Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gluten free. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gluten free. Näytä kaikki tekstit

maanantai 3. elokuuta 2020

Vihreä riisiä Buharan tapaan


Ulkonaliikkumisaikaan täällä oli arkipäivisin   ruokaohjelma,  jossa tunnetut täkäläiset kokit kokkasivat ruokaa omissa kotikeittiöissään.  Ohjelma oli tavallaan interaktiivinen ,  sillä  suoran lähetyksen aikana sai   lähettää kysymyksiä kokille,  joka vastasi niihin parhaansa mukaan. Eräänä päivänä  Aharoni     valmisti  buharalaista riisiä nimeltä  "bakhsh"  . Bakhsh -riisiruoka  kuuluu buharanjuutalaisten (Buhara, Uzbekistan) keittiöön,   ja valmistetaan yleensä   lampaanlihan,  tai joskus naudanlihan kanssa,   mutta tämä minun valmistamani riisi on lihaton ja vegaaninen.   Yleensä ainoa käyttämäni  riisi on riisijauhon muodossa, enkä ole valmistanut varmaan vuosiin mitään riisistä, mutta tämä riisiruoka oli sen verran mielenkiintoinen että  teki mieli valmistaa sitä,  ja lopputulos oli todella herkullinen:). Kun hieman googlailin ohjetta,  huomasin että  sitä voi valmistaa myös kuten tällä videolla.

Vihreää riisiä Buharan tapaan
  • 3 kuppimittaa riisiä, eli noin 600 gr (voi olla joko jasmiini-tai basmatiriisiä ), jota on liotettu vedessä tunnin verran
  • 2 nippua  korianteria ( jos ei pidä  korianterista voi käyttää  persiljaa, mutta korianterilla tästä tulee parempaa)
  • 1 nippu tilliä
  • 65 ml  oliiviöljyä
  • 1 rkl jeeran eli juustokuminan siemeniä (voi käyttää jauhettuna , jos ei löydy kokonaisina siemeniä, ja silloin riittää hieman yli teelusikallinen)
  • 1 iso sipuli, hienonnettuna
  • suolaa maun mukaan
  • 2 tl mustapippuria
  • yhden sitruunan kuoriraaste
  • kiehuvaa vettä 
  1.  Yrttejä leikataan ensin hieman veitsellä,  ja  jauhetaan tämän jälkeen monitoimikoneen pulssi-toiminnalla murumaiseksi.
  2. Öljy lämmitetään paksupohjaisessa, kannellisessa pannussa maksimiteholla,   ja siinä kuullotetaan sipulia , jeeran siemeniä ja mustapippuria  (jos käytetään  jauhettua jeeraa, se lisätään  riisin kanssa)  2  minuutin ajan. Tämän jälkeen  lisätään  yrtit, ja seosta paistellaan 3 minuutin ajan.
  3. Tämän jälkeen lisätään huuhdeltu ja  siivilöity riisi. Seosta sekoitellaan hyvin,  ja lisätään myös suola (1 tl minulla) , sitruunan kuoriraaste sekä jauhtettu jeera , jos ei käytetä siemeniä, Jeeran siemenissä  on paljon miedompi maku kuin  jauhetulla jeeralla. (lisäsin noin 1 tl) 
  4. Tämän jälkeen lisätään kiehuvaa vettä, niin että sitä on sentin riisiseoksen yläpuolella.  Lämpö on tässä vaiheessa koko ajan maksimiteholla.
  5. Riisiseoksen annetaan kiehua maksimilämmöllä 5 minuutin ajan,  kunnes lähes kaikki nesteet ovat haihtuneet.   Riisiä siirretään  nyt pannun keskelle , pois reunoilta keoksi,   ja tästä eteenpäin riisi kypsyy höyryn avulla.  Riisikekoon  tehdään "kuoppia" tikun avulla, kuten tässä kuvassa.
  6. Pannu peitetään kannella,  ja lämpö alennetaan minimiteholle. Riisi saa kypsyä höyryn avulla 40 minuutin ajan.
  7. Tämän jälkeen  riisi siirretään  tarjoiluastiaan. 

Ohjelmassa riisi tarjoiltiin  jauhelihapihvien kanssa. Minulla oli  kukkakaalipihvejä,  mutta en kirjoittanut ohjetta ylös.....

lauantai 28. tammikuuta 2017

Vähän bataattia, linssejä,sieniä ja....

Tämä on ohje ,joka oli tarkoitus julkaista jo vuosi sitten ,mutta jostain syystä se jäi roikkumaan luonnoksiin. Ohjeen olin löytänyt joskus pari vuotta sitten viikonloppulehdestäni,ja oli peräisin Rama's Kitchen -ravintolalta.  Tuo suosittu ja kaunis Farm to Table ravintola paloi ikävä kyllä täysin poroiksi viime marraskuun metsäpaloissa:(  Lehden annoskuva oli niin kaunis että oli ihan pakko kokeilla sitä,tosin jouduin hieman yksinkertaistamaan ohjetta. Ihan yhtä kaunis ei omasta annoksestani tullut alkuperäiseen verrattuna,sillä käytin esimerkiksi mustia linssejä ohjeen punaisten linssien sijaan.  Lopputuloksesta tuli kuitenkin tosi  hyvää,ja ruuassa olevat eri ainekset muodostivat  yhdessä tosi herkullisen  makuelämyksen.
******************************************************************************
Bataattia,linssejä,sieniä ja muutakin
1. Ensin valmistetaan paprikaöljy,johon tarvitaan:

  • 1 dl hyvää oliiviöljyä
  • 20 gr paprikajauhetta
  • 20 gr savupaprikajauhetta
Paprikajauheet lisätään öljyyn,ja sekoitetaan hyvin. Öljyä sekoitetaan aina välillä tunnin ajan,jonka jälkeen sen voi kaataa pieneen pulloon.

