maanantai 26. syyskuuta 2011

Uusia ruokatuttavuuksia

Tällä viikolla kokeilin kahta sellaista kasvista,mitä en ennen ollut kokeillut.Ensimmäinen niistä oli tuore mustasilmäpapu. Vaikka tätä papua englanniksi usein kutsutaankin nimellä "black eyed pea",on se papu eikä herne.
Erilaisia papuja onkin nyt toreilla ja kaupoissa.Laitoin nuolen mustasilmäpapulaarin kohdalle. Ostin mustasilmäpapuja vain ihan pienen määrän,150 grammaa,koska en ollut aiemmin näitä kokeillut.Kokeilun jälkeen voin sanoa,että tulen näitä kokeilemaan toistekin. Maistoin muutaman pavun raakana,ja olivat pehmeitä ja miedon makuisia,mutten tiedä,onko näitä hyvä syödä raakana.Mustasilmäpavun palot ovat kapeita ja tummahkoja,ja tämä papulajike ei viihdy kylmässä,ja se myös vaatii suhteellisesti vähän vettä.Saakohan tätä Suomesta tuoreena..Täällä jotkut pitävät sitä uuteen vuoteen kuuluvana ruokana,sillä sen syönnin uskotaan tuovan vaurautta.Tämän viikon keskiviikkona täällä syödään uuden vuoden ateria,ja useassa pöydässä on varmaankin mustasilmäpapuja tarjolla.
 Tein näitä ihan simppelisti tomaattikastikkeessa.Papupalkojen kuori on raakana aika sitkeä,joten ehkä olisi voinut ensin keittää pavut,mutta kypsytin ne suoraan kastikkeessa,ja hyvää oli.Tuoreet pavut pitävät hyvästä tomaattikastikkeesta.

Kastikkeeseen tuli:
  • 3 keskikokoista paloiteltua tomaattia
  • puolikas pilkottu sipuli
  • pilkottu valkosipulin kynsi
  • 1½ rkl oliiviöljyä 
  • 1 tl ruokosokeria
  • ruususuolaa,mustapippuria
  • chilihiutaleita
  • 3 rkl tiiivistettyä tomaattisosetta
  • lasillinen vettä
Pilkottu sipuli paistetaan oliiviöljyssä,johon lisätään valkosipuli ja paloitellut tomaatit.Annetaan hautua jonkun aikaa kannen alla pienellä lämmöllä. Lisätään vesi,sokeri,mausteet ja tomaattisose,ja annetaan kiehua hieman kokoon.Maistellaan,ja jos on tarpeen lisätään suolaa tai vettä.Hienonsin kastiketta sauvasekoittimella.Pätkiksi paloitellut pavut lisäsin kastikkeeseen,ja keittelin kannen alla hiljaisella lämmöllä n. 10 minuuttia ,kunnen pavut olivat pehmenneet ja kastike kuivunut kokoon jonkun verran.Sama kastikehan käy myös tavallisten vihreiden tai muiden papujen kanssa.Pavut tomaattikastikkeessa ovat hyviä sekä kylmänä että lämpimänä.
Toinen kokeilemani kasvis oli kastanjakurpitsa. Jos kastanjakurpitsa kuulostaa oudolta,on syynä se,että se on täällä kehitetty lajike,jonka itsekin huomasin vasta viime keväänä.Ulkomuodoltaan se on aivan kuten acorn squash eli terhokurpitsa, mutta maultaan ja rakenteeltaan kastanjakurpitsa on paljon parempi kuin miedon makuinen ja hieman vetinenkin terhokurpitsa.. Acorn squash,kuten englanninkielinen nimikin sanoo,on lähempänä kesäkurpitsaa kuin tavallista kurpitsaa. Kastanjakurpitsa on makeampi kuin mikään muu kurpitsa ja sen rakenne on täyteläinen ja muistuttaa paahdettuja kastanjoja,siitä nimi. Marketissani näin näitä kurpitsoja ja ostin niitä (tyhmä minä) vain 3 kappaletta.Hintakin oli ihan naurettava,vain hieman yli euron kilo. Olin jo pitkään silmäillyt näitä kurpitsoja,joiden aika pian on ohi,sillä täkäläisessä MasterChef-ohjelmassa (joka juuri päättyi)näitä käytettiin jonkun verran.
Leikkasin kurpitsoja vähän miten sattuu,vaikka parasta olisi ollut puolittaa ne ja kypsyttää uunissa ihan siemenineen,sillä siemenet saa helpoiten pois kypsyneestä kurpitsasta. Sivelin kurpitsapalojen päälle hieman sitruunalla maustettua oliiviöljyä ja ripottelin ruususuolaa päälle. Paiston 200 C -asteessa noin 15 minuuttia,missä ajassa kurpitsat olivatkin kypsyneet. Ja kuin maistoin...vau! Mieleen tuli bataatti ja kastanja ja  kurpitsa oli niin hyvää,että söin kaiken siltä seisomalta enkä edes ottanut kuvaa..Ja tämän kun piti mennä salaattiin! Tänään menin jälleen markettiin ihan vain näiden kurpitsojen vuoksi,mutta ne olivat loppuneet! Näköjään MasterChef-ohjelma oli muitakin innostanut;D

