Toukokuussa ostin Ninja Creami-jäätelökoneen, todella pitkän harkinnan jälkeen. Itse asiassa mietin tuota ostoa kokonaisen vuoden, sen jälkeen kun vanha Phillipsin jäätelökoneeni lakkasi toimimasta.
Ninja Creami on erilainen kuin muut jäätelökoneet, ja on kuin ravintoloissa käytetyn
PacoJetin yksinkertaistettu versio, eli sillä voi tehdä kylmiä jälkiruokia sekä jäätelöitä. Minua houkutteli se että tällä koneella on niin monta eri käyttömahdollisuutta, sekä tekemisen helppous. Olen aivan rakastunut❤️ tähän laitteeseen, ja käyttänyt sitä lähes päivittäin.
Ninja Creamillä voi tehdä jäätelöä, kevytjäätelöä, sorbeeta, smoothie bowlia, gelatoa sekä pirtelöä, ja siihen voi jälkikäteen lisätä vaikka pähkinöitä, karkkeja ym. jotka "sekoita"toiminta sekoittaa jäätelömassaan.
|
Omenakanelijäde jää.aika vaaleaksi |
Suosikkini on omenakanelijäätrlö, jota olen valmistanut monta kertaa.
Olen käyttänyt vain lite-eli koneen kevytjäätelötoimintaa, ja kaikissa on sama pohja, eli kaurapuuro sekä jugurtti. Ihan mieletöntä että Ninja Creami taikoo kaurapuuron, hedelmän ja jugurtin seoksen ihanan kermaisen tuntuiseksi jäätelöksi.
Kuvassa näkyy tuleva omenakanelijäätelö, eli kerros kaurapuuroa, jugurttia sekä omenapaloja, joita olen kypsentänyt pannulla hunajan (välillä tiivistetyn omenamehun kanssa) kanssa ja maustanut kanelilla ja vaniljalla. Tämän jälkeen olen hienontanut seoksen sauvasekoittimella, ja kippo (koneeni mukana tuli 3 kannellista kippoa) menee pakastimeen 24 tunniksi. Jos seos ei ole tarpeeksi makea,olen yleensä lisännyt steviaa.
Tämän jälkeen kippo asetellaan koneeseen, valitaan oikea toiminta, ja jäätelö on valmista 5 minuutissa. Ninja Creami tekisi jäätelöä vaikka tomaateista, jos käyttäisin niitä😁.
Kahvijäätelö oli hyvää. Tämä oli vegaaninen, eli tiivistetty kahviliuos, kookosmaitoa ja kaurapuuroa. Joskus lisään myös ksantaania jäätelömassaan.
Mangojäätelö kaurapuurolla ja jugurtilla.
Tällä laitteella voi tehdä niin monenlaista jäätelöä, kevyitä ja vähemmän kevyitä.