2. Bataattikreemiä varten tarvitaan:
  • noin 1 kg bataatteja
  • ripaus valkosipulia
  • valkosipuliconfitia 2-3 kynttä,öljyineen
  • suolaa
  • ripaus valkopippuria
Alkuperäisessä ohjeessa bataatit kypsennettiin uunissa suolakuoressa,mutta itse kypsensin bataatit ilman suolakerrosta,eli bataatit pestään ja kuivataan,jonka jälkeen ne kypsennetään kuorineen 250 C-asteessa noin 50 minuuttia,kunnes pinta on kuiva ja saanut väriä ja sisus pehmeä. Bataattien annetaan jäähtyä,jonka jälkeen ne kuoritaan. Bataatit jauhetaan monitoimikoneessa (tai sauvasekoittimella) valkosipuliconfitin ja sen mukana tulleen öljyn kanssa. Maistetaan ja lisätään suolaa ja pippuria maun mukaan.

3. Linssejä varten tarvitaan:
  • 2 dl punaisia linssejä (käytin mustia..)
  • 4 dl vihanneslientä
  • vajaa ½ dl oliiviöljyä
  • 2 sipulia
  • suolaa,mustapippuria
Linssien annetaan liota vedessä noin 20 minuutin ajan,minkä jälkeen linssit siivilöidään ja laitetaan kattilaan,johon on lisätty  kasvisliemi.Linssejä keitetään matalalla lämmöllä kannen alla noin 20 minuuttia,kunnes linssit ovat täysin pehmenneet. Tarpeen mukaan lisätään hieman vettä. Sipulit kuutioidaan ja niiden annetaan paistua oliiviöljyssä kunnes ne ovat karamellisoituneet. Sipuliseos  öljyineen lisätään linsseihin.Seos jauhetaan tahnaksi monitoimikoneessa,tai sauvasekoittimella. Lisätään suiolaa ja mustapippuria,maistellaan ja tarkistellaan maku.
Alkuperäisessä ohjeessa linsseihin tuli myös suuri määrä pinaattia.Jätin pinaatin pois.

4. Herkkusieniä varten tarvitaan:
  • 1 pieni sipuli
  • 60 ml oliiviöljyä
  • 8 Portobello sientä
  • 25 gr hasselpähkinöitä
  • 1 sitruunan mehu
  • suolaa,mustapippuria
Ensin kuullotetaan kuutioitu sipuli öliiviöljyssä,keskilämmöllä.  Sienet kuutioidaan pieniksi kuutioiksi,ja lisätään pannuun missä sipulit,samalla lisäten lämpöä.Sieniä paistetaan mutta niiden ei anneta pehmentyä liikaa. Hasselpähkinät murskataan ja lisätään sieni-sipuliseokseen,päälle puristetaan sitruunamehua,ja seos maustetaan suolalla ja mustapippurilla.

Annos kootaan seuraavanlaisesti: Bataattikreemiä levitellään tarjoilulautaselle hummuksen tapaan. Sen keskelle lisätään linssiseos,jonka keskelle  tehdään kuoppa. Kuoppaan laitetaan sieniseos,ja koko annoksen päälle ripotellaan paprikaöljyä.
******************************************************************************
Tässä se alkuperäinen annos...(kuvan olen ottanut lehden kuvasta)

lauantai 26. maaliskuuta 2016

Kukkakaalikakku

Kukkakaalia on täällä viime aikoina saanut niin edullisesti,että sitä on kannettu  kotiin vähän liikaakin;kukkakaalithan vievät paljon tilaa jääkaapissa. Muutama kukkakaali päätyi herkulliseen kukkakaalikakkuun,josta voi leikata kakkumaiset palat. Tähän kannattaa valita hyvä  ja maistuva juusto;kukkakaalikakussani oli sekä Pecorinoa  että lampaanmaitofetaa ,ja maku valmiissa "kakussa" oli herkullinen! Kuvista tosin tuli aika kamalia kun kuvasin kakut huonon valon hetkellä,eikä kakun herkullisuus ehkä tule niin hyvin esille,mutta uskokaa että tämä oli hyvää! Kakku on helppotekoinen,eikä siihen tarvitse paljon aineksia.

Kukkakaalikakku
  • noin 800 gr kukkakaalia murusina (tähän käy pakastettukin kukkakaali)
  • 3 kananmunaa
  • 250 gr raastettua juustoa ,jossa makua (minulla oli Pecorinoa sekä lampaanmaitofetaa)
  • yrttimaustetta,mustapippuria savupaprikaa 
  • ½ kourallinen persiljan lehtiä 
  • oliiviöljyä päälle ja alle
Murusta kukkakaali. Kukkakaalimuruissa on nestettä,joten purista liika neste pois. Sekoita murujen joukkoon vatkatut kananmunat,juustoraaste sekä mausteet.Sekoita tasaiseksi,lisää lopuksi persiljasilppu mukaan.  Vuoraa 20 sentin irtopohjavuoka leivinpaperilla,ja sivele pohja ja reunat öljyllä.Kaada kukkakaalikakkumassa vuokaan ja tasoittele kakun pinta. Sivele pinta oliiviöljyllä. Paista kakkua  200 C-asteen uunissa ,kunnes pinta on saanut hyvn väriä,noin 40 minuuttia,tai enemmän,riippuen uunista.Anna kakun hieman jäähtyä ennenkuin poistat sen irtopohjavuoasta.
Taikinaa jäi hieman yli,joten tein myös muutaman pienen kukkakaalikakun.
Carmel-torin lähelle,kadunkulmaan,avattiin uusi leipomo/kauppa,jolla oli niinkin mielenkiintoinen nimi kuin "Leipomo";D Leipomon kauppapuoli oli sisustettu houkuttelevan näköiseksi;siellä voi myös istua kahvia juomaan ja  salaattibaarikin löytyi sieltä.
Taas niin houkutteleva paikka,miten näitä kestää katsella....
Leivoksia ja jälkiruokia
Tomaattileivät
Focacciat siemenillä

