Näytetään tekstit, joissa on tunniste bloggerimiitti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste bloggerimiitti. Näytä kaikki tekstit

tiistai 24. marraskuuta 2015

Pikkujoulut Kokomo Tikibarissa

Helsingin vierailun kohokohtani oli 40plus-blogiryhmän  pikkujouluilta Kokomo Tikibar&Room-ravintolassa Helsingin Uudenmaankadulla. Minähän  olen 40plus-blogiryhmän kaukaisin bloggaaja ja odotin innolla tapaavani blogeista tuttuja kasvoja ihan livenäkin. Jo ravintolan ulkopuolella tapasin muutaman ja heti tunnistimme toisemme:)
 Kokomo Tikibar on erikoistunut Havaijilta alkaneeseen ja myöhemmin Yhdysvalloista ja Aasiasta vaikutteita saaneeseen Tiki-kulttuurin ruokaan,ja itse ravintola on hyvin monipuolinen sillä se toimii sekä ruokaravintolana,cocktailbaarina,yökerhona sekä yksityistilaisuuksia järjestävänä paikkana. Kokomo Tikibar tarjosi meille ihanan tilan ravintolan salista,joka viikonloppuisin muuttuu yökerhoksi. Ravintolan keittiömestari Juhani Hietala sekä ravintolapäällikkö  Sari Hämäläinen kävivät kertomassa meille ravintolan historiasta,toiminnasta sekä ruuasta. 
Näyttävät drinkit  kuuluvat Tiki-ravintoloihin ja Kokomo Tikibarin rommipohjaiset (ja  myös alkoholittomat) drinkit herättivät kaikissa suurta ihastusta,eikä ihme sillä ne olivat todella hyviä ja upean näköisiä.Minä ihastuin vasemmassa ylänurkassa näkyvään Bazilian -drinkkiin,jossa oli ainakin rommia,omenaa ja basilikaa;aivan ihanaa! Salissa soi tunnelmaan sopivaa polynesialaista musiikkia ja välillä tunnistin siellä myös minulle niin rakkaita eteläamerikkalaisia sointuja.
Ja se ruoka: makuja löytyi listalta idästä länteen ja ruuat olivat sekä värikkäitä että herkullisia.Tässä alkuruokasettini: siitä löytyi grillattua vuohenjuustoa cashewpähkinöillä,ananasmojitosalsalla,yrttisalaatilla sekä passionhedelmähillolla, kasvis-samosa,sekä herkullinen slider.
Pääruoaksi valitsin Ginger Salmonin ,jossa oli lohen lisäksi paksoita,wokattuja kasviksia, paahdettua bataattia sekä jumalaisen hyvää tamarindikastiketta.Tuo kastike oli niin hyvää että olisin halunnut nuolla lautasen tyhjäksi ja mistäköhän löytäisi sille ohjeen......
Jälkiruoaksi otin Kokomo Tikibarin Kii Lime-piirakan eli havaijilaisen kookos-limepiirakan,jossa olisi voinut olla hitusen enemmän limen makua mutta oli muuten hyvää ja niin kauniisti aseteltu lautaselle.
Vastapäisen syöjän kaunis creme brulee.
Meillä  oli niin mukavaa ja juttua riitti,mahtavaa oli olla mukana:) Hih,melkein kannatti lentää sieltä kaukaa ihan tämänkin illan vuoksi;D
Kiitokset illasta menevät Kokomo Tikibarin lisäksi  40plus-blogiportaalia luotsaavalle Helille sekä yhteistyökumppaneille.

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Munakoisopaistos tahinilla ja karamellisoiduilla sipuleilla

Löysin muutama  viikko sitten ostamastani keittokirjasta muutaman tosi hyvän ohjeen ja tämä munakoisopaistos on yksi niistä.Ohjeessa munakoiso ensin höyrytetään ja sitten kypsytetään uunissa tahinihunnun alla. Ohje on muunnelma  arabialaisesta ohjeesta nimeltä  sinia, joka yleensä tehdään lihaisena mutta tässä ohjeessa munakoiso korvaa lihan.Muutama vuosi sitten postasin lohesta jota kypsytettiin tahinihunnun alla. ja tahini sopiikin hyvin kaikenlaiseen kuorruttamiseen. Jouduin tekemään tämän ruuan hieman ohjeesta poiketen sillä en löytänyt mistään höyrytyskoriani,vaikka tiedän että sellainen pitäisi olla keittiössäni.Etsin ja etsin enkä löytänyt joten esikypsensin munakoisopalat uunissa...

