keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Väritön tomaattipasta

Käyttämäni pasta oli gluteenitonta  maissipastaa, joka oli valmiiksi keltaista.
Joitakin viikkoja sitten täällä Israelissa alkoi MasterChefin 8. kausi. Eräässä alkukarsinnan jaksossa nuorimies valmisti pastaa,  joka oli  päällä  olevia tomaatinpaloja , basilikaa ja parmesaania lukuunottamatta täysin väritön.  Missä oli kastike?  Hämmentyneet tuomarit ihmettelivät oliko heille tuotu  pastaa jossa ei ollut muuta kuin  päällä olevat  lisäykset,  mutta kun he maistoivat pastaa,   nousi heidän kasvoilleen ihastunut ilme.  Pasta oli värittömyydestään huolimatta  täynnä makua.  Löysin ohjelman sivuilta pastan ohjeen,  jossa oli käytetty  väritöntä kastiketta,  ja tein omani suurin piirtein ohjeen mukaan, mutta muutin ainesten määriä.
Kuva täältä
MasterChef on täällä aika erilainen ja paljon värikkäämpi kuin Suomen versio:  joka vuosi on jotain uutta, ja alkukarsinnoissa  tänä vuonna oli 4 ovea,  jossa jokaisessa oli yhden kuvassa näkyvien MasterChef-tuomareiden kuva.  Jokainen ovi johti huoneeseen,  jonka  seinällä oli 3  tuomarin suosikkiannosta. Halukkaiden kilpailijoiden   piti tehdä valitsemastaan annoksesta oma versionsa,  ja sen pohjalta he  pääsivät/ tai eivät päässeet kokkaamaan tuomarien eteen,  jonka jälkeen he joko joutuivat palaamaan kotiin ,  tai saivat pääsylipun harjoitusleirille. Harvat ja valitut  saivat kultaisen esiliinan,  jolla pääsi suoraan  joukkueeseen.  Tomaattipasta kuului  kuvassa oikealla näkyvän Eyal Shanin   suosikkiannoksiin.   Eyal Shani on tullut tunnetuksi kukkakaalistaan , josta olen postannut täällä     ja hänellä on nykyään ravintolat täällä , Australiassa (Melbourne) , Pariisissa, Wienissä ja    New Yorkissa.

Pastan tehnyt nuorimies pääsi kokkaamaan toista annostaan   tuomarien eteen,  ja  kilpailijat kertovat tässä vaiheessa oman tarinansa ,  ja mikä sai heidät innostumaan kokkailusta. Välillä  kuulee nyyhky-ja selviytymistarinoita; täällä pidetään sellaisista....

Väritön tomaattipasta
  • pastaa 2-4 annosta linguine-pastaa (kilpailija teki itse oman pastansa, minulla oli gluteenitonta maissipastaa)
  • 550  gr kirsikkatomaatteja ( alkuperäisessä ohjeessa käytettiin 3 erilaista kirsikkatomaattia  , ja niitä oli yhteensä  hieman yli kilo , mutta minä tein puolella määrällä, ja tulos oli todella herkullinen myös sillä määrällä)
  • 1 porkkana
  • 1 varsisellerin varsi ,  ilman lehtiä
  • 2 salottisipulia
  • ½ tl sokeria
  • oliiviöljyä
  • ½ valkosipulin kynsi
  • 1 ½ dl vettä
  • 40 gr Parmesaania lastuina tai raasteena
Ota kirsikkatomaateista 4 kpl, ja laita ne sivuun myöhempää käyttöä varten

Jauha monitoimikoneessa  kirsikkatomaatit,  porkkana, selleri , sipulit, vesi ja sokeri  soseeksi (saa olla karkeaa sosetta), 

Sose siirretään kattilaan.   Alkuperäisessä ohjeessa  sose lämmitettiin  koko ajan sekoittamalla 86 asteeseen, mutta minä annoin  soseen saavuttaa kiehumispisteen (koko ajan sekoittaen)   , jonka jälkeen  otin kattilan pois tulelta.

Seuraavassa  vaiheessa tarvitaan harsokangasta: sose siirretään harsokankaalla peitettyyn siivilään.  Nesteen  annetaan valua soseesta, kunnes itse sose (karkea sose) näyttää kuivalta.

