sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Artisokan kesytys

Keväällä ilmestyvät artisokat toreille. Kauniit artisokat herättävät huomiota joka puolella.ja ovathan ne kauniita. Artisokat ovat suosittua ruokaa täällä keväällä,ja  monet tarjoavat artisokan täytettyjä pohjia,etenkin  Pesah-aterialla.  Pikainen katsaus blogin historiaan paljastaa että olen aiemmin postannut artisokista vain kaksi kertaa: kerran marinoiduista artisokista ja toisen kerran pannulla paistetuista vauva-artisokista. Suoraan sanoen artisokkien käsittely on sen verran vaivalloista etten ole tuota useammin kokkaillut artisokkaruokia.
Kaunottaret
Mutta kun söin uudessa halpisravintolassa  superihanan  artisokka-alkupalan,unohdin miten hankalaa artisokkien käsittely on ja marssin torille ostamaan artisokkia. Ostin 3 artisokkaa. Ravintolan alkupala oli heidän versionsa artisokasta roomalaiseen tyyliin;sitä oli keitetty viinin ,oliiviöljyn ja veden seoksessa ja sen jälkeen paahdettu grillipannulla. Lautasella oli myös paprikakastiketta,mikroversoja sekä ohuen ohuita retiisin viipaleita.Todella hyvää. Jälkeenpäin mietin miksi edes vaivauduin ostamaan artisokkia kun tällaisen alkupalan saa hieman yli 3 eurolla....
Artisokista katkaistaan pitkä varsi niin että puolet jää jäljelle. Kaikki kovat ja tummemmat artisokan osat katkaistaan;niin tehdessä kuuluu napsahdus. Osat poistetaan kunnes jäljellä on sisempi pehmeä osa ja siitäkin napsaistaan osa pois,niin että vain pehmein sisin on jäljellä.Sisuksessa on vielä parta-osa jäljellä,ja sen saa poistettua joko lusikalla tai omenaporalla.Puhdistetut artisokat säilytetään sitruunalla maustetussa vedessä ennen keittämistä. Keitto-ohjeet otin täältä.,mutten täyttänyt sokkapohjia yrttiseoksella ,kuten ohjeessa. Sen sijaan keitin artisokat vesi-valkoviini-oliiviöljyliemessä niin että kiehuvaa vettä oli 180 ml,oliiviöljyä 180 ml,ja valkoviiniä 120 ml. Artisokat asetellaan paksupohjaiseen ,kannelliseen kattilaan niin ettei niille jää tilaa liikkua.Kattila peitetään kannella ja artisokkia keitellään  hiljalleen noin tunnin,kunnes  ne ovat pehmenneet ja keitinliemi kiehunut reilusti kokoon. Ripaus Tryffeliä-blogissa on  hienot artisokan puhdistusohjeet.
Annoin pehmenneiden artisokkien hieman jäähtyä,jonka jälkeen laitoin ne joksikin aikaa lävikköön.Kun ne olivat kunnolla jäähtyneet,leikkasin jokaisen artisokan varovaisesti kahdeksi puolikkaaksi.
Varmistin että artisokkien pinta oli kuivunut;lämmitin oliiviöljyä pannussa,ja kun öljy oli kuumaa ruskistin artiokkien pinnat rapeiksi.Päälle ripottelin suolaa,mustapippuria ja kaadoin hieman oliiviöljyä päälle. Lisäksi oli raastettua tomaattia.Oli kyllä hyvää;kyllä tällaista voi kerran vuodessa ainakin tehdä;D

18 kommenttia:

  1. Ei ole koskaan tullut käytettyä artisokka...erikoinen raaka-aine.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nelli:jos tulee joskus vastaan niin kokeile ihmeessä:)

      Poista
  2. Ohje vaikuttaa vähän samanhenkiseltä mitä teimme Barcelonan kauppahallin latviskurssilla. Eihän teillä ole kuin meri välissä :). Kivaa jos mun käsittelyohjeista on apua artisokkaan ryhtymiseen! Latvis on ihan helppo, kunhan pääsee selville sen sielunelämästä, niinkuin melkein minkä hyvänsä raaka-aineen kanssa. Tarkenisikohan illalla vielä grillatta artisokkia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merja:niinpä,tuohan perustuu siihen roomalaistyyliseen artisokka-ohjeeseen. Ja tietysti latviksia myös Barcelonan puolella.) Sulla on niin hyvät ohjeet tuohon käsittelyyn että lisäsin ne tuonne,varmasti apua jollekin joka tuskailee sen käsittelyn kanssa.Nam,grillattuna takuulla hyvää:)

      Poista
  3. Etkö syö siitä lehdestä sitä namia? Lapsenlaseni jo 1-vuotiaana osasi ottaa lehden, laittaa sen voikin, ja etuhampailla vetää sen "lihan" suuhunsa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. näen että lehdet olet leikannut pos.... täällä keitämme kokonaisia, sitä suurta. sitä pientä ei löydy.

      Poista
  4. (siis se lehti voissa raapaistiin syödessä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele:en kauheasti välitä niistä lehdistä,kerran kokeilin ja ajattelin että tässäkö se artisokka,kunnes tajusin että on se sisempi osa,jota nytkin halusin. Mutta monet syövät sitä niin kuin sinä ja lapsenlapsesi. Sisäosa on parempi;D Suuria olivat nämäkin artisokat.

      Poista
    2. ja siitä keskuksesta sit "tapellaan", jaetaan :) lehdet myös namia voin kanssa.

      Poista
    3. Hannele;) Se keskusta onkin hyvää:)

      Poista
  5. Mä olen Marokossa maistanut kokonaisena valmistettua artisokkaa, siitä sitten irroitettiin noita lehtiä ja niistä pureskeltiin alempi osa. Tätäkin versiota olisi kiva maistaa!
    Ihanaa sunnuntai-iltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi:tein kerran sillä tavalla enkä lainkaan ollut erityisen ihastunut ...ennenkuin löysin tuon artisokan sydämen;D Tämä olikin hyvää.Ihanaa alkanutta viikkoa sinulle:)

      Poista
  6. Nam, söisin heti kun joku laittaisi =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta: Valmiina tosiaankin,sillä menee hieman aikaa tuon laittamiseen;D

      Poista
  7. Oi, ihana resepti ja ihania kuvia. Rakastan artisokkia. Ihanaa uutta viikkoa sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina:kiitos,kiva kuulla:) Näin tehtynä artisokka onkin tosi hyvää:) Samoin sinulle ihanaa viikoa!

      Poista
  8. Ihania kuvia, tuli nälkä katsoessa! :-D Artisokat on ihan huippuherkkua, mutta tosiaan työläitä valmistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta>Kiitos:) Niinpä,varmaankin tekisin useammin ellei se käsittely olisi työlästä..

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...