Näytetään tekstit, joissa on tunniste Matkailu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Matkailu. Näytä kaikki tekstit

perjantai 29. marraskuuta 2019

Ruokamatka Tallinnassa

Lore Bistroon  sardelliannos
Sain viime viikolla viettää 2 kaksi ihanaa päivää Tallinnassa  , ensimmäistä kertaa 8 vuoteen. En oikein tiennyt mitä odottaa;  tiesin että Tallinna   on kehittynyt paljon  sitten  viime matkani sinne,  mutta  vierailu kaupungissa ylitti kaikki odotukseni,  ja lumoavaan Tallinnaan  on ehdottomasti päästävä uudelleen.

Ensimmäistä kertaa   vierailin Tallinnassa 1990-luvun toisella puoliskolla,  ja  silloiset  ravintolakokemukseni eivät kyllä olleet mieleenpainuvia.  Sen jälkeen  kävin  useastikin Tallinnassa, mutta  ravintolakokemukseni siellä silloin  olivat lähinnä keskinkertaisia.  Mutta eivät enään,  Tallinnasta on kehittynyt   kaupunki,  jonka ravintolamaailma on tänään erinomaista kansainvälistä tasoa,  ja kaupungin lukuisat  ravintolat tarjoavat jokaiselle  jotain.   

Kävimme syömässä kolmessa  eri ravintolassa,  ja tässä postauksessa kerron myös  Viking XPRS-laivan joulubuffetista.
***********************************************************************************************************
Viking XPRS-laivan joulubuffetti
Punaisten laivojen joulubuffetti on tarjolla laivoissa  15.11- 26.12 välisenä aikana,  ja  buffetin kaikki  ruuat löytyvät tältä listalta.    Laivojen  joulupöytään on katettu sekä klassisia että uudenlaisia jouluherkkuja,  ja  valikoiman on koostanut Ruotsin kokkimaajoukkue.
Menomatkalla  Tallinnaan laivan buffetravintolassa oli väljää,  eikä siellä ollut jonoja.  Paluumamatkalla buffetin valikoima oli hieman laajempi,  ja ihmisiä  oli sen verran että siellä sai kunnolla odottaa  ennenkuin pääsi ottamaan buffetin herkkuja.  Joulubuffet on aivan ihana ,  ja  kun en syö lihaa nautin todellakin buffetin kalaruuista.
Osa buffetin  herkullisesta  juustopöydästä.  Buffetista löytyy myös  vegaanisia herkkuja.
Buffetin  tarjoilulautaset  ovat nykyään  pienempiä ,   mutta niitä käydään täyttämässä useammin, mikä toisaalta lisää työn määrää mutta taas toisaalta vähentää hävikkiä.  Myös ruokalautasten pienempi koko vähentää hävikkiä...

Buffetin kruunaa tuo ylemmän kuvan  supersuloinen  makeispiste,  josta löytyy pipareita,  suklaata, toffeita, lakritsaa , karamelleja ja muita herkkuja.   Kertakaikkiaan herkullinen  tämä  punaisten laivojen joulubuffet.
***********************************************************************************************************
Saavuttuamme  Tallinnaan ajelimme  Port Noblessnerin jahtisatamaan,  jossa meitä odotti lounas  Lore Bistroossa.   Lore Bistroo  sijaitsee  historiallisessa  uudistetussa  telakkarakennuksessa,  ja on todella viihtyisän  ja rennon näköinen ravintola. Loren omistajilla on ennestään ravintola Leib Tallinnan vanhassa kaupungissa.
Entä ruoka Lore Bistroossa? Aivan ihanaa;  kaikki mitä maistoin oli hyvää.  Postauksen ensimmäisessä kuvassa näkyy Loren sardelliannos  kaprismarjoilla ja sitruunalla.  Jaoimme kaikki lounaan annokset keskenämme,  ja annosten  jakaminen onkin  se juttu tässä bistrossa. Ravintolan filosofian mukaan  yhdessä syöminen lähentää ihmisiä,  ja näin se on  myös omasta mielestäni,  sillä olen tottunut sellaiseen täällä omassa maailmankolkassani. Tässä kuvassa näkyy lempeän herkullinen kasviscurry,   ja sen takana  mustekalaa, jossa annokseen kuului myös paahdettua paprikaa, juustoinen  kastike sekä rapeita  kikherneitä. 
Vasemmalla kampasimpukka-annos  ja oikealla paahdettua purjoa  lehtikaalin ja kaprislehtien kanssa.  Oi oi miten hyviä annoksia  :)  Ja katsokaa noita tarjoilulautasia,  niin kauniin sinisiä. Loren  eklektisessä keittiössä  löytyy mm. Välimeren keittiöön viittaavia annoksia sekä klassisia annoksia ,  joista ravintola on kehittänyt uusia versioita.
Ja sitten se pizza!  Loren tryffelipizza  sinihomejuustolla ja rukolalla.  Ihan mielettömän hyvä pizza: ohut rapea kuori ja niin paljon makua täytteessä.  Voisin matkustaa tuonne  ihan pelkästään tuon pizzan vuoksi. Taivaallisen hyvää!  Ruokajuomina meillä oli viinejä sekä olutta, joista yksi taisi olla vielä palkinnon voittanutta olutta.
Loren pääkokki Tauno Tamm.
Jälkiruokana oli pannakottaa  passionhedelmällä ja vohvelimuruilla.

