keskiviikko 29. joulukuuta 2021

Vuoden viimeinen postaus omistettu Bambille

Vuoden viimeisen postaukseni olen omistanut koiralleni Bambille ja muille seniorikoirille, sekä heidän emännilleen/isännilleen.  Bambi on jo kovin iäkäs koira, joka täyttää  muutaman kuukauden kuluttua 14 vuotta.  Viimeisen vuoden aikana  Bambi on  todellakin vanhentunut: ensin lähti kuulo, sitten osa näköä ja myös liikkuminen on muuttunut hitaammaksi. Bambia pitää myös viedä useamman kerran ulos,  4-5 kertaa nykyään, entisen 3 sijaan.  Elokuussa  Bambi oli niin väsähtänyt  että  ajattelin lopun olevan lähellä,  ja kävimme eläinlääkärin luona.  Bambissa  ei  ollut mitään vikaa,   ja eläinlääkäri sanoi että    ruokavaliota tulisi muuttaa.  Osa väsymyksestä johtui myös siitä että silloin oli  kosteankuumaa.

Googlasin "homemade food for senior dogs",   ja tästä sivustosta löysin perusohjeita, joita olen sitten parannellut.   Perusohjeessa oli kanaa  tai kalkkunaa, tummaa riisiä  sekä vihanneksia.   Vähitellen    lisäsin tuohon ohjeeseen myös   pellavansiemenjauhetta,   kurkumaa,  kauraa sekä  kananmunankuorijauhetta (kalsiumia&proteiinia).   Teen satsin muutaman kerran kuukaudessa,  jaan pieniin pusseihin, jotka pakastan,  ja niin minulla on aina  sopiva annos valmiina.  Itse tehdyn ruuan   sekoitan kaupan seniorikoiralle tarkoitettuun  kuivaruokaan,  jonka olen kosteuttanut, niin että kaupan ruokaa on puolet ja kotona tehtyä puolet..  Bambi suorastaan hotkii tuon sekoituksen.
Kananmunankuorijauhetta aloin valmistamaan sen jälkeen kun tuli mieleen että siinä on kalsiumia ja proteiiniakin,  ja vastauksen  löysin täältä.   Jauheen teen niin että huuhtelen hyvin kananmunan kuoret, kuivaan ne ja  lopulta jauhan jauheeksi.  

Bambi on nyt syönyt kotitekoisen ja kaupasta ostetun ruuan sekoitusta  3.5 kuukauden ajan,  ja selvästi näkyy miten se on vaikuttanut: Bambi on pirteämpi kuin aikaisemmin,   ja turkki kiiltää kauniisti. 

Kotitekoinen ruoka  seniorikoirille

  • 500 gr kanan  (tai kalkkunan ) jauhelihaa
  • 2.5  dl tummaa riisiä
  • 6.5 dl vettä
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • erilaisia vihanneksia: olen laittanut mm. vihreitä papuja, bataattia, perunaa,  paprikaa, porkkanaa.
  • 1 rkl kananmunankuorijauhetta
  • 1.5 dl kauraa
  • 2 rkl pellavansiemenjauhetta
  • pieni pala  tuoretta kurkumaa raastettuna, tai  1 tl kurkumajauhetta
Laita  kana,  riisi, vesi, öljy ja pieneksi pilkotut vihannekset (viimeksi käytin bataattia ja punaista paprikaa)  kannelliseen kattilaan.  Sekoita haarukalla niin että jauheliha sekoittuu muihin aineksiin.  Anna seoksen saavuttaa kiehumispiste, minkä jälkeen  kansi päälle,  ja lämpötila minimille.  Annan seoksen kypsyä noin  20 minuutin ajan,  minkä jälkeen lisään  kananmunakuorijauheen,   kauran, pellavansiemenjauheen ja kurkuman. Tämän jälkeen annan seoksen kypsyä vielä 10 minuutin ajan, kunnes kaikki neste on  haihtunut ja riisi, vihannekset ja liha pehmeää.
Kun ruoka on jäähtynyt, jaan sen pieniin annospussiin, ja laitan pakastimeen.  Tämä sekoitus on siis puolet ruoka-annoksesta, ja toinen puoli kostutettua   kaupan ruokaa seniorikoirille.  Bambille on aina myös  kipossa kuivaruokanappuloita, mutta ne maistuvat nykyään vähemmän,  koska tarjolla on tätä parempaa ruokaa...
Tyytyväinen koiravanhus ruokailun jälkeen:)

Hyvää tulevaa vuotta 2022:)

tiistai 21. joulukuuta 2021

Hyvää Joulun aikaa

Hyvää Joulun aikaa🎄🎅 Täällä joulu ei ole virallinen juhla, ihan tavallinen arki -tai tällä kertaa viikonloppu,  mutta herkkukaupassa oli tällaisia  houkuttelevia joulusuklaapaketteja:)
Haluan vielä kerran jakaa tämän ihanan jouluisen juoman, joka on vegaaninen versioni venezuelalaisesta munatotista.    (ohje linkin takana. Juoma on helppotekoinen  ja sen ehtii hyvin valmistaa vielä ennen jouluaattoa.

