sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Yrttistä freekehvehnää säilötyllä sitruunalla

Nyt kun vihreää vehnää eli freekehiä saa Suomestakin voi taas julkaista ihanan freekeh-ohjeen. Blogin historian aikana olen julkaissut muutaman freekeh-ohjeen,ja aina toivottiiin että sitä saisi Suomestakin;nyt onneksi saa:) .Yrittinen freekeh säilötyllä sitruunalla oli mielettömän hyvää;ja ohjeen nappasin juuri päättyneen  Game of Chefs-tvkokkikilpailun voittajan pääruoka-annoksesta,jossa freekeh oli yksi lautasella olleista lisäkkeistä. Pidän paljon enemmän Game of Chefs-kokkikilpailusta kuin Masterchef-kilpailusta;ehkä koska toiminta Game of Chefissä on ammattimaisempaa ja mielenkiintoisampaa,,Siihenkin voi osallistua ilman kokkikoulutusta ,ja niin oli tänäkin vuonna,mutta lopussa pärjäävät ammattilaiset parhaiten koska he hallitsevat tekniikat. Kilpailijat on jaettu 3 ryhmään,niin että jokaisella ohjelman 3 keittiömestarilla on yksi joukkue.Joka jaksossa tuomarit vaihtuvat eivätkä tiedä minkä ryhmän annoksia arvostelevat.Esimerkiksi aasialaisen ruuan jaksossa tuomareina toimivat täkäläisten aasialaisten ravintoloiden keittiömestarit. Täällä kehitetystä formaatista on tehty myös saksalainen ja romanialainen versio.Viime helmikuussa ,juuri ennen toisen kauden alkua  pääsin lähelle ohjelmaa ,
Kuva täältä 
Tässä kilpailun voittajan pääruoka-annos,josta nappasin freekeh-lisäkkeen. Annoksessa oli lammasta,freekehiä,vihreitä kikherneitä,nuorta okraa,kurkkua,punajuurta,paksua jugurttia,villikukkia ja kastiketta jossa myös korvasientä..Jouduin hieman muuttamaan freekeh-ohjetta,sillä siinä käytettiin lampaanrasvaa,jonka korvasin öljyllä.Tiivistetyn lihaliemen vaihdoin veden ja soijakastikkeen sekoitukseen,
Tässä toisen kauden voittaja,joka oli lähes alunperin suosikkini. Or Ginsberg,taitava kokki ,joka on Concierge Cocktail Barin keittiöpäällikkö,joka muutama päivä sitten pääsi kokkaamaan itse Elton Johnille 

Yrttistä freekehvehnää säilötyllä sitruunalla
  • 2½ dl freekehvehnää
  • 3 pilkottua sipulia
  • 4 rkl öljyä (käytin 2 rkl oliiviöljyä ja 2 rkl punaista palmuöljyä)
  • iso kourallinen silputtua persiljaa
  • 3 palaa hienonnettua säilöttyä sitruunaa
  • (2 paahdettua munakoisoa,kuorittuna ja hienoksi hakattuna)
  • 2 rkl vettä +1 rkl soijakastiketta
  • suolaa maun mukaan 
  • mustapippuria 
  • ½ tl baharat-maustesekoitusta
Freekeh keitetään pastan tavoin kiehuvassa,suolalla maustetussa vedessä ,tasan 17 minuuttia,jonka jälkeen freekeh siivilöidään. Freekehin kiehuessa öljy lämmitetään pannulla,ja sipulia paistetaan ,kunnes se on hieman ruskistunut. Sipulin joukkoon lisätään freekeh,persilja,säilötty sitruuna sekä soijakastike+vesiliemi. Seosta kypsytetään miedossa lämmössä kunnes neste on haihtunut ja rakenne hieman tahmeaa. Lisätään mustapippuria,baharatia sekä suolaa maun mukaan.Ihana lisäke joko sellaisenaan,tai lihan,kanan ,kalan ,vihannesten ym. lisäkkeenä.Annos ei ollut kaikkein kuvauksellisin mutta todella hyvää.Tein tätä jo toista kertaa,ja toisella kertaa ilman munakoisoa,josta itse asiassa pidin enemmän.

7 kommenttia:

  1. Kuulostaapa tuo ohje hyvältä ja kiinnostavalta! Silmät vaan auki kun seuraavan kerran pääsee Isoon Kauppaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MbKarhu:kiitos,tosi hyvää on. Toivottavasti freekehiä löytyy suurista marketeistakin:siitähän on paljon kirjoitettukin

      Poista
  2. Mä rakastan tuota säilöttyä sitruunaa, Marokossa sitä käytetään lähes aina kanaruoissa.
    Hyvältää näyttää tekemäsi annos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi:minäkin rakastan sitä. Se on tosi monipuolinen aines, oken käyttänyt sitä vaikka missä, ja aina lisää makua ihanadti. Tein talvella ison purkillisen säilöttyä sitruunaa, joka nyt alkaa olla lopuillaan. Kiitos Outi :-)

      Poista
  3. Aivan ihana ohje! Mä en vielä ole tehnyt freekehiä, nyt on käytävä hakemassa kaupasta tätä uutuutta! Rakastan sitruunaa ja sitä tulee lisättyä ohjeeseen kuin ohjeeseen. Täytyy taas laittaa säilöttyäkin sitruunaa, niin on kesäkokkailuihin purkki valmiina!

    VastaaPoista
  4. Heli;kiitos,freekeh on kyllä tosi ihana aines,toivottavasti löydät. Tuo säilötty sitruuna on kyllä niin mahtava maustaja,antaa ihanasti makua niin moneen:) Mulla on oma purkki ihan pian loppumassa,pitääkin tehdä uusi satsi.

    VastaaPoista
  5. Ihanankuuloinen ohje! Superaromaattiset säilötyt sitruunat ovat kyllä koukuttavia. Freekeh lähtee siis ostoslistalle heti :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...