lauantai 6. heinäkuuta 2019

Syntisen hyvät kauraneliöt toffeella ja suklaalla

Joskus keväällä huomasin jossain Carmelitas-neliöt. eli toffeella ja suklaalla täytetyt herkulliset kauraneliöt.   Nimestä päättelin että ne liittyvät joko espanjalaiseen tai etelä-amerikkalaiseen keittiöön, mutta espanjankielellä löytyi vain muutama ohje, jotka muistuttivat kauraisia carmelitas-neliöitä.   Espanjassa on kyllä  carmelitas-nimellä kulkeva  leivonnainen Cadizin alueella,  mutta  se on jotain täysin muuta kuin tämä syntinen herkku. Englanniksi sen sijaan löytyy carmelitas-neliöiden ohjeita montakin.

Pieni tutkimus selvitti että vuonna 1967 Erlyce Larson Minnesotasta voitti  kauraneliöillään  Pillsburyn Bake-Off-kilpailun.  Alkuperäisissä neliöissä täytteenä oli valmista karamellikastiketta ja  suklaahippuja. Monessa ohjeessa käytetään  kuumaan kermaan sulatettuja toffeekaramelleja,  mutta   käytin ensimmäisellä kerralla itse tekemääni kinuskikastiketta, ja toisella kerralla   kondensoidusta maidosta keitettyä kinuskitäytettä.   Tein näitä  siis kaksi kertaa: tarkoitus oli viedä erääseen tilaisuuteen johon en lopuksi mennyt,  joten suurin osa on nyt pakastimessa. Osan vein naapurilleni ja torin kahvikaupan väelle.

Nämä ovat  koukuttavan hyviä ,  ja todella helppotekoisia ;   etenkin jos käyttää kaupan valmista kinuskikastiketta.   

Sýntisen hyvät kauraneliöt  toffeella ja suklaalla
Kaurakerrokset:
  • 3½ dl kaurahiutaleita
  • 3½ vehnäjauhoa 
  • 1 tl leivinsoodaa
  • 2.5 dl ruokosokeria (demerara)
  • 1 tl vaniljauutetta
  • ripaus suolaa
  • 200 gr sulatettua voita
Täytevaihtoehdot
  1.  kinuskikastiketta tämän ohjeen mukaisesti  
  2. 2 dl kermaa, kuumennettuna  + esim. Omar-kermakaramelleja sulatettuna kuumaan kermaan , sen verran että   seoksesta tulee paksuhkoa kinuskikastiketta
  3. 1 tölkki kondensoitua maitoa + pieni nokare voita.  Kondensoitua maitoa keitetään  miedolla lämmöllä kunnes seos paksunee jonkun verran.
  4. 2 dl kaupan valmista  kinuskikastiketta
  5.  100 gr tummaa suklaata,   tai maitosuklaata tai valkoista suklaata,   paloina tai suklaahippuina.
Valmista ensin pohja: sekoita kaurahiutaleet, jauhot, sokeri, suola ja leivinsooda. Lisää joukkoon  sulattu voi ja vaniljauute, ja sekoita seos tasaiseksi massaksi. Lämmitä uuni 170 C asteiseksi.

Vuoraa  uunivuoka (minulla Pyrexin 31x 20 vuoka)  leivinpaperilla.  Levittele puolet  kaurapohjasta vuoan pohjalle,  tasoittele pinta lastalla.  Laita vuoka uuniin  10 minuutiksi.  

Valmista sillävälin  toffeetäyte:   itse tein ensimmäisellä kerralla itse kinuskikastiketta,  ja toisella kerralla  käytin kondensoitua maitoa.    Jos käytät kermakaramelleja, sulata niitä kuumassa kermassa.   Valmis kinuskikastike on helpoin  vaihtoehto.

Ota vuoka uunista ja asettele pohjalle ( ei väliä vaikka pohja on kuuma) suklaata. Ensimmäisellä kerralla  käytin sekä  tummaa että valkoista suklaata, ja liian runsaasti:  100 gr on riittävä määrä. Kaada valitsemasi kinuskitäyte suklaan päälle, niin että kinuski peittää koko pohjan.  Murustele loppu  kaurasekoitus  pintakerrokseksi.
Paista kauraherkkua uunissa  170 asteen lämmössä 20-25 minuuttia ,  tai kunnes kaurapinta saa hieman väriä.  ´Huom! Leivonnaisen täyte on kuumana täysin sulaa,  eikä vuokaa tule heti ottaa pois uunista, vaan vuoka saa olla uunissa ( uuniluukku avoimena) kunnes  täyte on hieman jähmettynyt ja uuni jäähtynyt.  Sen jälkeen  vuoka saa jäähtyä kunnolla huoneenlämmössä,  jonka jälkeen se siirretään jääkaappiin jähmettymään, mieluiten yön yli.  Joten jos tätä herkkua haluaa tarjoilla,  se kannattaa valmistaa edellisenä päivänä.
Täysin jähmettyneestä kauraherkusta leikataan pieniä  neliöitä.   Kauraneliöt ovat parhaimmillaan huoneenlämpöisinä ,  joten  ne kannattaa ottaa ajoissa pois jääkaapista ennen tarjoilua. Tämä on tuhtia herkkua,  joten pieni neliö riittää kerralla....

10 kommenttia:

  1. Taivaallista herkkua, kesän kunniaksi näitä voisi nauttia hyvällä omalla tunnolla! Omastakin blogista löytyy Carmelitas -neliöitä, mustikalla tosin : ) Kaunista kesäviikonloppua sinne kauas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heli:tosiaankin taivaallista herkkua:) ja helppotekoista.Mustikoilla varmaankin hurjan hyvää:) Oikein upeaa kesäviikonloppua sinnekin täältä kuumuudesta...

      Poista
    2. Kävinkin katsomassa niitä sun neliöitä, ihan taivaallisen näköisiä:)

      Poista
  2. Näyttääpä kyllä just sellaiselta herkulta, jota minä nauttisin kylmän maitolasillisen kanssa :) Ihana ohje myös, ei mitään vaikeaa mukana reseptissä.
    Herkullisita viikonloppua sinulle Jael <3

    VastaaPoista
  3. Nam! Onpas kyllä herkkupaloja.

    VastaaPoista
  4. Näyttää niin hyviltä!! ! Mukavaa kesäpäivää ja alkanutta viikkoa❤️

    VastaaPoista
  5. Nämä menee testiin heti tänään! 😋

    VastaaPoista
  6. Oi, näyttää aivan taivaallisen hyvältä!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...