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Hunajainen omenacarpaccio granaattiomenalla ja pähkinöillä

Syyskuun lopulla täällä vietetään Rosh Hashanaa-juhlaa eli juutalaista uutta vuotta. Omena ja hunaja kuuluvat olennaisesti tuohon juhlaan,sillä ne symbolisoivat "makeaa vuotta".Myös granaattiomena on tuohon juhlaan liittyvä hedelmä.Se mielessä tein kuvassa näkyvän omenacarpaccion,joka on sekä herkullinen että helppotekoinen raw-jälkkäri.

Hunajainen omenacarpaccio granaattiomenalla ja pähkinöillä
  • 2 omenaa(pidän hieman hapahkoista  omenista,joten tähän käytin happamen makeaa omenaa)
  • 1½ rkl kuumentamatonta hunajaa
  • 1 sitruunan tai limen mehu
  • ½ vaniljatangosta raapaistua vaniljaa
  • 2 rkl granaattiomenasta puristettua mehua
  • granaattiomenan siemeniä
  • ruokalusikallinen murskattuja saksanpähkinöitä
  • ruokalusikallinen mantelilastuja
Omenat kuoritaan ja sisus poistetaan omenaporalla.Omenasta otettaan mahdollisimman ohuita siivuja leikkurilla. Omenasiivut laitetaan kulhoon ja päälle puristetaan sitruunan tai limen mehua,jotta omenat eivät ruskistuisi (ja myös jotta hunajakastike maistuisi vähemmän makealta). Omenasiivut asetetaan kauniisti lautaselle .Sillä välin valmistetaan  kastike: hunajaan lisätään vanilja ja granaattiomenamehu ja sekoitetaan hyvin.Kastike kaadetaan omenasiivujen päälle. Granaattiomenan siemeniä laitetaan koloihin ja päälle ripotellaan murskattuja saksanpähkinöitä ja mantelilastuja. Hyvää on!
Lähestyvän uuden vuoden-juhlan johdosta hunajaa saakin nyt tarjouksesta joka kaupasta,sillä uusi vuosi täällä on hunajankulutuksen huippuhetkiä. Kuvan olen ottanut luomumarketista,ja tuosta näkee miten eri hunajat ovat eri värisiä. Eukalyptushunaja on tumminta ja sitruskukkahunaja taas vaaleinta. En ole täällä koskaan nähnyt ulkomaista hunajaa,joten oletan,että kaikki täällä myytävä hunaja on kotimaista.
Ostin tänään kuvassa näkyvää villikukkaluomuhunajaa,mutta tuohon omenacarpaccioon käytin eukalyptuskukkahunajaa,jota olin kesän alussa ostanut suoraan tuottajalta,joka möi sitä vapaaehtoisryhmäni järjestämässä vihreässä tilaisuudessa. Se on paljon tätä villikukkahunajaa tummenpi.

