lauantai 12. kesäkuuta 2010

Hellepäivän kylmä kahvijuoma

Kahvinjuonnin suhteen olen kausijuoja,eli välillä on kausia ,jolloin kahvi maistuu ja välillä sitten juon vain yrttiteetä.Tänä talvena esimerkiksi join lähestulkoon vain yrittiteetä,kunnes ilmojen lämmettyä rupesi kahvihammasta taas kolottamaan. Juon kuitenkin vain korkeintaan kupin tai kaksi per päivä,ja yritän välttää kahvinjuontia illalla,sillä silloin selvästikin on vaikeampi nukahtaa. Kahvi,jota juon,on ihan tavallista Nestlen Red Cup instant kahvia,tosin olen joskus harkinnut espressolaitteen hankkimista.
Viime päivinä täällä on ollut tosi helteistä,ja mieluummin olenkin nauttinut kahvini kylmänä kuin kuumana.
Tosi näppärän kahvijuoman saa,kun valmistaa ensin erittäin vahvan kahviannoksen,joka kaadetaan jääkuutiorasiaan. Kahvijääkuutiot laitetaan sitten  tehosekoittimeen,päälle kaadetaan maito,tai maidon ja veden sekoitus, ja kone käyntiin! Itse käytin omassa kahvissani cashewmaitoa,ja makeutin kahviseosta ennen jäätymista hieman täysruokosokerilla,mutta tähän käyvät kaikenlaiset maidot. Kahvijuoma saa tällä tavoin tehtynä erittäin hyvän vaahdon!

11 kommenttia:

  1. Oi loistavaa, juuri jotain tällaista olen kaivannut näihin kahvihimokausiin. Miellän lehmänmaidon korvaamisen kahvissa vähän kinkkiseksi, kun pähkinämaitoja ei mielellään kuumentaisi, mutta tässähän se toimii.
    Täytyy kokeilla. :>

    VastaaPoista
  2. Tätä voisikin kokeilla.
    Meillä on tänään sateista ja kylmää, tekee mieli jotain lämmintä juomaa.

    VastaaPoista
  3. Iisa;tässä kahvijuomassa pähkinämaito oli oikein onnistunut valinta!

    Unelma:Kylmällä ei teekään kylmiä juomia mieli,meillä taas on hellettä.Mutta pari päivää vielä ja sitten olen minäkin tuolla kylmässä----

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa ihanalta tuo kahvisi.Kiitos vinkista laittaaa kahvijaakuutioita.
    Ja mausteilla saa sitten eri makuja viela.
    Nyt tuntuu,etta helteet alkavat taalla meillakin.
    İhanaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  5. Jääkahvit ovat ihania ja hyvä idea laittaa cashew-maitoa! Juon myös kahvia n. kupillisen päivässä, mutta se on yleensä espresso-pohjaista. Olen ollut välillä myös täysin yrttiteelinjalla, mutta koen, että maltillinen kahvinjuonti sopii kyllä minulle paremmin :)

    VastaaPoista
  6. Sateenkaari:Oli tosi hyvää tuo kahvijuoma,etenkin helteellä.Mukavaa viikonloppua sinullekin!

    Okriina:Toimi ihan hyvin cashewmaito jääkahvissa,etenkin kun laittoi sen noin kahvijääkuutioilla. Espressokone kyllä varmaan täytyy hankkia ,on se vaan niin paljon parempaa se kahvi. Välillä vaan tuntuu,etten halua kahvia,ja kummalista kyllä,juuri talvella!

    VastaaPoista
  7. Itse olen ollut juomatta kahvia jo pitemmän aikaan. Välillä tuli kupponen juotua, mutta seuraavan yön unet meni aivan pipariksi. Vaikka aamulla join kahvin, niin yöllä tuli sitten valvottua vauvan syöttöjen välissä. Tällä hetkellä unet ovat niin tärkeät etten ota riskiä enää. Sama asia on raakasuklaalla. Tuli yksi ilta mussattua oikein kunnolla ja seuraava yö oli katastrofi:( Nyt tuntuu hyvältä, kun en juo kahvia ja suklaataakin kohtuudella.

    Kiva ohje kuitenkin:)

    VastaaPoista
  8. Kaisu:Taitaa olla niin että jos vähän aikaa on käyttämättä sekä kahvia että suklaata,niin sitten kun niitä taas käyttää,vaikuttavat ne vahvemmin. Itse en voi lainkaan juoda kahvia iltäpäivän jälkeen,sillä silloin on yöunet pilalla.Suklaasta en ainakaan omalla kohdallani ole samaa huomannut.

    VastaaPoista
  9. Eipä ollut tullut minulle kyllä mieleenkään pakastaa kahvia! Loistava ajatus. Me ei kyllä enää juoda kahvia, mutta mm. Iherbistä saatava hasselpähkinä-Teeccino maistuu välillä ihanalta esimerkiksi seesamimaidon kera. Entinen kahviaddikti mieheni sanoo ettei edes huomaa eroa muihin makukahveihin :) Eikä munkaan tule ikävä entisiä latteja sun muita. Kuten sanoit, kasvimaidoista tulee ihana vaahto pintaan!

    VastaaPoista
  10. Aletheia:Hasselpähkinä Teeccino kuulostaa tosi hyvältä! Täällä on jotain sikurikahvia,joka kuulemma on hyvää,pitäisi ehkä sitä joskus kokeilla. Kasvimaidoista tulee tosiaankin hyvä vaahto:-)

    VastaaPoista
  11. What an interesting sounding ice cream Yaelin! Are you having some lovely warm weather? :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...