Loren palveluhenkisyys pitää myös mainita,  sillä se on todellakin ystävällistä, joka saa asiakkaan viihtymään ravintolassa:)

Lore Bistroo,  Peetri 12 Tallinna  Puh: + 372 5118613    

***********************************************************************************************************
Illallisen söimme  Vanhassa Kaupungissa sijaitsevassa Restoran Spotissa.   Spot näyttää pieneltä sisään astuessa,  mutta baaritilan takana löytyy kuvassa näkyvä tila ja sen jälkeen vielä toinen sali , jossa sijaitsee pidempi pöytä jossa me istuimme. Spotin keittiöstä löytyy eurooppalaisia sekä virolaisia makuja.
Meillä oli valittavana  pääruoka sekä  jälkiruoka  Spotin ruokalistasta.   Pöytään tuotu tumma , hieman makeahko leipä oli herkullista.
Minun pääruokavalintani oli kuha-annos.  Spotin ruokalista on aika  liha&riistapainotteinen,  ja kuhan lisäksi ruokalistalta löytyi  yksi vegaaniannos.  Kuha-annos oli todella kaunis:  kuhan alla oli pinaattirisottoa,  ja annoksessa oli myös sitruunakaviaaria,  fenkoli-sokerihernesalaattia ,   limevaahtoa sekä kalmari crisp ,  jonka ehdin syödä ennen kuvan ottoa.... Ehdin vilkaista kanssasyöjien annoksia, jotka myös olivat upean näköisiä.
Jälkiruuaksi valitsin  marjaisen sorbettitrion,  joka oli todella raikkaan ja herkullisen makuinen.  Mielestäni nappivalinta:)  Spotia voi suositella  illallisravintolaksi,    ja hinta-laatusuhde ravintolassa on myös erinomainen. Ruokajuomina meillä  oli valko-ja punaviiniä.

Palvelu oli meidän siellä ollessa ehkä hieman vaisua, mutta voi olla että edellisen ravintolan energisen palvelun jälkeen  se tuntui  sellaiselta. Restoran Spotin ulkopuolella on koira-ystävällinen  terassi silloin kun säät sitä suosivat.


