keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Tulista tulisempi Habanero-kastike

Kotini lähellä on pieni vihannes/hedelmäkauppa,jota käytän vain jos yhtäkkiä puuttuu jotain ,sillä sen tarjonta ja tarjonnan laatu on kaukana torin ja monen muun kaupan laadusta.Viime perjantaina menin sinne kuitenkin ostamaan sipulia,jota olin unohtanut ostaa torilta,ja katseeni kiinnittyi pieneen rasiaan,jossa oli kirkkaanoranssin värisiä pienejä chilejä.Kyseessä oli Habanero-chili,yksi kaikkein polttavimmista chililajikkeista.

Habaneroa käytetään paljon etenkin Yucatanin alueella Meksikossa,jossa sitä lisätään moneen ruokaan. Kuten kuvan Scoville-taulukosta näkyy,habanero sijoittuu ihan tuonne ylös,eli tosi pikantista pippurista on kyse.Täällä saa joka paikasta vihreitä ja punaisia pitkuloita chilipippureita,joita käytetään ahkerasti,mutta erikoisempiin chililajikkeisiin en ole törmännyt,vaikka olen niitä etsinyt. Niinpä innostuin ja ostin yhden rasian,joka maksoi vain euron!
Rasiassa oli hieman yli 20 habaneroa,aika suuri määrä siis,ja halusin ottaa talteen mahdollisimman monta habaneron siementä.Muistissa on vieläkin tuttava Venezuelasta,joka kasvatti erikoisia chililajikkeita katollaan,ja antoi minulle pussillisen erilaisten lajikkeiden siementä.Pussi sitten hävisi jonnekin matkan varrella mikä vieläkin harmittaa.


Habanerot ovat niin polttavia,ettei kannata edes ajatellakaan käsittelevänsä niitä ilman käsineitä.....
Mietin,mitä tehdä näistä habaneroista,joita tuli siementen poiston jälkeen 3 desiä,ja tuli mieleen,että kastike voisi olla se paras vaihtoehto.Tosin myöhemmin tuli mieleen,että olisin voinut kuivata osan habaneroista ja näin saada tulista maustetta. Selailin nettiä,ja otin hieman ideoita sieltä sun täältä ja tällainen kastike sitten syntyi

Tulistakin tulisempi habanero-kastike
  • purkki murskattuja tomaatteja (käytin Muttin tomaatteja,jossa ei säilöntäainetta)
  • 3 ½ rkl luomuruokosokeria
  • 2-4 nektariiniä(käytin vain 2 koska enempää ei ollut,mutta 4 olisi ollut sopivampi määrä)
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • suolaa,mustapippuria
  • 1½-2 dl siemenistä puhdistettuja habaneroja (laitoin 3dl
  • ,mikä oli ehdottomasti liikaa!!)
  • 1 dl etikkaa (käytin kookosetikkaa,mutta muutkin etikat käyvät)
Kiehauta murskatut tomaatit,valkosipuli,öljy,sokeri sekä suola ja pippuri kattilassa hiljaisella tulella noin 10  minuuttia (kansi päällä). Lisää tehosekoittimeen keitetty sose,pilkotut habanerot ja etikka,ja anna koneen käydä,kunnes sose on sileää. Tämän jälkeen siivilöin soseen,jolloin siitä tuli tosi sileää. Ja maistoin...ooops,3 desiä habaneroja oli kyllä liikaa ja vieläkin polttaa.Siis tosi ytyä tämä kastike. Kastike säilyy jääkaapissa noin viikon,ja se sopii erilaisten ruokien maustamiseen.
Koska kastike on sen verran vahvaa,että tulen käyttämään sitä vain vähän kerrallaan,pakastin osan siitä jääpalamuottiin.Näin voin käyttää yhden kuutiollisen kerrallaan,ikäänkuin mausteena.
Edit 17.6:en voinut olla ostamatta toista rasiaa,ja kuivatin siinä olevat habanerot(siemenet otin talteen) kuivurissa,jonka jälkeen jauhoin ne jauheeksi.Ihanan väristä ja supertulista maustetta!

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Superhyvät carobnamit ja siemenarvonta

Tein pienen satsin superherkullisia carobpikkuleipiä tai nameja..Määriä en laittanut ylös mutta sen verran hyviä näistä tuli,että aion jossain vaiheessa laittaa näitä uudestaan ,niin että saan määrätkin tänne laitettua.