Munakoisopaistos tahinilla ja karamellisoiduilla sipuleilla

  • 2-3 munakoisoa
  • 8 kirsikkatomaattia
  • 2/3 kupillista (am.)  tahini seesamitahnaa
  • 1 1/3 kupillista vettä 
  • 1 sitruunan mehu
  • 2 murskattua valkosipulin kynttä
  • ½ tl suolaa
  • 2 suurta sipulia
  • 3 rkl oliiviöljyä
  • paahdettuja pinjansiemeniä
  • persiljaa koristeeksi
Lämmitä uuni 190 C-asteeeen.Kuori munakoisot ja leikkaa kantaosa pois. Puolita leikatut munakoisot ja leikkaa jokainen puolikas vielä 4 osaan. Höyrytä palasia joko höyrytyskorissa tai kattilassa 15 minuuttia tai esikypsytä palasia uunissa kunnes pehmenevät . Öljyä uuniastia ja asettele höyrytetyt munakoisopalaset sen päälle. Puolita kirsikkatomaati ja laita ne "koloihin". Valmista tahinikastike: sekoita tahinia,vettä,sitruunamehua,valkosipulia ja suolaa kunnes saat tasaisen kastikkeen.Kaada kastike munakoisopalasten päälle.Kypsennä paistosta uunissa noin 15 minuuttia tai kunnes tahinikastike paksunee. Paistoksen ollessa uunissa leikkaa sipulit suikaleiksi ja paista niitä oliiviöljyssä kunnes ne karamellisoituvat.Kaada karamellisoidut sipulit ja pinjansiemenet tahinikerroksen päälle ja kypsennä  paistosta vielä noin 10 minuuttia. Lisää silputtua persiljaa ennen tarjoilua ja tarjoa paistos huoneenlämpimänä.  En lisännyt pinjansiemeniä omaan paistokseeni ja söin tätä myös kylmänä ja sekin oli hyvää.
Tein tätä jo toisen kerran....
Tuon samaisen kirjan toimittaneen ja valokuvanneen Katherine Martinellin läksiäisiä vietettiin torstaina.Läksiäiset pidettiin Cafe Liz-blogin Lizin luona ja oli mukavaa vaikka läksiäiset ovatkin aina haikeita.Katherine palaa New Yorkiin jossa hän rupeaa luotsaamaan EatWith-palvelun New Yorkin osastoa.
Liz oli laittanut ihania salaatteja ja leiponut hurjan hyvää leipää.Kaikki mukana olleet myös toivat jotain ja minä toin  Santiagon mantelitortun. Ihan edessä olevassa kulhossa on tahinia ja tuo tummemman näköinen tahini on punaista tahinia. Punainen,ruosteenvärinen  tahini syntyy kun seesaminsiemeniä paahdetaan 8 tunnin ajan (normaalisti siemeniä paahdetaan 2 tuntia).Punaista tahinia käytetään etenkin Gazassa mutta Liz oli löytänyt sitä Jerusalemin vanhan kaupungin arabipuolelta.Liz onkin kirjoittanut tuosta käynnistä täällä. Punaisella tahinilla on ihana intensiivinen maku johon ihastuin 
niin että piti kotonakin hieman kokeilla.Tosin en paahtanut seesaminsiemeniä  8 tuntia vaan muutaman tunnin miniuunissani ja tahnasta tuli tosiaankin normaalia tummempaa ja hyvän makuista jo muutaman tunnin paahtamisen jälkeen. 
Kirsikoita torilla
Tämä on sitten viimeinen postaukseni täältäpäin  ennen Suomeen lähtöäni sillä muutaman päivän kuluttua olen jo Helsingissä:)

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Viime aikojen kulinaarisia kokemuksia

