keskiviikko 6. toukokuuta 2009

Kumkvatti-suklaakakku

Kakkupala Viime kuussa ostin isomman määrän kumkvatteja, joista lopuksi laitoin sosetta.Soseen laitoin sitten pakkaseen siksi aikaa kun keksisin siitä jotain tehdä.Niistä olisi varmaan tullut hyvä raaka-aine jäätelöön tai jäädykkeeseen, ja suunnittelinkin tekeväni kumkvatti –ja suklaajäätelöyhdistelmän;suklaa ja kumkvatti kun kuulemma sopivat hyvin yhteen.

Jäätelöstä ei sitten kuitenkaan tullut mitään,lähinnä  pienen pakastimeni tilanpuutteen takia. Pikku pakastin oli täynnä mansikoita ja raparperia ja muuta sellaista, mitä täälläpäin ei oikein saa kesäisin, eli siis ihan päinvastoin kuin Suomessa. Kakusta tein vegaanisen ja resepti oli seuraavanlainen:

Kumkvatti-suklaakakku

  • 5 dl vehnäjauhoja
  • 2 dl kaurajauhoja (jauhoin kauraryynit hienoksi jauhoksi)
  • 2½ tl leivinjauhetta
  • 1 tl leivinsoodaa
  • 3 dl sokeria
  • 1½ dl rypsiöljyä
  • 3½ dl kumkvattisosetta
  • 1½ dl appelsiinimehua
  • 1 rkl omenaviinietikkaa
  • noin 75 gr tummaa suklaata raastettuna

Kumkvattikakku

Sekoita ensin kuivat jauhot, leivinjauhe ja sooda keskenään. Vispaa sokeria ja öljyä, lisää siihen appelsiinimehu, omenaviinietikka, kumkvattisose ja sekoita hyvin. Yhdistä jauhojen kanssa ja sekoita hyvin. Lisää lopuksi raastettu suklaa sekoittaen. Paista uunin alimmassa kerroksessa 190 C asteen lämmössä noin 50 minuuttia, tai kunnes kakku on täysin kypsä.Kokeile tikulla keskeltä, jos tikku tulee kuivana ulos, on kakku valmis.

uunista

Kakusta tulee aika suuri tällä reseptillä. Anna kakun kylmettyä ja siirrä se sitten jääkaappiin ennenkuin irrotat sen kakkuvuosta. Tein kakulle suklaisen kuorrutuksen sulattamalla 150 gr tummaa suklaata ja lisäämällä siihen ruokalusikallisen öljyä sekä 1½ dl paksuhkoa mantelimaitoa. Halusin tehdä päälle suklaaganachen, ja vegaanisessa ganachessa kookoskerma tai maito korvaa hyvin tavallisessa ganachessa käytettävän kerman. Mutta kotona ei ollutkaan kookosmaitoa, joten tein äkkiä satsin mantelimaitoa ja käytin sitä kuorrutukseen.Ihan hyvää, vaikka kookosmaidolla se olisi ollut vielä parempi. Kakusta tuli todella hyvää: kumkvattisosKUVAT 111e oli hieman kitkerää, mutta kakussa se ei tullut lainkaan esille vaan sen sijaan siinä tuntui miellyttävä kumkvatin ja appelsiinin maku:luulen että taikinaan raastettu suklaa sekä muut ainekset tasoittivat kitkeryyttä niin ettei sitä lainkaan tuntunut.Koska kakku oli iso, pakastin puolet siitä saaden sen juuri ja juuri mahtumaan pieneen pakastimeeni, ja loput tarjoilen viikonloppuna tuleville vieraille. Kauhean kaunis kakusta ei tullut mutta se maistui erittäin hyvälle ja sitä kehtaa tarjota vieraille….

24 kommenttia:

  1. Vau, tama oli varmasti hyvaa. Siita paatellen, etta appelsiinit ja suklaa ovat ainakin ihan mahtava yhdistelma...

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa hyvältä, kumkvatti sopii hyvin suklaan kanssa. Pistänpä korvan taakse.