Jäljelle jääneet  kirsikkatomaatit leikataan palasiksi (4 osaan) . Pannulla lämmitetään   noin 1 rkl  oliiviöljyä,  johon lisätään puolikas valkosipulin kynsi.  Lisätään kirsikkatomaattipalat, ja seosta paistetaan muutaman sekunnin ajan.  Seos laitetaan kulhoon jäähtymään.   Soseesta valunut neste  lisätään samaan pannuun, ja nestettä lämmitetään kunnes siitä on jäljellä noin kolmannes alkuperäisestä määrästä.  Tässä vaiheessa nesteen maku tiivistyy aivan ihanaksi:)

Pastaa keitetään   ohjeen mukaan. Keitetty pasta  lisätään pannulle, ja pastaa sekoitellaan kunnes kastike on tarttunut pastan pinnoille.   Päälle lisätään parmesaanilastuja tai parmesaaniraastetta,  muutama revitty basilikalehti,  sekä aiemmin kevyesti paistetut kirsikkatomaatit. Minusta pasta tarvitsi myös hieman öljyä joten lisäsin hieman oliivöljyä pastaan.   Kastike ei näy pastassa mutta sen maku todellakin tuntuu:)
Sose joka jäi jäljelle sen jälkeen kun nesteet olivat siitä valuneet,  on myös käyttökelpoista: kun siihen lisätään hieman öljyä, vettä, tomaattipyreetä  ja mausteita saa siitä  tehtyä toisen hyvän kastikkeen:)
Niin hyvää🍅🍅
Kastikkeen voi tehdä myös pelkistä tomaateista (kirsikkatomaateissa enemmän makua) mutta silloin maku ei ole yhtä syvä kuin ohjeen kastikkeessa.  Tein väritöntä   tomaattinestettä niin että pilkoin tomaatit,  ja asettelin tomaattipalat  leivinpaperilla päällystetylle lautaselle.  Kun tomaattiseos oli  jäässä,  otin leivinpaperin pois,  ja laitoin  jäiset tomaatit siivilään,  joka sai olla jääkaapissa. Tällä tavoin   tulee kirkasta tomaattivettä.    Pilkottuihin tomaatteihin voi myös sekoittaa suolaa, ja antaa nesteen valua niistä  lävikössä.  Nestettä keitetään kokoon kastikkeeksi , tai siitä voi tehdä  kirkasta tomaattilientä.

keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

Aprikoosi-omenahillo

En pidä tuoreista aprikooseista, mutta rakastan aprikoosihilloa! Entä te, pidättekö tuoreista aprikooseista?   Kun näin aprikooseja tarjouksessa,  ensimmäinen ajatus oli muuttaa ne hilloksi ,  ja niin teinkin.   Mutta halusin tällä kertaa tehdä hieman erilaista aprikoosihilloa,  ja lisäsin aprikoosien sekaan vihreää omenaa.  Todella hyvä kombinaatio:)   En pidä myöskään liian makeista hilloista,   sillä haluan tuntea myös hedelmän makua,  joten sokerin määrä suhteessa  hedelmiin ei ole niin suuri.  Ehkä tätä voisikin kutsua enemmän hillokkeeksi kuin  hilloksi... Valmis hillo on ihanaa esim. jugurtin tai puuron kanssa,  ja hillosta saa hyvää makua myös leivonnaisiin.

Aprikoosi-omenahillo
  • 500 gr tuoreita aprikooseja
  • 2 vihreää omenaa (Granny Smith)
  • ripaus vaniljauutetta
  • 1 sitruunan mehu
  • 2.5 dl tummaa sokeria (voi laittaa enemmän jos tykkää makeasta)
Pese ja kuivaa aprikoosit, ja poista  aprikoosin kivet.    Kuutioi aprikoosit.  Kuori omenat, mutta niin että jätät osan kuoresta tallelle (kuorissa on pektiiniä).  Kuutioi myös omenat.  Laita aprikoosi-ja omenakuutiot kattilaan,   lisää sokeri, vanilja ja sitruunamehu.  Keitä hilloa keskilämmöllä kunnes hedelmät ovat täysin pehmenneet, ja  niistä valunut neste kiehunut kokoon.  Kaada hilloa mahdollisimman lämpimänä  kiehuvalla vedellä huuhdeltuihin  purkkeihin.  Tästä määrästä tuli yksi isompi ja yksi pienempi purkki hilloa.
Tosi hyvää:)
Niin ja älkää heittäkö pois niitä aprikoosin siemeniä;  etenkin jos pidätte marsipaanin mausta. (jos ette voitte jättää tämän huomioimatta;D).  Siemenet  kääritään  keittiöpyyhkeeseen ja murskataan vasaralla; yksi lyönti kiven keskelle.  Sisällä on pieni mantelimainen "pähkinä",   jota käytetään  aidon karvasmanteliuutteen valmistamiseen.    Siemenessä  on  amygaliinia,  joka suurina määrinä on myrkyllistä , mutta pieninä määrinä sen ei pitäisi olla haitallista,  kuten vaikka uutteessa .  Minulla oli tässä 10  siementä, jotka lisäsin purkkiin johon olin kaatanut alkoholia( vodkaa).  Purkin laitan pimeään paikkaan muutamaksi kuukaudeksi, ja  sen jälkeen siivilöin nesteen,  joka maistuu karvasmantelille.  Lisään "aprikoosipähkinää"  myös kun teen marsipaania, mutta vain  2 kappaletta kohti 200 gr  manteleita.  Konditoriatuotteissa käytetään usein persipaania, joka on tehty aprikoosin ja  persikan siemenistä. Minä rakastan sitä karvasmantelin makua, mutta monet vierastavat sitä.