Minulta pyydettiin hieman tietoa hunajasta täällä,ja Israelin mehiläiskasvattajaliiton kautta sain selville seuraavaa tietoa:
  • Täällä on noin 100 000 mehiläispesää ja noin 500 mehiläiskasvattajaa
  • Maassa on 6300 mehiläispesille sopivaa paikkaa,joissa jokaisessa on noin 40 mehiläispesää
  • mehiläiset tuottavat vuodessa pesää kohti noin 35 kiloa hunajaa
  • Israelissa hunajamehiläiset ovat yleensä italialaisperäisiä A.meliifera ligustica-mehiläisiä
  • Hunajankeruu täällä tapahtuu pääasiallisesti toukokuusta elokuun loppuun.
  • Israelilaiset kuluttuvat vuodessa noin 3 600 tonnia hunajaa
  • Hunajan raaka-ainettä löytyy vain luonnosta,joten pesät on asetettu  eri kasvien kukintojen mukaan.
  • Suosituimman hunajalajikkeet täällä ovat sitruskukkahunaja sekä villikukkahunaja,mutta mm. eukalyptushunaja,avokaadohunaja, luumukukkahunaja ovat myös suosittuja.Monia muitakin lajikkeita löytyy.;olen kerran ostanut carobkukkahunajaa.
  • Ensimmäinen mehiläishoitajien yhdistys perustettiin  täällä vuonna 1918,mutta arkeologisissa kaivauksissa täällä löydettiin noin v. 900 ennen ajanlaskua  peräisin olevia täysin ehjinä pysyneitä , savesta ja oljista tehtyjä mehiläispesiä.Tämä todistaa,että hunajankasvatusta on harjoitettu jo tuhansia vuosia sitten täälläpäin.
  • Monilla suurilla mehiläiskasvattajalla on vierailukeskuksia,missä voi tutustua mehiläisiin ja hunajan eri vaiheisiin.Yksi näistä on Linnin mehiläistarha,josta aiemmin ostamani eukalyptushunaja on peräisin.
  • Hunajaa käytetään paljon myös kosmetiikkateollisuudessa ja erilaisissa elintarviketuotteissa.
  • Mehiläiskasvatus on viime vuosina alkanut kiinnostaa myös tavallisia ihmisiä,joten heitä varten on perustettu erilaisia kursseja.

tiistai 13. syyskuuta 2011

Mangosuklaatorttu

Tämä on nyt varmaan viimeinen mangoresepti pitkään aikaan;D Vapaaehtoisryhmäni ensimmäinen kokous kesätauon jälkeen piti olla eilen,ja olin sitä varten valmistanut  mangoisen raakatortun. Tortun valmistin viikonlopun aikana ja laitoin sen pakastimeen;myös sen vuoksi ,että ulkona on erittäin lämmintä vielä valoisaan aikaan,ja ajattelin että näin sen saa vietyä parhaiten kokouspaikalle. Kuva on otettu heti sen jälkeen kun otin tortun pakastimesta ja se oli hieman jäisen näköinen;D Pian tämän jälkeen soitettiin,että kokous onkin siirretty seuraavalle viikolle.Noh,torttu meni sitten takaisin pakastimeen....

Pohja
  • 3 dl jauhettua mantelia
  • 3 dl jauhettua kookosta
  • 2 dl luomukaurajyvistä jauhamaani jauhoa
  • 4 liotettua isoa taatelia
  • ½ dl kultaisia rusinoita
  • lusikallinen karvasmanteleita
Kaikki ainekset laitetaan monitoimikoneeseen,ja sekoitetaan kunnes muodostuu tasainen massa.Massa asetellaan  torttuvuoan pohjalle ja reunoille.Käytin irtopohjallista torttuvuokaa. Tortun laitoin vuokineen kuivuriin muutamaksi tunniksi,jolloin se kuivui niin,että pysyi hyvin koossa.