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Sitruunankeltaiset kolmiot kookostäytteellä

Täällä lähestyy taas Purim-juhla,joka tänä vuonna osuu lähes samaan aikaan pääsiäisen kanssa. Purim on todella iloinen juhla,ja tässä hieman kuvia viime vuodelta Purimin aikaan. Purimin ruokapuoleen kuuluvat ruokalahjat,joista tunnetuin on kolmionmuotoinen Hamanin korva,täytetty pikkuleipä. Joka vuosi tekee mieli kokeilla hieman erilaista versiota tuosta leivonnaisesta,ja tänä vuonna tein sitruunankeltaisia Hamanin korvia,joiden väri tuli Bonredin punaisesta palmuöljystä.Tuo ihana öljy on kuin tehty pääsiäisen leivonnaisia varten,sillä se antaa niille kauniin keltaisen värin. Aiempina vuosina olen täällä postannut pinkeistä,appelsiinisista ja muista Hamanin korvista. Tämän vuotiset Hamanin korvani ovat sekä gluteenittomia että laktoosittomia.Täytin pikkuleivät ihanan sitruunaisella kookostäytteellä,mutta mikä tahansa täyte käy näihin.Klassinen täyte näihin on tehty unikonsiemenistä.Taikinan ohje on muunnelma täkäläisestä ohjeesta.
____________________________________________________________________________
Sitruunankeltaiset kolmiot kookostäytteellä
  • 180 gr tapiokajauhoa (aasialaisia tuotteita myyvistä kaupoista)
  • 140  gr jauhettua mantelia
  • 110gr riisijauhoa (valkoista)
  • 110 perunajauhoa
  • 2.5 tl ksantaania
  • ½ tl leivinjauhetta
  • ripaus suolaa
  • 150 ml öljyä (käytin 100 ml punaista palmuöljyä ja 50 ml oliiviöljyä)
  • 2 kananmunaa +1 keltuiainen
  • 200 gr sokeria (käytin ruokosokeria)
  • 1 sitruunan kuoriraaste
  • puolikkaan sitruunan mehu
  • tomusokeria koristeluun
Tähän tarvitaan 2 kulhoa:toisesssa sekoitetaan kuivat ainekset ,sokeria lukuunottamatta.Toisessa kulhossa vispataan öljy,kananmunat,sokeri sekä sitruunankuori -ja menu. Kuivat ja kosteat ainekset yhdistetään varovaisesti keskenään,ja niistä muotoillaan tasainen taikina. Taikinaa ei saa kuitenkaan vaivata liikaa,kuten murotaikinaa yleensä. Taikina jaetaan 3 osaan ja osat muotoillaan litteiksi levyiksi ,jotka laitetaan jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi. Taikinan levätessä jääkaapissa valmistin täytteen:

Sitruunainen kookostäyte
  • 2 dl kookoshiutaleita
  • 3 tl sitruunan kuoriraastetta
  • 2 dl sitruunamehua
  • 5 rkl kookosmaitoa
  • 1 rkl kookosöljyä
  • 1,5 dl tomusokeria
  • 1 tl Maizenaa
Kaikki ainekset jauhetaan tasaiseksi massaksi,
_________________________________________________________________________________
Kolmiot ennen uuniin menoa
Leivinalustalle ripotellaan riisi-tai perunajauhoa.Taikina kaulitaan ohueksi taikinaksi,josta otetaan lasilla tai muotilla ympyrän muotoisia paloja . (täältä näkee miten se tehdään). Lisää teelusikallinen kookostäytettä  (tai muuta täytettä) ympyrän keskelle ja taita kolmion muotoiseksi. Kolmiot paistetaan 175 C-asteen lämmössä 20 minuutin ajan,ja sitä ennen ne sivellään kananmunalla. Pikkuleipien annetaan täysin jäähtyä ennenkuin ne nostetaan uunipelliltä.Ripottele tomusokeria kolmiopikkuleipien päälle.
Purimina kuuluu naamioitua,ja tässä minun naamioni;D 

lauantai 27. helmikuuta 2016

Tahinigurtti-thigurtti

Edellisessä postauksessa kerroin miten pääsin kokkausohjelmaan liittyvään workshoppiin,jota veti yksi kokkauskilpailuohjelman tuomareista. Tapahtuman aikana Asaf Granit mainitsi useammankin kerran että hänen ravintoloissaan käytetään usein thigurttia. Thigurt?  Tahini on hepreaksi T'hina,ja siitä tuon  tahinia ja jugurttia yhdistävän kastikkeen nimi. Mietin mikä se voisi olla suomeksi...tahigurtti,tahinigurtti no ehkä joku noista...olkoon vaikka tahinigurtti. Granit myös kertoi että tahinin ja jugurtin suhde tulee ottaa huomioon.

