keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Falafel -toinen otos

Falafelpostaukseni muutaman vuoden takaa on keikkunut blogini suosituimpana tai melkein suosituimpana ohjeena siitä lähtien kun sen julkaisin täällä. Sen koommin en olekaan falafeleita kotona tehnyt,ja miksi tekisinkään,kun  melkein kadun toisella puolella on suosittu falafelpaikka....Mutta pari viikkoa sitten otin esille pölyttyneen ja unohtuneen kirjani,jossa on hyvä falafelohje,ja kun katselin ohjetta huomasin siinä muutamia pieniä eroavaisuuksia verrattuna aiemmin postaamiini falafeleihin ,ja ohjeessa oli myös pari hyvää vinkkiä falafelin tekoon.Ja näitä tehdessä huomasin vielä yhden tärkeän seikan,joka tulee ottaa huomioon falafeleita tehdessä,joten hyvä laittaa ne nyt ylös tänne.Muuten tekotapa on sama kuin mikä tuossa aiemmassa step-by step-ohjeessani. Siinä ohjeessa tekemäni falafelit olivat aika rumiakin,joten ihan siitäkin syystä on aika tehdä uusintaotos;D

Falafelit-toinen otos
  • noin 500 gr kikherneitä (ennen liotusta)
  • 1 pieni sipuli (kannattaa kokeilla myös kevätsipulin kanssa)
  • 5 valkosipulin kynttä
  • nippu silputtua persiljaa (omat nippuni olivat suuria,joten falafeleista tuli vähän vihreitä)
  • nippu silputtua korianteria
  • ½ -1 tl paahdettua ,jauhettuja korianterin siemeniä
  • ½ tl chilihiutaleita
  • 3/4 tl jeeraa eli juustokuminaa
  • ½ tl suolaa
  • 1 tl paprikaa
  • ½ tl mustapippuria
  • ripaus jauhettua kardemummaa
  • 1 rkl jauhoa
  • 1 tl leivinjauhetta 
  • ½ rkl leivinsoodaa
  • muutama rkl seesaminsiemeniä,,joko taikinaan  tai pinnalle (antaa rapeutta)
  • öljyä paistamiseen
Tässä tulee ensin lista muutamista vinkeistä:
  1. Liota kikherneitä 24 tuntia,vaihda vesi muutaman kerran sinä aikana
  2. Paista falafeleita keskilämmöllä;liian kuuma öljy ruskistaa pinnan,mutta ei kypsennä falafeleiden sisusta.Falafeleita tulee paistaa 4-5 minuuttia;silloin niistä tulee rapeita ja hyvin kypsyneitä myös sisäpuolelta.
  3. Falafelimassan ei tule olla liian karkeaa,sillä silloin se ei pysy kasassa.Mieluummin vähän hienojakoista,mutta ei kuitenkaan muussimaista,jotta siitä pystyy helposti muotoilemaan palleroita..Puolet taikinasta voi jättää karkeammaksi ja puolet hienommaksi.
Ohje:
Huuhtele hyvin liotetut kikherneet ,ja laita ne lävikköön ensin valumaan. Jauha monitoimikoneessa (tai lihamyllyssä) kikherneet,yrtit,ja mausteet.Lisää sen jälkeen jauho ja leivinjauhe;sekoita hyvin ja anna seoksen levätä jääkaapissa vähintään tunnin. Jos osa taikinasta pakastetaan kannattaa se tehdä tässä vaiheessa (kuten teinkin).
Ennen paistamista,sekoita leivinsooda 2 ruokalusikalliseen vettä,ja sekoita se taikinan joukkoon.Leivinsooda sekä leivinjauhe lisäävät kuohkeutta falafeleihin.Lämmitä öljy ja paista falafelit,muutama kerrallaan,ylläolevien ohjeiden mukaan. Laita valmiit falafelit lävikköön valumaan .Syö lämpimänä ja vastapaistettuna; uudestaan lämmitetyt falafelit ovat mielestäni aika kamalia....

24 kommenttia:

  1. Herkun näköisiä, pitääpä testata tätä tuunattua reseptiäsi, itse olen vielä aika falafelnoviisi. Kiva myös tietää, että tuota taikinaa voi pakastaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rommirusina:kiitos:) Ajattelin että nuo vinkit on hyvä tietää falafeleita tehdessä ja niitä ei tullut laitettua silloin viime kerralla.

      Poista
  2. Oi, miten houkuttelevan näköisiä falefel-pyöryköitä.:-) Minulla on ollut viime aikoina samat pyörykät mielessä. Tässähän nyt näyttäisi olevan hyvä ohje tarjolla.:-) Leivinjauhetta pyöryköihin oli uusi vinkki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terhi:kiitos:) no siitä vain tekemään;D Leivinjauhe(ja sooda) tosiaankin antavat sitä kuohkeutta pyöryköille.

      Poista
  3. Oliko siis niin että taikina säilyy vuorokauden hyvänä myös jääkaapissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi:Aiemmassa versiossa oli että kikherneitä liotetaan 24 tuntia jääkaapissa,mutta kylllä ihan huoneenlämmössäkin voi, Ja taikina kyllä säilyy hyvin ainakin vuorokauden jääkaapissa.

