lauantai 14. maaliskuuta 2015

Hurmaavan hyvät gluteenittomat suklaa-kahvibrowniet + ankotahna

Joku aika sitten siivosin kuivaruokakaappiani(osa kuivaruoasta tosin on jääkaapissa) ja huomasin siellä pussillisen adsukipapuja ,jotka oli aika jo käyttää loppuun.Muistin ihanat suklaiset browniet ,jotka olin joskus tehnyt adsukipavuista keitetystä tahnasta,ja etsin niitä blogista  mutta enpäs löytänyt ohjetta:joko olen niitä tehnyt mutta en ole postannut niistä tai sitten olen tehnyt niitä ennen blogiaikaa! Jotkut pavut sopivat mainiosti erityisesti gluteenittomaan leivontaan jossa ne korvaavat jauhot ja olen täällä  blogissa postannut mm. kikherneistä tehdyn kakun ohjeen. Myös mustapavuista saa tehtyä kivoja brownieita mutta kaikista paras brownie syntyy kun käytetään adsukipavuista tehtyä tahnaa,ankoa.
Ankoa tehdään liotetuista ja keitetyistä adsukipavuista. Tsubushian on keitettyjä,sokerilla makeutettuja ja murskattuja  adsukipapuja ja koshian on siivilöity ja makeutettu adsukipaputahna. Tein koshian-tahnaa liottamalla ensin papuja (noin puoli kiloa)yön yli,jonka jälkeen huuhtelin pavut ja keittelin pavut pehmeiksi (keskilämmöllä);siihen meni joku puolitoista tuntia. Vaikein urakka on papujen painaminen siivilän läpi jotta tahnasta tulee sileää:,siihen tarvitaan hieman käsivoimia mutta lopputulos on kyllä sen arvoinen.Siivilöityyn tahnaan lisätään tummaa sokeria puolet papujen painosta (minä laitoin  sokeria 1/3 painosta ) sekä ruokalusikallinen soijakastiketta joka ei tunnu loppumaussa mutta antaa maulle syvyyttä. Seosta keitetään sekoitellen keskilämmöllä  kunnes sokeri on sulanut ja tahna on kuivahkoa. Jäähtynyt ankotahna on tosi hyvää ihan sellaisenaankin lusikalla syötynä;miljoonat japanilaiset (myös kiinalaiset sekä korealaiset) eivät turhaan rakasta tätä tahnaa ja käytä sitä erilaisisssa makeisissa ja jälkiruuissa.

Hurmaavan hyvät  suklaa-kahvibrowniet (maidoton,gluteeniton) 12 kpl
  • 2 kananmunaa
  • 2 dl tummaa sokeria (käytin ruokokidesokeria)
  • 4 dl ankotahnaa
  • 2 dl öljyä
  • ripaus suolaa
  • 4 rkl kaakaojauhetta
  • 4 rkl murukahvia
  • 4 rkl riisijauhoa
  • 5 gr leivinjauhetta
Kuorrutus:
  • 200 gr tummaa suklaata
  • 3 rkl ankotahnaa
Vaahtoa sokeri ja kananmunat,ja lisää öljy ja ankotahna vaahtoon, Lisää kaakao.murukahvi,riisijauho sekä leivinjauho ja sekoita. Kaada taikina muutaman sentin paksuiseksi kerrokseksi  öljyttyyn neliskulmaiseen vuokaan. Paista brownieita 180 C -asteessa 15-20 minuuttia,kunnes brownien keskelle laitettu tikku tulee kuivana ulos. Anna brownieiden täysin jäähtyä ennen leikkaamista.Browniet kannattaa säilyttää jääkaapissa,missä ne jähmettyvät jonkin verran.
Nämä ovat niin hyviä! Minulla oli kuorrutusta varten vain 100 gr tummaa suklaata  joka ei oikein riittänyt,joten laitoin ohjeeseen 200 gr tummaa suklaata.  Ankotahnan lisäys suklaaseen teki siitä todella hyvää:) . Brownieista saa helposti vegaaniset korvaamalla kananmunat vaikka psylliumilla+vedellä,tai pellavansiemenlimalla.Suurin osa brownieista meni kotikadun varrella asuvan tutun naapurin tyttärelle joka ei voi syödä jauhotuotteita,ja he pitivät näistä paljon. Nämä eivät olleet kovin makeita,mikä sopi minulle mutta taikinaa kannattaa maistella ennen vuokaan kaatamista ja lisätä sokeria jos siltä tuntuu. Menin hieman ripottelemaan päälle maapähkinätahnaa 
mikä oli oikeastaan aika turhaa;siitä tuo vaaleampi väri.

