sunnuntai 20. elokuuta 2023

Vegaaninen limettijäätelö ja kondensoitu maito

Täällä kuumaa ja kosteaa, ja silloin tekee niin mieli jotain kylmää, kuten vaikka jäätelöä. Näihin vegaanisiin limettijäätelöpuikkoihin  tuli vegaanista kondensoitua maitoa, jonka valmistin itse. Tämä vegaaninen kondensoitu maito valmistuu helposti,  ja laitan myös sen ohjeen tänne.

Helppo vegaaninen kondensoitu maito
  • 1 litra kasvismaitoa ( käytin soijamaitoa,mutta myös manteli/kauramaito hyvät tähän)
  • 1/2 kg sokeria
  • 3 rkl kookosöljyä
  • 4 rkl Maizenaa
  • 1/2 dl vettä
Kaada kasvismaito ja sokeri tarpeeksi suureen kattilaan. Keitä keskilämmöllä kunnes seos saavuttaa kiehumispisteen, ja anna seoksen poreilla keskilämmöllä puolen tunnin ajan. Riittää kun tänä aikana sekoittaa seosta muutaman kerran, ja suuren sokerimäärän vuoksi sen ei pitäisi kiehua yli, mutta hyvä välillä tarkkailla seosta puolen tunnin aikana.

Sekoita Maizena ja vesi, Puolen tunnin jälkeen lisää kookosöljy, sekoita hyvin , ja lisää tämän jälkeen Maizena-seos. Hellan lämpö saa nyt olla alhainen , ja seosta keitetään, koko ajan sekoittaen, noin 15 minuutin ajan, kunnes seos paksunee. Jaoin kondensoidun maidon 3 purkkiin, joista laitoin 2 pakastimeen.   Vegaaninen kondensoitu maito säilyy pakastimessa  noin 3 kk.

Limettijäätelö
  • 2 osaa vegaanista kondensoitua maitoa
  • 1 osa kookoskermaa
  • 2 limetin mehu + 1 limetin kuoriraaste
  • Ripaus ksantaania
Kaikki jäätelön ainekset vispataan kuohkeaksi, ja kaadetaan sen jälkeen jäätelömuotteihin tai johonkin pakastimeen sopivaan astiaan. Rakastan limetin makua, mutta samalla ohjeella voi valmistaa kaiken makuisia vegaanisia jäätelöitä.(kahvijäätelö oli myös ihanaa)

P.S. Kun kasvismaidon vaihtaa maidoksi ja  kookosöljyn voiksi,syntyy tavallinen helppo  kondensoitu maito.Tein sillä mustikkajäätelöä,mutta pidin enemmän vegaanisesta versiosta.
Tuli tehtyä vähän eri makuisia jäätelöitä,kuten mango&limettijäätelöä,kahvijäätelöä ja mustikkajäätelöä.Vain mustikkajäätelö ei ole vegaanista.

perjantai 18. elokuuta 2023

Peruna-kesäkurpitsapihvit

Olen tasan vuoden ajan auttanut 2 talon päässä omasta asuintalostani asuvaa , ensi kuussa 90 vuotta täyttävää Anitaa .Usein leivomme yhdessä, ja blogissa onkin ennestään kaksi Anitalta oppimaani pikkuleipäohjetta   Usein paistan Anitan luona myös peruna&kesäkurpitsapihvejä,jotka ovat tosi herkullisia. Tein myös kotona sellaisia, mutta vehnäjauhojen sijaan käytin  kikhernejauhoa, joten nämä ovat gluteenittomat. Kikhernejauho onkin tosi hyvä gluteeniton  vaihtoehto tällaisiin.

Peruna&kesäkurpitsapihvit
  • 3 keskikoista perunaa,kuorittuna
  • 2 keskikokoista kesäkurpitsaa
  • 2 kananmunaa
  • 1 valkosipulin kynsi, hienonnettuna
  • 2 kevätsipulin vihreää vartta,paloiteltuna
  • 3.5 rkl kikhernejauhoa
  • noin 1 tl suolaa
  • 1 tl paprikaa
  • 1/2 tl yrttimaustetta
  • ripaus mustapippuria
  • 3-4 rkl öljyä
Raasta perunat sekä kesäkurpitsat, ja purista raasteesta liika neste pois. Laita raaste kulhoon, lisää ensin kananmunat ja sekoita hyvin. Lisää tämän jälkeen suola ja mausteet, hienonnettu valkosipuli sekä paloitellut kevätsipulit (käytän tähän keittiösaksia..). Lisää lopuksi kikhernejauho ja sekoita se hyvin muiden ainesten joukkoon.

Anna massan levätä  hetken aikaa, ja lämmitä sen jälkeen osa öljystä paistinpannulla. Pannu saa olla aika kuuma. Ota massasta vajaa ruokalusikallinen per pihvi, ja paista pihvejä muutaman minuutin ajan, kunnes alapinta on saanut kunnolla väriä. Käännä pihvit  , ja anna toisenkin puolen ruskistua. Pihvit imevät aika paljon öljyä paiston aikana, ja sitä lisätään pannulle tarpeen mukaan.

