torstai 7. joulukuuta 2023

Pipariset bataattipikkuleivät

Rakastan bataattia,🍠 ja käytin bataattia näissä herkullisissa pikkuleivissä, joissa piparinen makuvivahde. Näitä pikkuleipiä varten bataatti kannattaa paahtaa uunissa (tai AirFryer-laitteessa) .Voi olla että tämä ennen pahaa kaatumistani tehty  ohje jää joulukuun ainoaksi, sillä yhdellä kädellä on vaikeaa leipoa tai muutenkin tehdä jotain keittiössä...

Pipariset bataattipikkuleivät
  • 3 dl bataattisosetta
  • 1 kananmuna
  • 2.5 dl tummaa sokeria
  • 2 tl piparimaustetta
  • 1 dl öljyä
  • 3.5 dl vehnäjauhoa
  • 1/2 dl Maizenaa
  • 1 tl leivinjauhetta
  • ripaus suolaa
Vatkaa bataattisose, kananmuna, sokeri ja öljy tasaiseksi seokseksi. Sekoita piparimauste, suola, jauhot ja leivinjauhe keskenään, ja yhdistä kuivat ja kosteat ainekset keskenään. Anna taikinan levätä jääkaapissa vajaa puoli tuntia, ennen muotoilua.Ota taikinasta ruokalusikallinen, pyöritä ensin palloksi, ja painele pallo litteäksi . Kun kaikki pikkuleivät muotoiltu, paina niitä kevyesti haarukalla.

Paista pikkukeipiä 180 -asteisen uunin keskiosassa, 12-15 minuutin ajan,tai kunnes pikkuleipien pinta saanut väriä.

Bataattipikkuleipien annetaan kunnolla  jäähtyä ennen syömistä.Pikkulepien herkullinen sisus jää hieman pehmeäksi.

 Mukavaa joulun odotusta  teille 🎄

4 kommenttia:

  1. Så gott med sötpotatis och jag kan tänka mig att den passar bra med pepparkakskrydda.

    VastaaPoista
  2. Tack Katarina ,sötpotatis passar jätte bra i bakning,och med pepparkakskrydda blev det ekstra gott🦌

    VastaaPoista
  3. Kylläpä on kiva resepti. Tykkään tosi paljon bataatista, joten laitan reseptin listalleni.

    Pikaista paranemista sinulle ♥

    VastaaPoista
  4. You can't go wrong with sweet potatoes! I just can't believe how simple this recipe is; what a great way to use up some basic pantry staples and make a little treat. :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...