32 kommenttia:

  1. Näyttää kyllä syntisen hyvälle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nelli,on se.en kertonut sille naapurille ja hänen tyttärelleen mistä on tehty,tiesivät vaan että ovat maidottomat ja gluteenittomat.Kun kerroin yllättyivät;D

      Poista
  2. On kyllä mehevän näköisiä, ihanan suklaisia brownieita, nam.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rommirusina:on kyllä mahtavan meheviä ja kahvin lisäys antaa ihanasti lisämakua:)

      Poista
  3. En kyllä kestä näitä reseptejäsi...nyt pitää mennä suklaakätköille, kun näitä ei ehdi tehdä pahimpaan makean nälkään! Uusi juttu minulle tämä ankotahna, pitääpä tutustua..; ) Kivaa lauantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heli-Hannele:ooh,ihan tässä punastun;D Näissä on sellainen ihana suklainen maku kahvilla terästettynä ,pehmeää sisältä ja kuivempaa pinnalta. Anko-tahna on herkkua,kannattaa tutustua siihen.

      Poista
  4. Oooo, japanilaisten daifukut/mochit ovat ihan tajuttoman hyviä ja niin varmaan tuo suklaaherkkusikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luimupupu:Mocheja olenkin maistanut ja hyvää on. Ankotahna on niin hyvää makeissa herkuissa:)

      Poista
  5. Siis juuri tänään olen metsästänyt raakabrownien reseptiä ja nyt sinulla ovat täällä nämä herkut!!
    Jösses ja kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susanna:tämä ei ole raakabrownie,mutta on tajuttoman hyvää kuitenkin:) Kiitos;)

      Poista
  6. Gott, jag är väldigt förtjust i röda bönor och de passar bra i bakverk.

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Hovkonditorn>de passar faktiskt jätte bra i bakning:)

      Poista
  7. Taas oppi jotain uutta! Ankotahna ja adsukipavut oli mulle ihan uutta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokihaka:) Blogimaailma avartaa;D Suosittelen kokeilemaan;anko on yllättävän hyvää:)

      Poista
  8. Herkullisen näköistä! Mulle myös uutta tämä ankotanha ja nuo pavut. Pitää ottaa isommat matkalaukut mukaan Koreanmatkalle jos sieltä pitää tahnaakin tuoda ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merja;oli erittäin herkullisia:) Ja ankotahna on hyvää:)Ja hyvää matkaa Koreaan;siellä on kuulemma hyvää ruokaa ,näin on minulle kertonut siellä ennen paljon ollut veljeni.

      Poista
  9. Olen tehnyt adukipavuista myös makeita leivonnaisia, mutta ilman suklaata. Toimii! Ensimmäistä kertaa maistoin paputahnaa San Franciscon aasialaisessa supermarketissa ja olin aika yllättynyt kun luulin suolaiseksi mutta kyseessä oli tosiaan anko eli makea herkku :D Herkulliset kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi:anko tosiaankin on hyvää ja makeaa,sen lisätyn sokerin johdosta,ja ihan voisi lusikallakin syödä. Kaakao ja kahvi sopivat tosi hyvin sen joukkoon;tein esimerkiksi ihan kokeeksi ankosuklaatahnaa,ja voi kun oli hyvää. Kiitos,kuvat vaan valottuivat pahasti kun kuvasin aamupäivällä,jolloin valo on vähän "huono".

      Poista
  10. Mmm, what an incredibly fudgy, perfectly chocolate-y treat! I would have never guess it was gluten-free; the texture looks perfect.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannah:these were so good;that ankopaste made of adzuki beans is so good as a flour free base:)

      Poista
  11. Wow, ihanan syntisen tahmaisen näköisiä! :-) Ei ikinä uskoisi, ettei ole suklaata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta:oli tosiaankin syntisen tahmeita;D Kahvi ja kaakao yhdessä ankotahnan kanssa oli loistava kombo näissä:)

      Poista
  12. Sinulla on aina jotain erikoista ja erilaista. Ei ole ihme, että blogisi on niin suosittu. <3

    VastaaPoista
  13. Kakut, jäätelö ja BROWNIET, siinä ne kolmea muotoa joissa tykkään suklaasta. Det ser ju alldeles förbannat gott ut!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sofia;du har bra smak;D oli todella hyvää:) Olenkin luvannut tehdä näitä uudestaan;D

      Poista
  14. Oi mikä superherkku ... Kyllä kannattaa keitellä paupja ja niistä tehdä tahnaa, kun noin mehukkaat browniet saa aikaan!
    Kiitos ihanasta ohjeesta, Jael!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nina:todellakin herkku:) Ankotahna on ihana tahna,ja vaikka se siivilöinti on vähän työlästä niin lopputulos sen verran hyvä että kannattaa tehdä:) Kiva että tykkäsit:)

      Poista
  15. Hyvältä vaikuttaa, kiitos vinkistä! Välillä on tarvetta gluteenittomille leivonnaisille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkkujajaneulehuveja:kiitos,ja kerro sitten miten maistui jos teet näitä:)

      Poista
  16. Herkullisen näköinen ohje.

    http://kokkailuagluteenittomasti.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rosa-Marie:kiitos,pitääkin tulla katsomaan sinunkin blogiisi.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...