Pihvit voi myös valmistaa uunissa, niin että ne asetellaan öljyllä  voidellun leivinpaperin päälle, ja kypsennetään 180 asteen lämmössä, noin 10-15 minuuttia per .puoli. Myös pihvien yläpintaan sivellään öljyä. Pihvitaikinaan voi lisätä myös juustoa,mutta nämä olivat laktoosittomat.
Tosi hyviä.Parhaita juuri paistettuina.

lauantai 8. heinäkuuta 2023

Kalaa ja herkullista tomaattikastiketta

🍅🐟🐟🍅

Tämä on sellainen kalaruoka mitä teen aina välillä, etenkin silloin kun lähiseudun jättimarketissa on kalaa tarjouksessa. Kala,tuore sellainen, on kallista täällä, mutta  pakastekala on hyvä vaihtoehto, ja minulla se on yleensä tilapiaa eli kirjoahventa. Tähän ruokaan käyvät  muutkin kalat, tuoreet tai pakasteena, eikä niiden tarvitse olla kalafileinä, kuten minulla.

Kalaa herkullisessa tomaattikastikkeessa
  • 300-400 gr kalaa,fileinä tai paloina (minulla oli tilapiaa)
  • 1 .5 rkl oliiviöljyä
  • 4 valkosipulin kynttä
  • 1 vihreä chili 
  • 3 kaltattua tomaattia
  • 7 dl valmista tomaattikastiketta
  • mausteita:1 tl paprikaa,1/2 tl chilihiutaleita, 1 tl yrttimaustetta
  • 1 tl sokeria
  • 1 tl suolaa
Tein tämän niin että ensin paloittelin kaltatut tomaatit , minkä jälkeen lämmitin öljyä kattilassa. Tomaattipaloja kuullotetaan öljyssä , kunnes ne ovat pehmenneet.

Seuraavaksi  lisäsin pieneksi paloitellut  valkosipulit ja vihreän chilin sekä.mausteet. Seosta paistetaan keskilämmöllä 6-7 minuutin ajan.

Kun seos oli paistunut ,lisäsin tomaattikastikkeen. Käytin kotitekoista tomaattikastikettani,mutta tähän voisi käyttää myös  kaupan valmista tomaattikastiketta. Kastikkeen annetaan poreilla kannen alla  noin 7-8 minuutin ajan ,miedolla lämmöllä . Tämän jälkeen kannattaa maistaa kastiketta, ja lisätä mausteita/ suolaa tarpeen mukaan.

Seuraavaksi lisätään kala, kattila  peitetään kannella,ja kalapadan annetaan kiehua noin 10.minuutin ajan, (riippuen kalasta) kunnes kala on kypsää.
Valmista on..
Koska pidän pikantista ruuasta, tähän tuli sekä tuoretta vihreää chiliä että chilihiutaleita, jotka voi jättää pois jos ei tykkää  hieman tulisesta ruuasta. 
Hyvää oli...🍅🐟

maanantai 19. kesäkuuta 2023

Anitan kookospikkuleivät

Olen täällä blogissa kerran aikaisemmin julkaissut naapurini Anitan ohjeen, jota olemme yhdessä valmistaneet. Anita, syyskuussa 90 vuotta täyttävä pirteä vanhus, rakastaa leipoa lapsilleen, lapsenlapsilleen sekä lapsenlapsen lapsilleen, joista monet asuvat aivan lähellä. En aluksi ymmärtänyt miksi hänen pitää  leipoa ja valmistaa ruokia laajalle perheelleen, mutta vähitellen  ymmärsin miten paljon iloa se tuottaa hänelle, ja myös pitää hänet aktiivisena.

Kookospikkuleipiä olemme valmistaneet muutaman kerran, ja näissä Anitan ohjeella tehdyissä pikkuleivissä todellakin tuoksuu ja maistuu kookos 🥥.

Anitan kookospikkuleivät
  • 200 gr huoneenlämpöistä voita
  • 2 5 dl soketia
  • 2 kananmunaa
  • ripaus vaniljauutetta 
  • 100 gr kookoshiutaleita
  • 1.2 dl vehnäjauhoa
  • 1 tl leivinjauhoa
Voi ja  2 dl sokeri vatkataan kuohkeaksi, lisätään kananmunat ja vanilja, ja vatkataan tasaiseksi, minkä jälkeen  lisätään kuivat ainekset.

Taikina saa levätä jääkaapissa vähintään puolen tunnin ajan, jonka jälkeen siitä muodostetaan tankoja, joista leikataan pieni määrä taikinaa. Pieni pala taikinaa pyöritellään palloksi, jonka jälkeen se litistetään, mutta ei liikaa. . Loput sokerista eli 1/2 dl kaadetaan lautaselle, ja pikkuleipien yläpinta painetaan sokeriin.

