lauantai 7. kesäkuuta 2014

Valkosuklainen kirsikkajäätelö(vegan) ja artesaanileipurin perässä kannattaa juosta,,,,,

Meillä on täällä nyt  kirsikka-aika ,ja ostinkin torilta rasiallisen ihanan suuria ja makeita kirsikoita.Hetken mielijohteesta osa niistä päätyi vegaaniseen valkosuklaa-kirsikkajäätelöön,joka syntyi vegaanisen valkosuklaan sivutuotteena. Kirsikka ja suklaa sopivat ihanasti yhteen;muutama vuosi sitten postasin raw-version suklaisesta kirsikkajäätelöstä,joka oli tosi hyvää. Ensin siis oli tämä vegaani valkosuklaa.....vegaanivalkosuklaata on tullut tehtyä muutaman kerran ,ja ihan kotioloissa on hieman vaikeaa päästä kaupan valkosuklaan pehmeään rakenteeseen,,mutta oikeilla aineksilla ja temperoinnilla pystyy kotonakin tekemään ihan kelvollisen vegaanivalkosuklaan.Tässä esimerkikis löytyy ohje;omani tein vähän katsotaan mitä tapahtuu -periaatteella enkä laittanut  määriä ylös.Minä tosin käytin suklaassani kookosmaitojauhetta soijamaitojauheen tilalla,ja laitoin sitä enemmän kuin tuossa ohjeessa oli soijamaitojauhetta.Valkosuklaapohjaisesta kirsikkajäätelöstä tuli oikea luksusjäätelö,ja riittää  että  sitä syö vain pienen annoksen kerralla;hitaasti nauttien;D Tämän voi tietenkin tehdä myös tavallisesta ,maitopohjaisesta valkosuklaasta ja korvata kookoskerman tavallisella kermalla.
Mmm,ihania kirsikoita
Valkosuklainen kirsikkajäätelö
  • noin 20 kirsikkaa,joista siemenet on poistettu
  • 85 grammaa valkosuklaata (vegaani tai tavallinen)
  • 1 dl tomusokeria (en pidä kauhean makeasta,joten kannattaa maistaa  ja sen mukaan laittaa tomusokeria)
  • 1 dl kookosmaitoa (tai kermaa)
  • ½ tl ksantaanijauhetta
Valkosuklaa sulatetaan vesihauteessa ja kookoskerma lisätään joukkoon. Lisätään tomusokeri ja ksantaani ja sekoitetaan kirsikoiden kanssa. Jauhetaan mahdollisimman tasaiseksi seokseksi. Vaikka en tässä käyttänyt glukoosisiirappia,joka pääsi loppumaan,niin jäätelön rakenne oli tosi kermainen pakastimen jälkeen eikä siinä ollut lainkaan jäähileitä;johtuen varmaankin tuosta jäätelön rasvaisuudesta. 
Oli kyllä niin nam nam
Eilen aamulla kävin Tel Avivin vanhan juna-aseman maatilatorilla,ihan vain tämän kuvassa näkyvän artesaanileipurin vuoksi. Olin jo pitkään seurannut Instagramissa Adon Shifonin(herra Ruis)( #adon shifon )kauniita leipäkuvia ja mitä enemmän niitä näin,sitä enemmän teki mieli nähdä ne livenä. Olin kysellyt häneltä milloin hän on tuolla juna-aseman maatilatorilla ja muutama viikko sitten hän ilmoitti että kesäkuun kuudentena päivänä  hänet löytää sieltä.Sinne tullessa esittäydyin ja hänkin tiesi kuka olin;kiitos Instagramin;D
Adon Shifon (kaikki tuntevät hänet tuolla nimellä ,eli herra Rukiina) on arkkitehti,joka joitakin vuosia sitten jätti talojen suunnittelun ja heittäytyi täysin rakkaan harrastuksensa vietäväksi.Hänen leipiään ei löydy kaupoista,vaan ne menevät eturivin ravintoloille ja hän itse myy leipiään perjantaisin ,aina eri maatilatorilla.  Jätettyään arkkitehtuurin Adon Shifon matkusti Ranskan Provenceen,ja vietti siellä kuukausia perheessä ,jossa  perinteistä leipää on tehty samoin menetelmin jo vuosisatojen ajan.Kotiin palattuaan hän perusti pienen kotileipomon,jossa hän leipoo  ja kehittelee uusia leipiä. Kaikki Adon Shifonin leivät ovat luomua,ja hän jauhaa itse jyvät jauhoiksi.Kaikissa leivissä on ruista sekä spelttiä ja hän kokeilee mielellään erilaisia jyviä;eilen hän kertoi minulle innoissaan miten etiopialaisesta mustasta ohrasta tulee leipään hyvä kuori. Leivissä ei käytetä sokeria eikä kaupon hiivoja.
Selvästi näkyi,miten Adon Shifon rakastaa leipiään ja niiden tekemistä. Hänen leipänsä on todellakin valmistettu rakkaudella ja hän  nauttii nähdessään miten ihmiset ihastuvat hänenn leipiinsä.Sain maistaa erilaisia leipiä ,joista valitsin hapokkaan ruisleivän. Tuon leivän jo ostettuani sain maistaa pienen palan leipää,jossa oli  savustettua punajuurta,ja se oli niin hyvää,että hieman harmitti että Adon Shifon oli jo ehtinyt leikata ostamani leivän....Hänen leipänsä eivät ole halpoja,mutta eihän tuollaista leipää tulekaan usein ostettua.
Kotiin tultuani laitoin paloitellut leipäpalat pusseihin ja siirsin ne pakastimeen. Ihana leipä! Ja kuten tuolla mainitsin,niin löysin Adon Shifonin Instagramin kautta. Liityin sinne muutama kuukausi sitten ja hurahdin täysin! Minut löytää sieltä #appelsiinejahunajaa-nimellä ,ja blogin sivupalkissa on myös linkki kuviin,  

