Näytetään tekstit, joissa on tunniste Venezuela. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Venezuela. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 27. tammikuuta 2021

Kaura-arepat

Kauraisempi 2. versio

Olen täällä blogissa aikoja sitten kertonut kuinka Venezuelassa  asuessani ihastuin sikäläisiin maissileipäsiin,   arepoihin,   ja  olen myös postannut täällä niistä kurpitsaisen version.   Syksyllä näin jossain jutun kauraisista arepoista, ja   teinkin marraskuussa  muutaman  sellaisen,  mutta en silloin kuvannut niitä.   Etsin silloin ohjeita  kauraisesta arepasta, mutta jotkut ohjeet olivat  aika kummallisia,  mutta  lopulta  tein kauraiset arepat korvaamalla osan  Harina  Pan- maissijauhoista   kaurahiutaleilla. (Harina Pan-maissijauhoa saa Helsingistä ViiVoanin liikkeestä, ja sitä voi myös tilata täältä).  Tein tällä viikolla uudestaan kauraisia arepoita, ja kahdella eri versiolla,  jotka molemmat ovat hyviä. Esikypsennetyt jauhot (tortillajauhot eivät käy tässä)  sopivat tosi hyvin yhteen kauran kanssa.

Kauraiset arepat versio 1: (2 kpl )
Tässä versiossa  kauran ja maissijauhon osuus on 50/50
  • 1 dl Harina Pan-maissijauhoa
  • 1 dl kaurahiutaleita
  • 2 dl huoneenlämpöistä vettä
  • ½ tl suolaa
  • 1 rkl  öljyä
Molemmissa versioissa  valmistustapa on sama. Kuvassa näkyvät arepat ovat 2-versiosta.

Kaurahiutaleet,  maissijauhot , suola , ½ rkl öljyä ja vesi sekoitetaan tasaiseksi. Seoksen annetaan levätä peitettynä  vähintään 10 minuutin ajan, minkä jälkeen  taikinan  pitäisi olla kimmoisaa. Jos taikina tuntuu liian kuivalta siihen voi lisätä hieman vettä.  Taikinaa  sekoitellaan käsin  kuin muovailuvahaa. Taikinasta muotoillaan 2 palloa,   jotka litistetään,   ja muotoillaan kuten kuvassa. En laittanut pannulle öljyä, vaan sivelin loput öljystä arepoiden pinnoille.

Pannu lämmitetään keskilämmölle. Kuvassa näkyy minikokoinen  grillipannuni,  joka ei ollut ihan parhain vaihtoehto tälle, koska  siihen mahtui vain yksi arepa kerrallaan.    Paras pannu näihin on kannellinen paistokasari.  Arepaa (arepoita..) paistetaan  3 minuuttia per puoli,   jonka jälkeen  käänsin lämmön minimille,  ja peitin  tämän pikku pannun  kannella. Kannen alla arepa saa kypsyä vielä 2-3 minuuttia. Arepan pinta on kuiva ja hieman rapea,  ja sisus pehmeä.
Arepan taskuun mahtuu täytettä

Arepan annetaan hetken jäähtyä,  jonka jälkeen siihen tehdään varovaisesti tasku veitsellä. Tämän jälkeen  arepan voi täyttää millä haluaa. Juustotäyte on tosi hyvä, mutta tässä minulla oli  munakoisoa tomaattikastikkeessa,   korianteritahnaa ja tahinia. Arepat on hyvä syödä heti,  sillä myöhemmin ne ovat vähemmän hyviä.
Versio 1 jossa yhtä paljon maissia kuin kauraa

Kauraiset arepat versio 2 (2 kpl)

Mietin millaisia arepoista tulee jos kauran määrää lisätään, ja maissijauhojen määrää pienennetään. Tein muutamia kokeiluja ,  ja tässä tulos.
  • 1.5 dl kaurahiutaleita
  • ½ dl Harina Pan-maissijauhoa
  • 1.5 dl vettä 
  • ½ tl suolaa
  • 1 rkl öljyä
Tähän versioon tulee vähemmän nestettä , sillä  maissijauho imee itseensä nesteitä,  ja koska tässä versiossa maissijauhoja on vähemmän, tulee nestettäkin vähemmän.  Valmistustapa on sama kuin edellä. 

Kauraisista arepoista tuli tosi hyviä,  mutta koska näissä on enemmän kauraa,  se  myös tuntuu maussa. Kun käyttää gluteenittomia kaurahiutaleita,  ovat nämä gluteenittomia.
Helppotekoisia ja hyviä:)  Taikinaan voi myös lisätä mausteita .
Nam:)