***********************************************************************************************************
Paras oli säästetty viimeiseksi....  Maidel Organic  (ravintolan sivut toistaiseksi vain vironkielellä) Tallinnan Vanhassa Kaupungissa avattiin vasta lokakuussa,  ja  ravintola oli lounaaksi avattu ihan meidän ryhmäämme varten.  Maidel on Viron ensimmäinen luomuravintola,  ja  ravintola hankkii ruokiensa ainekset pieniltä lähituottajilta. 
Maidel on todella kaunis ravintola,  ja ravintola on nimetty kauniin vanhan rakennuksen alkuperäisten omistajien,  aatelisen Maidelin suvun mukaan. Maidel pyrkii olemaan Virossa ensimmäinen ravintola jonka Viron elintarvike-ja turvallisuusvirasto on tunnustanut "luomuravintolaksi".
Ensimmäisenä pöytään tuli siemenkeksejä sekä  mustalla valkosipulilla maustettua hummustahnaa.
Valkosipulipiirakka ja pikkelöityjä kantarelleja.  Tuo piirakka  oli mielettömän hyvää. Kuten aiemmin Lore Bistroossa,  myös Maidelissa  jaoimme annokset, ja saimme maistaa mahdollisimman monta ruokalajia ravintolan ruokalistasta.
Ravintolapäällikkö Tomas Toots piti meidät hyvin informoituna koko ateriakokemuksen ajan.  Tomasilla on pitkä kokemus ravintola-alalla  sekä viinien maahantuonnissa,  ja hän kertoi että ravintolan juomalistalta löytyy orgaanisia, biodynaamisia sekä  luonnollisia viinejä.
Vaikka liha-annoksia oli enemmän,  niin niissä oli myös   kasviksia  tällaiselle ei-lihansyöjälle.  Ankanrinnan kanssa oli herkullista raparperipiirakkaa.
Miten kaunis annos!  Tartaria punajuurella ja mustalla riisillä,  sekä persiljamajoneesia.
Kaikki annokset olivat silmiä hivelevän upeita.   Tästä sisäfilee-annoksesta löytyi ei-lihansyöjälle sieniä, kukkakaalia  paahdettuja kasviksia sekä perunakreemiä.  Tässä ravintolassa osataan käsitellä  vihanneksia: kaikki maistuivat niin hyvältä:)
Märjamaa tilan lammasfileetä,  perunakakkua,  kasviksia ja punaviinikastiketta.
Maidelin kuha-annos. Perunasosetta , fenkolia,  rakuunavaahtoa ja bearnaisekastiketta.  Täydellinen annos!  
Maidelin pääkokki Andrus Margus on työskennellyt  usean vuoden ajan pääkokkina eri ravintoloissa sekä  Suomessa että Norjassa,  ja on nyt  onnellinen työskennellessään kotimaassaan.
Maidelin jälkiruuista löytyi upeita makuja. Tässä paahdettua päärynää ja  hapankermakreemiä.
Maidelin luumujälkiruoka  vuohenjuustolla ja karhunmarjoilla. Ihanaa! Ja pidin paljon noista kauniista  jälkiruokakulhoista.
Maidelin suklaajälkiruoka, jossa myös avokaadovaahtoa.
Kokemus Maidel ravintolassa oli sellainen että tuonne haluaa tulla toisenkin kerran.  Maidelissa hinta-laatusuhde on kohdallaan: esim.  jälkiruuat ovat  6-8 euroa.   Maidelin ruokalistassa on aina mainittu luomuainesten osuus prosenteissa,  ja useista annoksista saa myös vegaanisen version.   

perjantai 26. toukokuuta 2017

Raparperihilloke rosmariinilla ja druusileipää

Yksi asia mistä  olen täällä iloinen on se että tuttua raparperia saa täälläkin,   tosin vain yhdestä torikojusta , mutta lähes ympäri vuoden.  Parhaimmillaan se on kuitenkin talvella ja keväällä , enkä ostakaan sitä kuumimpaan aikaan.
Rapaperia myydään vain kilon pakkauksessa,  ja ostin yhden paketin. Puolet siitä käytin hillokkseeseen , josta tuli hurjan hyvää  , sillä maustoin hillokkeen rosmariinilla. Siinäpä onkin hyvä makupari, suosittelen:)
******************************************************************************
Raparperihilloke rosmariinilla
  • noin puoli kiloa raparperia , noin 2  sentin paloiksi paloiteltuna
  • 2 dl ruokosokeria
  • 1 rkl sitruunamehua
  • ½ tl kanelia
  • 2 rosmariinin vartta
******************************************************************************
Laita kattilaan raparperipalat, sokeri, sitruunamehu ,kaneli ja rosmariinin varret. Kuumenna seos kiehumispisteeseen , ja keittele hilloketta  keskilämmöllä,  kunnes raparperi on pehmeää. Poista rosmariinin varret hillokkeesta ,  ja anna hillokkeen jäähtyä. Hilloke on tosi hyvää , vaikka juustojen kanssa,  jugurttiin, leivonnaisiin ym.
Toissa viikolla kävimme eksäni kanssa pohjoisessa,  ja pysähdyimme lounaalle Daliyat al-Karmelin drusikylässä.  Siellä oli tarjottimilla houkuttelevan näköisiä litteitä leipiä, joita oli tilattu johonkin tilaisuuteen.  Tässä oli päällä oliiviöljyä ja zaatar-maustetta.
Tätä saimme maistaa: litteän druusipitan päällä oli herkullinen seos. josta löytyi sipulia, punaista paprikaa, ja juustoa.
Paikan omistaja otti palan taikinaa,  levitteli päälle labaneh-jugurttijuustoa , oliiviöljyä ja zaataria. Tämä meni uuniin pitsan tavoin, ja oli tosi hyvää.  Olen aina syönyt labanehjuustoa vain tuoreena, mutta se oli hyvää myös "pitsan " päällä.
Eksällä oli vielä nälkä,  ja hän tilasi vastaleivotun pitaleivän , sekä annoksen labaneh-jugurttijuustoa.
Tabun  ravintolaan voisi mennä toistekin.