perjantai 17. joulukuuta 2021

Suussa sulavat gluteenittomat pikkuleivät

Näin joskus aikoja sitten espanjankielisen ohjeen tosi helpoista gluteenittomista  pikkuleivistä, mutta tein nämä vasta äskettäin. Näistä on olemassa todella monta ohjetta, joissa määrät  ja osa aineksista  erilaisia, mutta  tein nämä täysin gluteenittomina.  Alkuperäinen ohje (ilman karamelliväriä)  on todennäköisesti peräisin Brasiliasta,  ja nämä suussa sulavat  pikkuleivät ehtii vielä leipoa jouluksi. Näistä oli tarkoitus tulla kunnolla vihreitä,  mutta huomasin liian myöhään laittaneeni liian vähän vihreää karamelliväriä taikinaan;D

Suussa sulavat  gluteenittomat pikkuleivät
  • 1 kananmunan keltuainen
  • 350 gr  Maizenaa
  • 125 gr pehmeää voita
  • 220 gr  kondensoitua maitoa
  • ripaus  vaniljaa
  • 1 appelsiinin   kuoriraaste
  • karamelliväriä (ei välttämätön)
Valmistin pikkuleivät yleiskoneellani, mutta varmaan nämä onnistuisivat myös  sauvasekoittimella ym.

1.  Vatkaa  voi pehmeksi, ja lisää siihen  munankeltuainen. Lisää  kondensoitu maito, vanilja  ja  appelsiininkuoriraaste ja anna koneen  sekoittaa massa tasaiseksi.  Lisää  Maizenaa vähitellen, sekoittaen, kunnes massa on yhtenäinen.

2. Massa on tosi helposti käsiteltävää:)   Laita massa jääkaappiin  puoleksi tunniksi ennen käsittelyä.

3.  Muotoile massasta  pingispallon kokoisia  pallosia,  ja aseta ne leivinpaperilla vuoratun leivinpellin päälle.  Litistä palloset kevyesti käsin  ,  ja  paina lopuksi pikkuleivien pintaa varovasti   haarukalla.

4. Lämmitä uuni 170 C  asteeseen,  ja paista  pikkuleipiä    12-15 minuutin ajan, ,  kunnes  niiden pinta on jähmettynyt . Pikkuleipien yläpinnan ei ole tarkoitus ruskistua.  Pikkuleivät hajoavat helposti  kuumina,  joten anna  niiden jäähtyä kunnolla ennen syömistä.  Pikkuleivät säilyvät kannellisessa rasiassa vajaan viikon verran.

Alkuperäisessä ohjeessa  ei lisätty mitään makuja, mutta koska pidän appelsiinisesta mausta, lisäsin sitä. Näihin voi lisätä mitä haluaa,  esim.  sitruunaa , marjajauhetta  ym.  Osan Maizenaa voi korvata vehnäjauhoilla,  jos gluteenittomuus ei tärkeää, Näissä pikkuleivissä on  kiinteä pinta ja pehmeä sisus.
Vihreää olisi saanut olla enemmän....

perjantai 10. joulukuuta 2021

Piparijuustokakkuset

Tässä herkulliset jouluiset  piparijuustokakkuset   , joihin sain idean murskaantuneista piparkakuista.  En tehnyt itse pipareita,  vaan minulla oli Ikeasta ostettuja ihania Annas piparkakkuja. Annas peruspiparit  olivat tuossa  houkuttelevan kauniissa rasiassa, jota en voinut vastustaa, ja muutenkin Annas piparit ovat mielestäni todella hyviä:)  Täällä Ikea on ainoa paikka mistä saa valmiita pipareita. Näissä  kakkusissa piparit toimivat  jauhona,  ja niiden maku tuntuukin kunnolla valmiissa kakkusissa.

Piparijuustokakkuset
  • 500 gr rahkan tyyppistä juustoa (minulla oli 5% valkoista juustoa)
  • 2 kananmunaa
  • 1 rkl öljyä
  • ripaus vaniljaa/vanilja-aromia
  • 1,5 rkl  Maizenaa + nestettä
  • 1.5  dl ruokosokeria
  • 2.5  hienoksi jauhettuja pipareita
  • 1 tl leivinjauhetta
Vispaa kananmunat ja sokeri,  ja lisää vispattuun seokseen öljy ja vanilja,  hyvin sekoittaen. Lisää juusto ,  ja sekoita tasaiseksi. Sekoita Maizena ja sen verran vettä, että  seos on juoksevaa,  ja sekoita se  vispaten  muiden kosteiden ainesten joukkoon.

Sekoita piparimurut ja  leivinjauhe,  ja sekoita  kuivat ainekset kosteiden ainesten joukkoon,  hyvin sekoittaen.  