Pikkuleivät asetellaan leivinpaperilla päällystetylle uunipellille, ja niitä paistetaan 10-15 minuutin ajan (uunista riippuen) 175 C lämmössä, kunnes pikkuleipien pinta saa hieman väriä 
Herkullisia ovat . "Galletas  muy deliciosas ", kuten Anita sanoo🥥

torstai 8. kesäkuuta 2023

Raparperiruudut

Muutama vuosi sitten, koronan hieman laantuessa, en löytänytkään raparperia torin parhaimmasta vihanneskojusta/kaupasta. Olin tottunut siihen että kilon raparperipakkauksia sai lähes ympäri vuoden. Uutinen siitä että.maan ainoa raparperin viljelijä oli lopettanut viljelyn,oli musertava uutinen. Tässä ilmastossa ei ole helppoa kasvattaa raparperia;  jotkut muut olivat yrittäneet, mutta epäonnistuneet. Näin että täällä toimivalla ruotsalaisella Fika-leipomo&kahvilaketjulla oli  raparperia tuotteissaan viime vuoden aikana, ja tarkoitus oli kysyä heiltä mistä he olivat löytäneet raparperia.

Kunnes viime kuussa täkäläinen instagrammaaja postasi kuvan upeasta raparperitortusta, ja kysyin häneltä mistä raparperi  .Viime viikolla suuntasin torin  parhaimpaan vihanneskojuun, ja sieltä  löytyi raparperia. Hinta oli kalliimpi kuin aikaisemmin, mutta pääasia että se ainoa viljelijä oli taas alkanut viljellä raparperia,ja toivottavasti niin jatkossakin./

Ihanaa, raparperia❤️. Kilon pakkaus, josta osan pakastin, ja osan keitin omenamehun, kanelin ja vaniljan kanssa vähäsokeriseksi hillokkeeksi. Hilloke meni näihin raparperiruutuihin, jotka saajien mielestä olivat tosi hyviä.

Raparperiruudut
  • 2 kananmunaa
  • 2 dl sokeria 
  • 1 5 tl vaniljauutetta
  • 1 dl appelsiinimehua
  • 2 rkl tahinia
  • 3/4 dl öljyä
  • 2 dl vehnäjauhoa
  • 2 dl kookoshiutaleita
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 2.5 dl raparperihilloketta/hilloa
  • Kakun päälle: 100 gr  valkosuklaata+1 rkl kookosöljyä
Vispaa ensin kananmunat ja sokeri kuohkeaksi. Lisää appelsiinimehu, vanilja, öljy ja tahini , ja sekoita tasaiseksi seokseksi Tahini antaa taikinalle sekä hieman makua että rakennetta. 

Sekoita vehnäjauho, kookoshiutaleet sekä leinjauhe keskenään, ja lisää  jauhoseos kosteiden ainesten joukkoon , kääntämällä, kunnes  taikina on tasaista.
Kaadoin taikinan laakeaan neliskulmaiseen silikonivuokaan, jonka pinnat olin öljynnyt. Kääntele raparperihillo-tai hilloke taikinan pintaan. Paista kakkua 180 C lämmössä, noin 40-45 minuutin ajan, tai kunnes pinta saanut väriä ja kakun sisus paistunut. Teen kaikki leivonnaiset miniuunissani, joten paistoaika viitteellinen. Monta vuotta  koin miniuunin  niin käteväksi, että tein kaikki siinä, ja kun 5 vuoden käyttämättömyyden jälkeen kypsensin  jotain varsinaisessa uunissani, se aiheutti oikosulun.Kun tämä tapahtui  2 kertaa, päätin keskittyä  miniuuniin, ja nykyinen miniuunini on 48 litran uuni .
Sulatin valkosuklaan vesihauteessa, ja sekoitin kookosöljyn sulan suklaan kanssa. Ripottelin sulanutta  valkosuklaata kakun pinnalle Kun kakku oli jäähtynyt, siirsin sen jääkaappiin,mutta en tarpeeksi aikaa, joten en onnistunut leikkaamaan siistejä neliöitä. Kakkua kannattaa jähmettää jääkaapissa yön yli ,ja vasta  sen jälkeen leikata neliöiksi .
Raparperi valkosuklaan kanssa on kyllä niin hyvää.

perjantai 26. toukokuuta 2023

Maissijuustokakkuset

Täällä vietetään parhaillaan Shavuot-juhlaa, jonka kulinaariseen puoleen kuuluvat kaikenlaiset juustoiset  herkut, makeat sekä suolaiset.Vuosien aikana olen julkaissut täällä blogissa juustokakkujen ohjeita, sillä juustokakut ovat pyhän suosituimpia herkkuja. Tein tällä kertaa pieniä kakkusia, joihin tuli sekä maissia että juustoa, ja maistajien mukaan nämä olivat herkullisia🧁.Etelä-Amerikan vuosina opin käyttämään maissia leivonnaisissa,  ja maissi tekee näistä kakkusista sekä hyviä että meheviä.🌽

Maissijuustokakkuset
  • maissia purkista(voi myös olla tuoretta tai pakasteena ). Maissin paino oli 285 g ja purkissa olleen nesteen 55 g  . Käytin koko purkin sisällön, eli maissinjyvät ja nesteen
  • 2 isoa kananmunaa
  • 2.5 dl sokeria
  • 1 tl vaniljauutetta
  • 2 dl appelsiinimehua
  • appelsiinin kuoriraaste
  • 250 gr rahkan tapaista juustoa(käytin 5% juustoa)
  • 1/2:dl rypsiöljyä
  • 100 g kookoshiutaleita
  • 4.5 d vehnäjauhoa
  • 1 dl  riisijauhoa
  • 1.5 tl leivinjauhoa
Tein nämä niin että jauhoin ensin maissinjyvät nesteineen kananmunien ja sokerin kanssa tehosekoittimessa, tasaiseksi paksuhkoksi seokseksi. Sama varmaan onnistuu myös sauvasekoittimella.