Suklainen täyte
  • 2 kypsää banaania
  • 5 ruokalusikallista luomukaakaota (en ole täältä löytänyt raakakaakaota)
  • 2½ rkl carobjauhetta
  • ruususuolaa ripaus
  • 1½ dl kotitekoista taatelitahnaa*
  • 2 tl jauhettua lesitiiniä
  • 3½ rkl sulatettua kaakaovoita
  • 1½ rkl valmista  Irish Moss geeliä (ei välttämätön)
  • 2 rkl sulatettua kookosöljyä
Jauha kaikki ainekset tasaiseksi seokseksi

Mangoinen täyte
  • 3 kypsää mangoa 
  • 1 ½ limen mehu ja kuoriraaste
  • 1 rkl psyllium-jauhetta
  • 2 rkl Irish Moss-levästä tehtyä geeliä
  • 3 rkl sulatettua kaakaovoita
  • 1 dl hyvälaatuista agavesiirappia
  • steviaa maun mukaan
Laitoin kaikki ainekset tehosekoittimeeni ja sekoitin tasaiseksi soseeksi.
* Kotitekoinen taatelitahna:liotetaan taateleita,poistetaan kivet ja jauhetaan taatelit liotusveden kanssa tahnaksi.
Tortun kokoaminen;
Tuoreet viikunat ovat nyt parhaimmillaan...
Tortun pohjalle levitetään noin sentin paksuinen,tasainen kerros suklaatäytettä. Torttu laitetaan jääkaappiin jähmettymään,jonka jälkeen suklaakerroksen päälle laitetaan mangotäyte.Mangotäytte ei jähmettynyt täysin vaan jäi hieman vanukasmaiseksi mutta kuitenkin sopivan kiinteäksi..Kaakaovoita voidaan lisätä jotta saadaan jämäkämpi täyte.Valmis torttu on siis nyt pakastimessa odottamassa ensi viikon kokousta,mutta maistoin molempia täytteitä,ja ne maistuivat tosi hyviltä:) Mango ja lime on kyllä ihana yhdistelmä:olen sitä aiemminkin käyttänyt esimerkiksi jäätelössä.Tähän torttuun en halunnut laittaa pähkinöitä ,paitsi pohjaan,mutta olin kuitenkin ihan tyytyväinen molempiin täytteisiin ja toivottavasti myös kokousryhmäni ensi viikolla;D

torstai 8. syyskuuta 2011

Mangorullia ja granaattiomenoita

Mangot ovat täällä tähän aikaan vuodesta parhaimmillaan,ja niiden hintakin on nyt laskenut viime kuusta.Olenkin käyttänyt niitä paljon:smoothieihin ja raakanamuihin. Viime postauksen mangonamuja muokaten tein mango roll-upseja (miksiköhän näitä voisi nimittää suomeksi?) .Tein nämä ihan samalla tavalla kuin namut,paitsi että kaksinkertaistin määrän ja jätin pellavansiemenjauhon kokonaan pois sekä lisäsin psylliumin määrää.Levittelin sosetta ohuen tasaisesti kuivurin kiinteille pohjille, ja tuosta kaksinkertaisesta määrästä tuli 2 roll upsia (rullaa?). Psylliumin avulla näistä tuli hyviä ja helpolla taipuvia ja aion vastaisuudessa käyttää samaa ohjetta muidenkin hedelmien tai  marjojen kanssa,sillä se näyttää toimivan hyvin:)  Koska  levittelin sosetta ohuesti kuivurin kiinteälle tasolle,kuivuivat levyt paljon nopeammin kuin edellisen postauksen namit. Näitä voi tehdä ihan uunissakin,matalimmalla lämpötilalla ,uuniluukku hieman auki,mutta leivinpaperia kannattaa hieman öljytä ennenkuin sosetta kaadetaan päälle,jotta valmis levy saadaan helpommin irrotettua. Kun levyn yläosan pinta tuntui kuivalta,käänsin levyt ja kuivattelin toista puolta vielä jonkin aikaa.  Nämä ovat kyllä tosi hyviä:näistä voi leikata palasia ja syödä sellaisenaan namuna tai vaikka täyttää rullat suklaalla maustetulla  cashewkermalla.Ja tuo värikin on niin pirteä!
Eilen join näin iloisen näköisen mehumiehen vastapuristamaa granaattiomenamehua. Ennen mehunpuristamista mies kysyi haluanko makean,kirpeän tai makeankirpeän mehun. Halusin makean. Hän sekoitteli noita vaaleita ruman näköisiä granaattiomenoita ja punaisia kauniita granaattiomenoita ja tuloksena oli makea mehu,jossa aavistus kirpeyttä.Hän antoi meille vielä palasen granaattiomenaa,tuota keltaista,ja se olikin paljon parempi kuin kauniimmat  punaiset granaattiomenat.Siemenet tuskin tuntuivat siinä.
Kotini lähellä olevan omakotitalon pihan granaattiomenat taitavat  olla jo kypsiä....