Romanovin mansikat ravintola Pöllöwaarissa
Viime aikoina en ole pahemmin ehtinyt hääräillä keittiössä,sllä olen ollut siellä sun täällä.
 Viime torstaina kävin 5 vuoden tauon jälkeen Tallinnassa ja ystävät sekä minä olimme kovin nälkäisiä laivasta noustuamme.Ystävä suositteli vanhan kaupungin kupeessa olevaa Kuluaar-ravintolaa,jossa hän oli syönyt joskus kauan sitten. Lohiannos siellä oli kuulemma hyvää.Kaikki maistui hyvältä ,mutta lohipala oli kovin pieni ja minusta 13,5 euroa siitä oli liikaa.Sitäpaitsi ärsyynnyin siitä,että pienestä lasillisesta vesijohtovettä veloitettiin 1,3 euroa!
Mutta ravintolan käsinmaalatut lautaset olivat kauniit!
Perjantaina matkasin lähelle Jyväskylää Leena Lumen luokse ja Leena yllätti minut taivaallisen herkullisilla   munakoisorullilla  tomaattikastikkeella (ohje linkin takana).Ne muistuttivat hieman tämän Tel Avivilaisen ravintolan munakoisorullia,joista kirjoitin täällä.
 Lauantaina Leena vei minut Jyväskylän Yöpuu-hotellin Pöllöwaari-ravintolaan.   Hieno ravintola,jonka hyvä palvelu pitää mainita ihan erikseen,sillä se  oli niin hyvä!
Söimme todella herkullista kantarellikeittoa ja ihastuimme näihin keittolautasiin! Kun olimme syöneet keittomme,meiltä kysyttiin jos halusimme lisää keittoa eikä siitä veloitettu ylimääräistä.Keitto oli todella hyvää! Keiton jälkeen söimme ihanat Romanovin mansikat,jotka näkyvät ensimmäisessä kuvassa.Kiitos Leena,oli ihana kokemus!
Illalla osallistuin minäkin kokkaukseen.Tarjolla oli lohta suppismuhennoksella,katkarapusalaattia sekä munakoisoa tahini-ja tomaattihunnun alla.
Tein virheen,sillä grillasin noin sentin paksuiset munakoisoviipaleet sellaisilla reiällisillä grillialustoilla,jolloin palaset tarttuivat siihen kiinni ,öljystä huolimatta,ja hajosivat.Tahinissa ei ollut tarpeeksi sitruunaa,joten maku ei ihan ollut niin hyvä kuin se voisi olla. Päälle raastoin tomaattia.
Sunnuntain lounas syötiin viherkeskus Viherlandian ravintola Eedenissä. Buffetin salaattipöytä oli herkullinen!
Tänään tapasin (viime vuonna kävimme täällä) Omenaminttu-blogin Hannelen,joka tarjosi minulle kuvassa näkyvää herkullista vaniljavanukas-tyrnikiisseli-jälkiruokaa.En ollut koskaan ennen maistanut mitään ,jossa on tyrniä,ja pidin sen mausta.Hieman samantapainen,mutta mansikkaisella kerroksella oleva jälkiruoka löytyy Hannelen kirjasta Kausiherkkuja omasta pihasta
 Sateet olivat kasvattaneet Hannelen mintut ihan mahtavan runsaiksi!

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Fryysarinrannassa

Tulin tasan viikko sitten Suomeen ja vielä en ole kauheasti kerännyt ruokakokemuksia täällä. Enimmäkseen olen syönyt salaatteja  ja pitkästä aikaa tuli syötyä kunnon ruisleipääkin,mutta huomasin,ettei se ihan täysin sovi vatsalleni.Mustikoita pääsin keräämään eilen,mutta päivä oli sen verran sateinen koko päivän ajan,ettei saaliista tullut kovin suuri.Tosi suuria olivat kyllä mustikat tällä kertaa!
Eilen (maanantaina) tapasin taas ihanan sydämellisen Unelman Viljatonta ruokaa-blogista.Tapasimme myös viime vuonna.Kävimme siellä sun täällä,ja syömässä kävimme Porvoonjoen varrella olevassa Fryysarinrannassa. Ulkonakin olisi ollut paljon paikkoja joen varrella mutta sade oli karkoittanut kaikki asiakkaat sisälle.
Ravintolassa on eri saleja,ja kaikki salit ovat erilaisia.Tämä kuva on ravintolan yläkerrasta.
Valitsin salaattiannoksen ,johon kuului grillatun vuohenjuuston lisäksi paahdettuja ja marinoituja kasviksia,melonia sekä pinjansiemeniä.Salaatti oli hyvä,mutta annoksessa ollut munakoiso oli jäänyt kovaksi  ja raa'aksi.
 Unelman salaatissa oli  grillattua ananasta,vihanneksia,saksanpähkinöitä sekä briejuustoa,kuulemma herkullinen salaatti!