Näihin tuli seuraavia aineksia:

  • manteleita
  • kookosta
  • maapähkinävoita*
  • carobjauhetta
  • hieman luomuruokosokeria
  • pieni määrä luomukaakaota
*käyttämäni maapähkinävoi ei sisällä mitään muuta paitsi maapähkinöitä
Jauhoin kaikki ainekset monitoimikoneessa;sulloin taikinaa silikonivuokaan,jonka laitoin pakkaseen joksikin aikaa. Näin namut tulivat helpommin sieltä ulos.Namit laitoin sitten kuivuriin,jossa ne olivat kunnes olivat pinnalta rapeita ja sisältä pehmeitä.Namipikkuleipiä säilytetään jääkaapissa.

Pari postausta sitten päätin arpoa ihanien  makeiden minipaprikoiden siemeniä kahdelle kommentoijalle.Ei mikään varsinainen arvonta,kun palkintokin on noin vaatimaton,mutta ajattelin,että joku näitä ehkä haluaisi kokeilla kasvatella.

Arpaonni osui Novamelinalle ja Okriinalle,joille lähtee kirjekuoressa siemeniä Suomeen (jonne itsekin olen ihan pian menossa...).

torstai 9. kesäkuuta 2011

Vihreitä papuja tahini-misokastikkeessa

Tuoreita vihreitä papuja tulee harvemmin ostettua,vaikka ne ovatkin hyviä ja monipuolisia. Tänään tapasin pitkästä aikaa torilla kolumbialaisen ystävättäreni,ja molemmat päätimme ostaa tuoreita papuja,hän keltaisia ja minä vihreitä.En ole koskaan ostanut tuoreita keltaisia papuja,enkä osaa sanoa millainen makuero vihreiden ja keltaisten välillä on.

Tämän ohjeen löysin täkäläisen,hepreaksi kirjoittelevan Michalin blogista,josta olen aiemminkin löytänyt hyviä ohjeita. Michal on kirjoittanut pari keittokirjaa,lähinnä lasten ravitsemukseen liittyviä.

Papuja olin ostanut puoli kiloa,mikä sekin tuntui suurelta määrältä! Molemmat päät leikataan pois,ja suureen kattilaan laitetaan vesi  kiehumaan.Veden joukoon lisätään suolaa.Kun vesi kiehuu,pavut lisätään joukkoon.Papuja keitetään vain noin 4 minuuttia;niin että ne pehmenevät mutta ovat kuitenkin vielä hieman narskuvia,al dente. Keitetyt pavut kaadetaan lävikköön.

Vihreitä papuja tahini-misokastikkeessa
  • puolisen kiloa keitettyjä vihreitä papuja
  • 1 rkl shiro-misoa (vaaleaa misoa)
  • 2 rkl tahinia (käytin luomutahinia,kuorimattomista siemenistä tehtyä)
  • 3 rkl vettä
  • 1 rkl seesaminsiemeniä
Pavut leikataan keskeltä puolikkaiksi.Miso,tahini ja vesi sekoitetaan tasaiseksi kastikkeeksi ja kaadetaan papujen joukkoon. Lopuksi lisätään vielä seesaminsiemenet joukkoon. Miso-tahinikastike sopi ihanasti vihreille pavuille ja oli hyvää:) Tätä tehdessä muistin,että olin aiemmin tehnyt vihreitä papuja hieman samanlaiseen tyyliin
Torilla ollessamme meille tuli nälkä.Torilla on aika monta ruokapaikkaa,mutta valitsimme hummuspaikan torin pääkadun varrella..Olen siitä monta kertaa mennyt ohi,mutten ole koskaan mennyt sisälle. Paikka oli tosi valtava,vaikka sitä ei ulospäin huomannutkaan. Otimme molemmat samanlaisen hummusannoksen:siinä oli keitettyjä kikherneitä päällä ja pyysimme erikseen,ettei öljyä lisättäisi päälle (näin yleensä tehdään ,joten pitää pyytää erikseen,ettei sitä lisätä).Pöytään tuotiin myös vahvaa chilitahnaa, ja suolakurkun palasia. Mukaan kuuluvat pitaleivät jätimme väliin,koska yritämme kumpikin välttää viljoja. Hummus oli tosi hyvää tuossa paikassa:kevyen tuntuista ja hyvää. Ja annos oli juuri sopivan kokoinen.Ei tullut lainkaan sellaista ähkyä oloa jota usein tulee hummusta syödessä.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Pähkinäjuustolla täytetyt pienet suippopaprikat