Lämmitä uuni 180 asteeseen. Kaada  juustokakkuseos  muffinssipeltiin  , tai yksittäisiin paperisiin muffinssimuotteihin (hyvä käyttää silloin 2 muottia päällekkäin).  Paista pikku juustokakkusia  noin 20 minuutin ajan,  tai kunnes seos on täysin hyytynyt. 
Anna kakkusten jäähtyä huoneenlämmössä,  ja sen jälkeen jääkaapissa parin tunnin ajan,  ennen tarjoilua.

perjantai 26. marraskuuta 2021

Punakaalisalaatti tahinikastikkeella

Kun säät hieman viilenevät täällä,  ilmestyvät kaalit taas vihanneskauppoihin. Ei ettei niitä saisi myös kesällä, mutta ne ovat silloin vähemmän hyviä.  Rakastan erilaisia kaaleja,  ja  tein tällaisen simppelin mutta niin hyvän punakaalisalaatin.   Ja bonuksena punakaalisalaatissa on se upea väri!

Punakaalisalaatti tahinikastikkeella
  • puolikas keskikokoinen  punakaali, mahdollisimman ohuina suikaleina
  • ½ vihreä chili , renkaiksi leikattuna
  • kourallinen  korianterin lehtiä
  • 0.8 dl  hyvälaatuista  tahinia
  • noin sentin pala  inkivääriä 
  • 1 sitruunan mehu
  • ripaus suolaa ja ripaus mustapippuria
Leikkaa  punakaali mahdollisimman ohuiksi suikaleiksi.  Hieron aina salaatteihin  tulevaa kaalia, olkoon se punakaalia tai valkokaalia,    ja se kannattaa tehdä myös tässä salaatissa. Eli kun kaali on suikaloitu,  sitä painellaan ja hierotaan puhtain käsin,  kunnes kaali on pehmennyt.   Kaali laitetaan  tarjoiluastiaan,   ja chilisuikaleet ja korianterin lehdet sekoitetaan kaaliin.

Kastiketta varten   hienonsin ensin inkiväärin,  ja lisäsin  sitruunamehun, Tämän jälkeen lisäsin tahninin  ja sekoittelin aineksia sauvasekoittimella.    Kastikkeen tulee olla paksuhkoa mutta ei liian paksua, ja kylmää vettä lisätään tarpeen mukaan. Salaatti maustetaan suolalla ja mustapippurilla.

Kastike lisätään kaalin päälle  ennen tarjoilua .
Simppeliä ja hyvää.

maanantai 15. marraskuuta 2021

Helpot ja kevyet limssat

En  osta koskaan limssoja kotiin, enkä juo niitä muutenkaan.  Tosin Suomessa olen juonut  Saskian Heleä-vesiä,  mutta ne ovatkin kevyempiä kuin varsinaiset   limssat.  Limssoista minut vieroitti vuonna 2005  Perun kirkkaankeltainen  kansallisylpeys Inca Kola  , jota maistoin Limassa,    ja jota pidin aika kamalana.

Joskus kuitenkin tekee mieli kuplivaa ,  ja silloin yhdistän tavallisen hiilihappoveden ja hedelmiä tai marjoja.  Tässä kaksi viime ajan versiotani.  

Pikalimu mustaherukalla
  • vajaa litra kivennäisvettä
  • ½  dl mustaherukoita (minulla pakasteena)
  • steviaa tai muuta makeusainetta, maun mukaan
  • 2 tl sitruunamehua
Litran pulloa varten murskasin osan mustaherukoista ,  ja osan jätin kokonaisiksi. Lisäsin mustaherukkaa, sitruunaa  ja steviaa pulloon,   päälle kivennäisvettä .  Pieni varovainen ravistelu,  ja jääkaappiin muutamaksi tunniksi.   Raikkaan hyvää:)

Mangositruunalimu
  • vajaa 1 litra  kivennäisvettä 
  • 1 dl mangoa 
  • ½ dl sitruunamehua
  • steviaa tai muuta  makeuttajaa, maun mukaan.
Tämän tein niin että jauhoin ensin  mangon pienen kivennäisvesimäärän kanssa, soseeksi. Soseen siivilöin,  sekoitin siihen sitruunamehua ja steviaa ja lisäsin pulloon,  johon lisäsin lopuksi  kivennäisveden.  Pieni varovainen ravistelu ja  jääkaappiin muutamaksi tunniksi ennen tarjoilua.  Näissä voi käyttää mitä marjoja   ja hedelmiä tahansa, ja ainakin omasta mielestäni nämä maistuvat niin paljon paremmalle kuin sokeriset limut,  sillä näissä tuntuu hedelmän/marjan maku:)

maanantai 8. marraskuuta 2021

Munakoisoa taas kerran

Täällä päättyi äskettäin  Australiasta  kotoisin olevan  My Kitchen Rules-sarjan  paikallisen version 3. kausi. (tuleekohan tämä formaatti joskus Suomeen.....).  3. kausi kuvattiin pahimpaan korona-aikaan,  ja siitä oli tehty VIP-versio, eli kilpailijat olivat paikallisia kuuluisuuksia,  ja kaikki kokkaamiset  tapahtuivat tv-studiossa,   eikä  kilpailijoiden kotiin pystytetyissä  ravintoloissa, kuten aikaisemmissa kausissa.  Kilpailun voitti muusikko,  joka on myös kokki,  ja hänen voittoisa ateriansa koostui vihanneksista, jälkiruokaa myöten.   Voittajan  munakoisoruokaa kehuttiin paljon,  ja suurena munakoisofanina oli ihan pakko tehdä voittajan munakoisoruokaa,  vaikkakin en ihan täysin mennyt hänen ohjeensa mukaan.

