sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Luumusuklaakakku(vegan ja gluteeniton)

Teen usein vegaanista ja gluteenitonta kakkua tämän ohjeen mukaisesti,sillä se on ollut tosi suosittu  ja minulta usein pyydetään sen ohjetta(blogin ohjeessa se on muffineina,mutta olen tuon ensimmäisen kerran jälkeen tehnyt tämä aina kakkuna).Nyt kuitenkin tein siitä toisenlaisen version,ja inspiksen siihen sain  lempikahvilastani Sugar Daddystä,jossa leivotaan luumuista suklaakakkua.En ole Sugar Daddyn luumusuklaakakkua koskaan maistanut,mutta se on kuulemma hyvää.

Tähän kakkuun käytin perustana aika lailla samoja aineksia kuin mitä käytän appelsiinisessa kakussa,mutta tähän tuli tietenkin lisäyksiä ja muutoksia. Huomasin myös,että kaapissa ei ollut tarpeeksi kookosta ,joten lisäsin tattarin määrää. Kakusta tuli ihanan mehevä ja hyvä;hieman enemmän olisi saanut tuntua luumunkin maku,mutta hyvää se oli kuitenkin.Ohjeesta tuli yksi vuokakakku ja 5 pikku kakkusta.

Luumusuklaakakku
  • 3 dl kookoshiutaleita*
  • 4½ dl jauhettua vihreää, idätettyä ja kuivattua tattaria
  • 1 dl mantelijauhoa
  • 2 dl luomukaakaojauhetta
  • 300 gr kivettömiä kuivattuja luumuja +4 dl vettä
  • 1/3 tl ruususuolaa
  • 2½ ruokosokeria
  • 2 dl vettä
  • hieman vaniljatangosta raaputettua vaniljaa
  • 1 dl kylmäpuristettua rypsiöljyä (tai muuta öljyä)
  • 1½ tl leivinjauhetta
  • 1 rkl psylliumjauhetta

*Jauhan yleensä kookoshiutaleet hienommaksi ennen käyttöä.Minulla ei ollut tarpeeksi kookosta kotona,joten tattaria tuli enemmän,mutta jos tekisin tämän kakun uudestaan,laittaisin jauhoja kuten appelsiinikakussa eli:3 dl tattarijauhoa,5 dl jauhettua kookosta ja noin 1 dl mantelijauhoa.


Laita ensin luumut likoamaan veteen.Luumuni olivat tuoreita ja erittäin pehmeitä,mutta liotin niitä kuitenkin kymmenisen minuuttia,jonka jälkeen soseutin ne liotusveden kanssa.

Sekoita kuivat ainekset:kookos,tattari,mantelijauho,kaakao,suola,sokeri,leivinjauhe ja psylliumjauhe.Sekoita erikseen öljy,luumusose ja 2 dl vettä ja sekoita se kuivien ainesten joukkoon.Jos taikina tuntuu liian tönköltä,lisää hieman vettä.Laita taikina vuokaan ja paista kakkua noin  40-45 minuuttia 180 C -asteessa.Kakku jähmettyy hieman jääkaapissa.
Sugar Daddyn appelsiininen polentakakku.En ole sitäkään koskaan maistanut,mutta kakku on korkea ja komea!


P.S.Avasin joku aika sitten blogille FaceBook-sivuston,ja sinne voi mennä tykkäämään blogin oikealla puolella olevasta yläreunasta...

3 kommenttia:

  1. Jospa minäkin uskaltautuisin leipomaan gluteenitonta kakkua. Aika kovasti minulla ollut vastoinkäymisiä gluteenittoman leivonnan kanssa, mutta onneksi jokunen onnistuminenkin. Täytyypä tarkkaan katsoa, miten sinä sen teet.

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoinen resepti! Olen viimeaikoina tehnyt normaalia enemmän gluteenittomia ruokia.. Aika paljon on vielä opettelemista ja uusia aineita. Esim. tuota psylliumia en ole koskaan käyttänyt..

    VastaaPoista
  3. Paula:etenkin tuo appelsiininen gluteeniton kakku on sekä helppotekoinen että tosi hyvä ja siinä olen aina onnistunut,ja saanut hyvä ä palautetta.Tämä luumusuklaa oli myös hyvä,mutta se kookoksen puuttuminen hieman vaikutti rakenteeseen.Olen myös kerran tehnyt kahvisuklaamakuisena,ja sekin oli hyvää.

    Jokihaka:Suosittelen,ja vielä enemmän tuo linkin takana olevaa appelsiinista versiota,joka on tosi hyvää:) Se on vähän sellaista kokeilemista alussa.Psyllium on kiva aines;tekee leivonnaisesta kuohkeaa ja lisää kuitua:)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...