keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Kiehtova kierros Ramlan torilla

Tänään sain ilokseni tutustua uuteen toriin,kun matkustin Ramlan kaupunkiin,jonne tuttu suomalainen yleensä menee keskiviikkoisin ensin kirpputorille tekemään löytöjä ja sen jälkeen itse ruokatorille.Tel Avivissahan käyn aina Carmel-torilla,mutta muutama viikko sitten kävin tutustumassa myös Jerusalemin ihanaan Machane Jehuda-toriin.Olin kuvitellut Ramlan torin olevan jonkun pikkutorin,ja kun näin että tori onkin valtavan pitkä katettu torikatu,plus muutama sivukatu,yllätyin positiivisesti. Torilla on myös mielenkiintoista bongata ihmisiä,sillä Ramlassa on sekä juutalaista että arabialaista väestöä ja suurin osa intialaisista juutalaisista asuu Ramlessa,joten sieltä löytää myös intialaisia tuotteita myyviä kauppoja ja hyväksi kehuttu intialainen ravintola.Ja taas ihmettelin sitä että tämäkin tori on katettu mutta Tel Avivin Carmel-torilla vieläkin kastuu sateisina päivinä....
Laitan tänne jonkinlaisen kuvapläjäyksen tämän päiväisestä käynnistäni tuolla torilla,jonne pitää ehdottomasti tulla toistekin tutkimaan...
Artisokkien aika on nyt!
Tuolla näkyi useassakin kojussa ruotiartisokkaa,jota ostin Jerusalemin torilta.Nyt en kuitenkaan ostanut...
Baklawat näyttivät hyviltä
Samoin kuin mansikat
Kirsikkatomaatteja ostin kotiinkin vietäväksi.Erivärisiä sai sekoitella,olivat kaikki samaan kilohintaan.
Persiljajuuret olivat komean kokoiset
Mausteita
Tuosta laitteesta tupsahteli ulos kovalla vauhdilla irakilaisia pitaleipiä
Leipää
Välillä tuntui että tuo torikatu vain jatkui ja jatkui...
Oranssinvärisissä purkeissa on ambaa ,joka on samantapaista kuin intialainen mangopikkelsi. 
Rinkeleitä
Talvi täällä oli epänormaalin lämmin ja vesimelonitkin ovat kypsyneet etuajassa...
Sitten pysähdyimme tämän sydämellisen rouvan kohdalle.Hän möi tänään aamulla valmistamaansa,tuoretta filotaikinaa.Ostinkin paketin,jossa oli 20 lehteä ,ja kotiin tullessa laitoin sen pakkaseen.
Meidän piti myös nähdä miten noita ohuen ohuita taikinalevyjä taitellaan eri tavoin.
Oli mukava kierros;tänne pitää tulla uudelleenkin ja käydä katsastamassa intialainen ravintola.

21 kommenttia:

  1. Israelissa asuessa ostin useimmiten hedelmät, vihannekset, pähkinät, keksit, mausteet jne jne toreilta. Siinä oli aina oma viehätyksensä kierrellä ja ostaa omilta lempikauppiailta. Tykkäsin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuula:minäkin tykkään tehdä täällä ostoksia torilla;kasvikset ovat parempia ja halvempia kuin supermarketeissa,yleensä. Ja sitten on tuo tunnelma...

      Poista
  2. Torikuvat on todella kiinnostavia. Ja ne baklavakuvat ihan hurjan hyvän näköisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merituuli,aina löytyy toreilta niin paljon kuvattavaa:) ja vaikka tosin harvoin maistan baklavaa niin nuo ovat kyllä aika houkuttelevia!

      Poista
  3. Oi,oi, kiehtovaa todellakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin,niin että tekee mieli mennä tuonne uudestaankin;D

      Poista
  4. Olemme kayneet Ramlen torilla useemman kerran mutta monta vuotta sitten. Silloin se ei muistaakseni ollut viela katettu. Hyva vinkki, taidankin vieda siskon+miehensa sinne kierrokselle, kun tulevat parin viikon paasta tanne. Mita luulet, olisiko hyva idea? Varikas paikka ainakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anu,vieppä ihmeessä se siskosi miehineen tuonne;tosi kiva tori ja iso,ja myös ihmisiä on tuolla kiva katsella;värikästä!

      Poista
    2. Ok! Tehdaan viela toivottavasti alustava kierros ennen kuin he tulevat, ja katsotaan milta tori nayttaa nykyaan.

      Poista
  5. no ompa komea tori tuokin...fresh food - aina hyvä !!!!! :)..ja intialainen ruoka on ihanaa...!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli,tosi komea tori olikin.Odotin näkeväni jonkun pikkutorin ja yllätyin,kun olikin tosi iso ja hyvä tori:)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Andalusiana.:Kiitos,oli paljon ihanaa kuvattavaa:)

      Poista
  7. Lievä torikateushan näitä kuvia katsellessa iski :D

    VastaaPoista
  8. Voi apua miten ihanan näköistä! Tuolla tulisi kyllä hulluksi, jos moinen paikka olisi omilla kotikulmilla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina,tuollaisilla toreilla kyllä menee helposti sekaisin kaikesta tarjonnasta:-)

      Poista
  9. Ihanaa runsautta. Tuore filo-taikina olisikin kokemisen arvoinen :)

    VastaaPoista
  10. Outi,runsautta tosiaankin:-) Saapa nähdä mitä syntyy tuoreesta filotaikinasta

    VastaaPoista
  11. Oi taas näitä ihania torikuvia... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ssiiri,kiitos,toreilla tekee mieli kuvata vähän kaikkea:)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...