lauantai 15. kesäkuuta 2019

Rukiiset kukkakaalipihvit

Viime syksynä toin Suomesta  pusssillisen ruiskorppujauhoja.  Käytin niitä kerran,  ja sitten unohdin pussin keittiön kaappiin.  Tehdessäni keittiösiivousta löysin pussin,  ja  mietin mihin sitä käyttäisin.  Ruiskorppujauhoja päätyi  lopulta näihin herkullisiin kukkakaalipihveihin, joille rukiinen korppujauho antoi sekä rakennetta että makua.
Pihveihin päätyi tämä täydellisen kaunis pieni kukkakaali.  Ehkä viimeinen sellainen ennen seuraavaa kasvukautta.  Kukkakaaleja löytyy edelleenkin, mutta vähemmän kauniita, ja kalliita koska sesonki  on jo ohi täällä. Rukiisiin  kukkakaalipihveihin  voi käyttää myös pakastettua kukkakaalia.
Nämä sopivat mainiosti  kasvishampurilaisiin.


Rukiiset kukkakaalipihvit
  • noin 250 gr kukkakaalin kukintoja, murustettuna
  • 2 valkosipulin kynttä, hienonnettuna
  • 1 kananmuna
  • 1 tl paprikaa
  • 1 rkl riisijauhoa
  • 1 dl ruiskorppujauhoa
  • 2 rkl fetajuustoa  tai muuta juustoa
  • öljyä paistamiseen
Murusta kukkakaali.  Halusin pihveihin enemmän makua,  joten paistoin kukkakaalimuruja ensin pienessä öljymäärässä pannulla,  kunnes kukkakaalimurut alkoivat saada hieman väriä. 

Kun  kukkakaalimurut olivat hieman jäähtyneet, kaadoin murut kulhoon,  ja lisäsin  hienonnettua valkosipulia ,  paprikaa,  kananmunan,  riisijauhoa , fetajuustoa   ja korppujauhoa.  Pihvimassaa sekoiteaan hyvin, ja sen annetaan  vetäytyä jääkaapissa noin puolen tunnin ajan. Tämän jälkeen massasta on helppo muodostaa pihvejä. Otin noin pingispallon kokoisen palan  massasta,  pyöritin palloksi ja litistin pihviksi. Koska feta on suolaista en lisännyt  massaan suolaa.

Noin 1.5  rkl öljyä lämmitetään   pannulla, ja pihvejä paistetaan keskilämmöllä,  kunnes alapinta on kunnolla ruskistunut. Tämän jälkeen  pihvit käännetään ,  ja annetaan toisenkin puolen paistua ruskeaksi ja rapeaksi.

Kukkakaalipihvit voi myös kypsentää uunissa, niin että öljyä leviteään leivinpaperille, ja  pihvien yläpintaa sivellään öljyllä.
Pihvien muotoilu oli helppoa, ja pysyivät hyvin koossa paistaessa
Tässä oli chilimajoneesia,
Hampurilaissämpylä + chilimajoneesia tai muuta kastiketta+ salaatinlehtiä + ohuita tomaatinviipaleita + kukkakaalipihvi  eli hyvä kasvishampurilainen:)

perjantai 7. kesäkuuta 2019

Juustokakku jugurtilla

Nyt viikonloppuna täällä taas vietetään Shavuot-juhlaa joka on suosikkipyhiäni täällä.  Shavuot yleensä osuu yhteen kristillisen helluntain kanssa, ja tänä vuonna pyhä on sunnuntaina,  kuten helluntaikin,  ja alkuperältään helluntai liittyykin tähän shavuot-juhlaan.  Shavuotilla on monta merkitystä: se on mm,  pyhiinvaellusjuhla,  ensimmäisten hedelmien juhla ja sadonkorjuujuhla.  Etenkin ruokapuoli on  ihana shavuot-pyhänä,  sillä siihen kuuluvat juustokakut ja kaikenlaiset juustoiset makeat ja suolaiset ruuat.   Ennen pyhää   kaikki juustoisiin ruokiin liittyvät ainekset ovat tarjouksessa, joten minäkin innostuin leipomaan muutaman juustokakun.   Kaikissa kakuissa oli osittain samanlaiset  ainekset,  mikä helpotti leivontaa.
Olin aiemmin leiponut naapurilleni 3 pikkuista juustopiirakkaa,  joissa  oli raparperia.  Täytteessä oli Arlan kermajuustolevitettä,  sekä  paksua jugurttia,  ja piirakkapohjan tein  Annas piparkakuilla ,jota onneksi löytyy täällä Ikeasta.  Piparien lisäksi pohjaseoksessa oli myös  kookoshiutaleita. Täytteeseen laitoin hieman liian paljon Maizenaa,  mikä teki täytteestä hyytelömäisen  (piirakat leivottiin uunissa)  mutta se ei lainkaan tehnyt näistä huonompia,  ja täytteen suuntuntuma oli itse asiassa tosi miellyttävä.  Naapurikin piti näistä tosi paljon.
Nämäkin menivät naapurille
Juustokakkuleivoksissa oli täysin samat ainekset kuin ensimmäisen kuvan juustokakussa,  ja leivokset tein  koska kakusta jäi sekä  kakkupohja-että täyteaineksia. Jugurtin ansiosta täytteestä tuli myös raikkaan makuista. Ylimmän kuvan kakku oli aika pieni; tein sen 18 sentin irtopohjakakkuvuoassa.   Kakusta ei tullut niin nättiä kuin halusin:  olin laittanut  tekemääni hilloa  täytteeseen jälkikäteen, ja leipoessa  hillot nousivat pinnalle, ja  kakun pinta melkein paloi,  joten jouduin kuorimaan  osan pinnasta pois, eli se ei ollut lainkaan hyvä idea.

