tiistai 17. heinäkuuta 2012

Fryysarinrannassa

Tulin tasan viikko sitten Suomeen ja vielä en ole kauheasti kerännyt ruokakokemuksia täällä. Enimmäkseen olen syönyt salaatteja  ja pitkästä aikaa tuli syötyä kunnon ruisleipääkin,mutta huomasin,ettei se ihan täysin sovi vatsalleni.Mustikoita pääsin keräämään eilen,mutta päivä oli sen verran sateinen koko päivän ajan,ettei saaliista tullut kovin suuri.Tosi suuria olivat kyllä mustikat tällä kertaa!
Eilen (maanantaina) tapasin taas ihanan sydämellisen Unelman Viljatonta ruokaa-blogista.Tapasimme myös viime vuonna.Kävimme siellä sun täällä,ja syömässä kävimme Porvoonjoen varrella olevassa Fryysarinrannassa. Ulkonakin olisi ollut paljon paikkoja joen varrella mutta sade oli karkoittanut kaikki asiakkaat sisälle.
Ravintolassa on eri saleja,ja kaikki salit ovat erilaisia.Tämä kuva on ravintolan yläkerrasta.
Valitsin salaattiannoksen ,johon kuului grillatun vuohenjuuston lisäksi paahdettuja ja marinoituja kasviksia,melonia sekä pinjansiemeniä.Salaatti oli hyvä,mutta annoksessa ollut munakoiso oli jäänyt kovaksi  ja raa'aksi.
 Unelman salaatissa oli  grillattua ananasta,vihanneksia,saksanpähkinöitä sekä briejuustoa,kuulemma herkullinen salaatti!

Kiitos Unelma ja V.  ihanasta päivästä!

8 kommenttia:

  1. Hei pitkasta aikaa! Ihanaa, etta saat nauttia Suomen kesasta ja marjasadosta! Rentouttavaa lomaa! x

    VastaaPoista
  2. Oi miten alkoi tehdä mieli mustikoita, ja grillattua juustoa. Kiitti eilisestä vinkistäsi tehdä uuniruoka johon saan naamioitua nenääni häiritsevän sinihomebriejuuston. Oli ihana nähdä sinut ja kuunnella ruokajuttujasi :) Hyvää Suomenloman jatkoa.

    VastaaPoista
  3. Sateesta huolimatta päivä oli mukava, toit aurinkoa elämäämme.
    Kiitos sinulle.

    VastaaPoista
  4. Ihania kesäsalaatteja, nam ;) Toki harmi kun ravintolassa päätyy raaka munakoiso lautaselle asti ;) no... ehkä ensi kerralla sitten..

    VastaaPoista
  5. İhanat salaattiannokset.
    Oikeestaan pitaisi enemman viela tehda kotonakin erilaisia ruokaisia salaatteja, mita tulee tehtya. Se on se laiskuus varmaan.

    VastaaPoista
  6. Mahtavan kokoisia mustikoita tosiaan, ei mitään rääpäleitä!

    VastaaPoista
  7. Jael, miten kurjaa, että ruisleipä ei käy sinulle, sillä se on niiiin terveellistä. Ilman ruista, rypsiä ja mustikoita ei olisi suomalaisia;-)

    Söin juuri ruispuikulan, jonka päällä oli sitä lauantaista suppismuhennosta. Ja kantarellitr kypsyvät lehdossa.

    Mukavaa loman jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  8. Maria;ihanaa on ollut täällä ja marjojakin löytynyt ja suuria sellaisia:)

    Rita:oli todella kiva tavata,kokata ja rupatella:) Ensi vuonna sitten uudestaaan;D

    Unelma:Sää ei häirinnyt,sillä olet niin aurinkoinen:)

    Mausteinen Manteli:Salaatit olivat hyviä,mutta vähän harmitti ettei munakoisoa oltu kypsennetty,sehän on kovana aika kamalaa..

    Sateenkaari:Todellakin,ruokaisat salaatit käyvät täyttävästä ateriasta:)

    Riitta:mustikat olivatkin tosi suuria:)

    Leena:ruisleipä on kyllä ihanaa,mutta jos syön sitä maltillisesti niin sitten.ja sun luona sitä syötiinkin;D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...