perjantai 27. toukokuuta 2016

EAT-Tel Aviv ruokafestivaalit

Dim Sum-koju
Tällä viikolla Tel Avivissa vietettiin 3 päivän mittaista EAT Tel Aviv ruokafestivaalia, jossa kaikki annokset kuuluivat  mielestäni katuruokakategoriaan. EAT Tel Aviv-festivaalit ovat jonkinlainen jatke 4 vuotta sitten kuopatulle  Taste of Tel Aviv/City-ruokafestivaaleille. Viimeiset Taste of -festivaalit  olivat vuonna 2012,ja kävin silloin katsomassa mitä siellä tapahtuu.
Taste of Tel Aviv/City-festivaalit alkoivat Tel Avivissa  jo vuonne 1996,eli paljon ennen muualla maailmassa vietettäviä Taste of-festivaaleja,kun suositun merenrantaravintolan omistaja keksi järjestää ruokafestivaalit,joissa tunnettujen ravintoloiden keittiöpäälliköt tarjoavat pienennettyjä annoksia ravintoloittensa suosikkiannoksista. Aluksi pienimuotoinen mutta nopeasti kasvava  tapahtuma siirrettiin pian Tel Avivin keskuspuistoon,ja vuosien varrella tapahtuma kasvoi aivan liian suureksi eikä siellä välttämättä enään tarjottu  vain ravintoloiden pienennettyjä suosikkiannoksia. 16 vuoden jälkeen nelipäiväiset festivaalit kuopattiin vuonna 2012,
Olinkin jo hieman kaivannut tämän tapaisia festivaaleja,joten oli mukavaa kuulla 3-päiväisestä EAT  Tel Aviv-festivaalista.Paikka uudelle festivaalille oli paras mahdollinen;puistossa meren äärellä.  Ensimmäisenä festivaali-iltana menin katsomaan mitä tapahtuu yhdessä amerikkalaisen ystäväni Nancyn kanssa. Ruuhkia välttääksemme olimme paikalla heti kun festivaalit avattiin ,klo 18 illalla,mutta jouduimme odottelemaan ennenkuin pääsimme sisällä festarialueelle.
Heti alussa ei tarvinnut jonottaa,mutta hyvin pian festarialueella alkoi olla todella paljon ihmisiä.Ruokatapahtumat vetävät ihmisiä puoleensa....Huomasimme että lähes kaikki tarjottavat näillä festareilla ovat katuruoka-annoksia.
Manta Rayn kojusta ostimme ensimmäiset annokset:Nancylle Fish & Chips ja minulle kalafalaffel-annos. 
Kala-falaffel eli falaffelin tapaiset kalapullat olivat ihan hyviä,
Hyvin pian kojujen luona alkoi olla sellaiset jonot etten päässyt kuvaamaan itse annoksia vaan lähinnä annosten myyjiä;D Tässä Manta Ray-kojun myyjiä.
Mehupiste
Georgialaisten ravintoloitten kojuja oli muutama festivaaleilla.Tässä makkaralta näyttävät perinteiset georgialaiset churchkhela-makeiset.
Georgialaisen Tash &Tasha-ravintolan myyjä. Niin uusi paikka etten ollut siitä aiemmin kuullut...
Vegaaniravintola Meshek Barzilayn vegaanihampurilainen.
Saman ravintolan dosa-annos.
Erään paremman ravintolan koju. Pitkien jonojen vuoksi en päässyt kuvaamaan ruokaa vaan ainoastaan kokkeja;D
Picnic-ravintolan kojusta sai myös Somersby-siideriä.
Thaimaalaisen ruuan koju oli ehkä kaunein ,mutta  siellä oli niin pitkät kojut että luovutin,vaikka olisin halunnut Som Tam-salaattiannoksen...
Sitten huomasin  ihanan Yogurt Kitchenin kojun
Jugurttiannokseni ,jossa savulohta,kurkkua,kaviaaria,korianterin siemeniä,vihreää sipulia ja kaprista,oli hurjan hyvää.Lasiastian saa omakseen jos haluaa.
Musiikki soi ehkä hieman liian kovaa,oli vaikeaa kuulla mitä puhui...
Ilta alkoi hämärtyä ja  huomasimme nämä ihanat lamput.Ihmisiä alkoi olla liikaa ja olimme jo käyneet läpi kaikki kojut,joten lähdimme pois.Kiva ruokafestivaali;rento ja mukava tunnelma tuolla,ja annosten maksimihinta oli hieman yli 8 euroa. Miinusta sai se ettei tuonne myyty Taste of Helsinki-festivaalien tavoin  "rahaa" ,jolla pystyi maksamaan annoksia. Se olisi lyhentänyt jonoja....
Festivaaleilla oli myös Dinner in the Sky...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...