Näytetään tekstit, joissa on tunniste quinoa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste quinoa. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 13. kesäkuuta 2021

Punajuurikvinoa

Pitkästä aikaa otin esille mehupuristimeni,  ja  tein sillä punajuurimehua.  Katsellessani punajuurimehun kaunista väriä,  päätin käyttää suurimman osan mehusta  kvinoaan.   Punajuuresta tuli syvyyttä makuun,   kvinoasta tuli herkullista ,  ja ah niin kaunista. Tämä punajuurikvinoa on vegaaninen,  mutta tähän voisi keittovaiheessa lisätä vaikka hieman fetajuuston murusia.
Aika harvoin tulee käytettyä tätä.   Mehunpuristamisesta  jääneen  massan kuivatin,  ja jauhoin siitä  punajuurijauhetta,  joten mitään ei mennyt hukkaan.

Punajuurikvinoa
  • 2 dl kvinoaa, huuhdeltuna
  • 3.5 dl punajuurimehua + 2 rkl vettä
  • ½ rkl oliiviöljyä
  • 1 tl suolaa
  • ripaus mustapippuria
  • ½ tl chilihiutaleita
  • hieman yrttimaustetta
  • ripaus paprikaa
Huuhtele kvinoa,  ja anna sen valua lävikössä.  Laita kaikki muut ainekset kannelliseen kattilaan,  ja kun  seos alkaa kiehua,  lisää huuhdeltu kvinoa.  Sekoita ainekset,   laske lämpö minimiin,  ja keitä kvinoaa  kannen alla,  15-20 minuutin ajan,  tai kunnes nesteet ovat imeytyneet kvinoaan.  Kvinoaa ei tule sekoitella sen jälkeen kun kansi on laitettu kattilan päälle.  Lisää suolaa tarvittaessa.
Tarjoile vaikka  salaatin kanssa. Lisäsin päälle hieman  persiljatahnaa. Olen aiemmin täällä blogissa postannut tomaattikvinoasta,  joka  sekin tosi hyvää.
Mehunpuristuksesta jäljelle jäänyt mäski  kannattaa kuivata vaikka punajuurijauheeksi💜


torstai 19. syyskuuta 2019

Kvinoasalaatti paahdetuilla viinirypäleillä

Tein tässä yhtenä päivänä  aivan ihanan kvinoasalaatin,  johon sain idean lisätä  paahdettuja viinirypäleitä.   Olin ostanut siemenettömiä viinirypäleitä,  mutta koska piti ostaa koko rasia,  joka painoi yli 1.5 kiloa,  viinirypäleitä riitti paitsi naposteluun myös moneen ruokaan.  Paahdettaessa  viinirypäleistä tulee aivan ihania,  ja ne antoivat makua ja makeutta tälle herkulliselle ja täyttävälle salaatille:)  Lisäsin viinirypäleitä myös salaatin kastikkeeseen.

Kvinoasalaatti  paahdetuilla viinirypäleillä
  • 2 dl kvinoaa , ennen keittämistä
  • 1 bataatti
  • 3 dl viinirypäleitä
  • kourallinen korianterin lehtiä
  • 2 tomaattia, kuutioituna
  • ½ punasipuli , ohuesti viipaloituna
Kastike:
  • 1 kokonainen appelsiini kuorittuna
  • 1 sitruunan mehu
  • 10 makeaa viinirypälettä
  • 1 tl Dijon-sinappia
  • ripaus mustapippuria
  • 1.5 rkl  soijakastiketta
  • 1 rkl  oliiviöljyä
  • 1/4 tl chilihiutaleita
Huuhdo ja keitä kvinoa kypsäksi pakkauksen ohjeiden mukaan.  

Kuori ja kuutioi bataatti. Öljytyt bataattikuutiot voi   paahtaa uunissa,  mutta nopeammassa versiossa  kuutiot keitetään puolipehmeiksi,  kuivataan ja paistetaan pienessä öljytilkassa kunnes niiden pinta saa hieman väriä.

Viinirypäleet pestään ja kuivataan.  Käytin  siemenettömiä  viinirypäleitä, mutta jos viinirypäleissä on siemeniä,  rypäleet halkaistaan ja poistetaan  siemenet.   Paahdoin viinirypäleitä keskilämmöllä  pannulla, johon lisäsin hieman öljyä. Kun rypäleet ovat  pehmenneet ja saaneet hieman väriä,  ovat ne valmiita salaattia varten.  Myös rypäleet voi paahtaa uunissa tätä salaattia varten.