Maissiseokseen sekoitetaan rahkan tapainen juusto,sppelsiininehu-ja kuoriraaste , öljy sekä vaniljauute.

Jauhot sekoitetaan keskenään erikseen,  ja jauhoseosta  käännellään kostean seoksen joukkoon , tasaiseksi seokseksi.

Kaadoin taikinaa silikoniseen muffinivuokaani, jonka kolot olin kevyesti voidellut öljyllä.
Paistoin kakkusia miniuunissani ,180 c lämmössä, noin 40 minuutin ajan.Käytän nykyään vain miniuuniani koska oikea uunini aiheuttaa oikosulkuja, ja kakkuset saavat paistua uunissa kunnes pinta saa hieman väriä, ja kunnes kakkuseen laitettu tikku tulee kuivana ulos 

Lisäsin jäähtyneitten kakkusten päälle valkosuklaata,johon olin sekoittanut muutaman tipan öljyä. Kakkuset ovat  parempia seuraavana päivänä,ja ne kannattaa säilyttää jääkaapissa, mutta ottaa huoneenlämpöön noin 15 min. ennen tarjoilua. 
Täällä on parhaillaan menossa täkäläisen ruokaformaatin nimeltä "the Perfect Dessert" 3. kausi, ja sen tiimoilta oli Tel  Avivin Sarona Marketissa jälkiruokafestari. Nuo niin oikealta  näyttävät kärpässienet olivat yhden tämän kauden kilpailijan tuotos alkukarsinnoissa, ja niitä sai ostaa tuolla. Ohjelman loppukilpailu, jossa 4 finalistia on huomenna lauantaina , ja tuomaroinnissa mukana Pierre Herme, yksi maailman parhaista 
kondiittoreista. Kilpailun taso oli tällä kaudella todella korkea, ja jälkiruoka-annokset huikean upeita Tuomarit valitsevat jälkiruuan ensin sen perusteella miltä se näyttää, ja jos se hyväksytään,  kilpailija pääsee tuomareiden eteen,  ja jälkiruokaa maistetaan. 5 tuomarista 4 pitää hyväksyä annos, jolla pääsee jatkokilpailuun.
Sarona Marketissa oli niin täyttä,että hyvä kun pääsin kuvaamaan joitakin tuotteita tuolla.
Kärpäsienijälkiruuan lisäksi en nähnyt muita kilpailussa olleita luomuksia,  mutta ruotsalainen Fika-leipomo oli tuolla tutuilla tuotteillaan
Tässä kojussa oli minikokoisia baskilaisia juustokakkuja, jotka pakattiin kauniisiin rasioihin.
Croissants ja muutakin.

Suolaisella täytteellä.

lauantai 13. toukokuuta 2023

Purjopizza

Harvemmin tulee nykyisin tehtyä pizzaa,mutta toissa viikolla tein tosi herkullisen  pannupizzan, jonka herkullinen  maku tuli purjosta.💚

Purjopizza
Pizzan päälle
  • 1 purjo,pieneksi viipaloituna
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 100 gr feta-juustoa
  • 3 rkl pestotahnaa
  • 7-8 kirsikkatomaattia viipaloituna
  • 40 g parmesaaniraastetta
  • päälle pizzamaustetta ja paprikajahetta
Purjo valmistetaan niin että pieniksi paloiksi leikattua purjoa (valkoinen+vihreä osa) paistetaan pannulla oliiviöljyssä,matalalla lämmöllä, kunnes purjo on aivan pehmeää ja saanut väriä.

Kun olin levittämyt pizzataikinan (ohuesti) leivinpellin peittävän leivinpaperin päälle, levitin ensin tahnaksi sekoittamani feta+pestotahnan. Tämä on ns. valkoinen  pizza, johon ei tule tomaattikastiketta. Jäähtynyt purjoseos levitellään tahnan päälle,lisätään kirsikkatomaattipalat ja parmesaaniraaste. Mausteet ripotellaan päälle. Kuvan pizzassa näkyy myös sulanutta juustoa, eli lisäsin päälle muutaman palan keltaista  juustoa, Edamin tapaista, mikä oli virhe,sillä tämä pizza ei sellaista tarvitse .
Paistoin pizzan miniuunissani noin 250 asteen lämmössä,11 minuutin ajan, mutta paistoaika riippuu uunista.Purjo on aivan  mielettömän ihana täyte tällaiselle pizzalle🍕

perjantai 7. huhtikuuta 2023

Vihreä gluteeniton lettu

Tässä olisi nopea ja herkullinen vihreä lettu, joka värinsä puolesta sopisi vaikka pääsiäispöytään💚🐰. Tämä on sellainen ruoka jota teen useinkin, sillä se on niin helppotekoinen, ja kauniin vihreä. 