tiistai 17. joulukuuta 2019

Vegaaninen melkein kuin kermalikööri

Venezuelassa asuessa ihastuin sikäläiseen rommipohjaiseen juomaan nimeltä Ponche Crema,  jota juodaan nimenomaan jouluna.   Luulin että olin tässä blogissa julkaissut muutaman erilaisen ohjeen tuosta juomasta,  mutta selvisi että olin kirjoittanut siitä vain kerran ,  vuonna   2009 eli 10 vuotta sitten... Oikea Ponche Crema on aika tuhti munatoti-tyypppinen juoma,  mutta silloin  blogin alkuaikoina laitoin  sinne hieman kevennetyn ohjeen,  jossa ei käytetty munia  vaan kondensoitua maitoa.   Samaan postaukseen   olin kirjoittanut että vegaanisen version voi valmistaa kookosmaidolla. Unohdin täysin tuon vegaanisen version,  mutta kun  Venezuelasta alunperin kotoisin oleva  Maria Jose julkaisi YouTube -sivustollaan kevyemmän  version tuosta juomasta,  muistin oman postaukseni,  ja  vegaanisen ja helpon version tuosta juomasta.  Maria Jose tosin teki oman juomansa maidosta,  ja kookosmaidon  voi  vaihtaa maidoksi,  mikä tekee juomasta vieläkin kevyemmän.
Juoman melkein kaikki ainekset,  eli sokeri ja Maizena puuttuvat.  Juomastani tuli tummahkoa, koska käytin  tummaa rommia ja ruokosokeria,  mutta vaalealla rommilla ja valkoisella sokerilla juomasta tulee valkoista.

Vegaaninen melkein kuin kermalikööri ( noin 8 desiä valmista juomaa)
  •  Purkki  kookosmaitoa  eli 400 ml 
  • 2 dl vettä
  • Hieman vaniljatangosta raaputettua vaniljaa tai hyvälaatuista vanilja-aromia
  • 3 dl sokeria (käytin tummaa ruokosokeria)
  • ½ tl  kanelia (tämän voi jättää pois mutta kanelista tulee kiva makuvivahde)
  • 2 dl mitä tahansa rommia
  • 2 .5 rkl Maizenaa
Laita kaikki ainekset  , rommia lukuunottamatta,  tehosekoittimeen (tai käytä sauvasekoitinta)  ,  ja surauta ainekset tasaiseksi.  Kaada kattilaan ,  ja keitä seosta hiljalleen   alemmalla keskilämmöllä,  aina välillä vispaten,   kunnes  seos alkaa poreilla.   Heti kun seos osoittaa kiehumisen merkkejä  ,  sitä tulee vispata jatkuvasti,  ja kun seos on sakeutunut, sitä vispataan vielä noin puolen minuutin ajan. 

Seoksen annetaan jäähtyä,  ja jäähtynyt seos ja rommi  sekoitetaan tasaiseksi juomaksi   tehosekoittimessa (tai sauvasekoittimella).   Tarjotaan kylmänä.   Tämä juoma säilyy kuukausia, mutta vain jos sitä säilytetään jääkaapissa. 
Ihana juoma, ja vieläpä  helppotekoinen:)

torstai 24. lokakuuta 2019

Kurpitsa-arepat

Ihana kurpitsa-aika 🎃 Kurpitsa on kyllä niin monipuolinen  kasvis, ja tällä kertaa palasin aikaani Venezuelassa,  ja ihaniin gluteenittomiin  arepa-leipäsiin,  jotka tehdään esikypsytetyistä maissijauhoista.   Mutta arepoita voi tehdä myös erilaisista kasviksista,   kuten kurpitsasta ,  ja nämä kurpitsaiset  arepat ovat tosi ihania:  rapeita päältä ja  pehmeitä sisältä.   Kurpitsa-arepat ovat sekä gluteenittomia että laktoosittomia.
Olisin halunnut tehdä nämä myskikurpitsasta,  mutta lähikaupassa oli vain tavallista kurpitsaa. Pidän paljon enemmän myskikurpitsasta,   mutta näissä arepoissa ei ole väliä käyttääkö myskikurpitsaa vai tavallista kurpitsaa.

Kurpitsa-arepat (6 kpl)
  • 400 gr kurpitsaa, kuutioituna
  • 75 gr  riisijauhoa
  • 75 gr hienojakoista maissijauhoa 
  • 1 tl sokeria
  • 1 tl suolaa
  • 2 rkl  öljyä paistamiseen 
1. Kuori ja kuutioi kurpitsa,  ja keitä kuutiot pehmeiksi.  Kuutiot laitetaan lävikköön  jäähtymään ja valumaan.

2.  Hieman jäähtyneet kurpitsakuutiot survotaan  mahdollisimman hyvin.  Tässä  voi tietysti käyttää myös monitoimikonetta,  mutta itse suosin survomista.

3.  Sekoita molemmat jauhot,  sokeri sekä suola kurpitsan joukkoon, vähän kerrallaan,  ja sekoita hyvin, ensin lusikalla,  ja kun taikina hieman paksunee, käsin.  Taikinaa vaivataan käsin kunnes siitä on muodostunut löysähkö, tasainen taikina. Taikina laitetaan jääkaappiin lepäämään vähintään 15 minuuttia ennen paistamista.