      Poista
  4. Vesi kielellä saa aina näitä sinun herkkuja huokailla!
    Falafelit!! Oi joi, herkkua!
    Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susanna:oi nyt ihan punastun;D Falafelit ovat hyviä joskus välillä;koirani on ihan hulluna niihin;D Ei tule usein kotona tehtyä kun on niin paljon falafelpaikkoja täällä,mutta kiva tehdä välillä kotonakin.Ole hyvä vaan:)

      Poista
  5. Naita kokeilen viikonloppuna, silla sinun legendaarisella ohjeella on tehty aiemmin, tuoretta korianteria on taalla vaikea löytaa! Kylla ovat kerrassaa herkullisen naköisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Petra:kiva tietää.Jännää ettei teillä löydy tuoretta korianteria,jotenkuten luulin sen kuuluvan myös turkkilaiseen keittiöön. Nämä olivat kyllä tosi hyviä:)

      Poista
  6. Mun täytyy kyllä ryhdistäytä ja tehdä koska Seinäjoella ei saa edes puolihyviä falafelejä mistään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nanna;juu ehdottomasti,ei näiden tekeminen edes ole vaikeaa.

      Poista
  7. En muista olenko koskaan tehnyt itse, kun meidankin lahella on tosi hyva falafelpaikka. He tekevat myos pitat itse, joten ovat tuoreita. Mutta laitetaan ohje muistiin. Jos vaikka kesalla Suomessa...Siskon vavypoika osaa leipoa hyvia pitaleipia. Voisimme pitaa sitten kivat falafelbileet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anu:Suomessa asuessa tein välillä,silloin ei vielä ollut Fafasin ym, falafeleita Helsingissä.. Mun suosikkifalafelipaikka on Hippo luomufalafelipaikka,ja eniten sen ihanan kastikebaarin johdosta. No kesällä sitten pistät falafelbileet pystyyn;D

      Poista
  8. Falafel är så gott och dina ser väldigt goda ut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hovkonditorn:Falafel är faktiskt gott och tack:)

      Poista
  9. Hyvän kuuloinen resepti joka pääsee nyt testaukseen! Muutama lisäkysymys vielä koska olen aloitteleva kokki :) Tarkoittaako 500g kikherneitä liottamattomia kikherneitä? Ja kuinka paljon falafeleita reseptistä suunnilleen valmistuu? Mietin kannattaako koko resepti tehdä heti vai laittaa osa pakkaseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi:Kiva jos kokeilet,kerro sitten miten onnistui. 500 gr on liottamattomai kikherneitä,pitääkin lisätä se tuonne,kiitos . Huh,hieman vaikeaa sanoa paljonko valmistuu mutta kyllä koko taikinasta tulee aika reilu satsi.Käytin nyt alle puolet massasta ja mulle tuli kai joku 10 pyörykkää.

      Poista
  10. Itsetehdyt falafelit on hyviä. Sääli vain, että minä olen meidän poerheessä ainoa, joka niitä syö. Olen tehnyt falafeleja israelilaissyntyisen valokuvaajan Uzi Varonin ohjeella, jonka löysin Glorian R&V lehdestä jokusen vuosi sitten. Siinä ei käytetä leivinjauhetta eikä ruokasoodaa, osa mausteista erilaisia. Vois joskus kokeilla tällä sun ohjeella, niin voi verrata. En ole tehnyt kuin tuolla yhdellä ohjeella nimittäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Celebration Treats4U:Voihan harmi että vain sinulle kelpaavat falafelit.Mutta sitähän voi pakastaa vaikka pienissä osissa,josta voi sitten paistaa pienemmän määrän.,Uzin ohje on varmaankin hyvä;itse tykkään käyttää noita leivinekstroja,just sen kuohkeuden vuoksi. Kerro sitten jos teet tämän ohjeen mukaisesti että miten onnistui.,

      Poista
  11. Falafelit on niin herkullisia, että tätä reseptiäsi pitää kokeilla tässä tulevan viikon aikana. Tänään falafelit tulevat eteeni jo toista kertaa, kun ystäväni kehui Hakaniemessä ollutta Onda-ravintolaa. Olitkos sinä käynyt tuolla Ondassa viimekesänä?

    Oikein maukasta viikonloppua sinulle Jael <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta :Falafelit ovat tosiaankin hyviä kun ne ovat tuoreita. En ole käynyt Ondassa,mutta olen joskus kai kuullut siitä.Huomasin että siellä on perulainen brunssi,mielenkiintoista.
      Samoin sinulle Birgitta oikein ihanaa viikonloppua!

      Poista
  12. Tein aiemmin blogissa olleella ohjeella falafeleja ja koukkuun jäin! Nyt niitä tulee tehtyä vähintään kerran kuussa tai mahdollisesti jos on vieraita tulossa. Alkutaipaleeni kikherneiden kanssa ei oikein ottanut onnistuakseen mutta nyt on ihan toinen ääni kellossa :D

    VastaaPoista
  13. Morphinea:ai kuinka kiva kuullla ja kiitos että kerroit siitä:) Kiva kuulla että onnistuivat!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...