perjantai 28. toukokuuta 2010

Bataattia salaattipedillä vihreäteekastikkeella ja ilta luomuluennon parissa

Bongasin täkäläisestä päivälehdestä salaattireseptin,joka käsittelyssäni muuttui aika tavalla,sillä minulta puuttuivat tietyt ainekset ja halusin tehdä siitä jonkinlaisen raw version. Mikä alunperin kiinnosti oli kastikkeessä käytetty vihreä tee;reseptissä oli laitettu joukkoon haudutettua inkiväärin ja sitruunan makuista vihreää teetä,itse käytin sitä kastikkeessani hieman eri tavalla.Kastikkeesta tuli tosi hyvää ja sopii varmasti moneen muuhunkin salaattiin,ja muutenkin salaatti oli herkkua!

Bataattia salaattipedillä vihreäteekastikkeella
  • 1 bataatti
  • vihreää salaattia
  • pinaatin lehtiä
  • rukolaa
  • kourallinen silputtua minttua
  • kourallinen silputtua korianteria
  • ½ punasipuli
  • 1 kevätsipulin varsi
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 1 paprika (käytin oransseja miniluomupaprikoita,mutta  muutkin paprikat käyvät)
Kuori bataatti ja leikka se ohuiksi siivuiksi. Laita kulhoon ja lisää oliiviöljyä ja sekoita hyvin,niin että bataatinsiivut saavat öljyisen pinnan.
Kuivata siivuja joitakin tunteja kuivurissa,kunnes ne ovat hieman pehmentyneet,mutta kuitenkin napsakan tuntuisia. Kun ne ovat valmiita,leikkaa siivut suikaleiksi. Bataattien napsakka koostumus sopii hyvin tähän salaattiin. Kokoa salaatti: revi vihreää salaattia,pinaatinlehtiä ja rukolaa palasiksi ja aseta lautaselle tai vadille.Lisää suikaloitua paprikaa,punasipulin palasia,kevätsipulia,sekä silputtua korianteria ja minttua.Aseta bataattisuikaleet salaatin päälle.

Valmista kastike:
  • 1 tl vihreää teetä
  • 2 rkl sitruunamehua
  • 1 rkl riisietikkaa
  • 2 rkl tamari-soijakastiketta
  • 1 rkl hunajaa
  • palanen inkivääriä
  • 3 rkl seesamiöljyä (käytin kylmäpuristettua)
Jauha ensin tee jauhoksi,lisää sitten tehosekoittimeen (käytin Magic Bulletia) muut ainekset ja sekoita kastikkeeksi. Kaada kastiketta salaatin päälle.Vihreä tee tuntui kivasti tässä kastikkeessa.

Eilen illalla olin luomumarketin kanta-asiakkaille tarkoitetussa illassa,jossa amerikkalainen mutta täällä jo kauan toiminut terveen ruokavalion puolestapuhuja Phyllis Glazer  (kuvassa vasemmalla,surkea kuva paikan valaistuksen vuoksi)toimi luennoitsijana.Phyllis on täällä tunnettu televisiosta ,ruoka-artikkeleistaan ja kirjoistaan.Hän on myös kirjoittanut Los Angeles Timesissa ja hänen keittokirjojaan on myös julkaistu englanniksi.Minullakin pitäisi olla hänen jo aikoja sitten ilmestynyt kasviskeittokirjansa,ja eilen illalla aloinkin etsimään sitä kirjahyllystäni,mutten löytänyt! Luentoja oli 3,ja osallistuin niistä melkein kahteen.Yleisöä oli aika paljon paikalla,ja monella oli hurjasti kysyttävää.Itse en oppinut mitään uutta,mutta Phyllis on sen verran miellyttävä luennoitsija,että oli ihan mukavaa.Ensimmäinen luento koski palkokasveja ja quinoaa,sekä idättämistä. Phyllis pyysi välttämään liiallista soijatuotteiden syömistä,puhui jonkin verran vihreistä smoothieista,mutta sanoi,että ei pitäisi elää vain niiden varassa. Hän antoi hyvän ohjeen teelle,jonka pitäisi poistaa kaikki vatsavaivat:1 ½ rkl korianterin siemeniä,saman verran fenkolinsiemeniä,jonkun verran kardemumman siemeniä sekä lakritsijuurta,Keitetään litrassa vettä 10 minuuttia ,siivilöidään ja juodaan.
Tauolla meille tarjottiin luomumehua sekä täysjyväkeksejä. Viimeinen luento käsitteli superfoodsejä,mutta lähdin kesken pois. Olimme saaneet laput,jolla saimme ketjun kaupoissa eilen ja tänään tavanomaisen kanta-asiakasalennuksen lisäksi vielä 7% lisäalennuksen,joten suuntasin parin bussipysäkin päässä olevaan kauppaan ja ostin viikonlopun salaatti-ja smoothieainekset.
Kiva yllätys oli se,että kaikki luennolla olleet saivat ison paperikassillisen täynnä luomutuotteita:-) Eniten miellytti luomutahinipurkki,sekä rasiallinen pähkinä-kuivahedelmäsekoitusta,jossa oli esimerkiksi rusinoita sekä mulperin marjoja.

