torstai, 11. joulukuuta 2008

Variaatio luumukeitosta.....

Joulukuun ruokahaasteen emäntänä toimii ihanan Sillä Sipuli-blogin Hyppysellinen ja aiheena tällä kertaa aika laajasti tulkittava uudenlainen lisä joulupöytään. Päätinpä minäkin osallistua ensimmäistä kertaa ruokahaasteeseen ja osallistun perin yksinkertaisella reseptillä: kyseessä on itämainen marinoitu kuivahedelmäjälkiruoka nimeltä khoshaf, joka on hyvin suosittu Lähi Idässä, ja joka voisi olla hyvä vaihtoehto perinteiselle luumusopalle/kiisselille.Khoshafissa hedelmiä ei keitetä vaan ne marinoidaan. Olen muutellut ohjetta lisäämällä siihen alkoholia, joka teki siitä über-hyvää.Lisäsin myös hieman mausteita, jotka sopivat siihen erinomaisesti. Kuivahedelmiä marinoidaan vuorokauden, jonka aikana hedelmät imevät itseensä marinointiliemen makuja.
Itämainen variaatio luumukeitolle
2 dl kuivattuja luumuja
2 dl kuivattuja aprikooseja
2 dl kuivattuja viikunoita, paloiksi leikeltynä
1 dl rusinoita
1½ dl sokeria (käytin tummaa sokeria)
2 dl vettä
1 tl ruusuvettä
2 rkl rommia (tai konjakkia, brandyä, jne)
1 dl pistaasipähkinöitä, saksanpähkinöitä tai manteleita
ripaus kanelia
ripaus kardemummaa
Asettele hedelmät kannelliseen astiaan. Ripottele sokeri,rommi,mausteet ja ruusuvesi joukkoon ja kaada kiehuva vesi päälle. Anna marinoitua vuorokauden, sekoittele välillä. Tarkista, että hedelmät ovat nesteen peitossa. Ripottele valmiin jäkikiruuan päälle pähkinöitä. Lapsia varten voi valmistaa jälkiruuan ilman alkoholia.

13 kommenttia:

Hippu kirjoitti...

Kuulostaa ihan tajuttoman hyvältä! Kunpa saisin äiskän luopumaan siitä iänikuisesti luumukiisselistä, jotta voisin tehdä sen tilalla tätä...

Onnea kisaan - pidän peukkuja sulle! :-)

Yaelian kirjoitti...

Kiitos, Hippu! Tää on niin älyttömän helppo resepti mutta siitä tulee todella hyvää!

pikkujutut kirjoitti...

Taytynee kokeilla pieni era. Kestan huonosti alkoholia, joten on saastettava maistelut loppuiltaan :).

Yaelian kirjoitti...

Pikkujutut:-) alkoholiahan tulee tähän vain pikkaisen.....mutta se ehdottomasti parantaa makua.

Hyppysellinen kirjoitti...

namilta vaikuttaa! tykkään perinteisestäkin, mutta tämä on kyllä huomattavasti juhlavampi versio.

onnea kisaan, aurinkoinen yaelian!

Hyppysellinen kirjoitti...

ai niin.piti vielä sanomani että jätettiin haaste tahallaan aika avoimeksi, jotta monenlaisilla tekijöillä olisi intoa osallistua - kuten on käynytkin! ja toivottavasti osallistujia tulee vielä lisää.

samalla tässä on oma lehmä ojassa. joulupöytäämme kaivataan joka vuosi jotain uutta ja näyttävää. hyviä ehdokkaita on jo haasteeseen osallistujissakin, nam!

Yaelian kirjoitti...

Hyppysellinen, kiitos:-)
Teilla varmaan tuleekin olemaan mielenkiintoisen herkullinen joulupoyta....

rossana kirjoitti...

Todella herkullisen kuuloinen luumukeittovariaatio. Ruusuvesi tuo ihanaa eksotiikkaa ja pähkinät luksuksen tunnetta..

Yaelian kirjoitti...

Rossana,kiitos :-)

Kmsu kirjoitti...

Ihana ohje! Hyvä vastine perinteiselle kiisselille!:)

Yaelian kirjoitti...

Kmsu, kiitos :-)

arleena kirjoitti...

Olipa mukavankuuloinen jälkiruoka. Pitääpä joskus tehdä tätä herkkua, päälle voisi sujauttaa joko vaniljakastiketta tai vaniljalla maustettua jogurttia.

Yaelian kirjoitti...

Arleena, kiitos:-)tuollainen vaniljanmakuinen juttu päällä sopiskin oikein hyvin tähän jälkiruokaan.