paistamaan lättyjä ja siitä se alkoi... Mieheni joutuu hiukan väistymään keittiössä. Hän on yleensä saanut siellä toteuttaa itseään mielin määrin.

    VastaaPoista
  15. Oho. Sulla on valtavasti noita. Luulin että meillä on paljon mutta kyllä kalpenee tuon määrän rinnalla..

    VastaaPoista
  16. Lorraine, thanks and Happy New Year to you too!

    Rita :-) Kokkaaminen voi olla kivaa, eikös vaan..

    Merja, olis kiva nähdä mitä keittokirjoja teillä siellä on, teilläpäin on myös ihania kirjakauppoja....

    VastaaPoista
  17. Minulla taalla vain kaksi keittokirjaa mukana ja nekin kuvattomia..Onneksi on internet!

    Suomessa onkin sitten jonkin verra muttei lahellekaan noin paljoa kuin sinulla :).

    VastaaPoista
  18. Mä luulin omistavanai paljon keittokirjoja, mutta sehän on vain murto-osa näistä! :) Mä olen ihan koukussa keittokirjoihin, vaikka yleensä laitankin ruokaa ilman reseptejä. Niitä on vaan niin mukava selailla ja hakea inspiraatiota.

    VastaaPoista
  19. ..ja minä kuvittelin, että minulla on addiktio :) Onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
  20. Pikkujutut: mäkin nykyään käytän paljon enemmän nettiä reseptien etsimiseen kuin kirjoja...

    Kokki :-)Ihan sama juttu mulla..

    Nemo: addiktio mikä addiktio ;-)

    VastaaPoista
  21. Kiitos kommenteista blogissani. Ostamani keittokirja on nimeltään osuvasti "Thaikeittiö" (englanninkiel. alkuteos The big book of thai curries). Kirjoittaja on thaimaalainen Vatcharin Bhumichitr.

    VastaaPoista
  22. Onpa sinulla tosi paljon keittokirjoja. Minäkin tykkään lueskella sekä kirjoissa että lehdissä olevia ohjeita ja ehdottomasti kuvien kera.

    VastaaPoista
  23. Jessus, mikä määrä kirjoja! Samat sanat kuvista, ilman niitä ei voi innostua kokkaamaan. Mutta kirjoista en ole innostunut kovinkaan usein kokkaamaan, sen sijaan lehdet ja nyttemmin blogit ovat suuri inspiraation lähde. Mm. frozen yogurtia tarjosin taas uutenavuotena jälkiruokana vieraille ja tykkäsivät kovasti!

    VastaaPoista
  24. Kyllä on mahtava kokoelma! En ole koskaan nähnyt kenelläkään noin paljon keittokirjoja!

    VastaaPoista
  25. Katriina ;-) Kun aikoinaan aloitin keittokirjojen keräilyn, en sitä osannut lopettaa ->suuri määrä niitä...Minäkin nykyään kyllä käytän enemmän nettiä reseptien etsimiseen mutta keittokirjat ovat vaan niin ihania!

    Marja-Leena ;-)

    VastaaPoista
  26. Mulla on sama, ruokakirjan pitää olla esteettinen. Pidän myös siitä, jos kirjoittaja on laittanut ruokien alkuperään tai muistoihin liittyviä tarinoita mukaan kuten Mannerheim- ja Kekkosruokakirjoissa niin, että kyse ei ole vain reseptikokoelmasta. Suosikkeja on muun muassa Hillasoilta oliivilehtoihin, jonka kuvat ovat upeita. En ostaisi ruokakirjaa, jossa ei ole kuvia, ellen tietäisi, että se on erityisen pätevä.

    Onneksi netistä löytää nykyään kohtuuhintaisemmin kirjoja, vaikka aleissa onkin ihana selailla. Hyllytilan löytäminen uusille kirjoille on nykyään aika haastavaa, mutta hätä keinot keksii. ;)

    VastaaPoista
  27. Rauna,minäkin pidän siitä,että siellä on vielä jotain tarinaa tai tietoja reseptien lisäksi, kivempi lukea niitä kirjoja.Mulla hyllytilaa on vielä ihan vähäsen.....

    VastaaPoista
  28. WoW shares many wow gold of its features with previously launched games. Essentially, you battle with Cheapest wow gold monsters and traverse the countryside, by yourself or as a buy cheap wow gold team, find challenging tasks, and go on to higher Cheap Wow Gold levels as you gain skill and experience. In the course of your journey, you will be gaining new powers that are increased as your skill rating goes up. All the same, in terms of its features and quality, that is a ture stroy for this.WoW is far ahead of all other games of the genre the wow power leveling game undoubtedly is in a league of its own and cheapest wow gold playing it is another experience altogether.
    Even though WoW is a wow gold cheap rather complicated game, the controls and interface are done in buy warhammer gold such a way that you don't feel the complexity. A good feature of the game is that it buy wow items does not put off people with lengthy manuals. The instructions cannot be simpler and the pop up tips can help you start playing the game World Of Warcraft Gold immediately. If on the other hand, you need a detailed manual, the instructions are there for you to access. Buy wow gold in this site,good for you ,WoW Gold, BUY WOW GOLD.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...