Eli parhaimmillaan tahinigurtti on kun siinä käytetään 3 osaa jugurttia (paksuhkoa) ja 1 osa laadukasta tahinia.Perusohjeeseen voi lisätä sitruunamehua,valkosipulia,suolaa,pippuria,ja vaikka yrttejä, ym. ym. ,ja ihana kastike on valmis.
Workshopin aikana söimme myös kuvassa näkyvää rekonstroitua kalakebabia,joka oli aseteltu tahinigurtin päälle. Oli todella hyvää! Tämä oli   Granitin Machneyuda-ravintolan  "Tahini &Yogurt with a grounded kebab" annoksen mukaan tehty ruoka,paitsi että liha oli vaihdettu kalaan.Lontoon Palomarissa on sama annos,myöskin lihaisena,mutta molemmissa ravintoloissa annoksen saa myös kalaisena,jos sen tilaa etukäteen. Minulla on tälle ohjekin,joten jos kiinnostaa voin sen lisätä tänne, Annoksessa oli monta erilaista makua ,jotka yhdessä' tekivät tästä annoksesta todella herkullisen.

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Melkein kokkiohjelmassa ja mielettömän hyvä ja helppotekoinen tahinijäätelö

Viime sunnuntaina maistoin jumalaisen hyvää ja helppotekoista tahinijäätelöä.Olin kokkaustapahtumassa,johon pääsin osallistumaan kiitos Games of Chefs-kokkikilpailuohjelman toisen kauden sivustolle laittamani ruokakuvan ansiosta.Games of Chefs on täkäläinen Tv-ohjelmaformaatti,josta on tehty myös saksalainen versio ja muistaakseni romanialainenkin. 
Tapahtuma pidettiin suuren keittiötavarakaupan yhteydessä olevassa kokkauskurssipaikassa,hieman syrjässä keskustassa,ja tulin sinne tunnin etuajassa. Siellä oltiin juuri kuvaamassa Games of Chefs-ohjelman tuomarin Assaf Granitin kokkaussessiota.Granit on  yksi Jerusalemissa sijaitsevan Machneyuda-ravintolan ja Lontoossa sijaitsevan Palomar-ravintolan perustajista ja keittiömestareista. Machneyuda -ravintolassa kävi Andalusian Auringossa-bloggarikin äskettäin hullaantumassa ruuasta sekä ilmapiiristä. Lontoon Palomar on niittänyt runsaasti palkintoja ja on niin suosittu,että lähiaikoina sille avataan  pienempi sisarravintola Lontoossa.
Osanottajat saivat muistoksi hienot mustat Games of Chefs-essut:)
Lasioven takaa kun seurasi tapahtumia niin näki miten paljon työtä ruokaohjelman teko teettää. Meitä kokkaustapahtuman osanottajia pyydettiin myös allerkirjoittamaan paperi,josta selvisi että koko tapahtuma kuvataan, ja että meitä voi mahdollisesti bongata Tv-ohjelmassa tai Game of Chefs-ohjelman nettisivuilla,FB-sivuilla ym.
Istuimme pitkän pöydän ääressä,(minä Granitin vieressä) ,jossa Granit kokkaili 3 eri ruokaa,samalla kun apukokit (kuvassa) taustalla kokkasivat meille samoja annoksia.Saimme kysyä Granitilta mitä mieleen tulee.
Takaosan keittiötä
Oli muuten hurjan opettavainen sessio. 
Assaf Granit oli todella mukava  ja vastasi kärsivällisesti kaikkien kysymyksiin,vaikka hän viime vuoden Games of Chefs-kaudessa heitteli muutaman kerran kattiloita ilmaan..,,,,
Mutta entä se tahinijäätelö...Se oli niin hyvää! Eli tässä teille ihanan tahinijäätelön ohje,johon ei tarvitse jäätelökonetta .Saamamme ohjeen määrät olivat todella  suuret ,joten olen sen puolittanut,mutta sen voi tietysti tästäkin vielä puolittaa ,koska tästäkin määrästä tulee monen monta jäätelöannosta.

Jumalaisen hyvä tahinijäätelö
  • 11 munankeltuaista
  • 1 litra vispikermaa
  • 450 gr taatelisiirappia
  • 7.5 dl hyvälaatuista tahinia (joka maistuu hyvälle suoraan purkista otettuna)
Tahini ja taatelisiirappi vispataan tasaiseksi. Kerma kiehautetaan (tässä vaiheessa siihen voi halutessa lisätä makuja kuten vaniljaa,mausteita ym.) ja kaadetaan varovaisesti ja vähitellen ,samalla vatkaten,munankeltuaisten joukkoon. Kattila palautetaan liedelle ja seosta keitetään koko ajan vatkaten vielä 5 minuutin ajan. Kattila otetaan pois liedeltä ja kerma-keltuaissekoitukseen lisätään  tahini-taatelisiirappiseos koko ajan vatkaten.Seoksen annetaan jäähtyä huoneenlämpöiseksi,jonka jälkeen jäätelömassa pakastetaan.Meille tarjotuissa annoksissa tahinijäätelön päälle oli lisätty halvasäikeitä sekä taatelisiirappia.Jäätelöstä saa laktoosittoman korvaamalla kerma vaikka kookosmaidolla,joka tosin vaikuttaa myös makuun.

maanantai 15. helmikuuta 2016

Herkkuhummus munakoisolla

Olen aivan rakastunut Khalil Kalbonin tekemään ruokaan,ja etenkin hänen munakoisomsabbahaansa. Khalilin kuvasin täällä kun kävin syömässä hänen hetkessä valmistamansa herkkusalaatin,ja ja siitä lähtien ovat askeleet vieneet useinkin tuohon pieneen paikkaan,jossa vastaanotetaan hymyllä,tehdään ruokaa rakkaudella ja jossa kaikki mitä siellä valmistetaan on itkettävän hyvää. Msabbaha on hummusta,jonka rakenne poikkeaa tavallisesta hummuksesta:se on löysempää.,melkein puuromainen koostumukseltaan. Khalil Kalbonin pikku paikassa syön aina msabbahaa munakoisolla,joka on niin hyvää! Viikonloppuna tuli sitä niin ikävä että kokeilin tehdä sitä kotonakin.Tosi hyvää tämä  olikin,vaikka en koskaan pysty tekemään ihan niin hyvää kuin mitä Khalil tekee...Tässä minun versioni siitä.Wikipediassa lukee että msabbaha-hummuksen nimi tarkoittaa uintia,mutta Khalil sanoi että se tulee aamu -sanasta ,sabah.
Msabbaha munakoisolla Kalboni in the Market-paikassa. Msabbaha syödään lämpimänä.