4. Lämmitä  1 rkl (per 3 arepaa) öljyä pannulla,  ja ota taikinasta noin mandariinin kokoisia paloja.  Muotoile taikinasta  öljytyin käsin pyöreitä palloja,  jotka litistetään  , ja asetetaan pannulle.  Paista kurpitsa-arepoita 4 minuutin ajan molemmin puolin,  keskilämmöllä , kunnes arepoiden pinta on rapeahko ja ruskistunut.
Kun kurpitsa-arepat ovat jäähtyneet sen verran että niitä voi käsitellä sormiaan polttamatta,   leikkaa niihin varovasti veitsellä "tasku".  Arepat voi nyt täyttää haluamallaan tavalla; minulla oli tässä  lampaanfetaa ja persilja-koritanteritahnaa.  Juusto sulaa hieman kuumassa taskussa,  mutta juustolla täytetyn arepan voi myös hieman paahtaa kuivalla pannulla ,  tai grillivastuksen alla jos haluaa että juusto sulaa kunnolla.  Arepat ovat ilman täytettä laktoosittomia ja gluteenittomia.
Nam,  niin hyviä:)

Kurpitsa-ohjeita on tässä  blogissa tehty tosi monta, tässä muutama niistä:

maanantai 26. elokuuta 2019

Gluteeniton banaanikakku Venezuelasta

Kauan sitten törmäsin venezuelalaiseen banaanikakkuun nimeltä "torta  colonial" ,  eli kakku siirtomaa-ajalta,  jota en maistanut Venezuelassa vaikka montaa kakkua siellä maistoinkin. Joku aika sitten muistin tuon kakun ,  ja  pari viikkoa sitten leivoin kakun,  joka kuulemma oli Simon Bolivarin , venezuelalaisen  vallankumousjohtajan,  lempikakku.   Kakku on gluteeniton,  ja sen erikoisuutena on paahdettu maissijauho.  Kakkuun tulee myös juustoa, kuten moneen venezuelalaiseen kakkuun, mikä tekee tästä kakusta sekä  makean että suolaisen, ihana kombo:)  En ole ihan varma  miten tuo maissijauhon paahtaminen vaikuttaa kakkuun, ehkä hieman makuun.  Sen sijaan vehnäjauhon paahtaminen vaikuttaa leivonnaisiin paljonkin, kuten tuli todettua Polvorones-pikkuleipiä leipoessa. Kävin läpi muutaman  venezuelalaisen ohjeen (niitä ei ollut niin montaa)  ja tein kakun,  pikkuisen muunnellen , tämän ohjeen mukaisesti.

Gluteeniton banaanikakku Venezuelasta
  • 5 suurta banaania (4 kakkutaikinaan ja 1 banaanisiirappiin)
  • 4  kananmunaa
  • 100 gr sulatettua voita
  • 250 gr fetajuustoa raastettuna
  • 1 tl kanelia
  • 1 sitruunan kuoriraaste
  • 1/4 tl muskottipähkinää
  • 10 gr (1 rkl) leivinjauhetta) 
  • 2.5 dl maitoa (käytin kauramaitoa)
  • 175 gr paahdettua maissijauhoa  (huom. ei Maizenaa)
  • 100 gr muscovado-sokeria  
  • Kakun päälle:  4 rkl muscovado-sokeria, 1 banaani, ½ dl vettä
Kuori banaanit ja  pilko ne palasiksi, Sekoita  banaanit kananmunien ja sokerin  kanssa,   joko tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Lisää  maito,  ja jatka sekoittamista kunnes seos on tasaista. Alkuperäisessä ohjeessa oli sokeria vähemmän, mutta mielestäni juuston suolaisuus ja kakun makeus eivät olleet tasapainossa, joten kakkuun pitää lisätä vähintään 100 gr muscovado-sokeria. Muscovadon sijaan voi käyttää  muutakin tummaa sokeria,  mutta muscovadosta tulee kakkuun paljon enemmän makua.
Sekoita maissijauhoa pannulla, keskilämmöllä,  välillä  sekoittaen,  kunnes jauho alkaa tuoksua hieman paahtuneelta. Varo etteivät jauhot pala.pohjaan.

Kun jauhot ovat  hieman jäähtyneet, lisää ne hyvin sekoitellen märkien ainesten joukkoon. Lisää myös  leivinjauhe, mausteet ja sitruunankuoriraaste.   Lisää tämän jälkeen sulatettu voi, ja lopuksi fetajuustoraaste.  Sekoita taikina tasaiseksi.
Kakku ennen ja jälkeen uunin.
Voitele kakkuvuoka  ja levittele pinnoille maissijauhoa. Maissijauhon lisäksi levittelin reunoille myös hieman kookoshiutaleita.