22 kommenttia:

  1. Luennoilla on aina mielenkiintoista käydä, vaikkei varisinaisesti uutta oppisikaan. Mutta vielä mahtavammilta kuulostavat noi oheistarjoukset! Eipä ihan vastaavaa tule meiltä mieleen. Ja kiva salaatti myös. Kävisköhän tähän ihan vain marinoidut bataattisiivut?

    VastaaPoista
  2. Jael, veikkaanpa, että tuo vatsavaivalääke aiheuttaa närästystä. Olen käyttänyt kardemummaa johonkin muuhun vaivaan ja sitten siitä tuli edellä mainittua ikävää vaivaa.

    Tunnen itseni huonoksi ihmiseksi, sillä ostin tänään pelkästään valmisruokia. Teen niin tosi harvoin. Olen 25 vuotta valmistanut ruokaa melkein joka helkutin päivä paitsi suven grillipäivät, lomareissut ja mutamat juhlapyhät, jotka syömme ulkona. Nyt minä katkesin. Jos on kiire, niin siitä vaan. En jaksa enää syyllistyä...Istutan tänä iltana myöhään vielä vesisatessa ja sen jälkeen luen seuraavaa kirjaa. Minä nyt vain unelmoin, että kohta taas Iloinen Kokki heräisi...

    16 vuotta tein upeita aterioita kaiken alusta itse ilman vehnä-, ruis- tai ohrajauhoja tai kananmunaa. Se vaati hiukan keskeliäisyyttä ja vei aikaa. Ehkä tämä on jälkiuupumusta. Silti väkerrän nyt sitä muumikantista keittokirjaani, johon tulee kuvatkin joka ruokalajista. Mutta hitaasti.

    VastaaPoista
  3. Okriina;Oli tosiaankin mahtavaa että antoivat tuon tuotepussin sekä ekstra alennuksen,jota menin heti käyttämään luomukasviksiin. Kyllä siihen salaattiin varmaan voi käyttää ihan marinoituakin bataattia,hieman pehmitin sitä kuivurissa.Se vihreä tee kastikkeessa oli tuossa kiva juttu.


    Leena;ehkä kardemumma yksinään,mutta tuo yhdistelmä kai sitten ei.Phyllis vannoi sen nimeen,ja hän on tunnettu terveysruokatoimittaja.Leena,eihän sitä aina voi kaikkkea itse tehdä! Itse en osta valmisruokia,kun niissä on ne kaikki lisäaineet. Kyllä se iloinen kokkikin herää.Merinkö tähden teit kaiken ilman gluteenia ja kananmunia?Kananmunaa en minäkään käytä ja vehnääkin aniharvoin enkä valkoisen jauhon muodossa.Kiinnostavaa olisi nähdä se Muumikantinen keittokirjasi........

    VastaaPoista
  4. Kaunis annos! Pitäisiköhän koettaa kuivattaa bataattia vielä kerran, viimeksi tein siitä pieniä kuutioita. Marinoin ne öljyssä ja mausteissa. Ne olivat kuivurissa 8h, ja silti todella kovia..

    Tuo vihreä tee-kastike myös kuulostaa herkulta. Harmi kun en soijaa käytä, enkä kyllä keksi millä korvaisinkaan.

    VastaaPoista
  5. Niin siis, ei se kovuus mitään sinänsä. Tykkään syödä raakaakin bataattia. Mutta tuntui ettei ne oikein marinoituneet kun ihan pinnasta? Yleensä siis olen käyttänyt raakaa bataattia joko raasteena tai dippivihanneksena, ja sitten höyrytettynä muihin tarkoituksiin kun pehmeyttä toivotaan:)

    VastaaPoista
  6. Aletheia:Kiitos:-)eivät nämäkään tulleet lainkaan pehmeiksi,kuten bataatit tulevat uunissa,mutta hieman oli rakenne pehmentynyt.Ne siivut leikkasin tosi ohuiksi.Itse asiassa tykkkäsin niistä tosi paljon näin,kun olivat al dente.

    VastaaPoista
  7. Aletheia:ehkä sitten voisit laittaa tuohon kastikkeeseen suolaa soijakastikkeen tilalle.

    VastaaPoista
  8. Täytyypä ottaa tuo vatsateen ohje ylös, kiitos siitä! :)

    VastaaPoista
  9. Chaos:toivottavast6i siitä on hyötyä...