Pitkään paahdettua munakoisoa ja kastikkeita
  • 2-3 munakoisoa
  • 3-4 rkl oliiviöljyä
  • suolaa maun mukaan
  • nippu salviaa
  • mustapippuria
Vihreä kastike (salsa verde)
  • kourallinen  korianterin lehtiä
  • kourallinen persiljan lehtiä
  • puoli kourallista  mintun lehtiä
  • 3  valkosipulin kynttä
  • 1/4 osa vihreää chiliä
  • muutama rkl sitruunamehua
  • 1 dl  paahdettuja manteleita (kuorittuja)
  • suolaa maun mukaan
Salsa Roja
  • 1/4 tl  chilihiutaleita
  • 4 valkosipulin kynttä
  • 250 gr kirsikkatomaatteja
  • ripaus paprikaa
  • 3 dl vihannneslientä
  • 1.5 rkl oliiviöljyä paistamiseen
Alkuperäisessä ohjeessa ei ollut ainesten määriä, joten nämä ovat ne mitä itse käytin.  Näiden kastikkeiden lisäksi annoksessa oli myös valkosipulikreemiä, jota en valmistanut,  granaattiomenan siemeniä,  chilirenkaita  sekä  japanilaisia riisimuroja. Valkosipulikreemin sijaan käytin tahinia.

Olen maininnut tästä aikaisemminkin  ,  mutta kannattaa aina valita mahdollisimman kevyet munakoisot,
Ennen kypsentämistä munakoisot kuoritaan ,  ja ne leikataan  mahdollisimman tasaisiksi suorakulmioiksi. Pois  leikatut osat voi käyttää muihin ruokiin.

Uuni lämmitetään 160 C asteiseksi.  Munakoisot asetellaan uunipellille,  joka on päällystetty leivinpaperilla.  Oliiviöljyä hierotaan munakoison pintoihin ja ripotellaan päälle jonkun verran,   ja päälle ripotellaan  mustapippuria.  Salviakimppu asetellaan munakoison päälle.  Ohjeessa luki paljon salviaa, ja salvia on sellainen yrtti mitä itse  käytän aika vähän, vaikka täällä sitä käytetään paljonkin. Tässä ruuassa se kuulemma on ihan pakollinen yrtti.

Munakoisoa paahdetaan uunissa  noin tunnin verran,  kunnes  munakoison pinta on saanut kauniisti väriä.  

Vihreän kastikkeen kaikki ainekset  sekoitetaan sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa tasaiseksi,  ja  kastiketta maistellaan  ja lisätään suolaa ym, tarpeen mukaan.

Punaista kastiketta varten  valkosipulin kynnet hienonnetaan (veitsellä mieluiten). Tein tämän kattilassa,  ja annoin öljyn   lämmetä  keskilämmölle,  lisäsin  chilihiutaleita sekä valkosipulin, ja kuullotin molempia muutaman minuutin ajan, aina välillä sekoittaen.  Tämän jälkeen lisäsin paprikaa ,  ja kirsikkatomaatit,  suolaa sekä vihannesliemen. Seosta keitellään kunnes  kirsikkatomaatit hajoavat.  Seos jauhetaan soseeksi, minkä jälkeen kastike vielä  siivilöidään.   

Kun munakoiso on kypsynyt ,  se asetellaan lautaselle, ja  kaikista kastikkeista päälle  lisätään lusikallinen jokaista kastiketta.   Alkuperäiseen annokseen tuli myös vuohenmaitojugurttia, granaatinsiemeniä,  valkosipulikreemiä ,  japanilaisia  riisimuroja sekä  chilirenkaita. Oma annokseni oli vaatimattomampi mutta hyvää.

perjantai 29. lokakuuta 2021

13 vuotta Appelsiineja ja Hunajaa

Taas  on tullut se aika kun tämä blogi täyttää vuosia,  ja nyt on tullut 13 vuotta täyteen.   Blogisynttäreitten kunniaksi leivoin aivan mielettömän herkullisen banaanikakun, joka on myös gluteeniton.  Inspiraatio kakkuun tuli vietnamilaisesta banaanikakusta (Banh chuoi)  joka on oikeastaan  banaaninen leipävanukas eikä kakku,  ja  johon tulee mm. kookosmaitoa, kondensoitua maitoa, valkoista leipää ym, En halunnut tehdä mitään leipävanukasta, mutta otin tuosta  vietnamilaisesta  banaanikakusta  muutaman aineksen,  kuten banaanit,   kookosmaidon ja riisijauhon, mutta muuten kehittämäni kakkuohje on sitten aivan erilainen kakku.