Kun kvinoa on kypsynyt, anna sen  jäähtyä hetken,  ja laita kvinoa kulhoon.  Lisää  bataattikuutiot,  , kuutioidut tomaatit, punasipuli ja  paahdetut  viinirypäleet.  

Sekoita kastike:  kuorin kokonaisen appelsiinin,  josta poistin siemenet, ja panin appelsiinin sellaisenaan  tehosekoittimeen,  johon lisäsin  myös  sitruunamehun, sinapin,  mustapippurin, viinirypäleet,   soijakastikeen,  oliiviöljyn ja hieman chilihiutaleita.  Kastikkeen ainekset surautetaan kastikkeeksi,  joka lisätään kvinoasalaattiin.   Kastikkeen voi valmistaa myös sauvasekoittimella.

Lisää lopuksi  korianterin lehdet , sekoita ja tarjoile. 
Oli kyllä tosi herkullista:)

tiistai 1. marraskuuta 2016

Maku tulee kastikkeesta

Kvinoaa ja bataattia,hyvää yhdessä ,mutta vielä paremmaksi tämän tekee kastike.Ja kastikkeen eniten makua antava raaka-aine on säilötty sitruuna.Sitä on purkissa tuossa kuvan takaosassa,ja värin sille antaa paprika-ja chilijauhe,jota tykkään lisätä kun teen säilöttyä sitruunaa.Tästä tuli tosi ihanaa,etenkin juuri tuon kastikkeen vuoksi:) Bataatin voi hyvin korvata kurpitsalla.

Kvinoa-bataattisalaatti herkullisella kastikkeella
  • noin 350 gr kuutioitua bataattia
  • 2½ dl keitettyä kvinoaa
  • ripaus suolaa
  • kourallinen tuoretta korianteria
Kastikkeeseen
  • 2 rkl säilöttyä sitruunaa
  • 1½ rkl sitruunamehua
  • 3 rkl oliiviöljyä
Bataatti kuoritaan ja leikataan kuutioiksi.Bataattikuutiot pehmenevät tosi nopeasti keitettäessa,joten ne keitetään kiehumispisteeseen,ja ja sen jälkeen vielä minuutti pari keskilämmöllä..Keitetyt bataattikuutiot laitetaan lävikköön jäähtymään. Bataattikuutiot ja kvinoa sekoitetaan,kastikkeen ainekset blendataan sileäksi kastikkeeksi,joka sekoitetaan salaattiin. Maistellaan,ja lisätään suolaa jos siltä tuntuu. Sekoittelin salaattiin myös kourallisen tuoretta korianteria.
Säilötyn sitruunan teen  itse,ja odottelin kolmisen viikkoa sen valmistumista.Lisään paprikaa ja chilijauhetta sekaan,ja leikkaan sitruunaviipaleet pienemmiksi. Käytän yleensä säilöttyihin sitruunoihin tätä ohjetta  ,mutta paprika ja chilijauhe ovat oma lisäykseni . Säilöttyä sitruunaa pitäisi löytyä myös hyvin varustettujen kauppojen hyllyiltä.  Mark Bittmanin pikaversio on  myös hyvä jos ei jaksa odotella 3 viikkoa....

Druusileipä
Druusien  leipäpisteitä näkee täälläpäin useissa paikoissa.  Otin muutaman salakuvan(eivät pidä valokuvaamisesta)  kauempaa druusinaisesta ,joka teki lättänöitä druusileipiä.
Leipätaikina on ohutta,lähes läpinäkyvää,ja sitä venytetään tuollaisen tyynyn päällä.Tuollaisen ohuen taikinan teko on taitolaji,jonka druusinaiset varmaankin oppivat jo lapsena.Miten siitä taikinasta tulee niin ohutta selviää mm. tällä videolla.
Taikinalätty lätkäistään tällaisen laitteen päälle,jossa se saa ruskistua muutaman minuutin. Valmis leipälätty täytetään esim. labneh jugurttijuustolla ja zaatarmausteella.

