keskiviikko 27. tammikuuta 2021

Kaura-arepat

Kauraisempi 2. versio

Olen täällä blogissa aikoja sitten kertonut kuinka Venezuelassa  asuessani ihastuin sikäläisiin maissileipäsiin,   arepoihin,   ja  olen myös postannut täällä niistä kurpitsaisen version.   Syksyllä näin jossain jutun kauraisista arepoista, ja   teinkin marraskuussa  muutaman  sellaisen,  mutta en silloin kuvannut niitä.   Etsin silloin ohjeita  kauraisesta arepasta, mutta jotkut ohjeet olivat  aika kummallisia,  mutta  lopulta  tein kauraiset arepat korvaamalla osan  Harina  Pan- maissijauhoista   kaurahiutaleilla. (Harina Pan-maissijauhoa saa Helsingistä ViiVoanin liikkeestä, ja sitä voi myös tilata täältä).  Tein tällä viikolla uudestaan kauraisia arepoita, ja kahdella eri versiolla,  jotka molemmat ovat hyviä. Esikypsennetyt jauhot (tortillajauhot eivät käy tässä)  sopivat tosi hyvin yhteen kauran kanssa.

Kauraiset arepat versio 1: (2 kpl )
Tässä versiossa  kauran ja maissijauhon osuus on 50/50
  • 1 dl Harina Pan-maissijauhoa
  • 1 dl kaurahiutaleita
  • 2 dl huoneenlämpöistä vettä
  • ½ tl suolaa
  • 1 rkl  öljyä
Molemmissa versioissa  valmistustapa on sama. Kuvassa näkyvät arepat ovat 2-versiosta.

Kaurahiutaleet,  maissijauhot , suola , ½ rkl öljyä ja vesi sekoitetaan tasaiseksi. Seoksen annetaan levätä peitettynä  vähintään 10 minuutin ajan, minkä jälkeen  taikinan  pitäisi olla kimmoisaa. Jos taikina tuntuu liian kuivalta siihen voi lisätä hieman vettä.  Taikinaa  sekoitellaan käsin  kuin muovailuvahaa. Taikinasta muotoillaan 2 palloa,   jotka litistetään,   ja muotoillaan kuten kuvassa. En laittanut pannulle öljyä, vaan sivelin loput öljystä arepoiden pinnoille.

Pannu lämmitetään keskilämmölle. Kuvassa näkyy minikokoinen  grillipannuni,  joka ei ollut ihan parhain vaihtoehto tälle, koska  siihen mahtui vain yksi arepa kerrallaan.    Paras pannu näihin on kannellinen paistokasari.  Arepaa (arepoita..) paistetaan  3 minuuttia per puoli,   jonka jälkeen  käänsin lämmön minimille,  ja peitin  tämän pikku pannun  kannella. Kannen alla arepa saa kypsyä vielä 2-3 minuuttia. Arepan pinta on kuiva ja hieman rapea,  ja sisus pehmeä.
Arepan taskuun mahtuu täytettä

Arepan annetaan hetken jäähtyä,  jonka jälkeen siihen tehdään varovaisesti tasku veitsellä. Tämän jälkeen  arepan voi täyttää millä haluaa. Juustotäyte on tosi hyvä, mutta tässä minulla oli  munakoisoa tomaattikastikkeessa,   korianteritahnaa ja tahinia. Arepat on hyvä syödä heti,  sillä myöhemmin ne ovat vähemmän hyviä.
Versio 1 jossa yhtä paljon maissia kuin kauraa

Kauraiset arepat versio 2 (2 kpl)

Mietin millaisia arepoista tulee jos kauran määrää lisätään, ja maissijauhojen määrää pienennetään. Tein muutamia kokeiluja ,  ja tässä tulos.
  • 1.5 dl kaurahiutaleita
  • ½ dl Harina Pan-maissijauhoa
  • 1.5 dl vettä 
  • ½ tl suolaa
  • 1 rkl öljyä
Tähän versioon tulee vähemmän nestettä , sillä  maissijauho imee itseensä nesteitä,  ja koska tässä versiossa maissijauhoja on vähemmän, tulee nestettäkin vähemmän.  Valmistustapa on sama kuin edellä. 

Kauraisista arepoista tuli tosi hyviä,  mutta koska näissä on enemmän kauraa,  se  myös tuntuu maussa. Kun käyttää gluteenittomia kaurahiutaleita,  ovat nämä gluteenittomia.
Helppotekoisia ja hyviä:)  Taikinaan voi myös lisätä mausteita .
Nam:)

8 kommenttia:

  1. De ser jättegoda ut! Jag tycker mycket om havre i bröd.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katarina:Tack, jag tycker mycket om arepas, som jag åt nästan varje dag i Venezuela, och med tillsättning av havregryn blev de också mycket goda:)

      Poista
  2. Wow, this idea is downright revolutionary! I never thought of making arepas with oats... And now I absolutely must try it. Seriously, this is amazing. You're so creative!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bittersweet:Thank you Hannah:) Although I cannot take credit of oat arepa, but I made some new versions of it, and here it is, a healthier type of arepa:)

      Poista
  3. Onpa herkullisen näköisiä leipäsiä. Heti tuli mieleen, että tekisin tuonne sisälle feta-pinaattitäytteen, nam!
    Herkullista iltaa sinulle Jael <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi: Kiitos, tosi hyviä ovatkin:) Feta-pinaattitäyte onkin ihan täydellinen tuollaiselle taskuleivälle:)
      Kiitos,samoin sinulle hyvää iltaa.

      Poista
  4. Aivan mahtava Uusi juttu! Kiitos reseptistä! Täytteillä voi kikkailla makunsa mukaan. Tätä täytyy kokeilla!
    Hyvää viikonloppua ja helmikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarja:Kiitos, ja jos teet niin toivottavasti tykkäät:)
      Oikein hyvää viikonloppua sinullekin ja hyvää helmikuuta.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...