perjantai 2. syyskuuta 2011

Mangonamut,suklaata ja blogitunnustus

Pitkästä aikaan teki mieli jotain namia ja yöllä kun en saanut unta ,keksin tällaisen namuohjeen.  Seuraavana päivänä sitten teinkin nämä,ja namujen ainekset muutenkin löytyivät kaapista.

Mangonamut 
  • 1 mango
  • ½ limesitruunan mehu
  • 1 rkl hyvälaatuista agavesiirappia
  • ripaus ruususuolaa
  • 1 tl pellavansiemenjauhoa
  • 1 tl psylliumia
Kuori mango ja poista hedelmäliha mangon siemenen ympäriltä. Laita mangopalat ja kaikki muut ainekset tehosekoittimeen (käytin Magic Bulletia).
Laitoin mangososetta kuvassa näkyvän silikonivuoan painautumiin,jonka jälkeen laitoin vuoan soseineen kuivuriin. Kuivatin yön yli ja aamulla oli ulompi pinta täysin kuivunut ,kun taas namujen alaosa oli vielä aivan pehmeää.Laitoin silikonivuoan joksikin aikaa pakastimeen,jonka jälkeen sain namut kokonaisina ulos. Kuivatin namuja vielä jonkun aikaa kuivurissa,niin että kukkapinta oli ylöspäin. Näistä tuli hyviä ja terveellisiä (kuitua ja Omega-3).Namuista tuli vain lievästi makeita,ja jos niistä halutaan makeampia voi agavea lisätä tai vaikkapa steviaa.

Olin viime viikolla suklaaluennolla ,ja siitä innostuneena ostin polykarbionaattisuklaamuotin(mikä sanahirviö) ,jolla saa tehtyä oman suklaalevyn(3 kpl).Innostuin sitten tekemään raakasuklaalevyt tällä muotilla ja hyvin onnistuikin,vaikka muutama pieni reikä oli jossain suklaapaloissa.Näihin tuli jauhettuja kaakaopapuja,luomukaakaota,kaakaovoita,lesitiiniä,limekuorta ja ruususuolaa.

Sain joku aika sitten ihanalta Mustikkatytöltä tällaisen blogitunnustuksen,kiitos oikein paljon:) Ilahduin:)

"Tunnustuksen tehtäviin kuuluu kiittää tunnustuksen antanutta, vastata 10 kysymykseen ja jakaa tunnustusta eteenpäin 10 ihanaan blogiin sekä tiedottaa kyseenomaisia blogeja asiasta."

Tässä nämä kysymykset ja vastaukset sitten ovat:

1. Suosikkiväri: Vaihtelee,viime aikoina vihreän eri sävyt
2. Suosikkieläin: koira,kissa ja linnut
3. Suosikkinumero: 9
4. Suosikki alkoholiton juoma: jääkylmä vesi
5. Facebook vai Twitter: no ei oikeastaan kumpikaan,joskus harvoin naamakirja
6. Intohimosi:luonto,terveellinen ruoka,terveys,eläimet,kielet
7. Saada vai antaa lahja? antamisen ilo on ihana,mutta niin on myös lahjojen saaminen;D
8. Suosikkikuvio: joku pyöreä,en nyt osaa oikein tarkentaa
9. Suosikkiviikonpäivä: hmmm,lauantai
10. Suosikkikukka: gerbera ja tulppaani

Tämä pitäisi jakaa 10 ihanaan blogiin,mutta tämä on jo niin kiertänyt erilaisissa ihanissa blogeissa,että tästä saa tämän ottaa ken haluaa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...