sunnuntai 22. tammikuuta 2023

Nokkospiirakka

Täällä on parhaillaan menossa paras villivihanneskausi, ja keräsin takapihalta ison pussillisen nokkosta. 
Olin ensin ajatellut käyttäväni nokkosen lehdet nokkospestoon, mutta päätinkin käyttää lehdet piirakan täytteeseen. Nokkosen sijaan tässä voisi käyttää pinaattia, silloin kun nokkosta ei ole saatavilla. Kun olin kaltannut lehdet, ja puristanut niistä liiat nesteet pois, jäljellä oli noin 200 grammaa nokkosta 💚Pilkoin nokkoset, samoin yhden sipulin, ja paistoin nokkosta sipulin kanssa, kunnes seos oli hieman ruskistunut. Paistamiseen käytin 2 rkl rypsiöljyä. 
Olin jo pitkään halunnut kokeilla piirakkataikinaa, johon tulee oliiviöljyä. Ohjeen lainasin täältä, pienin muutoksin. Piirakkataikinasta tuli ihanan murea ja herkullinen, joten taidankin tästä lähtien käyttää suolaisessa piirakkataikinassa oliiviöljyä 🫒voin sijaan.

Piirakkataikina oliiviöljyllä (2 pientä tai 1 suuri piirakka) 
  • 333 gr vehnäjauhoa (korvasin yhden ruokalusikallisen jauhoa riisijauholla) 
  • 1 tl suolaa
  • 10.7 rkl oliiviöljyä
  • 6 rkl maitoa(käytin kauramaitoa) 
Sekoita suola jauhoihin, lisää oliiviöljy, ja sekoittele sitä jauhojen joukkoon. Lisää maito, ja sekoita taikina tasaiseksi. Hieman pelkäsin millainen taikinasta tulee, koska käytin kauramaitoa tavallisen maidon sijaan, mutta taikinasta tuli todella hyvä. Laitoin taikinan puoleksi tunniksi lepäämään jääkaappiin. 

Jääkaapin jälkeen levittelin hieman jauhoa taikinan alle ja päälle, ja kaulin taikinan ohuehkoksi levyksi, jonka siirsin öljyttyyn ja
irtopohjaiseen piirakkavuokaan. Taikinaa asetellaan vuoan pohjalle ja reunoille, ja pohjaan tehdään reikiä haarukalla. 

Täyte
  • 3.5 dl sipulin kanssa paistettua nokkosta(tai pinaattia) 
  • purkillinen raejuustoa
  • 100 gr fetajuustoa
  • 2 munaa
  • mustapippuria, 1 tl paprikaa
  • ripaus suolaa
Piirakkapohja täytetään nokkostäytteellä(tai pinaattitäytteellä) ja piirakkaa paistetaan 200 asteen lämmössä 30-35 minuutin ajan(uunista riippuen) kunnes täyte hyytynyt ja täytteen pinta sekä taikina hieman ruskistunut.

Muutaman kuukauden kuluttua Suomessakin alkavat villivihannekset  kasvamaan. Jos sellaisia tulee vastaan, niitä kannattaa poimia 💚

sunnuntai 1. tammikuuta 2023

Punalinssitofu

Hyvää alkanutta vuotta 2023🎉Vuoden ensimmäinen resepti on vegaaninen punalinssitofu, joka tuli vastaan joku aika sitten. Tein tätä kerran, ja ihastuin niin että olen tehnyt tätä jo 3 kertaa. Ja takuulla teen vielä montakin kertaa.😍

Punalinssitofu 
  • 2.5 dl punaisia linssejä
  • 2 dl vettä
  • 1 tl suolaa
  • mausteita ( käytin paprikaa, chiliä  ja curryjauhetta.
  • 2 rkl rypsiöljyä
  1.  Ensin liotin linssit noin tunnin  verran huoneenlämpöisessä vedessä, minkä jälkeen lisäsin kiehuvaa vettä niin että linssit saivat pehmetä lämpöisessä vedessä muutaman tunnin ajan. 
  2. Tämän jälkeen huuhtelin linssit, lisäsin veden, suolan ja mausteet, ja jauhoin linssit tahnaksi. Valmiiden punalinssikuutioiden rakenne riippuu siitä kuinka  paljon vettä lisätään.
  3. Seos kaadetaan kattilaan, ja sen annetaan saavuttaa kiehumispiste. Länpötila saa tässä vaiheessa olla aika korkea. Seosta sekoitetaan koko ajan, jotta se ei tartu kattilan pohjaan.
Kun seos alkaa kiehua,  lämpö alennetaan matalaksi, ja tässä vaiheessa seos paksunee. Seosta pitää vatkata kunnolla, kunnes se on aika paksua, ja alkaa irtautua kattilan reunoilta. 
Seos kaadetaan neliskulmaiseen astiaan, ja pintaa tasataan lastalla. Seos alkaa nopeasti jähmettyä Kun seos on jäähtynyt, se laitetaan jääkaappiin, mieluiten yön yli. 

Seuraavana päivänä jähmettynyt seos kaadetaan varovasti lautaselle, ja siitä voi nyt leikata lohenpunaisia kuutioita. 
Luin että kuutioita voisi paistaa pannulla, mutta en suosittele sitä, sillä minulla kuutioista tuli mössöä paistettaessa. 

Eli nämä kannattaa ehdottomasti kypsentää uunissa. Sivelin öljyä leivinpellille asetetun leivinpaperin pinnalle, ja kuutiot sivelin öljyllä, johon olin lisännyt hieman suolaa ja savupaprikaa. 

Kypsensin kuutiot 200 C asteessa noin 15 minuutin ajan, kunnes kuutioiden pinta oli saanut väriä. Käänsin kuutioita varovasti kypsennyksen  puolivälissä. 

Punalinssikuutiot ovat paistamisen jälkeen pehmeitä, mutta ne jähmettyvät jäähtyessään. Kuutoiden pinta on rapeahko ja sisus pehmeä. 

Mielestäni uunissa käyneet kuutiot ovat parhaimmillaan kylminä, sen jälkeen kun ne ovat saaneet jähmettyä kunnolla jääkaapissa. Kuutioita voi lisätä salaattiin tai napostella sellaisenaan. Olin eilen retkellä ystävien kanssa, ja toin rasiallisen punalinssikuutioita piknikille, ja kaikki ihastuivat mausteisiin punalinssikuutioihin. ❤️
Tein näitä kerran myös mustista linsseistä, joten linssitofua voi valmistaa muistakin linsseistä. Minulle paras tulos tuli kuitenkin punaisilla linsseillä. 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...