Herkkuhummus (Msabbaha) munakoisolla
  • 2 keskikokoista tai yksi suuri munakoiso
  • noin 400  gr keitettyjä kikherneitä+keitinlientä
  • 1 sitruunan mehu
  • kourallinen persiljaa
  • 1 valkosipulin murskattu kynsi
  • suolaa
  • oliiviöljyä muutama ruokalusikallinen
  • 2 rkl hyvälaatuista tahinia
  • 1 rkl harissatahnaa (ei välttämätön,voi korvata chilijauheella)
Liota kikherneet yön yli ja keitä niitä sen jälkeen niin kauan että kikherneet ovat todella pehmeitä .
Kuori pinalle nouseva vaahto. Kun kikherneet ovat kiehuneet hyvin pehmeiksi,peitä kattila ja anna kikherneiden jäädä keitinliemeen,joka hieman paksunee  sillä välin,

Tästä voi tehdä myös pikaversion,käyttämällä valmiiksi keitettyjä kikherneitä,mutta ne eivät yleensä ole tarpeeksi pehmeitä,joten niitä pitää keittää vielä lisää,kunnes ovat todella pehmeitä. Kuoret irtoavat todella pehmeistä kikherneistä melkein itsestään,ja silloin msabbaha-humnuksesta tulee vieläkin paremaa.Purkissa oleva säilöntäliemi kannattaa ottaa talteen ja tehdä siitä vaikka munattomia marenkeja ,eli jos keität valmiiksi keitettyjä kikherneitä vaihda säilöntäliemi vedeksi.
Kikherneiden kiehuessa paahda munakoiso: iske munakoisoon haarukalla muutama reikä  ja paahda munakoisoa 200 C-asteisessa uunissa kunnes munakoison sisus on täysin pehmentynyt.Munakoisossa pitäsi tuntua  savun makua,mikä tulee siihen grillatessa mutta jos sitä tekee näin uunissa,savun makua voi lisätä vaikka nestemäisellä savuaromilla ,  tai sitten kaasupolttimella (tämän opin viime keväänä käydessäni tässä tapahtumassa). Kaavi munakoisojen sisus kuorista ja laita sisältö lävikköön kunnes suurin osa nesteistä haihtunut pois.  Murskaa munakoisot haarukalla .

Kun kikherneet ovat todella pehmeitä ,murskaa (jätä 1 dl kokonaisiksi) ne ihan haarukalla tai survimella,lisää yhden sitruunan mehu,murskattu valkosipuli,suolaa ,tahini sekä keitinvettä niin paljon että seos on puuromaisen löysää.Sekoita munakoiso joukkoon,maista ja lisää suolaa tai sitruunamehua tarpeen mukaan. Annoksessa pitäisi maistua munakoiso ja sen savuinen maku. Jos kikherneet ovat päässeet jäähtymään kiehauta niitä vielä sen verran että ovat lämpimiä.
Lisää pehmeitä ,kokonaisia kikherneitä msabbahan päälle,kaada hieman oliiviöljyä päälle,lisää harissatahnaa tai chilijauhetta,koristele persiljalla ja nauti.....

P.S. Myös Andalusian  Auringossa -blogissa on herkuteltu hummuksella 

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Ystävänpäivätervehdys:Sano se kakkusin

Pinkit pikku kakkuset ystävälle ystävänpäivänä. Tosin täälläpäin maailmaa se on rakastavaisten päivä kuten suurimmassa osassa maailmaa,mutta ajattelin ilahduttaa ystävää joka aina tykkää leipomuksistani. Nämä ovat vegaanit,ja myös  gluteenittomat.
En kirjoittanut määriä ylös mutta ainekset on tiedossa ja tein nämä näin: Käytin kikhernepurkin säilontäliemen,jota oli  noin 2,2 dl. Lisäsin 2,5 + 2 rkl tomusokeria ja vaahdotin vispilällä kuohkeaksi valkoiseksi vaahdoksi (ihmeaine tuo kikherneiden säilöntäliemi!). Tämän jälkeen lisäsin vaahdon joukkoon hieman punaista elintarvikeväriä, mantelijauhoa,kookosjauhoa sekä Maizenaa sekä hieman leivinjauhetta,mutta niiden määriä en kirjoittanut ylös.  Annostelin taikinaa sekä muffinssivuokiin että suupalan kokoisiin vuokiin ja paistoin kakkusia  175C-asteessa 40 minuuttia tai kunnes kakkusten pinta alkoi saada hieman väriä.Kun kakkuset olivat jäähtyneet poistin ne muoteista ja kuorrutin ne tomusokeri,sitruunamehu+punainen elintarvikeväri-kuorruksella.Lopputulos oli sen verran hyvä että teen näitä kyllä uudestaankin,jolloin saan tarkat määrät laitettua tänne.

