sunnuntai 1. tammikuuta 2023

Punalinssitofu

Hyvää alkanutta vuotta 2023🎉Vuoden ensimmäinen resepti on vegaaninen punalinssitofu, joka tuli vastaan joku aika sitten. Tein tätä kerran, ja ihastuin niin että olen tehnyt tätä jo 3 kertaa. Ja takuulla teen vielä montakin kertaa.😍

Punalinssitofu 
  • 2.5 dl punaisia linssejä
  • 2 dl vettä
  • 1 tl suolaa
  • mausteita ( käytin paprikaa, chiliä  ja curryjauhetta.
  • 2 rkl rypsiöljyä
  1.  Ensin liotin linssit noin tunnin  verran huoneenlämpöisessä vedessä, minkä jälkeen lisäsin kiehuvaa vettä niin että linssit saivat pehmetä lämpöisessä vedessä muutaman tunnin ajan. 
  2. Tämän jälkeen huuhtelin linssit, lisäsin veden, suolan ja mausteet, ja jauhoin linssit tahnaksi. Valmiiden punalinssikuutioiden rakenne riippuu siitä kuinka  paljon vettä lisätään.
  3. Seos kaadetaan kattilaan, ja sen annetaan saavuttaa kiehumispiste. Länpötila saa tässä vaiheessa olla aika korkea. Seosta sekoitetaan koko ajan, jotta se ei tartu kattilan pohjaan.
Kun seos alkaa kiehua,  lämpö alennetaan matalaksi, ja tässä vaiheessa seos paksunee. Seosta pitää vatkata kunnolla, kunnes se on aika paksua, ja alkaa irtautua kattilan reunoilta. 
Seos kaadetaan neliskulmaiseen astiaan, ja pintaa tasataan lastalla. Seos alkaa nopeasti jähmettyä Kun seos on jäähtynyt, se laitetaan jääkaappiin, mieluiten yön yli. 

Seuraavana päivänä jähmettynyt seos kaadetaan varovasti lautaselle, ja siitä voi nyt leikata lohenpunaisia kuutioita. 
Luin että kuutioita voisi paistaa pannulla, mutta en suosittele sitä, sillä minulla kuutioista tuli mössöä paistettaessa. 

Eli nämä kannattaa ehdottomasti kypsentää uunissa. Sivelin öljyä leivinpellille asetetun leivinpaperin pinnalle, ja kuutiot sivelin öljyllä, johon olin lisännyt hieman suolaa ja savupaprikaa. 

Kypsensin kuutiot 200 C asteessa noin 15 minuutin ajan, kunnes kuutioiden pinta oli saanut väriä. Käänsin kuutioita varovasti kypsennyksen  puolivälissä. 

Punalinssikuutiot ovat paistamisen jälkeen pehmeitä, mutta ne jähmettyvät jäähtyessään. Kuutoiden pinta on rapeahko ja sisus pehmeä. 

Mielestäni uunissa käyneet kuutiot ovat parhaimmillaan kylminä, sen jälkeen kun ne ovat saaneet jähmettyä kunnolla jääkaapissa. Kuutioita voi lisätä salaattiin tai napostella sellaisenaan. Olin eilen retkellä ystävien kanssa, ja toin rasiallisen punalinssikuutioita piknikille, ja kaikki ihastuivat mausteisiin punalinssikuutioihin. ❤️
Tein näitä kerran myös mustista linsseistä, joten linssitofua voi valmistaa muistakin linsseistä. Minulle paras tulos tuli kuitenkin punaisilla linsseillä. 

4 kommenttia:

  1. Så bra idé! Ha en fin dag Jael!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katarina:Tack, det blev nog så mycket bättre än jag trodde. Ha en fin dag du också❤️

      Poista
  2. Täytyypä ottaa taas tofu ruokavalioon, ja se voisi tapahtua herkullisesti tämän ohjeen kautta, näyttävät niin rapsakoilta nuo kuutiot! Oikein ihanaa uutta vuotta ja nähtäisiinkö me pitkän tauon jälkeen vuonna 2023...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heli:Tämä oli tosi kiva vaihtoehto tavalliselle tofulle, ja myös hyvää😋Toivottavasti todellakin nähdään tänä vuonna❤️

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...