Vihreä gluteeniton lettu (1 iso lettu) 
  • kourallinen persiljaa(tai muita yrttejä) 
  • 1 kananmuna
  • 2 rkl kikhernejauhoa
  • 1/2 dl vettä
  • ripaus suolaa, pippuria
Teen tämän yleensä niin että laitan kaikki ainekset mini-blenderiini, mutta yhtä hyvin ainekset voi sekoittaa tasaiseksi vaikka sauvasekoittimella. Taikinan tulee olla paksuhkoa, mutta ei liian paksua. Paistan tämän aina Ikean Hemlagad - pannussa, koko 17 cm, mutta hieman isommat/pienemmät lettupannut olisivat myös täydellisiä tähän. 

Pannulle lisätään pieni määrä öljyä, ja taikina kaadetaan pannulle sen lämmettyä. Lettua paistetaan keskilämmöllä vajaa 3 minuuttia per alapuoli,  jonka jälkeen lettu käännetään ja paistetaan toiselta puolelta noin 2 minuutin ajan. 
Vihreä lettu on vihreä myös paistamisen jälkeen, mutta esim. paprikan ym. mausteiden lisäys tekee letusta hieman ruskeahkon. Itse lisäsin vain suolaa ja mustapippuria. 

Letun voi täyttää vaikka juustolla, ja kääriä sen rullalle(varovasti) tai sitten leikata palasiksi, kuten kuvassa, ja laittaa jotain täytettä päälle. 

Kaunista Pääsiäisen aikaa💚🐰

torstai 30. maaliskuuta 2023

Valkosuklaiset maapähkinäpikkuleivät

Täällä alkaa ensi viikon puolivälissä pesah eli juutalainen pääsiäinen, joka kestää viikon, ja osuu tänä vuonna taas samanaikaisesti kristityn pääsiäisen kanssa. Pesahin aikana kaikki hiivalla kohotetut tuotteet ovat pannassa, ja gluteenittomia tuotteita on normaalia suurempi määrä, keliaakikkojen iloksi. Silloin syödään happamatonta leipää, matsea, joka on vähän kuin kartonkia 🤣, mutta se ja siitä tehty korppujauho ei kuitenkaan ole gluteenitonta, koska ne on valmistettu vehnästä. Muun muassa maapähkinäiset pikkuleivät ovat pesahin aikaan suosittuja, mutta teollisesti valmistetut maapähkinäpikkuleivät aika kamalia, ja päätin luoda herkullisen maapähkinäpikkuleivän, joka päihittää ne teolliset mennen tullen. 

Kehittämistäni maapähkinäpikkuleivistä tuli hurjan hyviä ja rapeita 🥜🥜

Valkosuklaiset  maapähkinäpikkuleivät
  • 100 gr valkosuklaata
  • 4. 5 rkl maapähkinävoita
  • 1 kananmuna
  • 2 dl kookoshiutaleita 
  • 1 dl korppujauhoa
  • 1 dl mantelijauhoa
  • 3/4 dl tummaa sokeria(käytin ruokosokeria) 
  • ripaus vaniljauutetta
  • ripaus suolaa(jos maapähkinävoi suolaton) 
  • 1/2 tl leivinsoodaa
Aloita sulattamalla vesihauteessa valkosuklaa, yhdessä maapähkinävoin kanssa. 

Kun valkosuklaa&maapähkinävoiseos sulanut, lisää muut ainekset. Sekoita aineksista tasainen taikina. Laita taikina jääkaappiin, noin puoleksi tunniksi. Käytin makeutettua maapähkinävoita, jossa myös suolaa, joten en lisännyt suolaa taikinaan. Sekä valkosuklaassa että maapähkinävoissa on tarpeeksi rasvaa, joten en lisännyt rasvaa taikinaan. 

Kun seos hieman jähmettynyt, muotoile siitä tanko leivinpaperin avulla, ja laita taikina jääkaappiin jähmettymään.  Tein taikinan valmiiksi edellisenä päivänä, ennen uuniin menoa. 

Ennen leipomista taikinatangon annetaan hieman pehmetä huoneenlämmössä, ennenkuin siitä leikataan veitsellä noin sentin paksuisia paloja.Taikinan ollessa liian kylmää se rikkoutuu helposti. 