    VastaaPoista
  3. Tätä pitääkin kokeilla, käyn vaan ensin tuttavan kumkvattipensaalla;)

    VastaaPoista
  4. Herkullista.
    Taas vappuna ja sen jälkeen tuli mässäiltyä juustokakulla ja munkeilla, nyt pitää jättää taukoa makealle leipomiselle.

    VastaaPoista
  5. mmmm,yumyum. brukar du hitta på dina egna recept? när jag lagar mat så föredrar jag alltid att höfta, men med bakning så funkar ju det lite sämre...

    VastaaPoista
  6. Anna:Suklaan ja sitruksen yhdistelmä on tosi hyvä, ja tässä tapauksessa erittäin hyvä!

    Allu:Joo, kumkvatti sopii nimenomaan suklaan kanssa

    Finkinja:Eikös teillekin pitänyt tulla kumkvattipensas?

    Arleena:Niin pitäisi minunkin....

    Sara: Jag brukar ibland drömma om recepter ...och sedan måste jag prova om det blir bra!I det här fallet var det gott.

    VastaaPoista
  7. Jaaha, missäs muodossa näistä meikäläisistä koordinaateista mahtaa kumkvatteja...

    VastaaPoista
  8. drömma, wow, du är helt klart en matkonstnär!!!!

    VastaaPoista
  9. Ihana luovan leipurin kakku! Tosin saattaa tuo kumkvattien puute hiukan hillitä kokeiluhaluja täällä Suomessa... :(

    VastaaPoista
  10. Jams ja Okriina, kyllä ainakin Espoon koordinaateista saa tuoreita kumkvatteja hedelmäosastoilta ihan tavan Prismoista ja Cittareista.

    Yaelian, hienohan tuo kakku on! Todella herkullisen näköinen ja varmaan makuinenkin; ottaisin sitä nyt heti iiiison palan, jos vain voisin. :-)

    VastaaPoista
  11. Kumkvattikakku kuulostaa kyllä kovasti eksoottiselta. En ole koskaan tehnyt kumkvatista mitään; kerran tosin taisin ostaa sellaisen kotiin näyttääkseni Herra Hobitille, mikä kumkvatti ylipäätään on. :)

    VastaaPoista
  12. Jams:Jos sitä Espoosta löytää niin ehkäpä teilläkin....

    Sara:Tack:-)

    Okriina:Kiitos:-) Ehkä tossa voisi käyttää niiden tilalla jotain hillottuja appelsiininkuorta ja lihaa..

    Hippu:Kiitos ja kiva tietää että sitä siis ainakin pääkaupunkiseudulla pitäisi helposti löytyä.Joo, oli herkullista!

    Dea:Niin varmaan onkin vähän harvinaisempi hedelmä Suomessa.

    VastaaPoista
  13. Mmm, looks great. I really like how you decorated the top, too... It looks like an ocean of decadent chocolate waves!

    VastaaPoista
  14. Hannele: niin minäkin!

    Hannah: Thanks! The kumquat chocolate combination was really yummy!

    VastaaPoista
  15. Great idea using kumquats Yaelin! I bet it tastes just so lovely! :)

    VastaaPoista
  16. Lorraine> Thanks! Yes it was quite a nice combination with the chocolate..

    VastaaPoista
  17. Nayttaa ja kuulostaa tosi herkulliselta. Haluaa tuosta palasen!

    VastaaPoista
  18. Jestas mikä suklaaunelma! Vegaanille aivan täydellinen, terveellisempi jälkkäri. :) Testaan!!

    VastaaPoista
  19. Herkullisen näköinenhän tämä on ja takuulla kehtaa vieraille tarjota! =)

    VastaaPoista
  20. Insanity:Kiitos:-)

    Hanna:kiitos, ja ihan hyvin meni kaupaksi:-)

    VastaaPoista
  21. Aijai, varmasti hyvää!! Kirpsakka kumkvatti ja makea suklaa, mmmmmm...

    VastaaPoista
  22. Ekaa kertaa löysin blogiisi kun etsin tietoa ja kuvia kumkvattista. Tämä vaikuttaa herkulliselta :P
    Ehdottomasti pitää tätä kokeilla!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...