torstai 23. huhtikuuta 2020

Kukkakaaliherkkua helposti ja nopeasti

Kun korona-karanteeni alkoi täällä  lähes puolitoista kuukautta sitten,   ihmiset alkoivat kokkailla kotona enemmän kuin koskaan,  kuten muuallakin maailmassa.  Pian sen jälkeen televisioon ilmestyi kokkausohjelma, jossa tunnetut täkäläiset kokit kokkaavat livenä omissa keittiöissään. 4 heistä on myös MasterChef-tuomareita,  ja ravintolan omistajia,  joiden ravintolat ovat nyt kiinni.  Jäin heti koukkuun tähän ohjelmaan,  ja on ollut tosi kiva seurata kokkien puuhia omissa keittiöissään.  Kun lähetykset ovat tulleet livenä,  on voinut myös  lähettää kysymyksiä, joihin on vastattu  kokkauksen ohella. En ole nähnyt kaikkia lähetyksiä, mutta silloin tällöin, ja  kolme kertaa olen itse innostunut kokkaamaan melkein ohjeiden mukaan... Annosten ainekset annetaan päivää aiemmin , niin että ihmiset ehtivät ostaa ne ennen ohjelmaa ,   ja kokata ne live-lähetyksen aikana.

Tänään seurasin  ainoan naispuolisen kokin kokkaussessiota hänen kotikeittiössään,  jossa hän teki  omien sanojensa mukaan maailman helpointa ja herkullisinta kukkakaaliruokaa. Olin sattumalta juuri ostanut muutaman kukkakaalin,  ja sopivasti osuikin tämä todella helppo ohje, jossa on vain 4 ainesta: kukkakaalia, suolaa, öljyä ja vettä. ja sitten tarjoiluun tulevia muita aineksia jos haluaa niitä lisätä. Tässä ohjeessa tapahtuu samalla kiehuminen ja paistuminen.
Kuva täältä
Kaikkien kokkien keittiöistä  Haim Cohenilla on ihanin keittö:) Etenkin tuo ikkunanäkymä.

Kukkakaaliherkkua  helposti ja nopeasti
  • 1 keskikokoinen kukkakaali
  • 1.5 rkl oliiviöljyä
  • suolaa maun mukaan
  • vettä
  • 2 dl jugurttia
  • 3 kirsikkatomaattia
Pese  kukkakaali ,  ja erottele kukinnot pieniksi kukinnoiksi .  Laita  kukkakaalin kukinnot paistokasariin,  tai muuhun korkeareunaiseen paistinpannuuun. Kaada pannuun vettä niin että sitä on kukkakaalikukintojen puoliväliin.  Lisää myös   öljy.

Kukkakaalista annetaan haihtua  vesi , ja lämpö saa olla korkea.  Kun kaikki vesi on haihtunut,  jäljelle jää öljy. Kukkakaalin kiehuessa ei tarvitse tehdä mitään,  mutta kun vesi on haihtunut, lämpöä hieman alennetaan ,  ja kukkakaalia käännellään välillä , niin että  kaikki kukinnot saavat väriä ja hieman karamellisoituvat.  

TV-kokki  asetteli laakealle lautaselle ensin jugurttia, jonka päälle hän puristi kirsikkatomaateista sisällön jugurtin päälle.  Kukkakaalipalat   asetellaan jugurtin  (minulla oli tahinia, jota voi käyttää jugurtin sijaan, tai yhdistää molempia)  päälle.  Päälle ripotellaan karkeaa suolaa. Tarjoillaan heti.
Veden määrä on todellakin tärkeä tässä ,  jonka huomasin kun tein tätä ensimmäistä kertaa.  Laitoin liikaa vettä,   ja kukkakaali kiehui mössöksi.  Maku oli loistava näinkin, mutta  vettä tosiaankin vain kukkakaalien puoliväliin.

16 kommenttia:

  1. Yksinkertaisen helppoa!
    Mukavaa päivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susanna:Tosiaankin yksinkertaista, ja niin hyvää:) Mukavaa päivää sinullekin :)

      Poista
  2. Välillä ei tarvitse paljon raaka-aineita saadakseen herkullista aikaiseksi. Täytyy sanoa, että näyttää kermaisen hyvältä tämä ruoka <3
    Kaunista iltaa sinulle Jael!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi: No ei todellakaan tarvitse, tämä oli niin simppelin hyvää. Kiitos, oli tosi namia.Ja oikein hyvää viikonloppua Outi:)

      Poista
  3. Blomkål är gott och det här låter gott!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katarina:Blomkål är nog så gott, tack snällä du:)

      Poista
  4. Wow, kuulostaa tosiaan yksinkertaisen herkulliselta! Tuotahan voisi varioida vaikka maustamalla kukkakaali lopuksi eri tavoin, vaikka chilillä tai sumakilla tai valkosipuliöljyllä. Pitää testata tämäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta: Tosiaankin yksinkertaista ja hyvää. Sen kukkiksen voi jättää pannuun kiehumaan sillä välin kun tekee muuta keittiössä ,ainakin 20 min. ja vasta sitten vähän vahtia ettei pala. Ja todellakin noilla mainitsemillasi aineksilla tulisi vieläkin parempaa:)

      Poista
  5. Kivan helppo ohje. Laitoitko sä tahinia saman verran kun ohjeessa oli jugurttia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta:Joskus riittää ihan simppelikin ohje. Tahinia, siis valmiiksi sekoitettua, laitoin suurin piirtein yhtä paljon kuin jugurttia ohjeessa.

      Poista
  6. Nyt alkoi ihan hirveästi tehdä mieli sienimuhennoksella gratinoitua kukkakaalia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuplaespresso:oi oi miten herkulliselta kuulostaa tuo!

      Poista
  7. Kukkakaali on herkkuani! Nyt alkoi tehdä sitä mieli ihan hurjasti.
    Kiitos reseptistä. Hyvää viikonloppua Jael ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjo; samoin minun herkkuani.Täällä on nyt kausi loppu, ja nuo olivat varmaan viimeiset kukkikseni ennen ensi talvea. Oikein hyvää viikonloppua sinullekin Marjo:)

      Poista
  8. Tätä pitää tehdä! Kiitos reseptistä!
    Hyvää vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarja: Kiva jos tykkäät, ja oikein hyvää vappua sinullekin:)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...