Gluteeniton banaanikakku
  • 5-6 banaania + ½ dl ruokosokeria + 2 rkl rommia
  • 3  kananmunaa
  • 2.5 dl ruokosokeria
  • 250 ml kookosmaitoa
  • ripaus aitoa vaniljaa tai 1 tl vanilja-aromia
  • 1 tl  rommiaromia
  • ½ dl oliiviöljyä
  • 4 dl kookoshiutaleita
  • 2 dl  riisijauhoa
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 2 tl psylliumia
  • (50 gr valkosuklaata  )
Tämä kakku aloitetaan leikkaamalla banaanit palasiksi. Palaset laitetaan kannelliseen kulhoon, ja päälle ripotellaan ruokosokeria tai muuta tummaa sokeria, sekä rommia.  Jos ei halua käyttää  rommia, sen voi korvata vaikka rommiaromilla ym. Banaanien annetaan marinoitua muutaman tunnin ajan.

Kakkua varten vatkataan munat ja sokeri  ,  jonka jälkeen lisätään  kookosmaito,  öljy , makuaromit sekä psyllium.  Seoksen annetaan hieman turvota (psylliumin vuoksi) noin 20 minuutin ajan.

Kuivat aineet eli kookoshiutaleet, riisijauho ja leivinjauhe sekoitellaan keskenään,  ja lisätään käännellen märkien ainesten joukkoon.

Kakku ei ole suuren suuri,  ja tein tämän  20 cm  irtopohjavuokaan, jonka pinnat öljysi , ja ripottelin hieman kookoshiutaleita vuoan pinnoille.   Tein tämän niin  että kaadoin ensin vuoan pohjalle muutaman sentillisen taikinaa,  ja  peitin koko taikinan banaanipaloilla.  Päälle kaadoin loput taikinasta,    ja myös taikinan pinta peitetään banaanipaloilla. 

Kun banaanit marinoituvat sokerin ja rommin seoksessa,  sokeri sulaa nesteeksi.  Banaanipaloja jäi vielä jonkun verran ,  ja  survoin ne  marinoitujen banaanien nesteeseen. Lisäsin joukkoon vielä 50 grammaa  valkosuklaata,  ja keitin seosta matalalla lämmöllä, kunnes suklaa oli sulanut ja seos paksuuntunut, muutaman minuutin ajan. Tämän jälkeen seoksen annetaan  hieman jäähtyä,  jonka jälkeen lusikoin sitä kakun keskelle. Kakku painui hieman alas siitä kohtaa, mutta  tuo lisäys teki kakusta aivan ihanan mehukkaan ja maukkaan. Paistoin kakun 180 C lämmössä  noin 45 minuutin ajan.

Kakun annetaan kunnolla jäähtyä, ja  on hyvä antaa kakun olla muutama tunti  jääkaapissa ennen leikkaamista.
Tästä tuli tosi hyvää, vain kahdella "jauholla " (riisijauho+kookoshiutaleet).   Iso osa tänne blogiin laitetuista leivonnaisista ovat olleet gluteenittomia.  En vältä kokonaan vehnäjauhoa,  mutta  olen selvästi jotenkuten herkkä vehnäjauholle, ehkä sen sisältämälle gluteenille,  koska se aiheuttaa turpoamista ja epämukavuutta.
Siksipä olikin tosi mielenkiintoista olla keskiviikkoa  Moilaksen  virtuaalisessa pressitilaisuudesssa, ja kuulla  heidän uusista tuotteistaan ,   sekä  yhteistyöstä saksalaisen tuotekehittäjän kanssa. Tässä kollaasissa ovat heidän uudet tuotteensa,   kuten  mehevän rouheinen ja sopivasti hapan Tumma Pyöreä,   joka on syntynyt pitkän tuotekehityksen tuloksena.

Free From-perunacocktailpiirakka on sekä laktoositon että gluteeniton ja kuori on tehty tattarista.
Free From kauraisessa coctailpiirakassa on kaurainen  kuori,  eikä sisällä tattaria,  jolle jotkut ovat allergisia.  Molemmat cocktailpiirakat on pakattu 10 kpl pussiin. Kaikki   uutuustuotteet on leivottu Moilaksen omissa leipomoissa Pieksämäellä ,  ja  niillä on Avainlippu-merkki.  Nämä tuotteet tulivat testiin  poikani perheeseen,  ja niistä tykättiin tosi paljon ,  sekä aikuiset että lapset. Tummasta Pyöreästä tykättiin erityisen paljon.  Nämä uutuustuotteet sopivat mainiosti myös niille jotka eivät noudata mitään erikoisruokavaliota.

perjantai 22. lokakuuta 2021

Kyssäkaalia ja jugurttikastiketta

Marketissa oli kauniita kyssäkaaleja, ja ostin muutaman , joista toinen oli aika iso.  Tein   kyssäkaalista  herkullisia kuutioita,  jotka yhdistin jugurttikastikeen kanssa.  Käytin tässä kypsennettyä  jugurttikastiketta,  joka sopii tosi hyvin kasvisten kanssa (myös kalan kanssa, eri tavalla maustettuna).  Jugurtin rakenne hajoaa helposti kuumennettaessa,   joten saostin  sitä  Maizenalla,  ja  tuloksena oli paksu, kermainen kastike,  jossa  tuntuu jugurtin makua. Tätä ruoka maistuu sekä lämpimänä että kylmänä.