Pikkuleivät asetellaan leivinpaperilla vuoratulle uunipellille, ja pikkuleipien annetaan paistua uunissa 170  C lämmössä, 10-15 minuutin ajan, uunista riippuen. Tein  nämä miniuunissani(toaster oven). Nämä pikkuleivät palavat helposti, joten paistamista kannattaa seurata. 
Pikkuleipien pitää jäähtyä kunnolla, sillä lämpiminä ne hajoavat. Näistä tuli ihanan rapeita ja herkullisia 🥜. 
Myös pikkuleipien saajat pitivät näistä tosi paljon. Näistä pikkuleivistä saa helposti gluteenittomat vaihtamalla korppujauho gluteenittomaan korppujauhoon. 

perjantai 17. maaliskuuta 2023

Anitan anisrinkelit

Minulla on naapuritalossa ihana 89-vuotias Anita, jota käyn auttamassa muutamana iltapäivänä viikottain. Anita, alunperin Argentiinasta, kokkaa ja leipoo edelleenkin lapsilleen, lapsenlapsilleen ja lastenlasten lapsille, korkeasta iästään huolimatta. Kun hän on leiponut vaikka piirakan, soittaa hän jollekin heistä, ja pyytää tulla hakemaan piirakan. Sukurakkaan Anitan 1 lapsi sekä 2 lastenlasta asuvat kotikadulla, ja muutkin aivan lähellä. 

Monta kertaa olen minäkin leiponut Anitan kanssa, ja suosikkini ovat nämä suolaiset, aniksella maustetut, rapeat pikku rinkelit. 

Anitalle nämä herkulliset ja rapeat rinkelit kulkevat nimellä rosquitas,  ja kun googlaa tuon sanan, esiin tulee enimmäkseen munkkirinkeleitä. Koska ruokahistoria on niin kiinnostavaa, googlasin  rosquitas de anis ja silloin näkyy samantapaisia rinkeleitä kuin Anitan tekemät, mutta makeana versiona. Makeat anisrinkelit levisivät Espanjasta  Etelä-Amerikkaan, ja anisrinkelit tulivat alunperin Espanjaan todennäköisesti maurien mukana . Anitan rinkelit ovat suolaisia, ja kun googlaa rosquitas saladas , eli suolaiset rosquitas, esiin tulee samanpaisia suolaisia rinkeleitä mitä teemme Anitan kanssa. Anitan suku on Syyrian juutalaisia, joista osa, kuten Anitan suku, Espanjasta aikoinaan inkvisition aikaan Syyriaan paenneiden juutalaisten, eli sefardi-juutalaisten jälkeläisiä, ja tällaiset suolaiset anisrinkelit kuuluvat sefardijuutalaiseen keittiöön. 

Anitan anisrinkelit 
  • 1 kg vehnäjauhoa 
  • 6 dl huoneenlämpöistä vettä 
  • 1 rkl kuivahiivaa
  • 3 dl öljyä 
  • 25 gr margariinia* tai voita
  • 1 rkl aniksen siemeniä
  • 1 rkl suolaa
  • 1 kananmuna voiteluun.
  • seesamisiemeniä
*Anita käyttää margariinia mutta itse käyttäisin voita. Rasva voi olla myös kokonaan öljyn muodossa. Tällä ohjeella tulee 3 pellillistä rinkeleitä. 

Taikinan ainekset yhdistetään kiinteäksi taikinaksi joko mikserillä, yleiskoneella tai käsin. Taikina saa nousta huoneenlämmössä tunnin, tai kunnes taikina on kunnolla noussutta. Taikina tuntuu hieman rasvaiselta, mutta se on se mikä tekee näistä rinkeleistä niin rapeita. Anita lisää taikinaan myös veikselinkirsikkaa, mutta sen voi jättää pois. 
Taikinasta otetaan paloja, jotka muotoillaan rinkeleiksi. Rinkelien tulee olla aika ohuita, ja ne voidaan laittaa myös aivan vierekkäin pellille, sillä uunin jälkeen ne on helppo irroitella toisistaan. 
Kun rinkelit on muotoiltu, Anita voitelee ne vispatulla kananmunalla. Kuvassa näkyy aaniksensiemeniä taikinassa:ne lisätään taikinaan kokonaisina. 
Tämän jälkeen Anita lisää seesaminsiemenet nopeasti rinkeleihin, kämmenen avulla. 
Rinkelit ennen ja jälkeen uunin(ja ennen seesaminsiemeniä....) 

Rinkeleitä paistetaan uunissa 180 C lämmössä , puolen tunnin  ajan, tai kunnes ne ovat kunnolla saaneet väriä. Rinkeleiden annetaan kunnolla jäähtyä ennenkuin ne irroitellaan toisistaan.Rinkeleitä säilytetään kannellisessa astiassa. 

lauantai 4. maaliskuuta 2023

Kauraiset mansikkavanukkaat

Teen usein kauravanukasta, johon tulee jonkinlaista hedelmää tai marjoja. Tällä kertaa mansikoilla. 🍓🍓