P.S. Tänään,marraskuun ensimmäisenä,on kansainvälinen vegaanipäivä,ja tämän postauksen ruoka onkin vegaaninen

torstai 28. huhtikuuta 2016

Bataattipizza ja ei niin hyvin toteutunut munakoisoruoka

Tämä oli kyllä hyvää vaikkei se siltä ehkä  näytä....
Keittiönpöydällä oleva jo hieman väsähtänyt bataatti piti käyttää pois,ja keksin tehdä siitä pizzapohjan.Hieman makeahko pizzapohja ei ollut lainkaan hullumpi.Kuva vaan on aika huono,eikä pizzan päälle löytynyt pahemmin täytteitä,mutta tämä on kiva gluteeniton vaihtoehto pizzapohjalle.

Bataattipizzapohja
  • noin 300 gr bataattia
  • 50 gr juustoraastetta
  • 3 dl keitettyä kvinoaa
  • 1 kananmuna
  • 2 rkl riisijauhoa
  • 1 tl suolaa
Kuori bataatti ja raasta se raastimen hienolla terällä. Bataattiraasteesta pitää puristaa nesteet pois jotta pizzapohja pysyy koossa.Kun raasteesta on puristettu nesteet pois siihen lisätään juustoraaste (mielellään vahvan makuinen raaste),kvinoa,suola  ja riisijauho.Sekoita,lisää kananmuna ja sekoita tasaiseksi massaksi. Levitä pizzapohjamassaa tasaiseksi levyksi öljytyn leivinpaperin päälle uuninpellille.Öljyä myös taikinan pinta ennen uuniin menoa. Kypsennä pohjaa 225 C-asteessa kunnes bataattipizzan pohjassa on väriä ja rapeutta ja myös pinnalla väriä.Ota pizzapohja uunista,lisää täytteet päälle ja laita uuniin kunnes juusto ym. on sulanut/saanut väriä.
Toinen kokeilu oli sitten vähemmän onnistunut.,Päässä oli idea munakoisosta ,joka kypsytettiin ilman kuorta ja leikattiin palasiksi. 
Kuorin munakoisot,hieroin päälle reilusti oliiviöljyä ja ripottelin päälle ihanaa espanjalaista savupaprikaa. Kun ne tulivat uunista,annoin jäähtyä ja leikkasin sitten ohuiksi siivuiksi,jotka asettelin lautaselle,sirottelin päälle suolaa ja pippuria,sitruunamehua ,oliiviöljyä ja persiljapestoa.Kyllä se ihan syötävää oli,mutta näköjään munakoiso tulee kypsentää kuorineen....

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Tofua rapealla kvinoakuorella

Tiesittekö että keitetystä kvinoasta tulee ihanan rapeaa kun sitä paistaa öljyssä  korkeassa lämpötilassa? Siitä tulee niin hyvää että olen melkein  koukkuuntunut rapeaan kvinoaan.Tällä kertaa keitetty ja kuiva kvinoa pääse antamaan rapeutta tofulle.

Tofua rapealla kvinoakuorella
  • 250 gr kiinteää tofua
  • 1 dl kvinoaa ,keitettynä
  • öljyä paistamiseen
  • muutama rkl soijakastiketta
  • ½ dl riisijauhoa
  • chiliä,mustapippuria
Leikkaa ensin tofu palasiksi ja laita se joksikin aikaa astiaan jossa on öljyn ja soijakastikkeen sekoitusta.Keitä kvinoa kypsäksi ja täysin kuivaksi kattilassa. Mausta kvinoa chilillä ja pippurilla tai sellaisilla mausteilla mistä pidät. Marinoin tofua öljyn ja soijakastikkeen sekoituksessa kun ajattelin että kvinoa tarttuu pintaan paremmin sillä tavalla mutta huomasin ettei se ihan niin ollutkaan,joten kierittelin kosteat tofupalat riisijauhossa,ja silloin kvinoa tarttuikin paljon paremmin tofun pintaan.Paistinpannu lämmitetään hyvin kuumaksi ,lisätään 3-4 rkl öljyä (käytin riisinleseöljyä ,jolla korkea paistolämpötila). Tofupaloja paistetaan kuumassa öljyssä muutaman minuutin molemmin puolin,kunnes ne ovat saaneet hieman väriä ja kvinoapinta on rapeaa. Tarjoillaan vaikka soijakastikkeen ja chilikastikkeen kanssa. Tämä on ihanaa! Ja keittämättömästä kvinoasta voi tehdä kvinoapopcornia.,
Kvinoaa jäi vielä hieman yli ,joten lämmitin hieman öljyä kuumaksi,maustoin kvinoaa haluamillani mausteilla ja paistoin kvinoan super rapeaksi,välillä sekoitellen.Kun öljy on kuumaa tähän ei mene kauan mutta rapea kvinoa on niin hyvää että sitä haluaa lisää! On todella hyvää salaateissa tai sitten ihan vain sellaisenaan syötynä.
Ystävä tarjosi minulle synttäriaamiaisen Cafe Nimrodissa. Tämä ns. maalaisaamiainen oli todella runsas;itse asiassa niin runsas ettemme jaksaneet syödä siitä kuin osan.Aika näyttävä se oli pöytään tullessa. 