Juustokakku jugurtilla ( tai leivokset )
Pohja:
Täyte:
  • 500 gr paksua jugurttia  (minulla oli jugurttia jonka laitoin  harsokankaalla päällystettyyn  siivilään,  jossa jugurtin nesteet saivat  valua pois, jäljelle jäi hieman yli ½ kiloa jugurttia)  Tähän kävisi ehkä parhaiten  partaukkojugurtin tapainen paksu jugurtti.
  • 2 dl kuohukermaa
  • 2,5 dl sokeria
  • 1 suuri kananmuna
  • ½ dl sitruunamehua +´yhden sitruunan kuoriraaste
  • 0.5 dl Maizenaa
  • kakun päälle laitoin  hillosekoitusta, jossa puolet oli itse tekemäni hieman kirpeää hilloa ja puolet Ikean luomupuolukkahilloa.
Sekoita piparimurut,  kookoshiutaleet ja voisula. Lisää vettä sen verran että taikinasta tulee helposti käsiteltävä.

Vispaa  jugurtti , kananmuna, sokeri ja kerma kuohkeaksi.  Lisää sitruunamehu ja sitruunakuoriraaste.  Ota pieni määrä täytettä ja sekoita siihen  Maizenaa,  niin että seos  on täysin tasaista.  Vatkaa  seos täytteen joukkoon  . 

Voitele  irtokakkuvuoan pinnat kevyesti,  ja vuoraa vuoan pohja  leivinpaperilla. Asettele leivinpaperisuikale myös  vuoan reunoille.    Muotoile pohjataikinasta kakun pohja ja reunat.  Päällystä kakkuvuoka folioarkilla ja kaada täytettä kakkuvuokaan.   Laita kakkuvuoka  korkeareunaiseen uunivuokaan,  ja lisää vettä   kakkuvuoan puoliväliin saakka. Tasoittele täytteen pintaa lastalla ennen uuniin menoa.

Paista kakkua ensin 180 asteen lämmössä puoli tuntia,  ja alenna sen jälkeen uunin lämpöä 150 asteeseen. Paista kakkua vielä  noin puoli tuntia.  Älä ota lämmintä kakkua pois uunista  paistamisen jälkeen, vaan anna sen tasoittua uunissa samalla kun uuni viilenee.  Ota kakku uunista noin tunnin kuluttua ja anna kakun jäähtyä kunnolla huoneenlämmössä , minkä jälkeen kakku siirretään jääkaappiin  vähintään 6 tunniksi.  Kun kakku on kunnolla jähmettynyt  ,  on aika poistaa kakku vuoasta.  

Päälle levittelin kirpeää hillosekoitusta.  Minulle jäi sekä pohja-aineksia että täyteaineksia, joista tein muutaman juustokakkuleivoksen muffinivuoassa.
Kuva täältä
Ennen pyhää voi juustokakkuja nähdä joka paikassa täällä,  ja lehdet ovat täynnä juustoisia ohjeita, sekä makeita että  suolaisia.   Roladin-leipomoketjun juustokakut ovat taas niin nättejä, kuten heidän upeat munkkinsakin, joiden kuvia olen aina laittanut tänne joulun alla.
Ennen pyhää suurimmat meijerit julkaisevat joka vuosi upeita juustoruokavihkosia.  Olen säästänyt  varmaan viiden vuoden vihkoset,  ja vaikka en ole tainnut koskaan tehdä niiden ohjeista mitään niin ainakin olen niistä inspiroitunut.

P.S.  Juustokakkuleivokset tein ilman vesihaudetta.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...