34 kommenttia:

  1. Onpa ihanan näköistä leipää. Minäkin yritän nauttia kirsikkasesongista Ranskan reissun loppuajan. Kotona kunnollisia ei oikein saa, harmi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luimupupu,harvoin saa noin hyvää leipää. Ja vähän harmitti etten valinnut sitä leipää savustetulla punajuurella,mutta ehkä ensi kerralla. Kirsikat ovat nyt niin ihania ja minäkin nautin niistä niin kauan kun niitä on :)

      Poista
  2. Argh miten ihanan kuuloinen jätski. Nyt kyllä olisi aivan jätskin paikka, kun on taas lämmintä, vaikka säätiedotus jo muuta lupaili. Taidan olla ihan dinosaurus, kun tuo instagram on minulle tuntematon juttu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika ihana eikä ihan mikään kevyenpuoleinen jätski,mutta sitä ihanampi;D Kiva että on taas lämmintä teillä:) Minä ihastuin heti Instagramiin ja jäin pahasti koukkuun;D

      Poista
  3. Vilken god glass, körsbär och vitchoklad är en fin kombination. Härliga bröd.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hovkonditorn,tack,glassen var faktiskt gott och choklad och körsbär går ju så bra ihop:) Och Adon Shifons bröd,helt enkelt jättegott!

      Poista
  4. Ihan kade noista kirsikoista. Ihanan näköistä jäätelöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna:Kirsikat ovat tosiaankin hyviä nyt,toivottavasti teillekin pian tulee kirsikoita. Ja jäätelö oli hurjan hyvää:)

      Poista
  5. Leivän tekeminen itse on kyllä palkitsevaa. Yhdessä vaiheessa leivoin usein ruisleipää ja tuntui, että joka kerran leivästä tuli vaan parempaa. Pitäisi taas alkaakin ruisleivän leipojaksi :). Muuta leipää olen kyllä tässä talven mittaan leiponut useita kertoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuula:minäkin pidän tosi paljon leivän tekemisestä,se on jotenkuten rauhoittavaakin;D Mutta harvoin tulee kuitenkin leivottua leipää enkä muutenkaan syö leipää kuin harvoin.Mutta tätä leipää en voinut vastustaa;D

      Poista
  6. Oi että maistuisi tuo jäätelö, kun täälläkin helteet hemmoittelee :) Symppiksen oloinen leipuri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anni Minerva,kiva että teilläkin helteitä,meille tosi tuli myös kosteutta,josta en pidä lainkaan. Jäätelö oli tosi hyvää ,ei kyllä ihmekään kun ainekset olivat tuollaisia;D Ja Adon Shifon oli mitä sympaattisin leipurimies;tulin oikein hyvälle päälle tuosta reissusta.