Kyssäkaalia ja jugurttikastiketta
  • 1 iso tai kaksi pientä kyssäkaalia, kuorittuna ja kuutioituna
  • 1 tl kuivattua timjamia
  • ripaus mustapippuria
  • ½ tl suolaa
  • noin 1 rkl öljyä paistamiseen
Jugurttikastike
  • 1.5 dl jugurttia 
  • 0.75 dl vettä
  • 1 rkl Maizenaa
  • 1/4 tl suolaa 
  • 1 valkosipulin kynsi hienonnettuna
  • 2 tl oliviöljyä
Laita kyssäkaalikuutiot astiaan, ja  kaada  päälle kiehuvaa vettä.  Anna kyssäkaalikuutioiden pehmentyä  vedessä,  kunnes vesi on haaleaa.  Anna kyssäkaalikuutioiden  kuivahtaa jonkun aikaa  lävikössä.

Kaada noin 1 rkl  öljyä pannuun,  lisää  kyssäkaalikuutiot,  ja mausta ne  timjamilla ja  mustapippurilla.  Paista kyssäkaalikuutioita keskilämmöllä,  aina välillä sekoittaen,  kunnes kuutiot saavat väriä. Mausta suolalla maun mukaan.

Valmista jugurttikastike:  Sekoita  (tehosekoittimessa  tai sauvasekoittimella)  jugurtti, vesi,  Maizena,  suola, valkosipuli  ja oliiviöljy tasaiseksi seokseksi. Kaada  seos kattilaan,  ja  anna  seoksen lämmetä kiehumispisteeseen , alemmalla keskilämmöllä,  koko ajan vatkaten.  Kiehumispisteen lähestyessä  seos sakenee,  ja ota kattila silloin pois liedeltä ,  ja  vatkaa sitä vielä noin minuutin verran. Kastikkeen tulee olla paksuhkoa,

Tarjoile jugurttikastiketta   kyssäkaalikuutioiden kanssa.   Maistuu sekä kylmänä että lämpimänä:)

lauantai 16. lokakuuta 2021

Raikas kurkkusalaatti omenalla


Tässä ihanan raikas kurkkusalaatti,  johon lisäsin vihreää omenaa, ja salaatista tuli  niin hyvää.   Simppeli salaatti, joka valmistuu nopeasti:)

Raikas kurkkusalaatti omenalla
  • 350 gr kurkkua 
  • ½ vihreä chili,  ilman siemeniä,  renkaiksi leikattuna
  • 1 keskikokoinen vihreä omena (Granny Smith)
  • 1 pieni punasipuli
  • 1 limetin mehu
  • 2 tl omenamehua
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • suolaa maun mukaan
  • ripaus mustapippuria
  • 2 tl paahdettuja seesamin siemeniä
Leikkaa kurkusta ohuita,  leveähköjä suikaleita.  Kuori omena ,  ja ota  myös siitä  kuorijalla suikaleita. Poista chilistä  siemenet, ja leikkaa chili renkaiksi.   Leikkaa  punasipulista ohuita suikaleita.  Yhdistä kasvikset keskenään.

Sekoita limetin mehu, omenamehu,  oliiviöljy,  suola sekä mustapippuri,  ja mausta salaatti kastikkeella.  Ripottele päälle paahdettuja  seesamin siemeniä.

sunnuntai 10. lokakuuta 2021

Vegaaninen kurpitsapannacotta

Ihana kurpitsojen aika! Kurpitsoja on  näkynyt marketeissa,  ja sellaisia tarttui mukaan myös ostosreissulla.   Lempikurpitsani on  myskikurpitsa,  ja siitä tein tällä kertaa vegaanisia pannacottia.  Makeutin nämä stevialla, mutta yhtä hyvin  näissä voi käyttää sokeria;  mieluiten ruokosokeria,  jossa enemmän makua.

Vegaaninen kurpitsapannacotta (3-4  kappaletta)
  • 4 dl kookoskermaa
  • 3 dl pieniksi paloiksi leikattua myskikurpitsaa
  • 1 tl kurpitsapiirakkamaustetta (ohje alempana)
  • 1 tl  vanilja-aromia
  • 1 dl  ruokosokeria tai steviaa ym.
  • 3.5 rkl Maizenaa
  • 1.5 rkl taatelisiirappia ( tai muuta siirappia)
Kurpitsapiirakkamauste: 
  1. 1 tl  kanelia
  2. 1/4 tl muskottipähkinää
  3. 1/4 tl  inkivääriä
  4. 1/8 tl  neilikkaa
Tein tämän niin että  kaadoin kookoskerman , makeutuksen, ja mausteet kattilaan,  ja lisäsin pieniksi paloiksi leikattua myskikurpitsaa.   Lämmitin seosta kiehumapisteeseen,   jonka jälkeen  peitin kattilan kannella ,  ja annoin kurpitsan pehmetä minimilämmöllä.  

