maanantai 24. lokakuuta 2016

Kahvia ja tofua

Kahvi toimii paitsi juomana myös hyvänä maustajana. Eräänä päivänä kävi mielessä että se voisi sopia tofunkin kanssa. Kahvi sai seurakseen pikantit maut,ja olipa hyvää. Tämä kastike voisi hyvin toimia myös kanan kanssa.

Kahvia ja tofua
  • 250 gr tofua,noin sentin korkuisiksi tangoiksi leikattuna
  • 1 dl vahvaa kahvijuomaa
  • 1½ rkl ruokosokeria
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 2 rkl soijakastiketta
  • 2½ rkl kermaista kookosmaitoa
  • 1 valkosipulin kynsi
  • ½ vihreästä chilistä leikattuja renkaita(ilman siemeniä,jos ei halua kauhean tulista,tuoreen chilin sijaan voisi käyttää myös chilihiutaleita)
Kaikki ainekset ,tofua  ja chilirenkaita lukuunottamatta ,blendataan  tasaiseksi kastikkeeksi. Kastike kaadetaan pannulle,siihen lisätään chilirenkaat ,ja seosta keitetään keskilämmöllä muutaman minuutin ajan.
Lisätään tofupalat,ja kastikkeen annetaan kiehua hiljalleen kokoon.Maistellaan ja lisätään suolaa jos siltä tuntuu. Kastiketta kannattaa tarkkailla ettei se pala pohjaan ,tai karemellisoidu liikaa. Kastike jätti kahvinmakuisen, hieman karamellisoidun pinnan tofuun.Kun tofutangot olivat hieman jäähtyneet,leikkasin niistä viipaleita.
Hyvää oli.
Kahvi oli täällä esillä viime viikolla,kun vuotuisen suuren pyöräilytapahtuman pääsponsori avasi muutaman päivän ajaksi kahvipaviljonkin Tel Avivin keskustaan. Pyöräilytapahtuman nimessä on turkkilaisen kahvin nimi,ja  niinpä myös paviljongissa tarjoiltiin turkkilaiseen kahviin pohjautuvia juomia (ilmaiseksi..) jotka oli luonut julkkiskokki. Turkkilaista (tai arabialaista)kahvia juodaan täällä paljonkin,ja  sitä löytyy varmaankin jokaisesta Ottomaanien jokus hallitsemasta maasta...Kahvijuomia oli 6 erilaista,ja olisin halunnut kylmän kahvijuoman,mutta olin niin aikaisin liikkeellä ettei se vielä ollut valmista. Sen sijaan  otin kahvin,johon lisättiin muutama pala maitosuklaata ja kanelitanko. Ehkä hieman liian makeaa minulle...
Kahvipaviljonki oli kivan näköinen ,ja harmi että se oli pystyssä vain muutaman päivän.
Kahvi valmistettiin laitteessa,jossa oli hiekkaa.Kuuma hiekka sai kahvin kiehumaan. 
Olisin mennyt tuonne uudestaan,mutten ehtinyt.Kahvi kardemummalla,,inkiväärillä ja sitruunaruoholla olisi maistunut. Samoin kuin kahvi tuoreella chilillä ja ananaksella (kuulostaa ehkä kummalta;D)

16 kommenttia:

  1. Så spännande och säkert gott. Kaffe passar bra till mycket.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hovkonditorn:tack snälla du:) Kaffe med tofu far faktiskt gott,och kaffe är bra som krydda också:)

      Poista
  2. Musta noi kahvit kuulostaa aivan ihanilta, olen erikoiskahvien ystava ja harvemmin juon tavallista. Turkkilaista kahvia juon joskus ystavien kanssa, siihen kun liittyy niin vahvasti se poroista ennustaminen niin se on hauskaa. Tuo kahvikastike kuulostaa ihanalta ja sopii muuten varmasti kanan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Petra:oliskin ollut kiva kokeilla niitä,harmi kun en ehtinyt,mutta sain sieltä reseptivihkosen kaikille 6 juomalle,ja pitää kokeilla kotona. Minäkin juon vain harvoin kotona turkkilaista kahvia tai yleensäkin,mutta joskus tekee sitä mieli. Kahvikastike oli tosi hyvää ,ja takuulla hyvää kanankin kanssa:)

      Poista
  3. Tofuhan näyttää ihan lihalta kuvissa :)
    Ihanaa viikkoa Jael.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi;hih,,hassua että sulle tuli liha mieleen noista tofupaloista:;D Ihanaa viikkoa sinullekin:)

      Poista
  4. Täähän vaikuttaa tosi hyvältä! Loistava idea!
    Pitää kyllä kokeilla :) Tofu ottanut näemmä mukavasti väriäkin kahvista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni:kiitos:) Pidän paljon tofusta,ja kahvikastike antoi kivan maun sille,ja nätin pinnankin:)

      Poista
  5. Oi oi, näyttääpä hyvältä, hieno oivallus, jospa se tofukin alkaisi maistua meille eli testiin :) terveiset ensilumen maasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari:kiitos,sain inspiksen tuosta kahvitapahtumasta:) Tofusta saa kyllä tosi hyvää,monella tavalla.Tofun tulee myös olla hyvänlaatuista. OI,en ole nähnyt lunta pitkääään aikaan;D

      Poista
  6. Ai miten rupesikin tekemään mieli turkkilaista kahvia. Olen aina pitänyt niistä, vaikka liian makeat versiot minäkin jätän mielelläni väliin.

    Ihanaa viikonjatkoa sinulle =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta:onhan se jokus hyvää,etenkin jos on kardemummaa seassa:) En minäkään pidä makeasta versiosta,tuohon omaani ei oltu laitettu sokeria,mutta maitosuklaa oli makeaa,ja pidän enemmän ei makeasta kahvista.Ihanaa viikonjatkoa sinullekin Birgitta:)

      Poista
  7. Ihana tuo kuva, missä kahvia keitetään kuumassa hiekassa, tuli heti kahvintuoksu nenään. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta:kiitos,oli jännää nähdä miten kahvi kiehui kuuman hiekan ansiosta:)

      Poista
  8. Nyt on eksoottinen makuyhdistelmä jota en pysty tuntemaan suussani...kahvi ja tofu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merituuli: noilla lisäyksillä kastikeesta tuli tosi hyvää ,ja sopi tofullekin:=)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...