Kiitos Unelma ja V.  ihanasta päivästä!

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Raw-ilta

Eilen sitten järjestin luonani raw-illan,johon olin kutsunut tuttuja ruokabloggareita,ja mukaan tuli myös pari uutta tuttavuutta.Ilta oli todella mukava,ja raw-ruoasta oltiin kiinnostuneita ja siitä myös pidettiin.
Mukana olivat Mimi,Liz,Sarah,Michelle miehineen sekä uusi tuttavuus Miri ja Hannah,jonka blogi ei ole ruokablogi.Muutama ilmoittautunut joutui viime tingassa peruuttamaan tulonsa flunssan johdosta.
Tervetuliaisdrinkkinä oli vihreä smoothie,johon tuli tällä kertaa taatelia,banaania,omenaa,hieman verigreippiä, 
pinaattia,minttua,selleriä,mangoldia, bee pollenia sekä itse kuivattamaani vehnänorasjauhetta. Tarjosin smoothien biohajoavista maissitärkkelyksestä tehdyistä kupeista,jotka löysin jättimarketista tosi edullisesti:25 kappaletta  noin yhdellä eurolla..Ostin myös pikkulautaset samaa sarjaa.Smoothie meni hyvin kaupaksi:)
Suuressa lokerollisessa vadissa tarjosin raakakräkkereitä, sieniä,erilaisia dippejä sekä  taatelisella kastikkeella kuorrutettua parsakaalia,joka on mielestäni ihanaa,ja jota teen usein.Saksanpähkinätahnassa oli saksanpähkinöiden lisäksi selleriä,vihreää sipulia,punaista paprikaa,sitruunamehua ja mausteita. Punaisessa tahinissa oli tahinin kanssa jauhettu kuivurissa pehmennettyjä punaisia paprikoita,ja vihreässä tahnassa oli tahinin joukkoon lisätty pinaattia.Portobellot olin ensin marinoinut balsamico-oliiviöljysekoituksella,jonka jälkeen kypsyttelin niitä jonkun aikaa kuivurissa,lisäsin päälle mantelipestoa,ja laiton sienet vielä joksikin aikaa kuivuriin.
Tein sushia,joka oli tosi hyvää mutta vähemmän nättiä. Vaikka kuinka yritän ,ja minulla on sushimatto,niin en onnistu tekemään niistä nättejä.Pitää vaan jatkaa harjoittelua.Sushien sisällä oli riisinä jauhettua kukkakaalia ja retikkaa,johon olin sekoittanut misoa ja tahinia.Lisäksi rulliin tuli sinimailasen ituja,kurkkua,avokaadoa ja oranssia makeaa paprikaa.
Taboulissa oli idätettyä punaista quinoaa.En ehtinyt idättää niitä "häntä"-vaiheeseen,mutta ihanan rapsakoita olivat tässä salaatissa.
Juuressalaatissa oli 5 erilaista juuresta nuudelimuodossa (punajuurta,porkkanaa,kyssäkaalia,retikkaa ja vihreää retiisiä).Salaatin maustoin sumakilla ,suolalla,mustalla pippurilla sekä oliiviöljyllä.Tosi paljon tykättiin myös salaatista,jossa oli idätettyjä pieniä mustia linssejä,selleriä,kevätsipulia,punaista paprikaa,oreganoa ja balsaminen öljykastike.Juuressalaatissa oli myös itse tehtyjä rusinoita,eli kuivurissa kuivattuja viinirypäleitä.
Joku sanoi,että suolaisten torttujen (edellisestä postauksesta) täyte  maistui tosiaankin juustolta....
Jälkiruokapuolella suosikki oli suklaamousse ,johon tuli avokaadoa,taatelia,hieman banaania,luomukaakaota (ei siis ollut ihan täysin raw),ripaus suolaa,hieman kylmäpuristettua kookosöljyä.
Makeitakin torttuja oli tarjolla. Pohja mantelia ,pekaanipähkinöitä,kookosta ja kaurajyvistä jauhettua jauhoa,hieman taatelisiirappia. Täyte joko banaani-taateli-cashew-kookosöljy,tai mansikka-cashew-kookosöljy-agave. Banaanitaatelitorttujen päälle laitoin kuivurissa hunajassa karamellisoituja päärynän paloja.
Myös raw-pikkuleipiä oli tarjolla.Nämä ovat sellaisia ,joita teen usein,ja joita pidän laukussakin välillä mukana.Aineksina manteli (mantelimaidon teossa jäänyttä),banaania,jauhettua kookosta ja taatelia.Nami!Myös raakasuklaata oli,mutta kuva epäonnistui täysin.
And thanks to Liz,who took the best pictures here with my camera and taught me a thing or two about how to use it...