Hyvää Ystävänpäivää kaikille lukijoille:)

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Villivihannesshakshuka

Villiyrttien/vihannesten aika Suomessa on vielä edessäpäin,kun taas täällä se on parhaimmillaan. Kun Suomessa on villiyrttien aika niin täällä ne ovat jo kuivuneet pois. Villivihannekset sopivat loistavasti shakshukaan;käytin tässä kiiltomalvaa ,jota ainakin Wikipedian mukaan löytyy  viljelykarkulaisena  etenkin Etelä-Suomesta,ja jos sellaista ei löydy niin tätä voisi soveltaa vaikka maitohorsmaan.

Villivihannes/yrttishakshuka
  • 3 kananmunaa
  • 2 keskikokoista sipulia
  • noin 50 gr fetajuustoa
  • iso kourallinen huuhdeltuja ja kuivattuja villivihanneksia
  • 3 rkl oliiviöljyä paistamiseen
  • 'suolaa,mustapippuria
Kuori ja paloittele sipulit. Lämmitä öljy pannussa ja ruskista sipuli. Sipulin ruskistuessa  pilko villivihannekset pienemmäksi ja lisää ne ruskistuneen sipulin joukkoon,sekoittaen. Paista kunnes villivihannekset pehmenevät. Murenna fetajuusto joukkoon ja sekoita.Lisää suolaa ja pippuria. Riko kananmunat  pannuun ja anna niiden hyytyä keskilämmöllä. 
Oli kyllä erinomaisen hyvä shakshuka! Olisi kiva tietää sitten keväällä/alkukesällä jos joku sattuisi löytämään tuota kiiltomalvaa.
Jättimäiset Ferrero Rocherit bongasin kaupassa.Luulin että ne ovat suurikokoisia versioita niistä normaalin kokoisista Ferrero Rocher-suklaista mutta nämä ovatkin kuin suklaamunat ja sisällä on niitä normikokoisia;D

tiistai 29. joulukuuta 2015

Tuli paha kakku mutta ei sillä väliä

Kaikille meille varmaankin sattuu välillä täydellisiä katastrofeja keittiössä  ja niin sattuu mnullekin välillä,kuten viimeksi viime viikolla kun tarkoitus oli tehdä gluteenittomia suklaamuffinseja.   Muffineissa oli iso osuus suklaata,ja taikina  maistui tosi hyvältä ennen muffinsien úuniin menoa.Mutta voi mikä pettymys kun muffinsit olivat tulleet uunistä,jäähtyneet ja jähmettyneet:kivikovia,kuivia  ja makeuttakin puuttui.Mikä ihme meni pieleen? Luultavasti se että laitoin liikaa tärkkelystä taikinaan.
Mutta täydellisesti epäonnistunutta kakkua ei tarvitse heittää roskiin vaan siitä voi saada vaikka seuraavan kakun ainekset.Aloin miettimään  mitä aineksia siinä käytinkään (ne näkyvät kuvassa) ja siinähän oli ihan hyviä aineksia,joten jauhoin muffinit hienoksi muruseokseksi. Omat muffinini olivat niin kuivia että jauhaminen sujui helposti mutta jos paha kakku on vähän kosteampi niin parissa päivässä se kuivuu huoneenlämmössä  niin että siitä saa hienon muruseoksen. Tästähän tuli vähän kuin instant-kakkujauhe! Mietin myös mitä muffineista puuttui ja niistähän puuttuivat kosteus ja mehevyys,makeus sekä rasvaa parantamaan koostumusta.Eli piti lisätä aineksia joilla saa puuttuvat elementit kuntoon.
Lisäsin uusiin muffineihin paljonkin : yhden kananmunan, hienoksi raastettua bataattia ,appelsiinimehua sekä appelsiinikuorta makua ja mehevyyttä antamaan,hieman oliiviöljyä ,varmuuden vuoksi vielä  leivinjauhetta  ,ruokosokeria ja hieman lisää kaakaota.Lopuksi lisäsin sen muffinsijauhoseoksen.
Edellisten pohjalta tehdyt muffinsit olivat meheviä,niissä oli makua ja koostumus oli hyvä;täysin onnistuneita siis. Tässä ei nyt tullut varsinaista ohjetta mutta vinkkinä se ettei pilalle mennyttä kakkua todellakaan kannata heittää roskiksiin vaan sen voi hyödyntää seuraavaan kakkuun:)

tiistai 15. joulukuuta 2015

Ei onnistunut mutta herkullista oli silti...

Tarkoitus oli tehdä ystävälle ihania marjaisia valkosuklaatryffeleitä....Kuten kuvasta huomaa niin aika pieleen meni homma,mutta se maku...se oli hurjan hyvä joka tapauksessa. Sain muutaman pussin Biokian ihania marjajauheita ja  ajattelin että siitähän tulee ihanasti makua tryffeleihin(niin kuin siitä tulikin).Mutta olin niin innoissani tuosta marjajauheesta että lisäsin sitä aivan liikaa valkosuklaan ja kookoskerman joukkoon;sillä seurauksella ettei massa jähmettynyt tarpeeksi eikä siitä pystynyt pyörittelemään palloja. Laitoin massan pakastimeen joksikin aikaan ja vieläkin seos oli liian löysähkö vaikka olin lisännyt lisää suklaatakin... Lopuksi ajattelin kuitenkin dipata rumat tryffelit valkosuklaaseen mutta eihän siitä mitään tullut. Mutta maku....se oli ihana ja marjainen.Eli ihanasti makua nuo jauheet takuulla antavat tryffeleille,kunhan sitä jauhetta ei laiteta liikaa;D

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Jouluinen Rosetta-juoma

Pidän paljon marsipaanin makuisesta Rosetta-mantelijuomatiiisteestä,josta olenkin postannut täällä. Sitähän saa täällä ostaa valmiina tiivisteenä mutta kun sen valmistus ei ole mitenkään vaikeaa niin teen sitä alusta pitäen itse.  Nyt keksin tehdä siitä jouluisilla mauilla maustetun version ja ihanaa siitä tulikin!   Ja ne ihanat jouluiset  tuoksut keittiössä kun tätä keittelin;ihan senkin vuoksi  voisin tehdä tätä uudestaankin. Tässä tulee käyttää itse tehtyä mantelimaitoa,jossa suhde manteleiden ja veden välillä on 1:4. Kaupan valmiissa mantelimaitojuomissa mantelin osuus on yleensä vain 2,5 % eikä se riitä rosettan tekoon.