perjantai 7. helmikuuta 2014

Kyssäkaali se aina vaan inspiroi-kyssäkaalia kvinoatäytteellä ja savuisen makuista paahdettua kvinoaa.

Kyssäkaalia olen parin viimeisen vuoden ajan syönyt erittäin ahkerasti ja täällä blogissakin on kyssäkaalia kokkailtu peräti 13 kertaa (ennen tätä ohjetta) mutta aina raakana. Kun näin muutama päivä sitten täkäläisen MasterChefin neljännen kauden jakson,missä eräs kilpailija valmisti täytettyjä kyssäkaaleja,päätin että nyt on jo aika kokeilla myös kypsennettyä kyssäkaalia.MC-kilpailijan ohjeessa oli kalaa ja päällä tahinia,tässä omassani oli todella herkullinen kvinoatäyte sekä juustoa. Ja tosi hyvää tästä tulikin,joten kyssäkaalia varmaan tulee jatkossakin välillä myös kypsennettyä.
Kvinoalla ,juustolla ja kasviksillä täytetyt kyssäkaalit
  • 4 kyssäkaalia
  • 1½ dl pilkottua kevätsipulia
  • 1 murskattu valkosipulin kynsi
  • 1½ dl pilkottua tomaattia
  • 1 punainen paprika pieniksi paloiksi leikattuna
  • suolaa,mustapippuria,
  • 2 tl kuivattua oreganoa
  • 1 rkl balsamietikkaa
  • 2 dl kvinoaa
  • 3½ dl vettä
  • 1 dl raastettua vuohenjuustoa (käytin vuohenmaitofetaa)
  • 1½ rkl oliiviöljyä paistamiseen + hieman öljyä kyssäkaalien päälle
  • juustoraastetta kyssäkaalien päälle (käytin Pecorinoa)
Pese kyssäkaalit ja poista niistä kaikenlaiset ulokkeet.Kuori kyssäkaalit ja tasaa kyssäkaalien pohja leikkaamalla pieni pala niistä pois. Kuivaa kyssäkaalit,hiero niitä öljyllä ja laita leivinpapaperin päälle uunipellille.Kypsennä 200C-asteessa kunnes kyssäkaalit pehmenevät..noin 40 minuuttia tai enemmän.(kokeile tikulla tai haarukalla onko kyssäkaali pehmennyt).
Kyssäkaalien kypsyessä uunissa valmista kvinoatäyte: Lämmitä öljyä kattilassa ja paista kevätsipulia muutama minuutti,lisää paprikanpalat ja paista taas muutama minuutti.Lisää pilkotut tomaatit(myös tomaateista irronnut neste lisätään) .Lisää suolaa,pippuria  ja balsamietikkaa sekä valkosipulia ja anna kasvisten kypsyä vielä jonkun aikaa.Lisää kvinoa. Sekoita kasvisten kanssa ennenkuin lisäät vettä. Lisää vesi ja kypsytä kannen alla matalalla lämmöllä kunnes  kvinoa on kypsää ja kuohkeaa ja kaikki neste imeytynyt siihen. Raasta vuohenjuusto joukkoon ja lisää kuivattua oreganoa.Maista ja lisää mausteita tai suolaa jos siltä tuntuu. 
Anna pehmenneiden kyssäkaalien jäähtyä ja koverra niistä pois sisustaa niin niissä on tilaa täytteelle.Täytä kolot,ripottele päälle juustoraastetta sekä muutama tippa oliiviöljyä.Paista 200 C-asteessa 15-20 minuuttia.Anna jäähtyä ja tarjoile. Täytettä oli paljon enemmän mitä tuli kysskaaleihin,mutta se on niin hyvää että tein reilumman määrän sitä....Kuvissani näkyy kyssäkaali kuorineen mutta näin jälkiviisaana tiedän,että kuori olisi pitänyt poistaa ennen kypsymistä.....

