perjantai 11. toukokuuta 2012

Mitä tehdä mansikkaylijäämälle?

Ostin torilta puolitoista kiloa mansikoita,koska kun osti ison korillisen,niin hintakin oli halvempi. Ja kun muutaman tunnin kiersin kaupungilla mansikkakorin kanssa,niin oli selvää,että ne kotiin tullessa olivat jo aika pehmenneitä,etenkin kun tänään oli hellettä.Osa meni pakastimeen ja osa meni heti smoothieen,mutta kun amerikkalaistyylisen jääkaappini pakastelokeron koko on aika rajallinen,piti lopuille mansikoille keksiä joku ohje. Ja kun jääkaapissa oli vielä kookosmaidon jämät;syntyi niistä pienet mansikkahyytelöt.

Kookoksiset mansikkahyytelöt
  • puolitoista desiä mansikoita
  • desi kookosmaitoa
  • ripaus vaniljaa vaniljatangosta
  • 2 rkl juoksevaa hunajaa
  • steviaa maun mukaan
  • noin 2 tl agar-agaria
Laitoin kaikki ainekset,agar-agaria lukuunottamatta blenderiin ja sekoitin hyvin. Kaadoin soseen kattilaan ja lisäsin agar-agar-jauheen,ja sekoitin seosta koko ajan ,lämmittäen sitä pienellä tulella kiehumispisteeseen saakka.Kaadoin soseen silikoniseen kukkavuokaan jähmettymään.
Muita hävikkiruokia löytyy FaceBookin puolelta täällä.
Ja nyt just kukkivat granaattiomenapuut.Tuossa näkeekin jo hedelmän alun...

15 kommenttia:

  1. Mansikkaylijäämä, tuntematon ilmiö! :D

    VastaaPoista
  2. Nonnis;puolitoista kiloa pehmenneitä mansikoita on aika suuri määrä;D

    VastaaPoista
  3. Oi Yaelian, ihana ohje, kiitos. Olen nimittäin juuri hankkinut elämäni ensimmäisen blenderin, joten heti alkoi houkuttaa tehdä tämä herkku!

    VastaaPoista
  4. Tuo agar-agar on minulle vielä tuntematon juttu. Mansikkaylijäämäsi näyttää kyllä herkulliselta!

    VastaaPoista
  5. sun ylijäämät on niin suloisia! täällä vaan jotain juuresten jämiä... ;)

    VastaaPoista
  6. Olin suunnitellut kokeilevani kookosmaidosta pannacottaa mutta tämähän vei mun suunnitelmat uusiin ulottuvuuksiin. Ihana tuo granaattiomenan kukka, että jollain on mahdollisuus tosta noin vaan napsaista kuva tuollaisesta eksotiikasta! Kasvaako noita puita teillä takapihoilla, niin kuin täällä tavallisia omppupuita?

    VastaaPoista
  7. Mausteinen Manteli:no sillä blenderillä sitten varmaan teet mahtavia smoothieita Brasilian ihanilla hedelmillä!

    Campasimpukka:Agar-agar on aika jännä aines.Pitää olla aika tarkkana että tulee oikea määrä,mutta on myös siitä kiva,että jos ei hyydy,niin voi lämmittää uudestaan ja vähän lisätä sitä agarin määrää.Tällä kertaa ei tarvinnut;D

    Outi:kiitos:) Muistan että sulla taitaa olla tuollainen samanlainen vuoka;D

    Anna.olenkin joskus tehnyt kookosmaidosta pannacottaa ja se oli hyvää.Joo,granaattiomena on tosi yleinen täällä takapihoilla.Ja sitä käytetään paljon:)

    VastaaPoista
  8. Kiitos agar-agarin käyttöohjeesta! Tykkään hirveästi kaikista hyydykkeistä mutta gelatiinin käyttö iljettää - eikös siinä vielä luuraa Creutzberg-Jakobin eli hullun lehmän taudin vaara, hyi-hyi!
    Terveisin Suometar

    VastaaPoista
  9. Suloisen näköinen mansikkahyytelö. Minäkin kaipaan niitä kilottain ostettavia mansikoita.

    VastaaPoista
  10. Daniela;kiitos,olikin hyvää:)

    Suometar:Hyydykkeet ovatkin ihania mutta todellakin arveluttaa eläimestä tehdyn liivatteen käyttö.Agar-agar on hyvä vegaaninen vaihtoehto sille:)

    Unelma:Muistankin sen Espanja-postauksesi;D Täällä ei litroja tunneta,kiloja vain..

    VastaaPoista
  11. Tuon silikonivuoan tuotoksia pitää aina ihastella, ja mansikkahyytelö kuulostaa ihanalta.

    Onpas granaattiomenalla jännän näköinen kukka. Kukkisipa oma pieni granaattipuunikin joskus. Hyvässä kasvussa se kuitenkin taas talven jälkeen on, mutta isoksi en sitä aio päästää, kun pitää kantaa se aina sisälle talveksi.

    VastaaPoista
  12. Kmsu:Silikonivuuilla tosiaankin saa nättiä jälkeä;D
    Granaattiomenalla on kaunis kukka,mutta puu pudottelee ison osan kukista maahan,ja siis likaa sillä tavoin paljon.Oi sinulla on pieni granaattiomena !Oletko ihan siemenestä saanut sen kasvamaan?

    VastaaPoista
  13. Siemenestä kasvatettu on, ja pikkupuu on nyt muutaman vuoden vanha. Muutama siemen on taas jemmassa, ja täytyypä koittaa kylvää ne lähi aikoina.:)

    VastaaPoista
  14. Minunkin täytyy sitten kokeilla kun on taas granaattiomenoiden aika,Nyt ovat vasta kasvamassa...

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...