Kakkua paistetaan 180 asteen lämmössä 50-60 minuutin ajan,  kunnes kakun pinta on saanut väriä ja sisus on kuiva. Kakun annetaan jäähtyä kunnolla ennenkuin se poistetaan kakkuvuoasta.
Ei niin kaunis kakku mutta hyvää. Naapurikin tykkäsi
Sillä välin kun kakku jäähtyy,  tai uunissa olon aikana,  valmistetaan kakun päälle tuleva  banaanisiirappi.  Kattilaan laitetaan 4 rkl muscovado-sokeria, ½ dl vettä  sekä 1 banaani pilkottuna.  Seosta keitetään keskilämmöllä,  kunnes  banaanit ovat täysin pehmenneet ja seos muuttunut hieman siirappimaiseksi.  Jäähtynyttä banaanisiirappia valutetaan jäähtyneen kakun päälle.
Kakussa yhdistyvät jännästi suolaiset ja makeat maut:)  Ja kakkuhan on täysin gluteeniton.
Venezuelassa  tässä kakussa käytettäisiin pieniä pulleita banaaneja nimeltä topocho.   Nämä pienet pulleat banaanit näin Tel Avivin latinomarketissa,  La Tiendassa, mutta en ole varma ovatko nämä topocho-banaaneja.  Käyttämässäni ohjeessa sanottiin että tavalliset banaanit käyvät aivan hyvin tähän kakkuun.
Kaupassa oli myös  purppuraa maissia, jollaista näin viimeksi Perussa, mutta nyt sitä kasvatetaan täälläkin , pienimuotoisesti.  Perussa purppurasta maissista tehdään juomaa nimeltä chicha morada.
La Tienda-kaupassa kolumbialainen myyjä taisi osata vain espanjaa... Kuvassa näkyy kaktuksen lehtiä, eli nopalia, jota käytetään meksikolaisessa keittiössä,   Lehdistä on piikit poistettu.
La Tiendassa kaikki on espanjaksi. "Hymyile, se on ilmaista" :)
Kävin La Tienda-kaupassa  kolumbialaisen ystäväni kanssa,  ja ostimme kaupan omia jäätelöitä, joissa on käytetty vain hedelmää ja maitojauhetta. Minä otin tuon keltaisen,  eli passionhedelmäjäätelön,  ja kolumbialainen ystävä tuon valkoisen , jossa oli annoona-hedelmää.  Olivat tosi hyviä,  ja niissä maistui hedelmä:) Minusta tosin annoona ei maistu paljon millekkään, mutta kolumbialainen ystäväni on hulluna tuohon hedelmään.

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Jouluinen Rosetta-juoma

Pidän paljon marsipaanin makuisesta Rosetta-mantelijuomatiiisteestä,josta olenkin postannut täällä. Sitähän saa täällä ostaa valmiina tiivisteenä mutta kun sen valmistus ei ole mitenkään vaikeaa niin teen sitä alusta pitäen itse.  Nyt keksin tehdä siitä jouluisilla mauilla maustetun version ja ihanaa siitä tulikin!   Ja ne ihanat jouluiset  tuoksut keittiössä kun tätä keittelin;ihan senkin vuoksi  voisin tehdä tätä uudestaankin. Tässä tulee käyttää itse tehtyä mantelimaitoa,jossa suhde manteleiden ja veden välillä on 1:4. Kaupan valmiissa mantelimaitojuomissa mantelin osuus on yleensä vain 2,5 % eikä se riitä rosettan tekoon.

Jouluinen Rosetta-mantelimaitotiiiviste
  • 5 dl kotitekoista mantelimaitoa (aimmin postaamani ohjeen mukaan,ilman ohjeessa olevaa sokerimäärää ja karvasmantelia)
  • 1 dl ruokosokeria ja muuta makeutusta (käytin steviaa) tai 1,5 dl sokeria ilman muuta makeutusta)
  • ½ tl vaniljatangosta raaputettua vaniljaa
  • 3/4  tl piparimaustetta
  • ½ rkl raastettua appelsiinin kuorta.
Kaikki ainekset sekoitetaan keskenään ja keitetään keskilämmöllä kiehumispisteeseen,välillä sekoittaen. Kun juoma alkaa kiehua alennetaan lämpöä ja  juomaa sekoitetaan koko ajan kunnes se paksunee ,jolloin se otetaan pois liedeltä. Mantelimaito saostuu kun sitä keitetään. Annetään jäähtyä ja pullotetaan.Rosetta on tiivistettä joten siitä sekoitetaan 2-3 ruokalusikallista veden kanssa.Itse teen niin että blendaan  rosettatiivistettä veden ja jääpalojen kanssa tehosekoittimessa. Jouluinen rosetta sopii hyvin pohjaksi myös smoothieihin,maidottoman jäätelön tekoon ym.
Ihana juoma!

lauantai 30. toukokuuta 2015

Aina ei mene oikein......

Minusta  on hauskaa joskus tehdä kokeiluja keittiössä ja kun kommentoija eräässä postauksessa kysyi Venezuelan rannikkolalueella suositun uppopaistetun banaania sisältävän empanadan ohjetta,muistin itsekin syöneeni sellaisen mutta täytteenä oli lämpimänä valuvaa juustoa.  En ollut ihan varma oliko se sama mitä Venezuelassa käynyt kommentoija oli siellä maistanut mutta uteliaisuus heräsi ja googlasin ohjetta. Venezuelan rannikkoalueilla ja muissakin Eteläisen Amerikan maissa voi löytää Empanada de platano-piirakoita,jotka on uppopaistettu ja joiden taikinassa on käytetty keittobanaania (platano) mutta täytteenä on juustoa. Yritin etsiä banaanilla täytettyjen uppopaistettujen empanados-piirakoiden ohjetta mutten oikein löytänyt. Tavallinen banaani on muuten Venezuelassa "cambur" ja banaanin nimi vaihteleekin latinalaisen Amerikan maissa. Tyypillinen venezuelalainen empanada tehdään esikeitetyistä maissijauhoista,samasta jota käytetään arepas-leipien tekoon.Lopussa käytin löytämääni venezuelalaista ohjetta,mutta siinä siis taikinaan tulee keittobanaania......Torilta saa parista paikasta keittobanaania mutta kotona oli vain tavallisia banaaneja ja hetken mielijohteesta teinkin taikinan tavallisilla banaaneilla...Laitan tähän espanjasta kääntämäni ohjeen (keittobanaaneilla)jos joku innostuisi tällaisia tekemään.