lauantai 8. toukokuuta 2010

Tutustuin pitangoon ja ja kävin bloggaritapaamisessa

Torstai-iltana tapasin muita bloggareita,ja paikalla tarjotun jälkiruuan päällä oli pieni kirsikkamainen suklaanvärinen hedelmä,jota ensin luulinkin suklaaksi,mutta osoittautuikin makeaksi pitango-hedelmäksi.Blogitapaamisesta myöhemmin,ensin esittelen tämän uuden tuttavuuden:Pitango,pitanga tai Surinamin kirsikka,Brasiliasta kotoisin oleva pensaspuu. Sen hedelmät ovat joko makeita tai erittäin kirpeitä,riippuen kypsyysasteesta. Pitango on täynnä C-vitamiinia. Jälkiruuan päällä oleva pitango oli jo täysin kypsä,ja makea.
Sain selville,että pitango on täällä suosittu  koristepensaana,ja seuraavan päivänä jo törmäsinkin sellaiseen,josta ylläoleva kuva. Otin siitä pari hedelmää,jotka olivat joko vihreitä tai oranssin punaisia. Oranssisen pitangon maku on erittäin kirpeä! Siinä on sisällä pyöreä siemen;säilytin molempien syömieni pitangojen siemenet ja aion kokeilla,jospa ne lähtisivät itämään. Miten en ollut tätä ennen koskaan törmännyt ja heti ensimmäisen hedelmän syötyäni näin jo kokonaisen pensaan......
Torstai-iltana sitten tapasin muita bloggareita;jo pariin otteeseen aiemmin tapaamiani englanninkielisiä täkäläisiä ruokabloggareita.Mukana olivat kaikki aiemmin mukana olleet bloggarit,eli Mimi,Michelle, Liz, Irene, ja Sarah (kaikilla upeat englanninkieliset blogit). Tällä kertaa mukana oli uusia tuttavuuksia:2 IT-alalla olevaa nuorta miestä,jotka myös ylläpitävät kulinaarisiin matkoihin täällä Israelissa keskittyvää palvelua,sekä Emily,joka on holistinen terveysvalmentaja.Tapaaminen pidettiin Mimin kotona,ja kokkina toimi hänen lisäkseen Michelle;molemmat ovat erinomaisia kokkeja.Maksoimme kaikki tietyn summan kulujen kattamiseksi, mutta saimme paljon ylitse mitä olimme maksaneet.Ensinnäkin meillä oli oma viiniesittelijä,nimittäin Irene,joka toimiikin täällä kahden suuren viinitarhan viiniesittelijänä. Tervetuliaisdrinkkinä tai drinkkeinä oli kaksi erilaista espanjalaista Cavaa,ja pöytään asettettuamme maistoimme useita erinomaisia viinejä (kaikki täkäläisiä).Irene kertoi jokaisesta viinistä perinpohjaisesti:mikä rypäle,miten viljellään,miten kypsytetään ja niin edelleen. Ruoka oli todella hyvää;ensin meillä oli pieni amuse bouchee, eli pikkuinen alkupala.Portobellosieni tomaatticonfit-kastikkeessa,ja päällä pieni lättynen.Seuraavaksi saimme salaatit,joissa oli baby salaattilehtiä,päärynää,saksanpähkinöitä,homejuustoa sekä vinaigrettekastiketta.Pääruokana oli meribassia,vihreitä papuja ja maissitimbaali,ja jälkiruokana jäädyke,ihanasti maustettu kirsikkakastike sekä pikkuruisia manteli financierejä.Sen jäädykkeen päällä oli sitten se kypsä pitango,jota ensin luulin suklaaksi.....Reseptit tulevat olemaan Michellen blogissa,mutta ainakaan vielä hän ei ole niitä sinne postaillut.