Kaurainen mansikkavanukas
  • 1.5 dl kaurahiutaleita
  • 6 dl vettä
  • käytin 2 tl steviaa ja 3 rkl kookossokeria, makeutus voi olla mitä vain
  • 2 dl mansikoita, tuoreita tai pakastettuja
  • 1 tl vaniljauutetta
  • 1.5 rkl tapiokatärkkelystä
  • muutama mansikka vanukkaan pinnalle
  1. Aloitan aina liottamalla kaurahiutaleet huoneenlämpöisessä vedessä. Lämpimällä vedellä hiutaleet pehmenevät nopeammin. 
  2. Kun hiutaleet ovat pehmenneet, surautan nesteen ja hiutaleet tasaiseksi seokseksi(sauvasekoittimella), minkä jälkeen seos kaadetaan lävikköön, ja seoksesta puristetaan neste pois. 
  3.  Kauraneste/maito kaadetaan kattilaan, johon lisätään makeutus ja vaniljauute. 
  4. Tapiojajauhe sekoitetaan pieneen vesitilkkaan, ja seos lisätään kauranesteeseen, hyvin sekoittaen. 
  5. Mansikat jauhetaan soseeksi, ja lisätään muiden ainesten joukkoon. 
  6. Mansikkaista vanukasta keitetään ensin korkealla lämmöllä, koko ajan sekoittaen, kunnes seos alkaa saavuttaa kiehumispisteen, minkä jälkeen lämpö alennetaan minimiin. Tässä vaiheessa  seos paksunee, ja sitä sekoitellaan kunnolla muutaman ninuutin ajan, kunnes seos on kunnolla paksua. 
  7. Mansikkainen kauravanukas kaadetaan tarjoiluastiaan/astioihin, ja astia/astiat siirretään jääkaappiin jäähtymisen jälkeen
  8. Kylmän vanukkaan pinnalle lisätään pieniksi palasiksi leikeltyjä mansikoita🍓
Tarjoillaan kylmänä. Oma vanukkaani oli vain miedosti makea🍓

tiistai 28. helmikuuta 2023

Appelsiinikarpalokakkuset

Sain monta kiloa sitrushedelmiä ystävän puutarhasta, ja sehän innosti leipomaan jotain missä appelsiinia Leivoin pieniä appelsiinikakkusia, joissa tuntuu kunnolla appelsiinin maku🍊. Lisäsin taikinaan myös kuivattuja karpaloita, joista tuli lisää makua sekä rakennetta kakkusiin.

Appelsiinikakkuset
  • 2 kananmunaa
  • 1 dl sokeria
  • 1.5 dl appelsiinimehua
  • 1 rkl appelsiinikuoriraastetta
  • 1/2 dl oliiviöljyä
  • 1/2 dl kuivattuja karpaloita
  • 1 dl appelsiinihilloa
  • 2 1/4dl vehnäjauhoa
  • 1 dl kookoshiutaleita
  • 1. 5 rkl perunajauhoa
  • 1 tl leivinjauhetta
  • (appelsiinimehua kostutukseen) 
Laitoin aluksi karpalot pehmenemään appelsiinimehuun.

Vispasin kananmunat ja sokerin kuohkeaksi, minkä jälkeen lisäsin appelsiinihillon, oliiviöljyn, appelsiinimehun+karpalot sekä appelsiinikuoriraasteen.

Sekoitin  vehnäjauhot,  kookoshiutaleet, perunajauhon sekä leivinjauheen keskenään, ja sekoitin jauhoseoksen märkien ainesten kanssa.

Käytin makeutuksena sekä maun antajana itse tekemääni appelsiinihilloa, mutta tähän käy mikä tahansa appelsiini/sitrushillo. Hillo antaa mehevyyttä näille kakkusille🍊.

Kakkuset paistuivat uunissa 180 C lämmössä, noin 25 minuutin ajan, tai kunnes kakkusten pinta saa väriä. 
Tein kakkuset 2 kertaan, sillä ensimmäisellä kerralla kävi köpelösti: halusin nostaa pellin, jonka päällä paperisissa muffinimuoteissa olevaa taikinaa. Kakkuset olivat ehtineet siinä vaiheessa olla uunissa sen verran että taikina alkoi juuri nousta, ja halusin nostaa pellin ylemmäksi. Jotenkuten ote lipsahti, ja puolet kakkusista eli taikinaa valui uunin pohjalle. Uuni piti tietenkin sulkea ja siivota, minkä jälkeen työnsin jäljellä olevat kakkuset takaisin uuniin, mutta ne läsähtivät, kuten tässä kuvassa näkyy. 
Tein sitten seuraavana päivänä uuden satsin, koska olin luvannut tuoda kakkusia kotikadulla asuvalle ystävälle. Tällä kertaa en käyttänyt paperisia muffinivuokia, vaan isoa silikonista muffinivuokaani. 

🍊Kakkuset ovat pehmeitä ja meheviä. Niiden pitää kunnolla jäähtyä ennenkuin ne poistetaan muotista, minkä jälkeen ne siirretään ja säilytetään jääkaapissa. Lisäsin appelsiinin makua puristamalla appelsiinimehua vielä kuumien kakkusten päälle, niiden vielä ollessa muotissa🍊. Nämä ovat kuin leivoksia, ja näitä voisi tarjoilla kermavaahdon/jäätelön kanssa. 🍊

sunnuntai 12. helmikuuta 2023

Kylmän päivän keitto

Talvi tuli tänne tällä kertaa myöhään, eli vasta helmikuussa, ja viime päivät ovat olleet aika viileitä, myös sisällä kotona. Silloin tekee mieli lämmittävää keittoa. Tämä keitto on helppotekoinen, lämmittävä sekä täyttävä.