      Poista
  7. Meillekin tuli kirsikoita Lidl-iin! Sinun jäätelö on niiiiin houkutteleva! Pitäisi kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanja:kiva kuulla:) Suklaa ja kirsikat ovat kyllä tosi hyviä jäätelöissä:)

      Poista
  8. Rakastan kirsikoita niin, että täytyypäs tuota reseptiä kokeilla. Ihana tarina arkkitehti - leipurista, joka toteuttaa unelmaansa. Tämänkaltaiset tarinat sykähdyttävät, sillä voi kun itsekkin joskus...:))

    VastaaPoista
  9. Taallakin kirsikat ovat nyt ihania, syön niita valilla ihan liikaa ja saan mahan sekaisin...ihana herra Ruis! Onneksi on tallaisia ihmisia, jotka tekevat unelmistaan totta, voin kuvitella etta oli hyvaa leipaa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Petra:kirsikat ovatkin ihania,ja niitä voisi syödä vaikka kuinka paljon;D Leipä oli ihanaa ja oli oikein inspiroivaa tavata herra Ruis:)

      Poista
  10. Ihana mies ja ihana leipa !! Eka ostos olikin leipa ja arvaa mika oli meidankin suosikki ? - no,se punajuurileipa.Taivaallista..Leipuri asuu muutes taalla Rehovotissa . Juteltiin pitkaan,tosi mukava ihminen,rakkaus ja ylpeys tyohonsa huokui hanesta ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli,mietinkin että varmaan tekin kävitte Adon Shifonin kohdalla kun kerran siellä olitte.Harmi että oltiin eri aikoina siellä.... Se punajuurileipä oli tosiaankin taivaallinen! Juu tiedän että hän asuu Rehovotissa. Ja aivan ihana ihminen on tuo herra Ruis,tekee mieli mennä hänelle ostoksille uudestaankin,vaikka se leipä on aika tyyristä.

      Poista
  11. Jäätelö näyttää taivaalliselta kirsikan ystävän silmiin. Muutenkin kuvat on taas aivan ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nna:jäätelö oli tosiaankin hyvää ja ei ihmekään,sillä kirsikat ja suklaa sopivat niin hyvin yhteen:) ja kiitos,mukava kuulla että pidit kuvista:)

      Poista
  12. Jatta:kirsikat ovat tosi herkkua. Ja jäätelö oli myös,joten suosittelen vaikka aika kaloripitoinen onkin. Ja todellakin ihanaa tavata ihminen ,joka on noin uskaltanut jättää turvatun uran ja valinnut sen,mitä sydän sanoo:)

    VastaaPoista
  13. Noita leipiä olisi ihana maistella. Varsinkin sitä punajuurileipää. Ilman sokeria ja hiivaa - sellaista leipää saa joskus oikein todella metsästää täällä.

    Tännekin on nyt kirsikat rantautuneet. Nam nam =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta.leipä oli niin hyvää,kuten tuo Annelikin tuolla sanoi:) Harvinaisen hyvää itse asiassa;D Ja kirsikat ovat kyllä herkkua:)

      Poista
  14. Why I haven't thought about cherry ice-cream before? I have to prepare them according to your recipe (thank you google translator), since I experiment with lots of ice-cream flavours :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Skoraq,I had it in english in my intstagram account.And cherry ice cream is really delicious,so recommend it:)

      Poista
  15. Onpa ihanan kuuloinen jäätelö, en ole tainnut koskaan kirsikkajäätelöä maistaa! ja Instagram ON NIIN KOUKUTTAVA. Se aiheuttaa pahaa addiktiota ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne;Kirsikkajäätelö suklaalla on hurjan hyvää:) ja juu,enpäs olisi arvannut muutama kuukausi sitten miten koukuttava tuo Instagram onkaan;D

      Poista
  16. Savustettua punajuurta sisältävä leipä kuulostaa yltiömäisen ihanalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merituuli,se olikin ja ensi kerralla varmaan sitten ostan sitä!

      Poista
  17. oooh näitä kuvia - ei ole taas matkakuumeella rajaa :-)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Andalusiana: voin kuvitella;D Tel Aviv on niin muuttunut edukseen sun viime visiitistä...olis ehkä aika tehdä uusi visiitti joskus?

      Poista
  18. Voi nam mikä jäätelö! :) Onneksi muffinsseista jäi vielä torilta ostettuja kirsikoita yli ja valkosuklaatakin löytyy.. tekis niin mieli tehdä itse jäätelöä. Ja mä niin rakastan kaikkia torilta otettuja kuvia! Onpa hyvän näköisiä leipiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minka:kirsikoiden ja suklaan liitto,etenkin jäätelöissä on ihana!ja sullahan on aineksetkin valmiina:) Toreilla kyllä tekee niin mieli napsia kuvia ja nuo leivat,aah ja oooh!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...