torstai 19. maaliskuuta 2015

Koukuttava avokaado-chili-tomaatti-chipotlesalsa grillikaudelle mutta ei pelkästään sille

Kaunis sininen rasia on tuliainen Meksikosta ,jonka olen saanut Suomessa asuvalta meksikolaiselta
ystävältä
Tein aivan mielettömän hyvää salsaa jota teki heti uudestaan mieli.Mielettömän hyvä lisäke grillikauden herkuille,mutta muutenkin hyvä;söin salsaa kasvispihvien kanssa.

Ohje on viimeisimmässä Top Chef-kilpailussa kilpailleen Katsuji Tanaben. Tanabe;japanilaisen isän ja meksikolaisen äidin poika vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Meksikossa,ja muutti Los Angelesiin teininä.Tanabe oli Top Chef-kilpailun värikkäin persoona joka putosi 9. jaksossa,minkä jälkeen ohjelma oli hieman tylsempi....Hänellä on Los Angelesissä suosittu  Mexikosher-ravintola,joka tarjoaa meksikolaista ruokaa kosher-säännösten mukaan,eli esim, maito -ja lihatuotteita ei sekoiteta keskenään. Miten japanilais-meksikolainen kokki päätyi avaamaan kosher-ravintolan? Tanabe hieman ajautui siihen,ja koki kosher-säännökset haastavina ja kiinnostavina.

Jouduin muuttamaan aineksia ,sillä minulla ei ollut tomatilloja eikä chipotle-chiliä  eikä jalopeñoa, mutta taivaallisen hyvää tästä salsasta tuli kuitenkin. Chipotlen korvasin kuivatulla suippopaprikalla,johon lisäsin Chipotle-Tabascoa antamaan chipotlen makua,jota tulikin tosi hyvin mutta jos löytyy aitoja chipotleja,niin mieluummin sitten niitä. Tämä salsa yhdistää meksikolaisen salsa taqueron(salsa tacoille) ja avokaado-tomaattisalsan. 

Koukuttava avokaado-chili-tomaatti-chipotlesalsa
  • 4-5 tomaattia koosta riippuen (minulla oli 4 suurehkoa tomaattia)
  • 1 kuivattu chipotle chili (tai sitten tavallinen kuivattu chili ,josta siemenet pois) ja Chipotle Tabascoa 
  • 1 jalopeño tai tavallinen vihreä chili
  • 1 pieni kuutioitu punasipuli
  • 1 kypsä kuutioitu avokaado
  • 1 valkosipulin kynsi
  • 1 limesitruunan mehu
  • kourallinen tuoretta korianteria
  • suolaa maun mukaan
  • hieman öljyä
Chilit ja tomaatit sivellään öljyssä ja paahdetaan grillipannulla.
Salsan herkullinen maku tulee siitä kun  tomaatit ja chilit sekä myös kuivattu chili paahdetaan grillipannulla.Kuivattu chili (chipotle) ruskistuu nopeasti ,joten kannattaa seurata sen tummenemista ja ottaa se grillipannulta pois muita ennen .Vihreä chili tai jalopeño paahdetaan kunnes chilin kuori alkaa saada väriä ja poksahdella. Tomaatteja paahdetaan kunnes ne vähän pehmenevät. Kuivatusta ja paahdetusta chilistä poistetaan kanta ja siemenet,ja chili murennetaan hienoksi.Vihreästä chilistä poistetaan kanta ja siemeniä jätetään sen mukaan miten tulista tästä salsasta haluaa. Jätin suurimman osan siemenistä ja salsa oli tulista,mutta ei liikaa.Tomaatit.chilit ja valkosipuli hienonnetaan monitoimikoneessa pulse-toiminnalla muutaman kierroksen,kunnes kaikki ainekset ovat hienontuneet,mutta ei kuitenkaan muussimaiseksi..Maistetaan ja lisätään suolaa maun mukaan.Kastikkeen sekaan lisätään punasipuli-ja avokaadokuutiot sekä hienonnettuja korianterin lehtiä.Lopuksi lisätään limemehu. Koristellaan korianterin lehdillä. Salsa on parhaimmillaan juuri tehtynä ja on hyvä syödä pois 5 tunnin sisällä,mutta tämä kyllä häviää alta aikayksikön joten sellaisesta ei tarvitse huolehtia;D
Chipotlesta tulee salsaan ihana savuinen maku:)
Eräänä päivänä kävelin Jaffassa;oli iltapäivä enkä ollut syönyt koko päivänä  ja oli huutaava nälkä.Näin Jefet-kadulla ravintolan edessä ilmoituksen kala-ateriatarjouksesta,johon kuului kala-annos sekä 14 salaattia (pöytään tuotiin vain 13....).Kuulosti hyvältä joten menin sisälle.Täällähän monessa paikassa tuodaan ruuan kanssa monta salaattikippoa,jotka kuuluvat pääruuan hintaan.
Kala-annokseni oli perhosmaisesti  grillattu kultaotsa-ahven.Annos oli nätti mutta tarjoilija ei kysynyt haluanko ranskiksia enkä odottanut niitä olevan lautasella;jätin ne syömättä  koska en niistä välitä. Kaikki näytti hyvältä mutta koko ateria oli pettymys: salaatit mauttomia ja kalassa ei ollut mitään makua.Yleensä täällä saa niin hyvää grillattua kalaa mutta tämä oli kaikkea muuta....no joskus käy näinkin.

