lauantai 5. tammikuuta 2019

Perunasalaatti aasialaisilla makuvivahteilla

Syön todella harvoin perunaa,  mutta muutama päivä sitten  ostin marketista violetteja perunoita: kai se väri veti puoleensa 💜. Kotimatkalla mietin  mitä  niistä voisi tehdä,  ja päätin tehdä  perunasalaattia aasialaisilla makuvivahteilla.  Tätä salaattia  voi tietenkin tehdä  ihan tavallisilla perunasalaattiin sopivilla perunoilla; minulla vain sattui olemaan näitä violetteja pottuja. Aasialaistyylinen kastike teki perunasalaatista raikkaan ja herkullisen makuisen.

Perusalaatti  aasialaisilla makuvivahteilla
  • 4  kiinteämaltoista perunaa
  • 3 rkl öljyä paistamiseen
Kastikkeeseen:
  • 1 suuri valkosipulin kynsi (tai 2 pienempää)
  • noin sentin paksuinen pala inkivääriä
  • 1 rkl soijakastiketta
  • 2 tl seesamiöljyä
  • 1 tl kalakastiketta
  • 1 rkl siirappia 
  • 2 rkl limetin mehua
  • ½ tl chilihiutaleita
  • kourallinen tuoreen korianterin lehtiä
Pese ja kuori perunat,  Keitä perunat puolikypsiksi,  ja kaada perunat sen jälkeen siivilään jäähtymään. Kun perunat ovat jäähtyneet,  ne kuutioidaan.  Öljy (käytin rypsiöljyä)  lämmitetään pannussa, ja kun öljy on aika kuumaa,  paistellaan perunakuutioita keskilämmöllä , aina välillä käännellen,   kunnes ne ovat saaneet väriä..  

Kastiketta varten hienonnetaan  valkosipuli, raastetaan inkivääri  ja sekoitetaan  muiden ainesten kanssa  (korianterin lehtiä lukuunottamatta ) . Maistellaan ja lisätään makeutta , happamuutta tai suolaisuutta tarvittaessa.  Ennen tarjoilua sekaan käännellään tuoreen korianterin lehtiä. 
Oikeastaan tätä on helpompi tehdä tavallisilla perunoilla:  paistaessa oli vaikeaa nähdä oliko violettien perunoiden pinta hieman ruskistunut;D 
Muutama päivä sitten kävin torilla sateisena päivänä.  Silloin oli selvästi vähemmän ihmisiä.
 Mehukioski josta ostan joskus smoothien. Aina tästä kioskista.,
Torin yläpäässä nimittäin sama smoothie maksaa 50% enemmän. Sitäpaitsi mehumies on tässä paikassa mukava ja tietää millaisen smoothien haluan.
Carmellan  koju.,

Halvaa

5 kommenttia:

  1. Viime viikollza luulin ostaneeni rosamunda-perunoita, mutta kotona huomasin, että pussissa lukikin pinkkejä perunoita. Olenkin miettinyt, mitä niistä tekisin, sillä kaikissa ruoissa ne eivät näyttäisi kivalta. Tässä olisikin yksi vaihtoehto, Kiitti Jael ja kivaa viikkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena: En voinut vastustaa näitä violetteja, ja hyvin kävikin tuohon perunasalaattiin,mutta tämä oli tosi hyvää, ja aion tehdä toistekin,mutta normivärisistä perunoista;D PInkit perunat:)
      Oikein hyvää viikonloppua Leena:)

      Poista
  2. Ihanan pirtsakan värinen perunasalaatti. Noista perunoista saisi hurjan kauniita chipsejäkin!
    Ihanaa viikonloppua sinulle Jael <3

    VastaaPoista
  3. Salladen har en så fin färg och jag är säker på att den är jättegod!

    VastaaPoista
  4. Måste testa ... låter supergott!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...