Jouluinen Rosetta-mantelimaitotiiiviste
  • 5 dl kotitekoista mantelimaitoa (aimmin postaamani ohjeen mukaan,ilman ohjeessa olevaa sokerimäärää ja karvasmantelia)
  • 1 dl ruokosokeria ja muuta makeutusta (käytin steviaa) tai 1,5 dl sokeria ilman muuta makeutusta)
  • ½ tl vaniljatangosta raaputettua vaniljaa
  • 3/4  tl piparimaustetta
  • ½ rkl raastettua appelsiinin kuorta.
Kaikki ainekset sekoitetaan keskenään ja keitetään keskilämmöllä kiehumispisteeseen,välillä sekoittaen. Kun juoma alkaa kiehua alennetaan lämpöä ja  juomaa sekoitetaan koko ajan kunnes se paksunee ,jolloin se otetaan pois liedeltä. Mantelimaito saostuu kun sitä keitetään. Annetään jäähtyä ja pullotetaan.Rosetta on tiivistettä joten siitä sekoitetaan 2-3 ruokalusikallista veden kanssa.Itse teen niin että blendaan  rosettatiivistettä veden ja jääpalojen kanssa tehosekoittimessa. Jouluinen rosetta sopii hyvin pohjaksi myös smoothieihin,maidottoman jäätelön tekoon ym.
Ihana juoma!

tiistai 1. joulukuuta 2015

Turkkilainen salaatti

Täällä turkkilaiseksi salaatiksi kutsutaan  tomaateista ja paprikoista tehtyä salsamaista salaattia,joka tosiaankin taitaa perustua  turkkilaiseen ezme-salaattiin.   Turkkilainen salaatti on täällä erittäin suosittu meze-valikoimissa  ja sitä löytyy lähes joka marketin salaattihyllyltä.Olisikohan tämä jäänyt muistoksi ottomaaneilta....Kävin läpi täkäläisiä  ohjeita ja huomasin että aika monta erilaista versiota  löytyy tällekin herkulle, ja ohjeista löytyi sekä kypsennettejä (enimmäkseen) sekä ei -kypsennettyjä versioita.Hieman yhdistelin muutamaa kypsennetyn turkkilaisen salaatin ohjetta ,josta tulikin tosi hyvää.

Turkkilainen kypsennetty salaatti
  • 4 tomaattia,kaltattuna
  • 1 punainen paprika, kuutioituna
  • 2 keskikokoista sipulia
  • 3 valkosipulin kynttä
  • 4 rkl oliiviöljyä
  • 100 gr tomaattipyreetä
  • 2 rkl harissatahnaa
  • 2 tl jeeraa
  • 1 tl mustapippuria
  • suolaa maun mukaan
  • 1 tl sokeria
  • 1 dl vettä
  • 1 rkl silputtua korianteria ,2 rkl silputtua persiljaa (pelkkä persiljakin käy)
  • 1 rkl sitruunamehua
Pilko kaikki kasvikset pieniksi kuutioiksi. Kuullota sipuli ja valkosipuli keskilämmöllä kunnes niistä tulee läpikuultavia, mutta ei ruskistuneita. Lisää paprikakuutiot,alenna lieden lämpöä ja kypsennä seosta kannen alla 10 minuuttia..
Lisää nyt  tomaatti,mausteet,vesi ja sokeri ja kypsytä seosta keskilämmöllä kunnes se paksunee ja neste on haihtunut. Ota pois liedeltä ja  lisää yrttisilppu sekä sitruunamehu,
Tämän turkkilaisen salaatin annetaan jäähtyä kunnolla,sillä se tarjotaan kylmänä. On hyvää kalan kanssa,lihan kanssa,voileivän päällä ,pitaleivässä falafelin seurana,hummuksen kanssa ym,ym.
Turkkilaista salaattia oli myös meze-valikoimassa viime viikolla Vanhus ja Meri-ravintolassa Jaffassa ,jossa kävimme Andalusian Auringossa-blogaanin kanssa nauttimassa ah niin täyttävän ja hyvän lounaan. Nuo meze-lautaset olivat niin runsaat ja täyttävät että taas kerran vannoin että seuraavalla kerralla  otan vain salaatit....Aiemmin olen kirjoittanut tuosta paikasta joitakin vuosia sitten täällä.

Entä sitten ezme-salaatti,jota ei ole kypsennetty mutta jossa on aika lailla samanlaisia aineksia kuin
ylläolevassa. Tässä yksi sellainen:

