torstai 23. heinäkuuta 2015

Lohta ja viiniä

Kuvan juuri grillistä tullut hurjan herkullinen lohi on Leena Lumen miehen valmistama,ja sitä nautimme ollessani Leenan luona heinäkuun alussa. Lohi oli ihanan mehukas ja sen salaisuutena oli Arlan ruokakerma kalalle ,josta innostuneena tilasin sitä myös Prisman kauppakassiin. Grillissä myös lohen nahasta tuli ihanan rapea ja lohen rapea nahkahan on suurta herkkua:)
Oman loheni tein uunissa ja koska en ollut kirjoittanut ohjetta ylös ei koko kerma imeytynytkään kalaan,mutta se oli kiehunut kokoon herkulliseksi kastikkeeksi lohta varten. Laitoin lohen uuniin 20 minuutiksi mutta 10 minuuttia lisää ja tuo kalakerma,jossa on mm. valkoviiniuutetta ja tilliä ,olisi hävinnyt kalan sisälle sitä meheyttämään. Hyvää tuosta omastakin lohesta tuli mutta Leena ystävällisesti antoi minulle  ylemmän lohen ohjeen eli tässä:

Herkullisen mehevä lohi grillissä (tai uunissa)
  • D-leikattu lohifilee
  • 1 kpl Arlan ruokakerma kalalle
  • sitruunapippuria
  • ripaus sokeria sekä suolaa
Lohifilee otetaan huoneen lämpöön puoli tuntia ennen käyttöä (uuni tai grilli) ,pinnalle ripotellaan suolaa ja sokeria,joiden annetaan imeytyä. Juuri ennen uunia tai grilliä pinnalle ripotellaan myös sitruunapippuria.Grillissä (miksei myös uunissa) annetaan nahkapuolen ensin muuttua rapeaksi ,jonka jälkeen kala käännetään astiassa.Tässä vaiheessa lisätään Arlan kalakermaa,koko purkillinen, ja uunissa kala saa kypsyä puoli tuntia ja grillissä kunnes kala on kypsä ja kerma imeytynyt kalaan.Tuo kalakerma antoi tosiaankin paitsi mehevyyttä niin myös ihanasti makua lohelle.
Leenan luona oli myös ihanaa munakoisoa,jonka ohje on täällä.
Olin ottanut mukaani saamaani Gemstone-luomuviiniä. Ajattelin että se olisi sopinut munakoison kanssa,mutta tämä on kyllä selvästi viini liharuokia varten ja sitä mieltä oli myös pihvinsyöjä. Viini on valmisettu 100% Petit Verdot-rypäleistä:siinä on täyteläinen maku jossa tuntuu tummia marjoja,nahkaa,hentoa vaniljaa  ja mielestäni tuoksusssa tuntui hieman myös puun tuoksua.  Gemstone-viini tulee Etelä-Australiasta Gemtree-viinitalosta joka  panostaa viinien laatuun ja tuottaa useita luomuviinejä.Tässä oli alkoholipitoisuus myös aika korkea eli 14,5 %. Viini löytyy Alkon valikoimista tuotenumerolla 482977 .
Tuo Leenan munakoiso oli niin hyvää......

Viini saatu testattavaksi täältä.

10 kommenttia:

  1. Näin jo Leenan blogista, mitä herkkuja siellä taas tarjottiin. Me saatetaan olla marraskuussa tuon viinin syntymäseudulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu:Herkkuja siellä olikin:) OI teillä on ihana matka taas edessä:)

      Poista
  2. Jael, kiitos <3 Oletpa saanut hyviä kuvia. Minulla ei ole munakosiosta yhtään noin hyvä kuvaa...Juu, just tuo viini oli ehkä turhan vahvaa meidän ruoalle eli siis pihviviini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos Leena;) Viini oli tosiaankin pihveille ja kunnon liharuuille tarkoitettu.

      Poista
  3. Resepti otettu miestä varten talteen.
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi:hyvä ohje onkin;) Ja kiitos,samoin sinne hyvää loppuviikkoa:)

      Poista
  4. Lohi onkin mielestäni kalojen kuningas - hyvä ja pehmeä maku, ja se että niitä ruotoja ei ole niin paljon. Herkulliselta näyttää, myös munakoisot ja viini!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nina:niin se onkin.,Sen vuoksi yritinkin täyttää Suomen reissun aikana suurimman osan vuoden lohikiintiötäni;täällä se on niin kallista.

      Poista
  5. That fish looks mouth watering Yaelin! I wonder if we can get the Arla cooking cream product here? :)

    VastaaPoista
  6. Lorraine: I don't think they have,but the special cream for fish includes white wine and dill,It really enhances the fish:)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...