    VastaaPoista
  10. Tosi mielenkiintoiselle ja herkulliselle kuulostaa tuo vihreäteekastike. Olen ennenkin joihinkin tee-resepteihin törmännyt, mutta en ole koskaan tullut kokeilleeksi. Nyt kun on kesäiset salaatit edessä, niin tämä tulikin hyvään aikaan esiin :) Tosi kaunis ja erilainen on myös tuo sun salaattiannos.

    VastaaPoista
  11. Rva Patalintu:Kiitos:-) Tuo teelisä kastikkeessa antoikin sille kivan makulisän.

    VastaaPoista
  12. Olisipa taallakin vastaavia ravinto luentoja...No, kiinalaisen laaketieteen luentoja on joka makuun jos sellaisesta on kiinnostunut.

    Tuo vatsatee on mulle tuttua Brasiliasta ( taas! )mutta yksinkertaisena versiona. Kun kuopus oli vauva ja meilla kavi fysioterapeutti hanta jumppaamassa ( keskosvauva ), niin han neuvoi koliikkivauvalle helpotukseksi kuminateeta ja samoin imettavalle aidille. Ja kas kummaa tee auttoikin! Olen tata yrittanyt mainostaa Suomessakin mutta siella ollaan niin tarkkoja mita vauvoille saa antaa ja kuunnellaan tietenkin neuvolaa.

    Joka tapauksessa tee on vaaratonta ja itse ainakin koin sen hyvaksi, se myos lisasi maidontuloa tai sitten vaan rauhoitti aitia ja maidontulo parani.

    VastaaPoista
  13. Satu:Kiinalaisen lääketieteen luennot kiinnostavat!Kuminasta olen kuullut aiemminkin että auttavat ilmavaivoihin,ja mulla onkin kaikki nuo ainekset tuohon teehen,jos tulee tarve.Hyvä kuulla että se auttoi koliikkkiin. Tuohan on ihan luonnontuote niin en oikein ymmmärrä miksi Suomessa niin varotaan sitten tuollaista.

    VastaaPoista
  14. Sötpotatis en ole käyttänytkään salaatteihin. Luennot ovat aina kivoja, tyttäreni kanssa kuuntelemassa ruuastakin. Nyt minut kutsuttu yhden keittokirjan Release party :)

    VastaaPoista
  15. Hannele:Sötpotatis passar bra till sallader.Keittokirjan release party;kuulostaapa kivalta!

    VastaaPoista
  16. Hei, sulla on ihana blogi!

    Olen kiinnostunut raakaravintojutuista, mutta niin aloittelija niissä. Osaisitko suositella jotain erityisen herkullista, mutta tosi helppoa reseptiä, josta voisi aloitella? Vaikkapa herkkua/jälkkäriä?

    -Rauha

    VastaaPoista
  17. Rauha:kiitos! Huh,olen tehnyt tässä parin vuoden aikana tänne aika monta raakareseptiä,mutta erityisherkkuani ovat kuivurissa tehdyt marinoidut siemenet, jonkun aikaa kuivurissa käytetyt marinoidut sienet,herkkupiirakat. Ihan helppo jälkkärihän on sellainen,missä pistetään tehosekoittimeen tai monitoimikoneeseen vaikka pakastettuja banskun paloja,marjoja ja jonkun verran kookosmaitoa ja vaikka vähän hunajaa.On ihanaa,etenkin kesällä!

    VastaaPoista
  18. Kiitos, kiitos, ihania reseptejä täällä tosiaan on. Yritän aloittaa helpoista, että en lannistu heti... Tyhmä kysymys: bataattia voi siis syödä raakana? En olekaan koskaan tajunnut!

    VastaaPoista
  19. Kyllä bataattia voi raakanakin syödä,mutta tykkään kuitenkin hieman kypsentää sitä kuivurissa.

    VastaaPoista
  20. Vihreä tee -kastike kuulostaa hyvältä. Itse käyttäisin matchaa eli vihreäteejauhetta, kun sellaista kaapissa valmiina on.

    Erilaisia teitä varmaan kannattaisi muutenkin kokeilla enemmän salaattikastikkeissa... Jossain Celestial Seasonings -teelaatikossa oli jokin ohjekin, johon tuli pari pussia jotain firman yrttiteetä (muistaakseni joku hedelmämaku?)

    VastaaPoista
  21. Maija;juu matcha käy varmaan hyvin,mullakin on sitä jääkaapissa-Ihan hyvä idea onkin kokeilla kaikenlaisia teesekoituksia paitsi juomissa myös ruuanlaitossa:.)

    VastaaPoista
  22. multa on mennyt ihan ohi tämän sun teevinkki salaatinkastikkeessa. täytyykin pistää testinkiin!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...