Keittobanaaniempanadat
  • 4 kypsää keittobanaania
  • suolaa maun mukaan
  • 1 kananmuna
  • 0,7 dl vehnäjauhoa
  • 2 dl juustoraastetta (mozzarellaa)
  • öljyä paistamiseen 
  • vaniljaa ripaus
Ohjeessa keittobanaanit leikataan palasiksi kuorineen ja keitetään pehmeiksi ,jonka jälkeen kuoret poistetaan ja keittobanaanit muussataan. Kananmuna,jauhot ja vanilja lisätään keittobanaanimuussiin ja ja aineksista sekoitetaan taikina. Taikina laitetaan jääkaappiin tunniksi.Taikinasta muodostetaan 12 palloa jotka tasoitetaan käsin ympyräksi ja täytetään juustoraasteella. Empanadat uppopaistetaan kunnes molemmat puolet ovat ruskistuneet.Päälle ripotellaan sokeria. Näin siis keittobanaaneilla,ja kun ohjetta katsoo niin siinä on tosi pieni määrä jauhoa verrattuna keittobanaaneihin.Tässä vielä video-ohje näihin
Tässä vaiheessa kaikki näytti lupaavalta....
Minä siis päätin kokeilla mitä tapahtuu jos keittobanaanit korvataan tavallisilla banaaneilla.. Puolitin taikinaohjeen ja sekoitin 2 muusssattua banaania kananmunan kanssa. Mutta....jauhoa piti vain lisätä ja lisätä jotta siitä sai edes jonkinlaisen taikinaa muistuttavan taikinan,,,eli lopussa olin lisännyt 2½ dl vehnäjauhoa. Tulihan siitä taikina,joka meni lepäämään jääkaappiin ja sen jälkeen taputtelin palloset (aika käteen tarttuvia joten piti taas lisätä pöydälle vähän jauhoja) tasaisiksi,levittelin juustoraastetta keskelle ja taittelin empanadojen reunat tarkasti.Kuumensin öljyä ja paistoin banaaniempanadoja kunnes molemmat puolet olivat ruskistuneet. Näytti hyvältä tähän asti....
Banaaniempanadat näyttivät ainakin päällisin päin tosi hyviltä,ja katsokaa kuvaa,eivätkös ne näytäkin hyviltä? Mutta heti ensimmäisen puraisun jälkeen tiesin että nämä lentävät roskikseen......Taikina oli aika kamalaa,ei maultaan mutta koostumukseltaan,.Ehkä pitää kokeilla seuraavan kerran keittobanaaneilla;D

torstai 30. lokakuuta 2014

Ooh mikä ilo;arepa !

Herranjestas miten innostuin aikaisin aamulla kun luin TimeOut Tel Avivin sivuilta että  Carmel-torilla on avattu areperia,eli venezuelalaien katuruuan koju,jossa myydään Venezuelan katuruokaherkkuja  arepoja,cachapoita ja empanadas-piirakoita.Ne muutamat vuodet Venezuelassa jättivät osan tuosta maasta sydämeeni;ja iloitsen tällaisista kulinaarisista aarteista sieltäpäin,mutta myös suren maan nykyistä niin retuperällä olevaa tilannetta. Koska satuin olemaan aika lailla torin lähelläkin aamulla;niin riensin sinne juoksujalkaa.
Keskellä toria sijaitsevasta Arepa Tel Aviv-kojusta löytyi kaksi mukavaa Venezuelasta kotoisin olevaa nuorimiestä,ja kojussa soi venezuelalainen musiikki.Koska olin liikkeellä tyhjällä vatsalla,päätin jäädä ja ottaa aamupalakseni juustolla,tomaatilla ja basilikalla täytetyn arepan. Arepoja tuolla oli 4 erilaista,joista kaksi lihansyöjille(nyhtölihaa...) ja 2 kasvissyöjille.Myös kojun empanadas-piirakat on tehty samasta maissitaikinasta,ja ne uppopaistetaan,eli kaikki syötävät kojussa ovat gluteenittomia.
Ai että tämä oli hyvää! Juusto suli kuuman ja rapeapintaisen maissitaskun sisällä. Tarjolla oli myös arepa-kojuihin kuuluvia kastikkeita,kuten guasacaca-kastiketta.