Kun kurpitsa oli pehmennyt,   soseutin seoksen sauvasekoittimella sileäksi.   Varmuuden vuoksi  siivilöin nesteen,  ja laitoin takaisin kattilaan.  Tässä vaiheessa  sekoitin Maizenan pieneen määrään kurpitsa-kookosnestettä,  ja lisäsin sen kattilaan.  Annoin seoksen kiehua keskilämmöllä,  lähes koko ajan sekoittaen,   kunnes  seos sakeni. Tämän jälkeen otin kattilan pois liedeltä,   ja sekoitin seosta vielä noin minuutin verran.

Kurpitsa-kookosseos kaadetaan muotteihin,  ja laitetaan jähmettymään  jääkaappiin.  Valmiiden pannacottien päälle lisäsin taatelisiirappia.
Vegaaninen kurpitsapannacotta  taatelisiirapilla.
Ihanat kurpitsat:) 

sunnuntai 3. lokakuuta 2021

Tomaattinen kikhernepata

Täällä omalla suunnallani lämpöasteet ovat edelleenkin hyvin helteisiä, mutta  kosteuden hieman laskettua ja päivien lyhentyessä jo aistii  että  lähitulevaisuudessa täälläkin viilenee,hieman.   Ja niinpä eräänä päivänä teki mieli sellaista lämmittävää pataruokaa.   Tein  tomaattista kikhernevuokaa,  johon tuli myös mangoldin varsia ja sipulia,  mutta koska  mangoldia voi olla hieman vaikeampaa löytää Suomessa,  sen voi korvata esim.  sellerin varsilla sekä juureksilla,  kuten porkkanalla.
Rakastan mangoldia,  ja yleensä käytän lehtiosat tähän paistokseen,  jossa välillä käytän myös pinaattia,  ja varsiosat käytän wokki-tai pataruokiin.  Silloin  leikkaan  nuo varret ensin pieniksi paloiksi, laitan astiaan,  ja kaadan päälle kiehuvaa vettä.  Annan  mangoldivarsipalojen pehmentyä   vedessä,  minkä jälkeen siirrän ne lävikköön,  jonka jälkeen ne ovat valmiita käytettäväksi.  

Tomaattinen kikhernepata
  • 400 gr tomaattikastiketta, kaupan valmista   tai itse tehtyä
  • 3 dl palasiksi leikattuja mangoldin varsia  (tai varsiselleriä )
  • 1 iso tomaatti paloiteltuna
  • 1 iso sipul
  • 2 valkosipulin kynttä , hienonnettuna
  • 4 dl valmiiksi keitettyjä kikherneitä (käytin kaupan purkkikikherneitä)
  • 3 dl vettä
  • 1 tl  paprikaa,  1 tl  yrttimaustetta,  hieman pizzamaustetta,  hieman chilihiutaleita jos haluaa  tulisuutta pataan.
  • suolaa ½ tl tai maun mukaan
  • 1.5 rkl oliiviöljyä
Tomaattikastike: teen yleensä itse tomaattikastikkeeni, niin että  puolet tomaattia , yleensä kirsikkatomaatteja,  ja puolet kaupan valmista tomaattisurvosta.  Lisään  joskus paprikaa muutaman palasen,  ripauksen balsamietikkaa,  ripauksen sokeria   ja mausteita. Jos tässä käyttää kaupan valmista tomaattikastiketta,   niin sitä voi maustaa hieman lisää,  jos kastikkeessa ei tarpeeksi makua.
Aloita leikkaamalla sipuli palasiksi, lämmitä öljy kattilassa  ja kuullota sipulia alhaisella keskilämmöllä, aina välillä sekoittaen.  Kun sipuli on saanut väriä, lisää  mangoldin (tai sellerin palaset) mausteet  sekä valkosipuli ja paista seosta muutaman minuutin ajan, välillä  sekoittaen. Lisää  tomaattikastike sekä vesi,  kikherneet  ja lopuksi  paloiteltu tomaatti.     Anna seoksen  saavuttaa kiehumispiste, alenna lämpö minimiin ja peitä kattila kannella. Anna seoksen  kiehua hiljalleen  noin 40 minuutin ajan, tai  kunnes iso osa nesteistä haihtunut pois, ja kaikki kasvikset sekä kikherneet pehmeitä.  Maista ,  ja lisää tarvittaessa lisää makua/mausteita ym. 
Tarjoile vaikka pastan,   riisin ym. kanssa.

perjantai 24. syyskuuta 2021

Kukkakaalia kerrakseen

Luin tänään  että  suomalaista  kukkakaalia on vyörymässä jättimäärä kauppoihin,   koska heinäkuun helteet sekoittivat satokauden.   Muistin että minulla on täällä  blogissa monen monta kukkakaaliohjeitta,  joista laitan tänne  ne joista tykkään eniten. Täälläpäin uuden sadon kukkakaalia saa vielä odotella,  kunnes säät kylmenevät. Tässä kuvassa  on muutama vuosi sitten postaamani korealainen kukkakaaliruoka.
Hurjan hyvää uunipaahdettua kukkakaalia
Kukkakaaliriisiä tahinilla ja sitruunalla
Kukkakaalipaistos

Kyllä alkoi nyt tehdä mieli kukkakaalia, mutta itse joudun vielä odottelemaan. Mutta nyt kannattaa Suomessa ostaa kukkakaalia, kun sitä saa edullisesti.

tiistai 21. syyskuuta 2021

Pinaatti/mangoldi-paistos

Tämä on sellainen ruoka mitä teen todella usein: useimmiten kylllä mangoldista, mutta  joskus myös pinaatista. Viimeksi käytinkin pakastettua pinaattia tähän.  Tämä on tosi helppotekoinen ruoka, joka on hyvää sekä kylmänä että lämpimänä. Tämä paistos on myös gluteeniton.