Saimme myös maistaa Mimin itse tekemiä viinejä,jotka myös olivat erinomaisia.Olen aiemminkin saanut maistaa hänen tekemäänsä Chardonneytä,joka oli todella hyvä.Hän ostaa kerran vuodessa 100 kiloa eri rypälelajikkeita,joista hän tekee viininsä.Vasemmalla näkyy Mimin viinipuristin.Oikealla taas näkyvät  Mimin viinisäiliöt ,joissa hänen viininsä kypsyvät. Kuvat ovat vähän epäselviä,käsi taisi viinimaistelun jälkeen hieman täristä. Mimi tekee myös omat liköörinsä,ja pöydällä oli hänen valmistamaansa kahvi-,bergamotti-,persikka-ja sitruunalikööriä.Mimi on uskomaton ,sillä hän tekee itse myös yrittipohjaiset lisäaineettomat voiteensa. "Pidän siitä,että saan tehdä kaikki asiat ihan alusta ja itse",sanoo Mimi.Toivottavasti pääsen  joskus hänen luonnonkosmetiikka-kurssilleen;pitäisi vaan koota sopiva ryhmä.
Eilen olin kutsuttu ystävän luo illalliselle.Mukaan vein aasialaistyyppistä kaalisalaattia  sekä kyssäkaalisalaattia. Tein sen muuten samoin kuin viime kerralla,mutta kyssäkaali oli kuutioiden sijaan ohuena raasteena ja lisäsin siihen raastettua porkkanaa.Olen niin ihastunut tähän salaattiin että teen sitä usein!

lauantai 20. maaliskuuta 2010

Venezuelalainen avokaadosalsa(Guasacaca) ja kiva bloggerimiitti

Asuessani Venezuelassa söimme usein grillattua kanaa ravintoloissa,jotka olivat keskittyneet grillikanaan.Tällaiset ravintolat ovat suosittuja ainakin niissä latinalaisissa maissa,joissa kävin,sekä myös Miamissa,jossa asuu paljon latinoita.Silloin siipikarja vielä maistui.Mutta eniten mieleeni ehkä muistuvat kanan ohella tarjotut kastikkeet ja salsat,Yksi tällainen on venezuelalainen versio guacamolesta,eli guasacaca. Tästäkin on monta versiota, ja se tarjotaan joskus ihan sileänä kastikkeena,tai sitten tällaisena "chunky" versiona,josta itse pidän.

Guasacaca eli venezuelalainen avokaadosalsa
  • 1 ½ avokaadoa
  • 2 keskikokoista tomaattia
  • 1 punasipuli
  • 1 vihreä chilipippuri
  • ½ punainen paprika
  • 1 rkl hienonnettua tuoretta korianteria
  • 1 rkl hienonnettua tuoretta persiljaa
  • 3 rkl valkoviinietikkaa (omenaetikkakin käy)
  • suolaa,mustapippuria
Kuutioi kaikki ainekset paitsi yrtit pieniksi kuutioiksi,ja lisää mausteet ja etikka.Ainekset voidaan myös jauhaa hienoksi,jos haluaa tasaisen kastikkeen.


Torstai-iltana tapasin taas joukon täkäläisiä, englanninkielisiä ruokabloggareita;samat,joiden kanssa vietin iltaa tammikuussa.Meitä piti olla 9,mutta vain 6 ilmestyi paikalle.Paikaksi oli tällä kertaa valittu ihastuttavassa Neve Zedekin kaupunginosassa oleva Casserole-ravintola . Kuten nimikin jo sanoo, on ravintola erityisesti keskittynyt pataruokiin.Paikka on ihastuttavan näköinen, ja siellä on monta viehättävää yksityiskohtaa,kuten hylly,jossa suuri valikoima erilaisia arak-pohjaisia juomia,kuten vaikka porkkana-arak.Ravintola tekee itse nämä arak-juomansa,ja ruoka taas on kotiruuan tapaista,mutta tässä tapauksessa irakilaista, libyalaista ja marokkolaista kotiruokaa.Kuvassa näkyvät annoksemme.Itse otin vain kuutioiksi paloiteltua salaattia sekä sipulisen kesäkurpitsa-alkupalan,joka oli hyvää. Meillä oli taas valtavan hauskaa ja puhetta riitti,vaikka viereisessä suuressa pöydässä oli myös suuri äänekäs seurue,ja akustiikka paikassa petti pahasti,niin että välillä ei ääntään saanut kuuleviin.
Tässä kuvassa vähän yksityiskohtia paikasta.Tästä mukavasta bloggeritapaamisesta on kirjoittanut tarkemmin mukana ollut Irene
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...