maanantai 10. syyskuuta 2018

Intialainen hassunniminen vihanneslettu

Intialainen keittiö on loppumaton aarre-aitta ,  ja sieltä olenkin löytänyt  mm. dosa-letut,  joita teen useinkin.  Dosan tapainen on myös hassulta kuulostava  uttapam-lettu,  joka eroaa dosasta siinä että sitä ei täytetä ja kääritä rullalle,  vaan sen päälle ladotaan vihanneksia,  jotka paistuvat samalla kuin lettukin.  Uttapam on dosaa paksumpi lettu,  ja  se tehdään yleensä  mustista mungpavuista ja riisistä;  niin että riisiä tulee 2/3 osa  ja linssejä  1/3 osa.   Kuvassa näkyvään satsiin käytin  mustien mungpapujen sijaan mustia linssejä,    ja koska huomasin että kaapissa oli vain täysjyväriisiä, niin näistä tuli näin tummia,  mutta yleensä näihin käytetään valkoista riisiä.    Ihan hyvin tätä voi soveltaa ja käyttää  mustien mungpapupujen sijaan mitä vain linssejä. sillä mustia mungpapuja on vaikeampi löytää.  Taikina tehdään perinteisesti hapattamalla ,  ja samalla tavalla kuin dosa-lettujen taikina,   jonka hapatetun taikinan ohjeen  olen kirjoittanut täällä.   Pikaversion voi tehdä käyttämällä riisi-ja linssijauhoa  ,  ja usein teenkin tuon pikaversion,  josta tulee myös  tosi hyvää.  
Tämä toisella kerralla tekemäni uttapam olikin enemmän oikean värinen;D

Uttapamit eli hassunnimiset intialaiset vihannesletut
  • 2 dl riisiä
  • 1 dl punaisia linssejä
  • 1tl suolaa
  • vettä
  • öljyä paistamiseen +letun päälle
  • erilaisia vihanneksia leikattuna (mm. tomaattia, sipulia , paprikaa, yrttejä ym.)
1.  Teen taikinan joko pitkän ohjeen mukaan eli liottamalla , jauhamalla ja hapattamalla,  ja ohjeeni siihen löytyy täältä   (mitat tosin ovat hieman erilaiset siinä  ohjeessa mutta tekotapa sama).  Pikaversio syntyy käyttämällä  2 dl riisijauhoa ja 1 dl linssijauhoa,  ja sen verran vettä että syntyy vellimäinen taikina.    Pikaversiossa  riisijauho,   vesi ja linssijauho vatkataan tasaiseksi seokseksi,  ja yleensä annan taikinan vetäytyä tämän jälkeen muutaman tunnin,  jolloin se ehtii hieman hapattua. Suolan lisään lopuksi.

2.  Paistinpannun pinta öljytään kevyesti , ja taikinaa levitellään  kauhalla pyöreäksi letuksi.   Kun taikinan yläpinta on vielä  raaka,  siihen lisätään leikatut vihannekset,   ja päälle ripotellaan muutama teelusikallinen öljyä.  Letun pinnan pitää olla raaka jotta vihannekset pysyvät siinä.

3. Letun pohjan  annetaan paistua 5-7 minuuttia,  kunnes pohja on saanut kauniisti väriä.  Tämän  jälkeen  lettu vihanneksineen käännetään varovaisesti niin että toinenkin  pinta ja vihannekset saavat väriä.  Tällä video-ohjeella on hyvin havainnollisesti selitetty miten uttapam tehdään.  Videolla Shweta tosin lisää taikinaan hieman vehnäjauhoa, mutta minä teen dosat ja uttapamit aina gluteenittomina.  Tarjoile  lämpimänä. 
Hyviä olivat nämäkin vaikkakin hieman liian ohuita ja tummia. Vihanneksetkin ehtivät kivasti ruskistua kun toinen puoli paistetaan.

6 kommenttia:

  1. Onpa tosiaan aika vekkuli nimi lettusella. Herkulliselta se kyllä näyttää ja kiva kun näkee, mitä letun kanssa tarjotaan.
    Ihanaa viikkoa sinulle Jael <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi:tosi hassu onkin tuo nimi;D Mutta tosi hyvääkin on , ja kivasti pysyy nuo vihannekset letun pinnassa kun ne laittaa siihen letun ollessa vielä raaka.-Ihanaa viikkoa sinullekin Outi:)

      Poista
  2. Spännande, skulle vara roligt att smaka!

    VastaaPoista
  3. Ihana nimi letulla! Nimeäkin tekee mieli suussa makustella ;-)
    Varmasti ovat hyviä.
    Tuli mieleen, että joskus teen itselleni ihan pikkuruisen munakkaan, jonka päälle nakkelen kaikenlaista mitä sattuu löytymään ja teen sen juuri silloin kun munakas on vielä ihan raaka. Kivasti jäävät täytteet kiinni ja lämpenevät siinä sopivasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena:Eikös olekin:) Minulla meinasi mennä välillä nimi sekaisin ,muistin että se uppadam eikä uttapam;D Näitä on todella helppo tehdä, etenkin jos tekee tuota pikaversiota. Totta,kun munakkaan pinta ei vielä ole hyytynyt niin siinä pysyvät hyvin sinne laitetut ainekset,kuten tässä uttapamissakin:)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...