Pinaatti/mangoldipaistos.
  • 450 gr pakastepinaattia tai 400  gr lämpimässä vedessä pehmennettyjä mangoldin lehtiä
  • 3 kananmunaa
  • 80 gr fetajuustoa
  • 1 dl raejuustoa
  • kourallinen tuoretta tilliä
  • 4.5 rkl  kikhernejauhoa
  • ripaus leivinjauhetta
  • mausteita  mm. paprikaa, chiliä, yrttimaustetta
  • 1 sipuli,  pilkottuna ja ruskistettuna
  • ½ tl suolaa
  • 1,5 rkl  öljyä
Valmista ensin sipuli: kuori ja pilko sipuli. Lämmitä öljy pannussa,  ja anna sipulin ruskistua matalalla lämmöllä.  Kun sipuli on saanut väriä, ota pannu pois  hellalta ,  ja anna  sipulin jäähtyä.

Sulata  pinaatti, ja purista siitä mahdollisimman paljon  nestettä pois. Tee samoin jos käytät   mangoldia
Leikkaa veitsellä pinaatti tai mangoldi pieniin osiin.   Sekoita kananmunat,  murustettu fetajuusto,  raejuusto,  suola ja mausteet.  Vatkaa  kikhernejauho seokseen,  ja lisää  pinaatti tai mangoldi sekä tilli. Lisää myös  jäähtynyt sipuli,  ja sekoita ainekset tasaiseksi. Maista ja lisää suolaa tai mausteita tarvittaessa.  
Teen tätä yleensä kaksipuolisessa  pannussa  hellalla,  mutta hyvin onnistuu uunissakin.  Öljyä matalan uuniastian pinnat,  ja kaada paistostaikina uuniastiaan,  ja sekoita pinta tasaiseksi lastalla. Ripottele muutama tippa öljyä myös pinnalle.  Anna  paistoksen kypsyä   200 asteen lämmössä,  30-35 minuutin ajan,  kunnes seos on kunnolla hyytynyt,  ja pinta  ruskistunut kauniisti.  Anna paistoksen hieman jäähtyä  ennen leikkaamista. 
Hyvää kylmänäkin.

lauantai 11. syyskuuta 2021

Suklainen kikhernekakku

Kesän alussa tein  herkullisen gluteenittoman suklaakakun kikherneistä. Se olikin tosi hyvä ja mehevä kakku,  johon ihastuttiiin,  joten varmaan tätä tehdään jatkossakin. Kikherne on kyllä tosi mahtava aines moneen  ruokaan,  joko suolaiseen tai makeaan.  Ei pelkoa että kakku maistuisi hummukselta , sillä valmiissa kakussa ei kikherne tosiaankaan tunnu. Tässä blogissa on aiemminkin leivottu kikherneillä, esim. kikhernepikkuleipiä,  ja sitten blogin alkuaikoina   appelsiininen kikhernekakku.

Suklainen kikhernekakku
  • 2 dl ruokosokeria 
  • 3 munaa
  • 150 gr tummaa suklaata , sulatettuna  
  • 150 gr tummaa suklaata + 1 rkl öljyä , kakun päälle
  • 1.5  dl kaurahiutaleita 
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 rkl Maizenaa
  • 230 gr  pehmeitä kikherneitä 
  • 1.5  rkl  murukahvia
  • ripaus suolaa
  • 1 appelsiinin kuoriraaste
  • ½ dl oliiviöljyä
Vatkaa sokeri  ja  kananmunat kuohkeaksi. Murskaa kikherneet vaikka  haarukalla muussiksi, ja lisää  kananmunaseokseen. Kakun rakenteesta tulee parempi jos  kuoret poistetaan mahdollisimman monesta kikherneestä. Hienonsin tämän jälkeen  kananmuna-kikherneseoksen sauvasekoittimella tasaiseksi.

Lisää  seokseen sulatettu sukkaa ja  öljy ,   ja sekoita hyvin. Sekoita kaurahiutaleet,   kahvi, suola , leivinjauhe ja  appelsiinin kuoriraaste toisessa astiassa ,   ja lisää märkien ainesten joukkoon, sekoittaen. Jos massa tuntuu liian paksulta, lisää hieman   appelsiinimehua tai vettä.
Paista kakkua  180 asteessa  40-45 minuutin ajan, tai kunnes  kakun sisälle laitettu tikku tulee kuivana ulos. Anna kakun jäähtyä kunnolla ennenkuin sitä leikataan .Säilytä kakkua jääkaapissa.
Hyvää oli:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...