Uunipaahdetut savuisen makuiset kvinoamurut
Kvinoaa käytin myös savupaprikalla maustettuihin kvinoamuruihin. Tämä ohje on New York Times Mark Bittmanin ohje,ja tällä tavoin tehtynä kvinoasta tuli ihana naposteltava tai sitten salaatteihin kivasti rakennetta ja makua antava herkku!  2 dl kvinoaa,johon olin lisännyt suolaa ja noin 3 dl vettä.Keitin kvinoaa noin 20 minuuttia,kannen alla hiljaisella tulella ,jonka jälkeen otin kannen pois ja annoin kvinoan kypsyä kunnes kaikki neste oli siihen imeytynyt. Levittelin kvinoan leivinpaperin päälle ja lisäsin päälle vielä suolaa sekä 3/4 ruokalusikallista savupaprikaa,ja sekoittelin ne kvinoan joukkoon.Kvinoaa paahdetaan 200 C-asteessa noin 20 minuuttia,muutaman kerran muruja käännellen ,kunnes ne ovat paahtuneita ja rapeita.

perjantai 19. helmikuuta 2010

Kukkakaalia tahinilla ja värikästä quinoaa


Rakastan kukkakaalia! Ja parsakaalia! Ja muitakin kaaleja, mutta erityisesti noita kahta aiemmin mainittua,joita voisin syödä vaikka joka päivä(mutta vatsa sanoo,ettei ihan joka päivä sentään….).Pidän kukkakaalista raakana,uunissa kypsytettynä,keittona,muussina,"raakariisinä" ja niin edelleen. Kukkakaali tahinin kanssa on yksi suosikkejani;ne sopivat hyvin yhteen. Erotin kukkakaalin kukinnat erikseen ja laitoin ne kulhoon,laitoin sekaan jonkun verran oliiviöljyä ja suolaa,ja käänsin paloja,kunnes öljyä oli tarttunut niihin. Koska pidän kukkaalista "al dente" eli niin,että kukkakaali on vielä sen verran kovaa,että narskuu hampaissa,olivat kukkakaalit uunissa korkeintaan 15 minuuttia 160 asteessa. Alunperin tarkoitus oli laittaa nämä kuivurissa,jossa kukkakaalin palaset pehmenevät kivasti, mutta ajanpuutteen ja suuren kukkakaalihimon vuoksi laitoin  ne sitten uunissa.Kukkakaalin päälle tuleva tahinikastike oli vihertävää,ja tein sen kuten täällä.
Toinen herkkuni on quinoa. Pari päivää sitten tein sitä  näin:
  • tuoretta pinaattia kourallinen
  • 2 dl quinoaa
  • 3 1/4 dl vettä
  • 2 valkosipulin kynttä murskattuna
  • kiiltomalvaa (tai lisää pinaattia)
  • 1 punainen paprika palasiksi pilkottuna
  • 1vihreä chilipippuri paloiteltuna
  • suolaa, pippuria
  • !/4 dl liotettuja ja  tahnaksi jauhettuja cashewpähkinöitä
  • 1 rkl oluthiivahiutaleita

Paista ensin sipulia ja lisää valkosopulia joukkoon. Lisää pinaatin lehdet, paprika sekä chilipippuri,ja anna pehmentyä muutama minuutti kannen alla. Lisäää quinoa ,vesi,sekä suola ja pippuri. Kypsennä hiljaisella tulella kannen alla,kunnes quinoa on kypsää.Käytin pinaatin lisäksi myös kiiltomalvan  lehtiä,joita nyt tähän aikaan löytää täältä helposti luonnosta.Aivan lopuksi lisäsin cashewtahnan(johon olin lisännyt oluthiivahiutaleet) joukkoon ja sekoitin hyvin.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...