lauantai 11. elokuuta 2018

Tofua parhaimmillaan

Syön tofua usein,  ja ostan sitä yleensä aasialaisen ruuan kaupasta kilon pakettina. Kilo on iso määrä tofua,  ja harvemmin tulee käytettyä koko kilo viikon aikana. Yleensä jaan kilon tofupalan 3 osaan: yhden osan laitan vedellä täytettyyn astiaan,  jota säilytän jääkaapissa,  ja 2 muutta palaa  kuivatan ensin hyvin,  ja pakastan tofupalat sen jälkeen kun suurin osa nesteistä on saatu poistettua paloista.  
Tofupalat kuivaan ensin puhtaalla keittiöpyyhkeellä,  minkä jälkeen  käärin keittiöpyyhkeen tofupalan ympärille,  ja laitan jonkun painon,  kuten täysinäisen säilykepurkin,  tofupalan päälle.  Jätän painon päälle  noin puoleksi tunniksi,  minkä jälkeen  kuivaan vielä tofupalan pinnan,  ja leikkaan  viipaleiksi ennen pakastimeen menoa.   Tofu  muuttaa väriään  pakastimessa,  mutta  muuttuu sulatessaan  taas valkoiseksi. Tofu säilyy pakastimessa 6 kk,  ja  voi olla että tuon ajan jälkeen tofu on hieman keltaisempi kuin mitä se oli alussa,  mutta se ei vaikuta makuun.    Miksi tofua kannattaa pakastaaa? Pakastimessa  tofun rakenne  muuttuu kiinteämmäksi , ja kastikkeiden maut tarttuvat tofuun paremmin pakastamisen jälkeen.  Paistettu tofu onkin parhaimmillaan kun siinä käytetään pakastimessa ollutta,  hyvin kuivattua tofua. 
Tein tofua yksinkertaisella tavalla ,  mutta tästä tuli ihan tajuttoman herkullista, kiitos  tofun rakenteen ja herkullisen kastikkeen.    Kun pakastettu tofuni oli sulanut , leikkasin tofun kuutioiksi.

Tofua,   sipulia ja nuudeleita
  • noin 250 gr pakastimessä käynyttä tofua, kuutioituna
  • 2 keskikokoista sipulia
  • pakkaus nuudeleita (minulla oli täysjyväriisinuudeleita)
  • 1 kevätsipulin varsi
  • 2 rkl öljyä sipulin paistamiseen
Marinointikastiketta
  • 1 rkl  tahnamaista kiinalaista Chiu chow-chiliöljyä  (samanlaista mitä yleensä on kiinlaisissa ravintoloissa pöydillä) 
  •   1 rkl  riisietikkaa (muukin etikka  käy)  
  • ½ rkl tummaa sokeria,  
  • palanen raastettua inkivääriä,  
  • 2 valkosipulinkynttä   hienoksi pilkottuna 
  • 1 rkl öljyä, ½ rkl  seesamiöljyä,
  •  1 ½ rkl soijakastiketta
  1. Sipulit paloitellaan ,  ja paistetaan  keskilämmöllä,  kunnes sipuli on kauniisti ruskistunut ja karamellisoitnut.    Paistettu sipuli  laitetaan  astiaan odottelemaan.
  2. Kastikkeen ainekset  sekoitellaan hyvin ,  ja tofukuutiot käännellään kastikkeessa niin että kastiketta tarttuu kuutioiden pinalle.   Paistinpannu tai wokpannu lämmitetään ,  ja tofukuutiot kastikkeineen (loppu kastike kaadetaan pannulle kuutioiden kanssa)  paistellaan rapean ruskeapintaisiksi keskilämmöllä,  aina välillä kääntäen. 
  3. Loppuvaiheessa lisätään  paistettu sipuli ja seosta käännellään ja paistetaan vielä muutama minuutti.  Tarjoillaan  nuudelien  , riisin ym. kanssa.
Päälle vielä paloiteltua kevätsipulia. 
P.S. Jos pakastaa tofua, tulee tofun olla hyvälaatuista ja kiinteää, muuten  siitä ei saa yhtä hyvää kuin mitä näkyy kuvissani,

6 kommenttia:

  1. Näyttää tosiaan niin hyvältä ja olipas siinä monta hyvää vinkkiä, kiitos näistä♥ Minä en edes tiennyt että tofua voi pakastaa:) Mukavaa päivää ja ihanaa alkavaa viikkoa♥

    VastaaPoista
  2. Päivikki:Kiitos paljon, ja tosiaankin oli tämä hyvää, etenkin kun pidän tofusta. Juu tofu on yksi niistä ruoka-aineista joka paranee pakastaessa;D Mukavaa iltaa sinulle ja hyvää alkavaa viikkoa:)

    VastaaPoista
  3. Voi jestas kun näyttää tofu lautasella niin herkulliselta, täytynee taas kokeilla, viimeksi tein sun ohjeella ja se jo menetteli. Taidan kokeilla vielä tuota pakastus tekniikkaa.
    Mukavaa viikkoa sulle Jael <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari: Kiitos, tästä tulikin tosi hyvää:) Tässä vain pitää muistaa käyttää hyvälaatuista, ja hyvin kiinteää tofua, muuten ei onnistu hyvin-. Toivottavasti tykkäät jos teet:)

      Poista
  4. En muuten ollut kuullutkaan että tofua voi pakastaa ja että se vielä paranisi pakkasessa! Viikonloppuna kokkaillaan pad thaita ja siihen menee vain 1/2 pkt tofua, joten toinen puoli menee pakastimeen! Olen kyllä niin rapean tofun ystävä ja nuo kuvasi oikeasti saavat aikaan 'kuolan' eritystä ja nieleskelyä - niin herkullisia!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...