Silmänruokaa tarjosivat myös kojun pojat.......ja ai mikä meno siellä oli heti lähtöni jälkeen! (linkin takana video aamulta)

Venezuelalaisia herkkuja olen täällä blogissa kokannut montakin,kuten vaikka allaolevia herkkuja(klikkaa linkkiä..) 
P.S. Helsingistä saa arepoissa käytettävää esikäsiteltyä jauhoa esim, Vii Voanista.

Tel Avivista löytyy vaikka mitä syötävää,ja Saveur-lehden vuotuisten parhaiden kulinaaristen matkakohteiden ryhmään pääsi myös Tel Aviv kategoriassa "Outstanding".

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Herkkutarjottavat Venezuelasta-ruokamuisto menneisyydestä

Niinä muutama Venezuelan vuotena tuli käytyä erilaisissa juhlissa aika useinkin ,sillä sielläpäin niitä näytti aina riittävän. Ja harvoin oli juhlaa,missä ei tarjottu tequeñoseja; öljyssä friteerattuja,taikinaan käärittyjä juustotankoja. Kuulin sanottavan että jos juhlissa ei tarjota tequeñoseja,niin sitten juhlat eivät ole juhlia....Tequeñosit ovat saaneet alkunsa venezuelalaisen Los Tequesin kaupungista,jossa minäkin kävin muutaman kerran ja koin jopa muutaman traumaattisen hetken....Myös Perussa laitetaan tequeñoseja,mutta useimmiten ne siellä taitavat olla wonton-kuorista tehtyjä . Oli miten oli;Venezuelasta nämä niin kaloripitoiset mutta niin herkulliset tarjottavat ovat kotoisin. Tequeñosit ovat suhteellisen helpppotekoisia ,ja niitä voi valmistaa etukäteen ja sitten friteerata ennen tarjoamista.Venezuelassa käytetään näissä mozzarellan tapaista valkoista juustoa,jossa on makua enemmän kuin mozzarellassa,joten juustotikut kannattaa hieman suolata ennenkuin ne päällystetään taikinalla.  Tequeñosiin  käytettävä taikina voi olla joko voi-tai öljypohjainen;tein omani voipohjaisesta taikinasta mutta laitan tänne myös öljypohjaisen taikinan ohjeen.Mielestäni näissä voi käyttää muutakin juustoa kuin mozzarellaa:tequeñoseissa juusto on pääosassa ja taikina sivuosassa,joten juustossa pitää olla makua.Tein näitä muuten vain ihan pienen määrän eli kuvassa näkyvät tequeñosit;kutsuin naapuritalon tutun teelle ja näitä syömään ja loput taikinat pakastin.

Venezuelalaiset partyherkut-tequeños
  • 250 gr vehnäjauhoa
  • 125 gr voita,kuutioitu
  • 1 kananmuna
  • suolaa
  • muutama rkl kylmää vettä
  • öljyä uppopaistamiseen
  • muutama mozzarella-pallo,noin 5-6 sentin tangoiksi leikattuna
Taikinan valmistus: parhaiten taikinan valmistus käy monitoimikoneessa,mutta ilman sitäkin se käy helposti. enkä ottanut monitoimikonetta esille.Sekoita jauhot ja suola ja lisää kuutioitu voi  ja työstä seosta kunnes se on murumaista. Lisää kananmuna sekä vesi ja työstä tasaiseksi taikinakapalloksi. Kääri taikina elmukelmuun ja anna taikinan levätä jääkaapissa vähintään puoli tuntia mutta mieluumin parisen tuntia. 
Kauli taikina ohueksi neliöksi. Huomasin että hyvin levännyttä taikinaa pystyi kaulimaan ilman jauhojen lisäystä ja pienestä koepalasta huomasin,että jauhoja ei ole edes hyvä liiaksi lisätä taikinan alle.Taikinan tulee olla aika elastista,kuten pastataikinan. Taikina leikataan kuvan osoittamalla tavalla.Juusto leikataan tangoiksi ja taikinaa kierretään juuston ympäri. Tämän jälkeen tequeñosia vielä rullataan hetki pöydällä kämmenpohjan avulla.Lämmitä öljy kattilassa erittäin kuumaksi ja uppopaista tequeñosoja muutama kerrallaan ,3-5 minuuttia,kunnes niiden pinta saa väriä.Tequeñosit käännellään uppopaistamisen aikana jotta kaikki pinnat kypsyvät. Siirrä friteeratut tequeñosit talouspaperin päälle ja tarjoa muutaman minuutin kuluessa.
Kokeilin täyttää yhden tequeñosin vuohenmaitofetalla,joka näkyy vasemmalla.Oikealla taas  on edamilla täytetty tequeños,joka suli kivasti venyväksi ,mutta mozzarella oli kyllä paras tässä. Jos löytyy ricotta salataa,eli kovaa suolattua ricottaa,niin se käy myös tässä.Taikina oli hyvää ja mureaa ja kun uppopaistamisessa käytetty öljy on kunnolla kuumaa ei sitä imeydy taikinaan kuin vähän.niin että se rapeuttaa pinnan.
Tässä vielä ohje öljypohjaiselle ja kevyemmälle taikinalle:

  • 3,6 dl vehnäjauhoa
  • 1 tl suolaa
  • 1 kananmuna
  • 2 rkl öljyä
  • 0,8 grammaa vettä.
Taikinan ainekset sekoitetaan tasaiseksi taikinaksi,annetaan levätä jääkaapissa ja valmistetaan kuten ylempi taikina.
Mmm,niin herkullista ,joskus voi itselleen sallia tällaistakin....
Freekeh on tosi hyvää vihanneksilla höystettynä
Pidän paljon freekeh vihreästä vehnästä,Vihreä vehnähän on vehnää  joka kerätään jyvien ollessa vielä pehmeitä  ja vihreitä a ne paahdetaan niin että  maussa tuntuu jonkinverran savun makua. Saakohan tätä jo Suomesta? Viime syksynä ainakin täällä  kerrottiin että ravintorikas freekeh olisi syrjäyttämässä kvinoan trendituotteena......

maanantai 2. joulukuuta 2013

Maissista ja kookoksesta latinovanukas vaikka joulupöytään....

Jostain syystä tähän aikaan vuodesta ajatukseni vievät  taas entiseen asuinmaahani,Venezuelaan ,ja koko eteläisen Amerikan seudulle ja sen upeaan ruokakulttuuriin. Muistin  siellä minulle kerran tarjotun maissista ja kookoksesta tehdyn vanukkaan;majarete de cocon.Minulle siellä tarjottu vanukas oli kiinteä,ja ei hullumpi sekä rakenteeltaan ja maultaaan,ja  ja  siinä oli käytetty esikypsennettyä maissijauhoa,Harina pania (jota ainakin Helsingin seudulla saa Vii Voanista). Etsiessäni ohjetta vanukkaalle huomasin että Venezuelan keittiöstä löytyy 2 samantapaista vanukasta:majarete ja mazamorro.Majareteä tehdessä vanukkaassa käytetään harina pania,jolloin siitä tulee kiinteämpi ja mazamorrassa taas käytetään tuoreita(tai pakastettuja )maissinjyviä. Makeutuksenä käytetään yleensä panelaa eli käsittelemätöntä ruokosokeria,jota myydään neliön muotoisina paloina. Majarete ja mazamorro nimisiä jälkiruokia löytyy myös muista latinalaisen Amerikan maista,ja joskus niissä käytetään sekä tavallista maitoa että kookosmaitoa ja esim.Puerto Ricossa majarete valmistetaan riisijauhoista. 
Minun tekemäni vanukkaat ovat siis mazamorroja ja käytin niihin tuoretta maissia mutta yhtä hyvin näihin käy pakastemaissi (mieluummin se kuin purkkimaissi,vaikka sekin käy)

Vanukas kookoksesta ja maissista(Mazamorro)
  • noin 370 gr maissinjyviä (tuo määrä minulle tuli 4 maissintähkästä)
  • 7 dl kookosmaitoa
  • ½ tl  aitoa vaniljaa,vaniljaesanssia tai vaniljajauhetta
  • 3 kanelitankoa sekä jonkun verran jauhettua kanelia vanukkaiden päälle
  • 1,25 dl ruokosokeria
  • ripaus suolaa
  • 3 rkl Maizenaa





























Laitoin maissin,kookosmaidon,vaniljan ja sokerin tehosekoittimeen ja sekoitin sileäksi.Sauvasekoitin varmaan käy yhtä hyvin tähän.Jätin erikseen  pienen määrän kookosmaitoa ,johon sekoitin maizenan. Tehosekoittimesta kaadoin ainekset pienireikäiseen siivilään ja painoin lusikalla maissimassaa jotta kaikki nesteet irtoaisivat siitä. Kaadoin nesteen kattilaan,ja sekotin siihen pienen määrän kookosmaitoa,johon olin sekoittanut maizenan. Laitoin kanelitangot myös kattilaan. Vanukasta keitetään keskilämmöllä koko ajan sekoittaen,kunnes vanukas paksunee kunnolla,jonka jälkeen kanelitangot poistetaan ja vanukas kaadetaan tarjoiluastiaan/asttioihin. Kun vanukkaat ovat jäähtyneet,ne peitetään elmukelmulla ja laitetaan jääkaappiin tarjoiluun asti.Ennen tarjoilua vanukkaiden päälle ripotellaan hieman kanelia.
Nautitaan sitten kylmänä....
En sitten voinut olla tekemättä myös majarete-versiota,ja kaikkein yksinkertaisinta versiota siitä,johon tuli 
myös 7 dl kookosmaitoa,1 dl Harina pan-jauhoa,kanelia,sokeria maun mukaan ja ripaus suolaa ja vaniljaa. Ainekset keitetään koko ajan sekoittaen kunnes se paksunee,kaadetaan astiaan ja annetaan jäähtyä,jonka jälkeen se menee jääkaappiin. Jos minun pitäisi valita tämän ja tuon ylemmän vanukkaan välillä,niin valitsisin sen vanukkaan,sillä tämä oli hieman kuin jonkinlainen puuromainen hmm,jälkkäri. Venezuelassa useat tekevät paljon juhlallisemman version tästä perus-majaretesta ja todennäköisesti se siellä syömäni oli juuri tuo makeampi  ei-vegaaninen versio, ja siihen tulee seuraavat ainekset:

Juhlallinen majarete
  • 2 lasillista kookosmaitoa
  • 1 lasillinen Harina pan-jauhoa (esikypsennettyä maissijauhoa)
  • 1 lasillinen maitoa
  • 1 purkki  kondensoitua maitoa
  • kanelia,
  • ripaus suolaa
Ainekset sekoitetaan ja keitetään kunnes paksunee.Toimitaan kuten tuon yksinkertaisemman majareten tapauksessa.Jos oikein muistan,tästä tulee hieman paahtovanukas mieleen.

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Maissiletut

Viime viikon suklaahommista jäi vielä vähän kermaa jäljelle joka piti pikaisesti käyttää pois  ja pakastimessa oli pussi maissia jonka päivämäärä alkoi jo lähestyä sitä viimeistä. Ja koska Venezuela on viime aikoina ollut  usein mielessä,muistin Cachapa-maissilätyt.Cachapat ovat Arepa-leipien ohella kaikkein suosituinta katuruokaa  Venezuelassa ja siellä näkeekin useita lettujenpaistopistettä. Kaikista parhaimmat cachapat saa tehtyä ihan tuoreesta maissista ja täällä tähän aikaan vuodesta nuori maissi onkin parhaimmillaan,mutta ihan hyvää tulee myös pakaste-ja jopa purkkimaissistakin.Etsin netistä taas ohjeita ja päädyin sitten ottamaan joistakin mallia ja yhdistämään sopivaksi. Perinteisesti cachapat täytetään queso de mano-juustolla,joka on rakenteeltaan kuin mozzarella mutta siinä on enemmän makua. Kuuman lätyn keskelle laitetaan iso pala litteää juustoa ja lätty taitetaan kahtia jolloin juusto hieman sulaa kuuman lätyn alla.Minulla kuitenkin oli tässä lampaanmaitofetaa,joka sekin sopi tuohon hyvin. Cachapat voi tietenkin täyttää mielensä mukaan;sekä makeat että suolaiset täytteet sopivat niihin.Täällä video suositusta cachapa-paikasta Caracasissa.Videolla lättyjä paistetaan nopeaan tahtiin;D

Cachapat eli venezuelalaiset maissilätyt (4 isoa lättyä)


  • 450 gr maissia (tuoretta,pakastettua tai purkista)
  • 1 iso kananmuna
  • 5 rkl maizenaa 
  • 1 rkl öljyä (käytin oliiviöljyä)
  • 1½ rkl sokeria
  • 1 tl suolaa
  • 2 rkl kermaa (tai maitoa)
  • vettä
  • muutama rkl öljyä paistamiseen
Cachapa-taikinan voi valmistaa joko monitoimikoneessa,sauvasekoittimella tai hyvässä tehosekoittimessa. Itse käytin taikinan valmistamiseen Bamix-sauvasekoitintani. Laitoin ensin hieman maissia tuohon kulhoon ja lisäsin sitten muut ainekset,vettä lukuunottamatta. Vettä lisätään tarvittaessa. Taikinan ei tarvitse olla täysin sileää mutta kuitenkin hyvin jauhettu.  Taikina laitetaan jääkaappiin noin puoleksi tunniksi ennen paistamista.Halusin näistä gluteenittomia ja käytin maizenaa,mutta maizenan voi myös korvata tavallisilla jauhoilla tai arepoiden valmistamiseen käytettävää Harina Pan-jauhoa.
Laita hieman öljyä(jotkut käyttävät voita) paistinpannulle ja anna sen lämmetä tosi kuumaksi,jonka jälkeen laita kauhallinen taikinaa pannulle.Levitä kauhan avulla  taikinaa hieman sivuille ja anna cachapan kypsyä,kunnes taikinaan tulee selviä ilmakuplia. Käännä lätty sen jälkeen ja paista toinenkin puoli ruskeaksi.Rasvaa ei tarvitse lisätä käännettäessä. Laita kuuman lätyn puolikkaalle mozzarella-siivuja ja taita lätty kahtia niin että lätyn yläosa tulee juuston päälle.Maissia jäi hieman yli ja kokeilin tehdä myös vegaaniversion,jossa korvasin munan psylliumilla,ja maizenan tavallisilla jauhoilla mutta niistä tehdyt cachapat tarttuivat pannuun ja menivät rikki.
Koirani Bambi,joka ei lainkaan pidä maissinjyvistä seurasi tarkasti lättyjen paistamista ja katseli niin vetoavasti että pakkohan Bambillekin piti antaa lettua.Ja oi kuinka se maistui hänelle!
Tein myös samantapaista wokkiruokaa mihin aiemmin käytin parsaa,mutta tällä kertaa käytin parsan sijaan sokeriherneitä ja lisäsin myös keltaista ja oranssia paprikaa joukkoon.Tämä oli houkuttelevaa jo ihan värinsäkin puolesta!


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...