Ezme
  • 4 tomaattia ,kuutioituna
  • 4 kevätsipulin vartta ,pieneksi leikattuna
  • 1 valkosipulin kynsi ,paloiteltuna
  • 1 punainen paprika,pieneksi kuutioituna
  • 1 punainen chilipippuri,kuutioituna (ilman siemeniä)
  • ripaus chilijauhetta
  • 1 rkl tomaattipyreetä
  • 1 tl granaattiomenasiirappia
  • 1 tl sitruunamehua
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 1 rkl silputtua persiljaa
Sekoita kaikki ainekset keskenään.Anna seistä jonkun aikaa ennen tarjoilua,

perjantai 27. marraskuuta 2015

Linssikeitto with a twist ja kuvia ruokamessuista

Alkuviikosta iski paha flunssa päälle ja muutaman päivän olin tosi huonokuntoinen mutta eilen ajattelin että voisin mennä ammattilaisten ruokamessuille,johon  olin saanut kutsun, flunssasta huolimatta, Ei ehkä ollut ihan fiksu päätös sillä  tulin kotiin kahta kipeämpänä ja tämän viikonlopun pyhitän täysin paranemiselle. Tänään tosin tuntuu että parempaan päin ollaan menossa flunssan kanssa. Messuilla maistoin taatelituotteiden osastolla taatelilla maustettua linssikeittoa,joka oli hyvää ja lämmittävää : taateli keitossa antoi kivan makuvivahteen ja hieman makeutta suolaisuuden ohella.Tänään tuntui että jaksaisin tehdä keittoa ja teinkin oman versioni linssikeitosta sillä en saanut ohjetta taateliyrityksen keittoon,mutta he käyttivät keitossa taatelisiirappia kun taas minä käytin kokonaisia ja liotettuja taateleita.

Linssikeitto with a twist
  • 3,5 dl liotettuja vihreitä linssejä
  • 8 taatelia,liotettuna+ liotusvesi
  • 2 suurehkoa sipulia
  • 2 varsisellerin vartta
  • 1 porkkana
  • 2 tomaattia
  • 1 punainen paprika
  • 1 vihreä chilipippuri josta siemenet poistettu
  • 3 valkosipulin kynttä
  • 3 rkl öljyä (käytin saamaani Bonredin punaista palmuöljyä)
  • 3 tl jeeraa eli juustokuminaa
  • 3 tl kuivattua timjamia
  • 1 tl mustapippuria
  • 3-4 litraa vettä
  • soijakastiketta maun mukaan
Linssit laitetaan likoamaan veteen muutama tunti ennen muiden ainesten käsittelyä.Kaikki vihannekset pilkotaan pieniksi kuutioiksi.Taateleista poistetaan kuoret ja nekin pilkotaan pieniksi kuutioiksi.  Kattilassa lämmitetään öljy,ja siinä ruskistetaan ensin sipulit,jotka muuten saivat kivasti väriä punaisesta palmuöljystä. Sen jälkeen lisätään taatelit,paistetaan muutama minuutti,lisätään porkkanakuutiot ja taas paistetaan muutama minuutti  ,minkä jälkeen lisätään paprikakuutiot,sellerikuutiot,chilikuutiot,tomaattikuutiot sekä valkosipuli. Niiden annetaan paistua muutama minuutti.
Linssit lisätään vasta lopuksi ,samoin kuin mausteet,taatelien liotusvesi ja vesi. Sopan annetaan kiehua kiehumispisteeseen ,jonka jälkeen lämpö alennetaan lähes minimiin,kattila peitetään kannella ja keiton annetaan hiljaa poreilla liedellä noin tunti tai kunnes kaikki  ainekset ovat kunnolla pehmenneet.Nyt lisätään soijakastike. En laittanut määrää koska itse suosin vähäsuolaista versiota ja parasta on tuossa vaiheessa maistella keittoa ja lisätä soijakastiketta maun mukaan.Keittoa keitetään vielä joku minuutti ilman kantta minkä jälkeen kattila otetaan liedeltä. Soseutin osan keitosta sauvasekoittimella mutten kuitenkaan halunnut kokonaan soseuttaa keittoa. Tämä oli hyvää ja toivottavasti auttaa flunssaa vastaan;D
Israfood-messut ovat ammattilaisten vuotuiset ruokamessut,ja siihen kuuluvat myös konditoria-alan messut ,hotellialan messut sekä kaikki mikä liittyy tuotteiden pakkaamiseen sekä suurkeittiö/ravintolalaitteisiin. En ottanut siellä kuin muutaman kuvan koska olo oli vähän hutera...
Hammerschlagin osastolla oli uusia kotileipureita helpottavia tuotteita.Onhan nuo käteviä mutta ainakin itse teen tuollaiset mieluummin ihan alusta saakka.Näihin tuotteisiin lisätään vain vesi ja hups niin pian ovat macaronsit valmiita....
Osastolla oleva pupukakku oli kyllä tosi  hieno!
Jauhomyllyn osastolla sain kuvassa näkyvän purkin ja sen sisällä olevan ruisjauhopussin tältä mukavalta mieheltä. Itse asiassa purkeissa oli kilon paketti munkkeihin sopivaa jauhoa sillä pian täällä vietetään Hanukka-juhlaa,johon munkit kuuluvat  olennaisesti,mutta satuimme keskustelemaan ruisjauhoista ja mies kävikin hakemassa minulle ruisjauhopaketin takahuoneesta:)
Maistoin jälkiruokaa osastolla joka valmistaa aineksia jälkiruokiin suurkeittiöille.
Halvaa oli parillakin osastolla
Lisää halvaa ja tahiniakin;samaa jota yleensä ostan ja jota Helsingissä myydään Zaafranin kaupassa Helsingin Malminkadulla.
Toisen yrityksen kotileipurien hommia helpottavia tuotteita...
Miki Delicatessenin valmissalaatteja.
El Nakhlehin  osastolla nautin pienen kupillisen hyvää arabialaista/turkkilaista kahvia.
Mutta paras näkemäni juttu tuolla messuilla oli ravintola/suurkeittiölaitteiden puolella näkemäni sveitsiläisen Brunner Anliker -yrityksen ravintoloille ym. tarkoitettu  vihannesleikkuri,joka hetkessä teki vaikka minkälaisia muotoja vihanneksista. Aika hieno!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...