27 kommenttia:

  1. Näyttää ihanan eksoottiselta! :) Itsekin olen jonkin aikaa sitten tutustunut chipotleen ja tykästynyt kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuppu:Chipotlesta tulee ihana maku:) Tuo Tabascon Chipotle-kastike on aivan mahtava maustaja:)

      Poista
  2. Avokadon on nyt ollut ihan hirveä himo, joten tätä seuraavaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merja:tämä oli kyllä täydellinen juttu avokadolle:)

      Poista
  3. Hip hei, tässähän on kaikki herkut samassa salsassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nanna:no niinpä! Arvasinkin että sinä meksikolaisen keittiön ystävänä pitäisit tästä;D

      Poista
  4. Tätä kokeilen jo viikonloppuna! Nam! Ja voi että, kun sait VAIN 13 salaattia eikä 14 ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mama Gastro:kiva,tämä on niin hyvää että suosittelen:) Olis ne 13 salaattia ollut edes hyviä,mutta kun ei .Ei ole koskaan tullut vastaan noin huonot salaatit. Ja kuitenkin näytti ihan hyviltä.

      Poista
  5. Oi mikä salsa! Rakastan salsoja enkä ole kotona chipotlesalsaa tehnytkään :)/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne:minäkin:) Salsat ovat kyllä niin hyviä:) Suosittelen kokeilemaan chipotlen kanssa.

      Poista
  6. Uskon, että on koukuttavan hyvä toi salsa! Chipotle on ihanaa ja paahdettuna kaikki maistuu jotenkin syvemmälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sofia:En härlig salsa :) Chipotlesta tulee niin kivasti makua ja paahdetut kasvikset tosiaankin saavat ekstra makua tähänkin salsaan:)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Hovkonditorn.Så god att har redan gjort det 3 gånger!

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Hannele:ei noista voikaan syntyä muuta kuin hyvää:)

      Poista
  9. Tuo paahtaminen tekee varmasti salsasta erityisen. Tätyy ehdottomasti kokeilla, varsinkin kun minulla sattuu olemaan yksi kuivattu chipotle kaapissa! Kiva kurkku (?) koriste kalan päällä, vaikka mauton annos olikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi;niin tekeekin ja lopputulos aivan ihana:) Ja chipotlestahan tulee niin hyvä savumainen maku:) Koristelu oli nättiä mutta harvinaisen mauton annos. Yleensä täällä laitetaan maustetta niin että kala maistuu tosi hyvälle,tuossa ei maistunut oikein mitään ja salaatit olivat tylsän makuisia.Mietin että olinkohan tullut huonona päivänä kun ravintola on kuitenkin ollut pystyssä vuodesta 1949.....

      Poista
  10. Tämä mene ehdottomasti kokeiluun, kiitos kun jaoit! Hauska tausta Tanabella. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla:) on kyllä ihana salsa:) Tanabella todellakin mielenkiintoinen tausta ja hän on kyllä aikamoinen persoona!

      Poista
  11. Oi mahtavaa nyt löysin tännekin, nams. Jäin myös ihailemaan astioita ja kaakeliseiniä, ihanan näköistä. :)


    Aurinkoista viikonloppua. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia:kiva että löysit tännekin:) Nuo astiat olivatkin tosi nättejä,mutta ruoka oli vähän pettymys...

      Poista
  12. Definitely not your average salsa! That smoky, grilled flavor must be amazing paired with creamy chunks of avocados. Sounds like a meal all by itself. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannah,better than average for sure:) I love the smoky flavor that comes by adding chipotle to the salsa:)

      Poista
  13. Voi mikä ihana salsa! Ei tarvinnut lukea kuin otsikossa mainitut raaka-aineet niin vesi herahti kielelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heidi:on kyllä mahtavan hyvä salsa,ja olen tähän hurahtanut sillä tein jo kolmatta kertaa.....

      Poista
  14. Joo, tätä salsaa täytyy meilläkin testailla. :) Chilien kasvatuksesta etenkin mies innostunut ja kovasti on hakusessa chili-reseptiikkaa. Blogini on tehnyt comebackin vuosien takaa: http://gojiavocado.blogspot.fi. Ihanaa olla taas näissä maisemissa! :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...