Rakastan pieniä suippopaprikoita joita yleensä ostan luomumarketista luomuna.Ne ovat ihanan makeita ja sopivat naposteltavaksi sellaisenaan,minkä vuoksi kutsun niitä myös napostelupaprikoiksi. Mutta ne sopivat myös loistavasti täytettäväksi.
Nämä käyttämäni suippopaprikat ovat pieniä,noin sormen kokoisia,ja niitä saa yleensä 3 värisinä:keltaisina,oransseina ja punaisina.

Paprikainen pähkinäjuusto
  • 0,75 dl liotettuja cashewpähkinöitä
  • 0,75 dl liotettuja parapähkinöitä
  • 1 sitruunan mehu
  • 2 runsasta tl ravintohiivahiutaleita
  • ruususuolaa
  • muutama pala keltaista paprikaa (käytin näitä pieniä)
  • hieman vettä sekoittamiseen
Jauha kaikista aineksista tasainen tahna. Täytä paprikat pähkinäjuustolla ja nauti! Keltaisen paprikan ansiosta juustosta tulee myö aurinkoisen värinen:)

Olen kerännyt näiden suippopaprikoiden siemeniä ja ne ovat itäneet hyvin,ja isoin taimeista tuotti juuri pari ihanan makeaa pikkuista suippopaprikaa. Jos olisin laittanut paprikataimen isompaan ruukkuun ja jos minulla olisi parveke,sato ei olisi jäänyt noin pieneksi.

Minulla on siis nyt näitä siemeniä,joita olen erään tutun ohjeiden mukaan kylmäkäsitellyt.Ne itävät nopeasti ja tuottavat kivasti suippoja  makeita minipaprikoita jos kasvuolosuhteet ovat suopuisat.
Ajattelin lähettää näitä siemeniä 2:lle  tänne komentoivalle,jos kiinnostaa. Vastata voi ensi tiistaihin saakka.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Pikainen raikas mansikkajäätelö

Viikonloppuna luonani oli Suomi-vieraita,ja vaikka eivät olekaan mitään kasvissyöjiä,niin tarjoamani raakasalaatit ja vegaaniruuat (eri salaatteja,levitteitä,punaista quinoaa,soijapapuja tomaattisessa kastikkeessa ja muutakin) maistuivat hyvin,vaikka pariskunnan toinen osapuoli yhdessä vaiheessa hieman unelmoikin nakeista;D

Mutta kun tein pikaisen mansikkajäätelön,he vasta innostuivatkin!.Sitä pidettiin niin herkullisena ,että reseptiä pyydettiin,ja annoin myös vinkkejä muihin helppoihin raakajäätelöihin. Tätä he aikoivat ehdottomasti tehdä myös Suomeen palattuaan. Ohje oli simppeli ja jäätelö syötiin heti paitsi omani,sillä halusin kuvata sen,mutta oli kuumaa ja kameran paristonvaihdossa meni hieman aikaa,joten se ehti jo sulaa.

Pikainen raikas mansikkajäätelö
  • kourallinen pakastemansikoita
  • muutama liotettu taateli,joista kuoret ja kivi on poistettu
  • hieman vaniljaa tangosta raaputettuna
  • hieman mantelimaitoa
Laitoin kaikki ainekset monitoimikoneeseen.Taatelien liotusvettä en laittanut mukaan ja liotetuista taateleista on helppo irrotella kuori pois. Sekoita koneessa kunnes kaikki on sekoittunut hienoksi massaksi.Syö heti...Tämä on tosiaankin niin hyvää että sitä voisi syödä joka päivä!
Viime viikolla torilla käydessä huomasin ilokseni että lempiluomukauppani oli avannut sinne uuden kaupan. Miten loistava paikka luomukaupalle! Ja luomuvihannekset siellä eivät edes ole kauhean paljon kalliimmat kuin ei luomut torilla.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...