Tehdessäni linssifalafeleita mietin miten sama onnistuisi muiden linssien , kuten vihreiden tai punaisten linssien kanssa. Netissä surffatessa löysin ohjeen punaisista linsseistä tehtyihin pihveihin, joiden tekotapa oli samanlainen kuin falafelien, vaikka ainekset olivat hieman erilaiset. Punaisista linsseistä tehdyt pihvit kuuluvat Kochin juutalaisten keittiöön. Kochin juutalaiset , Intian eteläisessä osassa Keralan osavaltiossa, ovat Intian vanhin juutalainen ryhmä. Heitä oli siellä aikoinaan useita tuhansia, mutta tänään Kochin kaupungissa on jäljellä vain 26 henkeä. eli Kochin juutalaisten lähes 2 vuosituhannen historia Kochissa on pian muisto vain, ja tuon mielenkiintoisen yhteisön historiaa onkin laitettu muistiin dokumenttielokuvien muodossa, esim. täällä, ja täällä (kokonainen dokumenttielokuva).
Punalinssipihvien ohjeen löysin La Terra Promessa viinitarhan videolta. Eteläisessä Israelissa sijaitsevan La Terra Promessa viinitarhan ravintolan ruokalista on mielenkiintoinen: se yhdistää italialaisen ja eteläisen Intian keittiöitä, omistajapariskunnan taustojen mukaan. Kochin juutalaisten keittiöön kuuluu paljon kasvisohjeita, ja tämä on yksi niistä. Nämä linssipihvit eivät kuitenkaan olleet samalla tavalla falafelien tapaisia kuten mustista linsseistä tekemäni falafelit, ja mielestäni sopivat hyvin yhteen tomaattikastikkeen kanssa, joka ei kuulunut ohjeeseen, Pihvit pysyivät hyvin koossa ja olivat hyviä tomaattikastikkeen kanssa.
Kochinilaiset punalinssipihvit
1. Liota linssejä 30- 60 min. tai kunnes ne ovat pehmentyneet . Punaiset linssit pehmenevät muita linssejä nopeammin. Laita liotetut linssit lävikköön kuivumaan.
2. Leikkaa sipuli palasiksi, ja tee sama chilipippurille. Jos et halua liian tulisia pihvejä, poista siemenet, tai käytä niistä vain osa. Laita sipuli, chili, inkivääri, valkosipuli ja korianteri monitoimikoneeseen, ja jauha muutama kierros. Lisää linssit, suolaa ja mustapippuri. Jauha tasaiseksi seokseksi. Ota seos pois monitoimikoneesta, ja sekoita kikhernejauho taikinamassaan. Anna seoksen vetäytyä jääkaapissa vähintään puoli tuntia ennen paistamista. Maista seosta ja lisää suolaa jos siltä tuntuu.
3. Alkuperäisessä ohjeessa pihvit uppopaistettiin. Niissä oli myös curryn lehtiä, mitä minulla ei ollut. En uppopaistanut näitä , vaan lämmitin muutaman ruokalusikallisen öljyä pannulla, keskilämmöllä, ja paistoin pihvejä ( taikinasta muodostetaan pingpongpallon kokoisia palloja, jotka litistetään pihveiksi) niin että alla oleva puoli sai väriä, käänsin pihvit ja annoin toisenkin puolen ruskistua.
Tomaattinen kastike pihveille
Tämä on suosikkejani, kun teen tomaattipohjaista kastiketta:)
1. Sipuli pilkotaan, öljy lämmitetään pannulla tai kattilassa , ja sipulia paistetaan kunnes se alkaa ruskistua.
2. Chili, paprika ja selleri pilkotaan pieniksi, ja ne lisätään pannuun /kattilaan sipulin joukkoon. Seoksen annetaan paistua kunnes kasvikset hieman pehmenevät. Tomaattipyree, tomaattimurska, vesi, sokeri ja mausteet sekoitetaan keskenään , ja kaadetaan vihannesten päälle. Olen usein korvannut suolan soijakastikkeella, ja lisännyt myös paprikamaustetta joukkoon. Pannu/kattila peitetään kannella, lämpö alennetaan minimiin, ja kastiketta keitellään noin 20 minuuttia. Kastikkeen annetaan jäähtyä, tarkistetaan maku, ja kastike hienonnetaan esim. sauvasekoittimella.
3. Hienonnettu kastike kaadetaan takaisin pannuun/ kattilaan, ja linssipyörykät lisätään kastikkeeseen. Kastiketta keitetään vielä viitisen minuuttia.