Kylmän päivän keitto
  • 1 keskikokoinen sipuli
  • 1/2 punainen paprika 
  • 1 porkkana
  • 2 varsisellerin vartta
  • 2 valkosipulin kynttä
  • 4 dl valmiiksi keitettyjä kikherneitä
  • 2.5 dl tomaattimurskaa
  • 1/2 tl suolaa
  • ripaus mustapippuria
  • 1 tl yrttimaustetta
  • 1 tl paprikajauhetta
  • 1/2 tl sokeria 
  • 1.5 tl soijakastiketta
  • 1 rkl öljyä
  •  1.4  l vettä
1. Kaikki vihannekset: sipuli, valkosipuli, porkkana, selleri ja paprika pilkotaan pieniksi palasiksi.

2. Öljyä lämmitetään kattilassa, lisätään sipuli. Sipulia kuullotetaan miedolla lämmöllä kunnes se on pehmennyt. 

3.  Lisätään kaikki muut kasvikset sekä mausteet, yrttimaustetta lukuunottamatta. Kasviksia kypsytetään keskilämmöllä, vajaa 10 minuutin ajan, aina välillä sekoitellen. 

4.  Lisätään kikherneet, tomaattimurska, sokeri sekä soijakastike. Seos saa kypsyä 5 minuutin ajan, minkä jälkeen lisätään vesi sekä yrttimauste. Soppakattila peitetään kannella, ja keitto saa porista minimilämmöllä noin puolen tunnin ajan minkä jälkeen tarkistetaan maku, ja lisätään mausteita/suolaa jos halutaan lisää makua. Tarjoillessa keiton päälle voi puristaa muutama tippa sitruunamehua. 
Hyvää😋
Varsisellerit ovat täällä kylmänä kautena ihanan reheviä, ja käytin keitossa myös sellerin lehtiä, joita voi halutessa korvata persiljasilpulla, mutta parhaiten tähän keittoon sopii se vaaleanvihreä tuontiselleri. 






 

sunnuntai 22. tammikuuta 2023

Nokkospiirakka

Täällä on parhaillaan menossa paras villivihanneskausi, ja keräsin takapihalta ison pussillisen nokkosta. 
Olin ensin ajatellut käyttäväni nokkosen lehdet nokkospestoon, mutta päätinkin käyttää lehdet piirakan täytteeseen. Nokkosen sijaan tässä voisi käyttää pinaattia, silloin kun nokkosta ei ole saatavilla. Kun olin kaltannut lehdet, ja puristanut niistä liiat nesteet pois, jäljellä oli noin 200 grammaa nokkosta 💚Pilkoin nokkoset, samoin yhden sipulin, ja paistoin nokkosta sipulin kanssa, kunnes seos oli hieman ruskistunut. Paistamiseen käytin 2 rkl rypsiöljyä. 
Olin jo pitkään halunnut kokeilla piirakkataikinaa, johon tulee oliiviöljyä. Ohjeen lainasin täältä, pienin muutoksin. Piirakkataikinasta tuli ihanan murea ja herkullinen, joten taidankin tästä lähtien käyttää suolaisessa piirakkataikinassa oliiviöljyä 🫒voin sijaan.

Piirakkataikina oliiviöljyllä (2 pientä tai 1 suuri piirakka) 
  • 333 gr vehnäjauhoa (korvasin yhden ruokalusikallisen jauhoa riisijauholla) 
  • 1 tl suolaa
  • 10.7 rkl oliiviöljyä
  • 6 rkl maitoa(käytin kauramaitoa) 
Sekoita suola jauhoihin, lisää oliiviöljy, ja sekoittele sitä jauhojen joukkoon. Lisää maito, ja sekoita taikina tasaiseksi. Hieman pelkäsin millainen taikinasta tulee, koska käytin kauramaitoa tavallisen maidon sijaan, mutta taikinasta tuli todella hyvä. Laitoin taikinan puoleksi tunniksi lepäämään jääkaappiin. 

Jääkaapin jälkeen levittelin hieman jauhoa taikinan alle ja päälle, ja kaulin taikinan ohuehkoksi levyksi, jonka siirsin öljyttyyn ja
irtopohjaiseen piirakkavuokaan. Taikinaa asetellaan vuoan pohjalle ja reunoille, ja pohjaan tehdään reikiä haarukalla. 

Täyte
  • 3.5 dl sipulin kanssa paistettua nokkosta(tai pinaattia) 
  • purkillinen raejuustoa
  • 100 gr fetajuustoa
  • 2 munaa
  • mustapippuria, 1 tl paprikaa
  • ripaus suolaa
Piirakkapohja täytetään nokkostäytteellä(tai pinaattitäytteellä) ja piirakkaa paistetaan 200 asteen lämmössä 30-35 minuutin ajan(uunista riippuen) kunnes täyte hyytynyt ja täytteen pinta sekä taikina hieman ruskistunut.

Muutaman kuukauden kuluttua Suomessakin alkavat villivihannekset  kasvamaan. Jos sellaisia tulee vastaan, niitä kannattaa poimia 💚

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...